Nyt kun sitten olette ilman kirkkoa, oletteko nyt kodittomia, siis ilman henkistä tukea, kovan paikan tullen? Ehkä valtion kaikenlaiset lisätuet, mutta nekin maksaa? Näin kirkkoon kuuluvana saa sen kuvan teistä, että olette nyt tuuliajolla, tuulten heiteltävinä, raasuista porukkaa. Kehtaako kukaan myöntää?
Noniin
eroajat!
9551
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Henkinen tuki löytyy rukoilemalla, hiljentymällä ja raamattua ym lukemalla jos sitä kaipaa. "Yhteys yläkertaan" ei ole riippuvainen maallisista laitoksista, eikä kirkkoon kuuluminen kenenkään sielua pelasta.Pelkkä kirkkoon kuuluminen ei anna henkistä tukea, jos nämä puuttuvat. Olin 25v kun erosin, enkä muista kertaakaan että olisin saanut jotain henkistä tukea kirkolta.
En minä ole missään tuuliajolla. Olen suotuisassa myötätuulessa ollut aina. Kirkosta eroaminen kymmenisen vuotta sitten ei ole vaikuttanut siihen mitenkään. Henkistä tukea saa rakkailta hädän tullen.
Vallan vääränlaisen kuvan olet saanut meistä, voi sinua hölmöläistä. Ei se mitään, on hyvä että kehtaat tietämättömyytesi tuoda julki, jotta väärät luulosi voidaan oikaista ja korjata, ettet pysy väärässä luulossa lopunikääsi. Hyvä että kyselet!
Henkistä ja hengellistä tukea saa ihan ilmaiseksi ilman verotustakin monista kirkkokunnista, esim. menee kadulle käveleen, kohta tulee joku helluntailainen jutteleen ja kadun nurkissa on pelastusarmeijan ihmisiä keräyslippaineen ja he juttelevat mielellään ja toivottavat tervetulleeksi kokouksiinsa, samoin Vapaakirkon ovet ovat auki kaikille Jumalan sanaa haluaville, niin on monen muunkin pienemmän kirkkokunnan.
Niin, tuhlaajapoika otetaan aina ilolla vastaan ja taivaan valtakunnassa iloitaan enemmän yhdestä parannuksen tehneestä kuin useasta sellaisesta, jotka eivät parannusta tarvitse. Elämme edelleen armon ja Kristuksen kutsun aikaa: Tule ja seuraa sinä minua!
Mutta hengellistä todellisuutta on myös opetus etsikkoajasta ja siitä, kuinka se voi mennä ohi. Sen jälkeen kutsua ei enää kuulla eikä kääntyminen ole mahdollista.
minä kuulun Kristuksen seurakuntaan, vaikka olen kirkosta eronnut
Minulla on koti, perhe ja ystäviä. Näiltä saan henkistä tukea tarvitessani, ja vastaavasti annan tukea kun sitä tarvitaan. Semmoinen seurakunta meillä. :)
Läheisimpien, perhen ja ystävien lisäksi apua vaikeuksissa voi saada tai hankkia
- julkisista palveluista (terveydenhuolto, mielenterveyspalvelut),
- kolmannen sektorin (eli järjestöjen) professionaalisista tai vapaaehtoistyöhön pohjautuvista palveluista sekä
- yksityisiltä ammatinharjoittajilta ja yrityksiltä.
Luonnollisesti kuka tahansa sattaa tarvita jossain elämänsä vaiheessa henkistä tukea. Siihen on kuitenkin siis olemassa uskonnottomia palveluja. Uskontojen lohtu ei ole ueimmille ihmisille hyödyllistä. "Taivastoivo" ei kerta kaikkiaan kiinnosta kaikkia.
minun vastatuuleni ja koittelemukseni niin henkisellä kuin ruumiillisellakin puolella on kestänyt toistakymmentä vuotta. Apua ja tukea ovat monulle tarjonneet monet, vain kirkko ei ole ojentanut auttavaa kättään. Täällä seurakunnan jäsenillä on niin kiire pyörittää kirpputoria, ettei sitten enää mielenkiintoa muuhun riitäkään. Eilen erosin kirkosta, enkä nähnyt edes painajaisia asiasta.
Kirkko ja seurakunta tälläisenaan ovat aivan turhia instansseja.
Kiitos kysymästä hyvin menee. Hengellistä tukea en tarvitse koska minulla on hyvät ystävät, työkavereita ja mukava perhe sekä suku. Sitäpaitsi, olen muutenkin luonteeltani hieman yksinäinen susi ja pärjään omillaankin jos niikseen tulee.
Ja jos nyt niin huonosti käy niin aina löytyy auttavia tahoja kirkon ulkopuoleltakin. Kyllä, elämää on myös kirkon ulkopuolella. Se oli sitten tjuokki. Sitäpaitsi, masennus on uskovaisten tauti.
Elkää te hartaat uskovaiset nyt meidän eronneiden takia yöunianne menettäkö. :)
Kyllä myö pärjätään.