Uskovaisen perusteesi on se, että kaikki ympärillämme oleva edellyttää älyllistä voimaa, joka on kaiken takana. Mitään ei synny ilman tekijää. Onko näin?
Kun katsotaan maaimankaikkeutta ja maapalloamme, näemme paljon tapahtumia ja voimia jotka eivät ole Jumalan aikaansaamaa. Löytyy lämpötilaeroja, joita ei Jumala aikaansaa. Löytyy painovoima, jota ei Jumala aikaansaa. Planeettojen liike radoillaan ei perustu siihen, että Jumala työntää niitä ja pitää ne paikoillaan. On paljon erilaisia aineita, jotka ovat muodostuneet pienemmistä yksiköistä. Mikä on maailmankaikkeuden pienin ainesosa? Sitä emme tiedä, vaikka tiede onkin jo senkin tutkimuksessa varsin pitkälle edennyt. Onko epäorgaaniset aineet maailmankaikkeudessa luotuja vai itsestään muodostuneita? Mikään ei todista eikä edellytä aikaansaajaksi Jumalaa, sillä ainetta muodostuu avaruudessa jatkuvasti.
Tuo mekanismi, jonka nähdään kaikenaikaa avaruudessa toimivan, on tuottanut aikoinaan myös maapallon. Avaruuden kiinteät rakenteet ovat muodostuneen ja edelleenkin muodostuvat erilaisiksi mm. sen mukaan, millainen koostumus sen alkukaasuissa on. Maapallolla oli aikanaan hyvät edellytykset moninaisen rakenteen muodostumiselle, kuten on varmasti tuhansissa muissakin planeetoissa joita avaruudessa on. Tarvitsiko ilmakehän tai veden muodostuminen Jumalaa taakseen? Ei, sillä ne ovat osa tuota epäorgaanista evoluutiota ja muutosta joka on avaruudessa nähtävissä.
Entä orgaanisen elämän synty. Tarvitseeko se taakseen Jumalan? Vaikka tiede ei ole toistaiseksi kyennyt täydellisesti ratkaisemaan ja selvittämään elämän syntyprosessia, tunnetaan sitäkin varsin paljon. Niin paljon, ettei senkään taakse tarvita Jumalaa. Elämän synnylle otolliset olosuhteet, jotka maapallolla vallitsevat, eivät ole tarvinneet taakseen Jumalaa. Erilaiset luonnonvoimat, jotka planeetalla toimivat, eivät tarvitse toimiakseen Jumalaa. Sähköisyys ei ole Jumalan aikaansaamaa. Magnetismi ei aiheutu Jumalasta vaan sähköstä. Kaikkein yksinkertaisempien orgaanisten aineiden rakenne ei edellytä vaativaa suunnittelua. Kemialliset yhdisteet ja pitkä ajanjakso jossa nuo yhdisteet saavat uusia, erilaisia koostumuksia voimista jotka eivät ole Jumaluutta, rakentavat jatkuvasti uusia yhdistelmiä maapallollakin.
Meidän ongelmamme on siinä, että olemme kyenneet ajallisesti vain lyhyessä mittakaavassa seuraamaan ja tutkimaan maailmankaikkeuden ja maapallon tapahtumia. Raamattu kuvaa ihmisen olevan kuin pisara vesisangon uurteessa maailmankaikkeuden edessä. Todellisuudessa emme ole senkään vertaa. Edes koko aurinkokuntamme ei täytä tuota pisaraa. Siksi havaintokykymme ja ymmärryskykymme kaikkeudesta on edelleenkin hyvin vähäistä. Kykymme nähdä pitkien ajanjaksojen vaikutusta on kuin koittaisimme paljaalla silmällä arvioida täältä maanpäältä sitä, onko Marsissa vettä.
Tämä hyvin vähäinen kykymme nähdä kokonaisuuksia tai miljoonien ja miljardien vuosien tapahtumia ei edellytä Jumalan olemassaoloa.

Vastaukset 11
Vanhimmat
"Löytyy painovoima, jota ei Jumala aikaansaa. "
Mikä sen saa aikaan?
F = GMm / r2
F kuvaa putoavaan kappaleeseen kohdistuvaa voimaa ma (massa x kiihtyvyys). G on gravitaatiovakio, M on gravitaatiomassa ja r on etäisyys.
F = GMm / r2
F kuvaa putoavaan kappaleeseen kohdistuvaa voimaa ma (massa x kiihtyvyys). G on gravitaatiovakio, M on gravitaatiomassa ja r on etäisyys.
"...ma (massa x kiihtyvyys). "
Mikä aiheuttaa putoavan kappaleen kiihtyvyyden? Mikä voima? Sitä sanotaan gravitaatiovoimaksi mutta MITÄ se on?
Tiedämme molemmat hyvin sen, ettei tuota massojen vaikutuksen syvintä olemusta tarkkaan tunneta. Kuten ei tunneta monia muitakaan asioita. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että kyseessä olisi Jumala joka kaikkialla liikuttelee tavaroita. Sen takana ei ole Jumalaa sen enempää kuin salamoinninkaan. Vaikka sitäkin uskovaiset muinoin luulivat Jumalan kiukunpuuskaksi.
Toisella foorumilla oli hyvä vastaus.
Oletko sitä mieltä ettei lehmiä tarvita, koska maitoa saa kaupasta?
Käytetään pelkästään tätä foorumia tähän keskusteluun. :)
Lehmä on olemassa oleva ja yleisesti tunnettu/tunnutettu eliö. Jumalan olemassaolosta ei ole minkäänlaista havainnoitavaa dokumenttia. Siksi noita ei voi käyttää keskinäisessä vertailussa korreloimaan toisiaan.
Jos emme tiedä tai tunne jotain asiaa/tapahtumaa, niin ei se automaattisesti merkitse sitä, että sen takana olisi joku vielä tuntemattomampi ja vaikeammin selitettävissä oleva Jumala-voima.
Jos joku ihminen kuolee yllättäen eikä lääketiede osaa selittää kuolinsyytä, niin ei kai se merkitse sitä että Jumala tappoi hänet?
Etkö huomannut mitään analogiaa "lehmä - maito" kertomuksen ja omien "Jumala - fysiikan kaava" juttujesi välillä?
"Lehmää ei tarvita, koska maitoa saa kaupasta"
väitteessä ei käsitetä maidon alkuperää.
"Jumalaa ei tervita, koska fysiikan kaavat osoittavat maailman toimivan niin kuin se toimii"
väitteessä ei käsitetä ettei kaavat ole tapahtumien perusta. Empiiristä tutkimustietoa vain ilmoitetaan kaavojen muodossa. Maailma ei pysy koossa siksi että gravitaatiovoima on havaittavissa oleva vaan siksi että se on olemassa.
Raamatullinen näkökulma:
"Hänessä (Jeesuksessa) meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa."
Mikä on evolutionistin näkökulma tähän. Mikä on koko maailman kasassa pitävä voima. Mikä pitää planeetat radoillaan ja atomin koossa? Vastaukseksi ei riitä katkelma kaavakirjasta.
Aina voi kysyä, että mitä on sen viimeisen portin takana.
Nykyfysiikka selittää kuitenkin varsin kattavasti koko tuntemamme maailmankaikkeuden joka on muodostunut sellaiseksi kuin on tarkkojen luonnolakien mukaisesti. Jossakin kirjoitin tästä jo aiemmin, mutta Jumalaa ei 'tarvita' selittämään luonnonilmiöitä siellä, missä fysiikan kaavat toimivat.
Näin ollen Jumalalle jää vain tämä Ensimmäisen Liikuttajan rooli. Sen olemassaolo ei ole falsifioitavissa. Viimeisten vuosisatojen aikana tiede on vienyt tilaa Jumalalta luontoa selittävänä tekijänä.
Planeetat pysyvät radoillaan ja atomit koossa juuri siksi, että luonnonlait ovat mitä ovat. Sitä voi sitten ihmetellä, että MIKSI ne ovat kuin 'luotu' siihen, että elämän tai edes aineen muodostuminen on mahdollista.
Tämä menee kuitenkin jälleen tähän 'primus motor' osastoon, eikä Raamatulla tai Jeesuksella ole mitään tekemistä sen kanssa.
Ymmärsin erinomaisen hyvin esimerkkisi 'analogian'.
sinä et kuitenkaan tuntunut käsittävän sitä, mitä minä yritin sanoa.
Lehmän olemassaolon voimme helposti todentaa ja siksi myös sen yhteyden tuohon maitoon. (Tosin maito voi olla lähtöisin muustakin kuin lehmästä, eli maitorauhanen olisi sinunkannaltasi paras rinnastus.) Jumalaa ei ole tuossa samassa merkityksessä todennettavissa ja siksi tuo yhdistäminen on hyvin ontuvaa.
Edellä on käyty ihan mielenkiintoista keskustelua Jumalan olemassaolosta. Kummallista kyllä, keskustelu on pysynyt asiallisena ja jopa kehittynyt. Niminerkki Origo on edellä tiivistänyt hyvin ja oma kantani on aika lähellä häntä.
On aina olemassa asioita, joita emme tiedä. 1900-luvun alussa luultiin (ainakin Fahrenheit ja muutamat muut), että silloinen fysiikka on kohta ratkaisutt kaikki luonnonlait, ja että maailma kyettäsiin kohta niillä selittämään. Matematiikassa oli vähän samanlainen tilanne. Vuosisadan alussa sitten jysähti, kun Eistein, Bohr ja kumppanit keksivät aivan uusia asioita. Näin on aina ollut ja tulee aina olemaan (tämä ei ole sitten mikään tieteellinen tosi....;). Tiedämme aina enemmän ja enemmän, mutta samalla lisääntyvät myös asiat, joita emme kykene selittämään. Ehkä tuolla "viimeisen portin takana" on Jumala, joka huvittuneena seuraa touhujamme, ehkä ei. Viimeinen portti saattaa olla alkuräjähdys, jonka muodosta aikahorisontin nollapisteen, ja joka hävittää haiken informaation sitä edeltävistä tapahtumista.
Muutama komentti edelle olevaan keskuteluun:
Jumalan olemassaolo ei ole tieteellinen väite, koska sitä ei voida falsifioida (so. osoittaa vääräksi). Tästä ei seuraa, etteikö Jumalan olemassaolo ole mahdollista, kyseessä vaan ei ole tieteellisesti todistettava asia. Mitä tästä kuitenkin seuraa on, ettei argumeintein voida asiaa todistaa. Puoleen eikä toiseen. Mutta yrittää voi....;)
Origo: "Sitä voi sitten ihmetellä, että MIKSI ne ovat kuin 'luotu' siihen, että elämän tai edes aineen muodostuminen on mahdollista." Tämä on hyvä kysymys, ja lopullista vastausta odotellessa kelpaa (ainakin minulle) ns. antrooppinen periaate. Sen mukaan em. kysymys voidaan esittää vain sellaisissa maailmankaikkuksissa (tai sen osissa), joissa elämä on mahdollista. Siis, jos ainetta tai elämää ei olisi muodostunut, ei kukaan tekisi tälläisiä kysymyksiä, kun ei olisi ainetta, eikä elämä....