Uskosta yleensä

PITÄISIKÖ MEIDÄN OMAKSUA KIELTEINEN VAI MYÖNTEINEN ELÄMÄNASENNE?

Luemme johdannoksi: Saarn.4:1-2, 9:2-3 ja Joh 10:10

-Saarn.4:1-2
1. Taas minä katselin kaikkea sortoa, jota harjoitetaan auringon alla,
ja katso, siinä on sorrettujen kyyneleet, eikä ole heillä lohduttajaa; väkivaltaa tekee heidän sortajainsa käsi, eikä ole heillä lohduttajaa.
2. Ja minä ylistin vainajia, jotka ovat jo kuolleet, onnellisemmiksi kuin eläviä, jotka vielä ovat elossa,
-Saarn.9:2-3
2. Kaikkea voi tapahtua kaikille. Sama kohtalo on vanhurskaalla ja jumalattomalla, hyvällä, puhtaalla ja saastaisella, uhraajalla ja uhraamattomalla; hyvän käy niinkuin syntisenkin, vannojan niinkuin valaa pelkäävänkin.
3. Se on onnettomuus kaikessa, mitä tapahtuu auringon alla, että kaikilla on sama kohtalo, ja myös se, että ihmislasten sydän on täynnä pahaa ja että mielettömyys on heillä sydämessä heidän elinaikansa; ja senjälkeen - vainajien tykö!
-Joh.10:10
10. Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.

- - -

Karkeasti ottaen on olemassa vain kaksi periaatteellista elämän katsomusta: Buddhan ja Kristuksen. Muut ovat kompromisseja näiden kahden välillä. Kun H G Wells valitsee historian kolme suurinta miestä, mainitsee hän ensin Kristuksen, sitten Buddhan ja kolmanneksi Aristoteleen – elämänmyönteisen, elämänkielteisen ja tieteellisen elämänkatsomuksen edelläkävijät. Nuo kaksi suurinta historiallista persoonallisuutta edustavat kahta täysin vastakkaista elämänkatsomusta. Kumpikin tarkkaili samoja elämän tosiasioita ja tulivat silti täysin vastakkaisiin elämänkatsomuksiin – toinen ehdottoman myönteiseen ja toinen ehdottoman kielteiseen.

Kun Buddha istui mietiskelyynsä vaipuneena budhipuun eli tarun mukaan ymmärrystä antavan puun alla, päätyi hän siihen päätelmään, että olemassaolo ja paha ovat yksi ja sama käsite. Ainoa tapa vapautua pahasta on vapautua itse olemassaolosta. Nirvana on niin lähellä tuhoa, että maailman oppineet yhä pohtivat sitä, että onko se itsetuhoa vaiko ei? ”Onko olemassaoloa Nirvanassa?” kysyin eräältä buddhistimunkilta Sri Lankassa. ”Miten sitä voisi olla?” hän vastasi. ”Jos olisi olemassaoloa, olisi myös kärsimystä.” ”Onko Nirvana tyhjyyttä, kielteisyyttä?” ”Se on tyhjyyttä, kielteisyyttä”, vastasi hän kättään sen vakuudeksi heilauttaen. On totta, että Nirvanaa kutsutaan ”onnen olotilaksi”, mutta se on elämään kyllästymisen onnellisuutta. Siinä sielu tekee kapinan elämää vastaan ja päätyy ”harakiriin”, itsemurhaan – vaikkakin sitä harhaanjohtavasti nimitetään pyhyydeksi ja ylevämielisyydeksi. Buddha tahtoi petkuttaa elämän kärsimystä ja pahuutta vapautumalla itse elämästä. Hän tahtoi saada meidät tekemään ’pyhän’ itsemurhan, ei fyysistä elämäämme, vaan itse persoonallisuuttamme vastaan. Se on lopullinen EI elämälle.

Paljon voidaan sanoa Buddhan näkemyksen puolustamiseksi. Kaikkihan täällä vaikuttaa olevan asetettuna tuhoutumisen lain alaisuuteen. Punastuva morsian… ja lopulta ryppyisiä vanhoja naisia, jotka ikään kuin kuihtuvat kokoon, että heidät voidaan pukea viimeiseen pukuun. Tavoittelemme auringonlaskun kalpeankeltaisia värejä ja toteammekin saaneemme vangiksi pimeyden – ensin kauneuden, sitten sysimustan yön pimeyden.

Hyvä Jumala, Isämme, olemme ymmällämme ja alakuloisia siitä, että pitäisikö meidän hyväksyä ylevän pessimismin sellaisena kuin Buddha sitä edustaa. Ehkä on olemassa jokin toinen tie(?) Meidän on vaikeaa uskoa siihen. Mutta osoita meille tie – tie elämään, jos sellaista tietä on!



(Lisää aiheesta löydät Raamattu-palstalta nimillä "Päivän Sana 3 jne")