Olisiko jo

tämänkin kansan ja yhtyä vastustamaan niitä "päättäjiämme", jotka meitä vievät EU:ssa kuin lampaita narussa? Kolme suurinta puoluetta ja niiden puudelit (vihreät ja rkp) pitäisi jättää ilman ääniä. Kyllä ääni kellossa muuttuu jos vaikka kunnallisvaalissakin kolme isoa muuttuisi pikkurakeiksi. Koko kansan on lähdettävä äänestämään sillä vain annetut äänet lasketaan. Äänestämättä jättäminen on tyhmää, sillä ne äänet on poissa päätösvallasta.
10229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

koska se palvelee vain vallanpitäjiä..

Äänestä
  • annapa äänesi pienille puolueille niin erotus on kaksi ääntä: yksi pois isoilta ja sama ääni pienille. Rautalangasta väännettynä: Kaksi puoluetta on saanut 5 ääntä. Nyt yksi äänestäjä päättää vaihtaa kohdettaan ja äänestääkin toista. Entiselle suosikille tulee nyt vain neljä ääntä, mutta uusi suosikki saa kuusi.
    Äänestämättä jättäminen on samaa kuin valtakirjan antaminen sille joka voittaa muutenkin - nykyisin ne ovat noita isoja puolueita isojen vaalirahojen kanssa. Vastusta heitä ja äänestä pieniä, ketä tahansa, se on silloin aina isoilta pois.

    Äänestä

  • Vaan kirjoitti:

    annapa äänesi pienille puolueille niin erotus on kaksi ääntä: yksi pois isoilta ja sama ääni pienille. Rautalangasta väännettynä: Kaksi puoluetta on saanut 5 ääntä. Nyt yksi äänestäjä päättää vaihtaa kohdettaan ja äänestääkin toista. Entiselle suosikille tulee nyt vain neljä ääntä, mutta uusi suosikki saa kuusi.
    Äänestämättä jättäminen on samaa kuin valtakirjan antaminen sille joka voittaa muutenkin - nykyisin ne ovat noita isoja puolueita isojen vaalirahojen kanssa. Vastusta heitä ja äänestä pieniä, ketä tahansa, se on silloin aina isoilta pois.

    tuollaiseen paskaan!!!?? Politiikka on täyttä sontaa alusta loppuun, ja nk. pikkupuolueitten ja isojen välillä ei muuta eroa muuta kuin koko, muuten ne ovat täysin samanlaisia..

    Äänestä

  • Martiaano kirjoitti:

    tuollaiseen paskaan!!!?? Politiikka on täyttä sontaa alusta loppuun, ja nk. pikkupuolueitten ja isojen välillä ei muuta eroa muuta kuin koko, muuten ne ovat täysin samanlaisia..

    ja äänestää, koska käytät lääkärinpalveluja, lapsesi käyvät koulua, ajat bussilla töihin, illalla kun palaat kotiin kuljet valaistua katua pitkin, jne jne. Politiikka on vain yhteisten asioiden hoitamista ja siihen tehtävään on huutava tarve rehellisistä, elämää ymmärtävistä ja nähneistä kansalaisista. Ellet ole tyytyväinen nykyisiin päättäjiin, lähde ehdokkaaksi itse ja ala hoitamaan asioita niin, ettei kenkään tarvitse kirota politiikkaa. Suunnilleen jokainen puolue hakee nyt ehdokkaita ja on valmis ottamaan listoilleen.

    Äänestä

  • pitäisi osallistua kirjoitti:

    ja ilman valojakin pärjään, tarpeen tullen käytän tulitikkuja. Joten edellen kysyn: miksi äänestää??

    "Ellet ole tyytyväinen nykyisiin päättäjiin, lähde ehdokkaaksi itse ja ala hoitamaan asioita niin, ettei kenkään tarvitse kirota politiikkaa."

    Politiikka on kuin tehty kiroamista varten..

    "Suunnilleen jokainen puolue hakee nyt ehdokkaita ja on valmis ottamaan listoilleen."

    Kuule, minua ei puolueitten paska voisi vähempää kiinnostaa..

    Äänestä

  • pitäisi osallistua kirjoitti:

    ja äänestää, koska käytät lääkärinpalveluja, lapsesi käyvät koulua, ajat bussilla töihin, illalla kun palaat kotiin kuljet valaistua katua pitkin, jne jne. Politiikka on vain yhteisten asioiden hoitamista ja siihen tehtävään on huutava tarve rehellisistä, elämää ymmärtävistä ja nähneistä kansalaisista. Ellet ole tyytyväinen nykyisiin päättäjiin, lähde ehdokkaaksi itse ja ala hoitamaan asioita niin, ettei kenkään tarvitse kirota politiikkaa. Suunnilleen jokainen puolue hakee nyt ehdokkaita ja on valmis ottamaan listoilleen.

    demokratiassa on se paha vika, että ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä on tyhmiä, joten miksi minun pitäisi (omani lisäksi) vielä kärsiä muittenkin tyhmyydestä?? Juuri tämän takia vastustan demokratiaa, koska se ei ole muuta kuin enemmistön diktatuuria..

    Äänestä

  • pitäisi osallistua kirjoitti:

    ja äänestää, koska käytät lääkärinpalveluja, lapsesi käyvät koulua, ajat bussilla töihin, illalla kun palaat kotiin kuljet valaistua katua pitkin, jne jne. Politiikka on vain yhteisten asioiden hoitamista ja siihen tehtävään on huutava tarve rehellisistä, elämää ymmärtävistä ja nähneistä kansalaisista. Ellet ole tyytyväinen nykyisiin päättäjiin, lähde ehdokkaaksi itse ja ala hoitamaan asioita niin, ettei kenkään tarvitse kirota politiikkaa. Suunnilleen jokainen puolue hakee nyt ehdokkaita ja on valmis ottamaan listoilleen.

    pitäisi olla. Mutta totuushan on aivan jotain muuta, valitettavasti itse ehdokkaaksi ryhtyminen ja vaikuttaminen on vain kaunis ajatus, toteutumis- ja vaikutusmahdollisuuksia ei näillä nykysysteemeillä ole, on siis elettävä vain välittämättä noista paskanjauhajista ja omanedun tavoittelijoista, ja ennen kaikkea pidettävä oma valtakirjansa itsellään, jos ei ole varma että joku ehdokas sen olisi ansainnut. Ihan turha hurrata velvollisuusäänestämisestä.

    Äänestä

Valkoisten kristittyjen olisi pitänyt olla aina hereillä, niin tätäkään kärsimystä ei tarvitsisi kokea.

Kaikki ns. demokraattiset järjestelmät, joissa Jumalan Sanaa ja lakia käskyineen rikkova enemmistö saa päättää asioista, on yksinkertaisesti suurta syntiä ja perkeleen vallan rakentamista.
Lopettakaa jokainen vääryyden tukeminen ja rakentaminen kohdaltanne, jos haluatte pelastua.

Jumala on säätänyt kaikille Aadamin jälkeläisille ihan toisenlaisen järjestelmän, Hänen ja Hänen Sanansa, Kristuksen kuningaskunnan.
Se, kuinka se järjestetään, on kerrottu Hänen ilmoituksissaan, mutta vaatii kyllä jonkin verran vaivannäköä ymmärtää ja toteuttaa sitä.
Minä pystyn siihen kohtalaisen hyvin. Ja varmaan jotkut muutkin.

Sinä päivänä, kun te olette valmiit siirtymään Jumalan siunaamaan yhteiskuntajärjestelmään Kristuksessa, myös suunnitelmat ovat valmiina toteutettaviksi.

Tosin jos se kestää kovinkin kauan, niin moni näistä tänä päivänä elävistä Kristuksen kuningaskunnan toteuttajista on kuollut jo vanhuuteen, mutta ehkä uudet ihmiset ovat sitten tilalla - mutta ainakin kaikki demokratian kannattajat tältä ja muultakin menneeltä ajalta ovat tuonelan tuskissa ja tuleville käy samoin.

Miettikääpä siis todella mitä haluatte.

Äänestä
  • kantamaan hedelmää. Toivottavasti ei liian myöhään. Viimeisimpien tietojen mukaan Irlannista tulisi meidänkin pelastuksemme. Tukekaamme tätä vahvan kansallisvaltion itsenäistä päätöstä julmaa EU:ta vastaan kaikin keinoin, se on meidän viimeinen aseeton toivomme, jos kerran omasta eduskunnastamme ei siihen tehtävään ole eikä kansanäänestystäkään sallita. Tällöin vältymme julmalta rahan maailman hallintokoneistolta, jossa ihmisen paikka on ainoastaan olla orjana

    Äänestä

ovat enemmän tai vähemmän samoilla linjoilla - kansalaisia kusettamassa ja omia etujaan parantamassa. Todella typerää on äänestää, jos ei ole ketään jolle äänensä antaisi. Viisas pitää äänensä itsellään, silloin voi puhua kun on sanottavaa ..... velvollisuusäänensä antanut on menettänyt sen seuraaviin vaaleihin asti - hän on antanut sen muiden käyttöön. Että kukahan se sitten loppujen lopuksi tyhmä onkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

aika herätä kirjoitti:

tämänkin kansan ja yhtyä vastustamaan niitä "päättäjiämme", jotka meitä vievät EU:ssa kuin lampaita narussa? Kolme suurinta puoluetta ja niiden puudelit (vihreät ja rkp) pitäisi jättää ilman ääniä. Kyllä ääni kellossa muuttuu jos vaikka kunnallisvaalissakin kolme isoa muuttuisi pikkurakeiksi. Koko kansan on lähdettävä äänestämään sillä vain annetut äänet lasketaan. Äänestämättä jättäminen on tyhmää, sillä ne äänet on poissa päätösvallasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu