Hihhuli on kunnianimi uskovaiselle tänä päivänä.
Ainakin itse ole hyvin kiitollinen, jos minua kutsutaan 'hihhuliksi'.
Hihhuli sana on alunperin tarkoittanut lestadiolaisia johtuen heidän kesken kokousten saamiensa 'liikutusten' aiheuttamista 'hih' -huudahduksista.
Nykyisin hihhuli sana on laajentunut myös - esimerkiksi nuorten slangipuheessa ja sen välityksellä muutenkin tarkoittamaan kaikkia tosiuskovaisia.
Uskovilla on ollut aina jokin nimitys, joka erottaa heidät muusta väestöstä. Aluksi heitä kutsuttiin kristityiksi - ensimmäisen kerran tämä tapahtui Antiokiassa muuten. Mutta kun kristinuskosta tuli Roomassa valtionuskonto keisarillisella määräyksellä, eivätkä kaikki 'kristityt' enää olleet välttämättä uudestisyntyneitä tosiuskovia, ei tuo nimitys enää ollut pätevä. Varmaa tietoa ei tosin ole, oliko 'kristitty' alun perin pilkkanimitys vai Jeesuksen seuraajien itselleen antama määre. Halventava ja negatiiviseksi tarkoitettu sävy selvästikin oli 'nasaretilaisen lahko' -nimityksellä.
Nykyisin kun suuri osa maailman kristityistä on nimikristittyjä, jotka eivät tunne Jeesusta omana henkilökohtaisena Vapahtajanaan, - ja hyvin monet lisäksi valitettavasti valitsevat 'tämän maailman mukaan mukautumisen' - vaihtoehdon, on edelleen tarve kutsua todellisia Herran Jeesuksen seuraajia jollakin nimityksellä. Ja yksi sellainen on suomen kieleen vakiintunut 'hihhuli'. Olkaamme siis ylpeitä hihhuliudestamme!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kiitos, minäkin tunnustaudun hihhuliksi.
Täällä luterilaisten palstalla käy meitä pilkkaamassa katolinen nimimerkki Jauch- Luterilainen - Ekumeenikko.
Hänen mielestään meidät tunnustukselliset luterilaiset pitäisi ajaa ulos kirkosta. Toisinaan hän kutsuu meitä lahkolaiseksi, vaikka olemme uskollisia kirkollemme.
Vaikka hän työkseen raatelee luterilaisia uskovia, ei hän salli katolisten palstalla edes asiallista keskustelua katolisesta uskosta.
Näin hän tunnustaa, mistä hengestä hän itse on.
Sillä vaino, ahdistelu, pilkka ja kirkon repiminen eivät ole Jumalasta, vaan siitä hengestä, jolla tuulessa valta on.
Me iloitsemme tästä vähäisestäkin vainosta. Uskoon kuuluu myös risti.
Mikä on kristityn kirkkotie?
Se kulkee Getsemanesta Golgatalle läpi pilkkakaupungin. Fariseukset, jesuiitat ja jumalankieltäjät eivät sitä tietä tunne. Herra armahtakoon heitä vielä ajassa ennen iankaikkisuutta!
tunnustaudun hihhuliksi, en kirkon piireistä vaan helluntaiseurakuntalaisena. Mutta oikeammin elän vain päivä kerrallaan Vapahtajani Jeesuksen Kristuksen kanssa.
tekstit olkoon jatkossakin kokemuksen sävyttämiä, ei niinkään teologisia fraaseja.
Se tarvis sinunkin oppia, että kokemus ei korvaa Jumalan sanaa.
"Hihhuli on kunnianimi uskovaiselle tänä päivänä."
Noinkohan on. Hihhuli tarkoitti alun perin jyrkimpään lestdiolaissuuntaan kuuluvaa henkilöä. Sitten siitä tuli lestadiolaisten pilkkanimitys. Nykysuomessa hihhuli on halventavaa kieltä, ja se tarkoittaa yleensä kiihkoilijaa, tavallisimmin kuitenkin uskonnollista kiihkoilijaa. Mutta myös poliittista kiihkoilijaa voidaan sanoa hihhuliksi.
syntyy uusia sanoja ja merkityksiä.
Totta kai voi aina vernistellä ja nimitellä vaikka löylykauhaa hihhuliksi mutta se ei muuta sitä seikkaa että hihhuli on ensisijaisesti synonyymi sanalle uskovainen.
Minun lähteenäni olivat Nykysuomen sanakirja sekä Uusi suomen kielen sanakirja vuodelta 2002. Katso niistä, että tiedät sinäkin. Olet siis näin kirjoittaessasi täysin väärässä: "...hihhuli on ensisijaisesti synonyymi sanalle uskovainen."
"kieli kehittyy syntyy uusia sanoja ja merkityksiä."
Noin on, mutta se ei tarkoita sitä, että kuka hyvänsä meistä voi ruveta käyttämään jotain sanaa jossakin itse keksimässään merkityksessä ja väittämään, että niin on oikein. Jos väität, että "hihhuli on ensisijaisesti synonyymi sanalle uskovainen", niin perustele väitteesi. Pelkästään se, että sinä tai kaverisi sanovat noin, ei riitä.
ja hihhuli uskovaisen synonyyminä on yleistynyt vasta viime vuosina, jotebn viittaus 2002 painettuun sanakirjaan jonka aineisto on vielä vanhempaa, ei kerro koko totuutta.
KVG eli googlettamalla saanet itsekin tehtyä otannan aiheesta ja omat johtopäätöksesi.