Demareita ei duunarin asiat kiinnosta

Demareita ei duunarin asiat kiinnosta, ainakaan työllitymisen suhteen. Lukekaa seuraava dokumentti ja kysykää, miksi matalien palkkojen työnantajamaksuja ei ole jo alennetu. Myös sekä Lipponen I että Lipponen II tekivät asiasta tutkimuksen, mutta niistä ollaan oltu hyvin, hyvin hiljaa.

http://www.ptt.fi/tyopaperit/1.pdf

Kaikki työnantajamaksujen alentamisesta tehdyt tutkimukset ovat asiaa puoltaneet, mutta siitä huolimatta viimeisimmissä hallitusneuvotteluissa demarit estivät työnantajamaksujen alentamisen kirjaamisen hallitusohjelmaan.

Esimerkiksi Ranskassa, Belgiassa, Englannissa ja Irlannissa on menestyksekkäästi käytetty matalien palkkojen työnantajamaksujen alentamista työllisyyden parantamisen yhtenä keinona. Esimerkiksi Irlannissa vuosina 1996-2000 talouskasvu on ollut EU:n huipputasoa. Työpaikat muodostuivat kyseisellä ajanjaksolla pääsääntöisesti vaikeille matalapalkka-aloille.
6237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Työnantajamaksujen alennus löytyy hallitusohjelmasta. Ei tosin taida tästäkään lääkkeestä olla miksikään hokkuspokkustempuksi.
Suomi ja Irlanti ovat EU-maista päässeet kaikki viime vuodet parhaaseen työllisyyskehitykseen. Joten meillä ei ole mitään hävettävää, kun otetaan huomioon Ahon hallituksen jättämä työttömyysperintö, lähes puoli miljoonaa käsiparia vailla töitä.

Äänestä

Onko tämä Pellervon tutkimuslaitos kepun rotankoloja sekin. Eikös ainakin sen päällikkö ole tämän Vihreela, joka on kepu.

Äänestä
  • Kyllä tämä Holmikin kertoo kaupungilla liittyneensä kepuun.

    Äänestä

Matalapalkka-aloille muodostuneet määräaikaiset työsuhteet eivät ole pitkäikäisiä. MM. EU-tuilla Irlantiin ja Britanniaan tulleet call-center työpaikat ovat siirtymässä edullisemman palkkatason maihin.Irlannin talouskasvuun vaikuttivat mahtavat EU-tuet.

Äänestä

Demu kannattaa suurpääoman asialla olevaa EU:ta ja monetarismia. Kokoomus oli nykyiselle, aatteensa pettäneelle sdp:lle paras hallituskumppani. Jos koko-demu olisi jatkanut kylmän, mustan sateenkaaren politiikkaa, olisi ahneen pidot parantuneet entisestään.

Demarit Lipposesta alkaen kähmivät opioita itselleen ja tulevat jo siten liittyneeksi rahavallan lisäksi sekä sen etujen ajajaksi.

Demarit ajavat ensisijassa suurpääoman asioita, EU:n sekä puolue- ja rahavallan etuja.

Kaikki saavutetut edut ja työllisyys on romutettu ay:n ja sosiaalidemokraattien syvän rappion ja aatteellisen vararikon seurauksena. Mitään korjausta työllisyyteen ja sosiaaliturvaan sekä demokratiaan ei ole tulossa niin kauan kuin EU ja demarit hallitsevat valheillaan.

Porvaripuolue SDP on hallituksessa ja AY-liike hiljaa kuin kudullaan oleva räkäkiiski rapakiven takana.

Keitä ovat demareiden rivikannattajat? Jonkinlaisia perusporvareita he lienevät, suurine tuloineen. Ovat juppeja, vai? Porvareita ja rahamonetaristeja sekä äärikapitalistisen EU-liittovaltion federalisteja. Oikeistolaisia, mutta eivät hyvässä vaan pahassa.

Äänestä

Yhteiskunta -> yleistä yhteiskunnasta -> yhteiskunnan varojen uusjako ja emäntä vs. asiantuntija.

Samat kirjoitukset, mutta eri kommentit tältä foorumilta alaotsikolla yleistä politiikasta.

Kirjoituksissa kertoilen maatalouden tuista ja lomituspalveluista totuuksia, joista palkansaajat eivät tiedä yhtään mitään. Kannattaa lukea!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tosi on kirjoitti:

Demareita ei duunarin asiat kiinnosta, ainakaan työllitymisen suhteen. Lukekaa seuraava dokumentti ja kysykää, miksi matalien palkkojen työnantajamaksuja ei ole jo alennetu. Myös sekä Lipponen I että Lipponen II tekivät asiasta tutkimuksen, mutta niistä ollaan oltu hyvin, hyvin hiljaa.

http://www.ptt.fi/tyopaperit/1.pdf

Kaikki työnantajamaksujen alentamisesta tehdyt tutkimukset ovat asiaa puoltaneet, mutta siitä huolimatta viimeisimmissä hallitusneuvotteluissa demarit estivät työnantajamaksujen alentamisen kirjaamisen hallitusohjelmaan.

Esimerkiksi Ranskassa, Belgiassa, Englannissa ja Irlannissa on menestyksekkäästi käytetty matalien palkkojen työnantajamaksujen alentamista työllisyyden parantamisen yhtenä keinona. Esimerkiksi Irlannissa vuosina 1996-2000 talouskasvu on ollut EU:n huipputasoa. Työpaikat muodostuivat kyseisellä ajanjaksolla pääsääntöisesti vaikeille matalapalkka-aloille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu