En tiedä mitä teen

Äitijuttu tämäkin.
Olen yksinhuoltaja, tällä hetkellä hoidan nuorempaa lastani kotona kotihoidontuella. Lasten isät eivät ole kuvioissa mukana.
Äitini on painanut minua lapsuudesta asti alas. Tämä tuttu tarina siis, siitä ei sen enempää.

Asumme lähekkäin, samassa pihapiirissä, vaikkakaan emme ole olleet nyt kohta viikkoon tekemisissä. Äitini kun suuttui minulle, kun kielsin häntä nipistämästä lastani, se taisi olla hänelle jokin viimeinen pisara taas kun en hypi hänen pillinsä mukaan...

Olen hänelle asiallisesti sanonut, että meillä saa käydä, mutta en pidä siitä että ilmoittamatta laukotaan, on kohteliasta vaikkapa soittaa ensin, vaikka välimatka onkin lyhyt (piipahteli monta kertaa päivässä,yllättäen, jopa koputtamatta jos ovi ei ollut lukittuna. Etenkin silloin jos sanoin että minulle on tulossa vieraita, vaikka tarkoitin kyllä vinkiksi että pysyy edes silloin pois.Ja hän kyllä tiesi mitä tarkoitin...)

Olen kertonut, että meillä on meidän säännöt, joita myös vieraat noudattavat. Ja että tukena kasvatuksessa saa olla, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, että minun perheeni tallotaan ja minun sanani mitätöidään. Vaikka meillä ei sitä iskää tässä talossa ole niin tämä on meidän perhe ja ihan yhtä hyvä kuin muutkin.

(Tästä "tallomisesta" hyvänä, mielestäni huvittavana esimerkkinä, olohuoneeni matto. Äitini kävi täällä katsomassa pienempää lastani poissa ollessani(pöljä olin kun annoin lastani katsoa ilman valvontaa enkä nähnyt lapsen pahaa oloa, näin jälkiviisaana...!), ja, en tiedä miksi, kai se oli hänen mielestään paremman näköinen, hän käänsi olohuoneen maton! noh, ei mitään isoa mattoa, sitä kun ei saa toisinpäin mahtumaan, mutta silti. En siitä vaivautunut edes mainitsemaan hänelle, käänsin sen aina takaisin. Muuten olisi saanut puolestani olla, vaan kun jäi aina niin ikävästi keinutuolin jalan alle lonkkasemaan XD)

Siis se ongelma... Itse olen huomannut jaksavani paremmin arjen kiemuroita, olevani onnelllisempi ja että on helpompi hengittää, kun ei ole äidin kanssa tekemisissä.(Enkä jaksa enkä halua sitä ainaista mollaamista enää kuunnella.) Mutta mieltäni vaivaa, että onkohan se lasten kannalta ihan oikein? Heillä ei kuitenkaan ole toista mummolaa eikä isän puolen sukua. Tiedän, että lapset ovat onnellisia jos minä olen. Silti... Tiedän miltä tuntuu olla ulkopuolinen omista serkuista ja muusta!

Kuitenkin, tosiasia on, että en voi, halua enkä uskalla jättää nuorempaa lastani (1,5v)äidilleni ellen itse ole paikalla. Tämä perustuu ihan siihen, mitä itsse olen nähnyt, ja kokenut omassa lapsuudessani, asenne tähän nuorempaan tuntuu hänellä olevan sama kuin minuun aikanaan, ja siihen mitä vanhempi tyttäreni on kertonut niinä muutamana yökyläilynä tapahtuneen. Ja yhdessä tapauksessa naapurin huomioon.

Ja vanhempi lapseni kärsii jollain lailla huonosta itsetunnosta, mikä osin johtuu varmasti minusta, siitä mitä olen siirtänyt omasta lapsuudestani häneen, osin äidistä, mistä on ollut paljon hyvääkin, vaikka tuhot lapsen itsetunnolle ovat vain vielä arvailtavissa, sekä murrosiällä lienee oma osansa myös. Jonkin asteista pahaa oloa olen kuitenkin huomannut myös hänestä, jos on esim ollut mimmon luona yötä.

Osaahan mummo olla toki ihanakin. Hän tuo joskus pullaa kun leipoo (tai ainakin muistaa kehua jos on vienyt siskoilleni tai leiponut heille heidän luonaan), ostaa kaupasta käydessään jotain jos on sattunut meillä loppumaan, tarjoutuu lapsenvahdiksi (riippuen menoistani mitä ne ovat, mutta esim kaupassakäynti). Hän on käsityöihminen, ja on auttanut lastani tässä "harrastuksessa", puuhailemaan kaikenlaista. Että on ollut avuksikin, ja opettanut paljon sellaista mitä minä en osaisi. Enkä ole jaksanut olla niin hyvä äiti että olisin hymyillyt ja sanonut että "opetellaan yhdessä" :)

Äidilläni kun näyttää olevan tuo asenne, että jos hän ei saa tehdä kotonani, minulle ja minun lapsilleni mitä tahtoo, niin hän ei ole tekemisissä kai sitten ollenkaan. Nyt, esim, tämän "riidan" mikä tässä nyt ilmeisesti on, aikana, kuoli äidin velivainaan vaimo, serkkujeni äiti. Oma äitini ei vaivautunut minulle siitä edes ilmoittamaan, kuolema sattui äkillisesti viime perjantaina (?) ja hautajaiset ovat jo nyt, tällä viikolla. Serkkuni oli soittannut äidilleni, en tiedä onko nyt vain hänet kutsuttu hautajaisiin vai meidät lapset myös... Tämän kuoleman kertoi tyttäreni (14v)minulle, jolle äiti soitti pyytääkseen palvelusta sillä aikaa kun hän on hautajaisissa (eri paikkakunnalla).
Mielestäni tämä on sikamaista, mutta niin tyypillistä käytöstä äidilleni. Hän puskee, tai on puskenut, minut ulos perheestä ja suvusta parhaansa mukaan. En tiedä miksi. Sairauttaan kai. Sikamaista, mutta ei tunnu enää juuri miltään kun tähän on niin tottunut.