mietin

nyt kun on huomannut jotta ei ihminen ole mitään sukua apinoille, ja kaikki löydöt ovat mitätöntä kaivelua tähän liittyen,
ja kuinka totena sitä on meille ihmisille sitten tuputettu.

-mitä voimme sitten pitää varmasti totena tieteestä???
mistä voimme olla aivan varmoja?

--------------------
Minusta Jumalan olemassa olo on helppo nähdä ihan yksittäisistä asioista, vaikka nyt taasen se klassinen silmä, miten muka se voisi syntyä evoteorian pohjalta, ei mitenkään, eli täytyy olla olemassa joku valmistaja!
Tottakait tällekkin on annettu "tieteellinen" selitys, kuinka silmä voi syntyä evon pohjalta, mutta eihän se sitä tarkoita jotta niin olisi tapahtunut.
----

Ihminen niin monimutkainen kuin olla ja voi, ollaan käyty kuussa ja vaikka mitä, mutta mitään ihmisen kaltaista kokonaisuutta ihminen ei itse vieläkään ole pystynyt valmistamaan,
silti väitetään jotta tämä kaikki olisi alkanut bakteereista, järjetöntä minusta!
13555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Jos en tietäisi että olet ihan oikeasti tuollainen, vannoisin että olet jonkun ilkeämielisen tekemä parodia tyhmästä kreationistista.

Äänestä
  • Oletko oikeasti tuollainen vai jonkun ilkeämielisen tekemä parodia kaikkitietävästä evosta.

    Äänestä

""mietin nyt kun on huomannut jotta ei ihminen ole mitään sukua apinoille, ja kaikki löydöt ovat mitätöntä kaivelua tähän liittyen,
ja kuinka totena sitä on meille ihmisille sitten tuputettu.""

Mistäs sinä nyt tuollaista olet huomannut? Mikäs tuon todistaa?

""-mitä voimme sitten pitää varmasti totena tieteestä???
mistä voimme olla aivan varmoja?""

Matemaattisista todistuksista.

""--------------------
Minusta Jumalan olemassa olo on helppo nähdä ihan yksittäisistä asioista, vaikka nyt taasen se klassinen silmä, miten muka se voisi syntyä evoteorian pohjalta, ei mitenkään, eli täytyy olla olemassa joku valmistaja!""

Silmän kehityksestä evoluutioteorian pohjalta tiedetään paljon, eikä mikään ole osoittanut, että se olisi mahdotonta.

""Tottakait tällekkin on annettu "tieteellinen" selitys, kuinka silmä voi syntyä evon pohjalta, mutta eihän se sitä tarkoita jotta niin olisi tapahtunut.""

Tiede etsiikin mahdollisia kehityspolkuja, se ei väitäkään, että kaikki olisi tapahtunut juuri niin tai juuri siinä järjestyksessä.

""Ihminen niin monimutkainen kuin olla ja voi, ollaan käyty kuussa ja vaikka mitä, mutta mitään ihmisen kaltaista kokonaisuutta ihminen ei itse vieläkään ole pystynyt valmistamaan,
silti väitetään jotta tämä kaikki olisi alkanut bakteereista, järjetöntä minusta!""

Tuosta kehityksestä nyt vain on kiistattomat todisteet fossiiliaineistossa, jossa näemme kuinka elämä tulee ajan myötä, miljardien vuosien kuluessa, yhä monimutkaisemmaksi, kuinka se muuttuu yksisoluisesta monisoluiseksi ja sitten kehittyy vähitellen myös nykyisiksi ihmisiksi. Nykyisin myös DNA-todisteet vahvistavat tuon yhteisen alkuperän kaikelle elämälle.

Äänestä
  • Minun silmäni ei ole kehittynyt sataakaan vuotta.
    Eikä naapurin Kössin möhömaha!
    Älä väitä vastaan.
    Puhut ihan tolkuttomia!

    Äänestä

Tiede muuttuu. Löytyy uusia tutkimustuloksia - argumentteja. Tuollainen jännä "kihinä" on kuulunut aina oleellisesti tieteentekemisen luonteeseen. Varma ei sen kohdalla voi olla mistään. Mutta Raamatun Sana on ja pysyy. Sana = Jeesus itse.Tiede on puolestaan Sanan palvelija - kun se parhaimmillaan tuo julkisuuteen tutkimus-aineiston tuloksia, joista ihan jokainen vähänkin lukutaitoinen voi selkeästi nähdä, että Raamattuhan se on se kirja, joka alun alkaenkin on ollut oieassa näkyväisen synnystä , olemuksesta jne...

Äänestä
  • tuolla aikaisemmin, etten ymmärtänyt, mitä tarkoitit vastauksellasi kysymykseeni, että miten voimme havaita tähtiä miljoonien ja galakseja miljardien valovuosien takaa, jos maailma on vain n.6 000 vuotta vanha? Voisitko selittää tuon niin, että ymmärtäisin vastauksesi. kiitos jo etukäteen..

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    tuolla aikaisemmin, etten ymmärtänyt, mitä tarkoitit vastauksellasi kysymykseeni, että miten voimme havaita tähtiä miljoonien ja galakseja miljardien valovuosien takaa, jos maailma on vain n.6 000 vuotta vanha? Voisitko selittää tuon niin, että ymmärtäisin vastauksesi. kiitos jo etukäteen..

    Raamattu kuvaa lyhyesti, kuinka Jumala loi taivaankappaleet.Minulle riittää tuo ilmoitus.Sinulle ehkä ei. Yksityiskohtaisempaa vastausta en kykene antamaan.Aavistelen jotain Jumalan täydellistä mahtia erinäisten aika-käsitysten...ikäänkuin rajojen yli, mutta ymmärrän, että tälläinen "aavistelu" ei tyydytä kaltaisesi jämptin tiede-ihmisen vastaustyhjiötä.Mutta tämä se on vastaukseni - kehoitus Genesiksen lukujen äärelle.(Ja on tähän lisättävä, että ei meidän mahdollinen lahja-vanhurskautemme ole kiinni näistä seikoista - kyllä sinä evolutionistininakin taivaaseen pääset - kunhan uskot Jeesukseen).

    Äänestä

  • Ristinkantaja kirjoitti:

    ja eikös raamatussa puhuta jotakin itsensä ylentäjistä? kuulutko niihin?

    Äänestä

  • punainen puolikuu kirjoitti:

    ja eikös raamatussa puhuta jotakin itsensä ylentäjistä? kuulutko niihin?

    En minä itseäni ylennä. Olen armahdettu syntinen. Jeesus on maksanut minun synti-velkani kuolemalla hirvittävän, kiduttavan teloitus-kuoleman puolestani.Uskon häneen ja olen pyytänyt häneltä syntejäni anteeksi - ja pyydän edelleen. Jeesus sanoo : "se, joka minun tyköni tulee, sitä minä en heitä ulos".

    Itse olen oppinut, ettei kukaan itse varmuudella voi tietää onko kelvollinen pääsemään taivaaseen. Se päätös on Korkeammassa Kädessä.

    Äänestä

  • luullakseen luterilainen kirjoitti:

    Itse olen oppinut, ettei kukaan itse varmuudella voi tietää onko kelvollinen pääsemään taivaaseen. Se päätös on Korkeammassa Kädessä.

    Ihminen tekee ratkaisun Jeesuksen puoleen, jos tämän jälkeen olisi vielä epävarmuutta iankaikkisuus-kohtalosta, niin eihän se näyttäisi sopivan ollenkaan tuon ratkaisun tarkoitukseen.

    Äänestä

mitään ei voi olla olemassa. On se niin ihmeellistä jos olisi. Kaikki on olemattoman tyhjää unta jota ei olemassa koska mitään ei tietenkään voi olla olemssa.

-evvk-

Äänestä

järki lähtee, niin satttuuko se?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

petri..... kirjoitti:

nyt kun on huomannut jotta ei ihminen ole mitään sukua apinoille, ja kaikki löydöt ovat mitätöntä kaivelua tähän liittyen,
ja kuinka totena sitä on meille ihmisille sitten tuputettu.

-mitä voimme sitten pitää varmasti totena tieteestä???
mistä voimme olla aivan varmoja?

--------------------
Minusta Jumalan olemassa olo on helppo nähdä ihan yksittäisistä asioista, vaikka nyt taasen se klassinen silmä, miten muka se voisi syntyä evoteorian pohjalta, ei mitenkään, eli täytyy olla olemassa joku valmistaja!
Tottakait tällekkin on annettu "tieteellinen" selitys, kuinka silmä voi syntyä evon pohjalta, mutta eihän se sitä tarkoita jotta niin olisi tapahtunut.
----

Ihminen niin monimutkainen kuin olla ja voi, ollaan käyty kuussa ja vaikka mitä, mutta mitään ihmisen kaltaista kokonaisuutta ihminen ei itse vieläkään ole pystynyt valmistamaan,
silti väitetään jotta tämä kaikki olisi alkanut bakteereista, järjetöntä minusta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu