Lisääntyköön teille laupeus joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu.
On todellinen ihme, että olemme saaneet tunteneet pyhän hengen läsnäoloa. Totuuden henki puhaltaa nyt ja puhdistaa tätä kansanosaa. Ja hyvä onkin, sillä Jumala on antanut tahtonsa tulla julki ja nyt siemen versoo. Kuka liene oli se veli tai sisar joka lähti ehdottamaan ajatusleikkiä ”uudesta seurakunnasta” ja mitä siitä tulikaan. Ei mitään leikkiä vaan totista totta, sillä niin moni tunsi jotain sydämessään. Moni meistä tiesi, että nyt on aika.
mieleeni ei voi olla nousematta raamatun kohta Val 3:40 ”Koetelkaamme teitämme, tutkikaamme niitä ja palatkaamme Herran tykö”.
Miten useasti olemme kieltäneet Herramme ja piiloutuneet häneltä, siinä onnistumatta. Hän kyllä tietää kuinka asiat ovat. Ja parasta mitä voimme Häneltä saada on lupaus: ”Sillä ei Herra hylkää iankaikkisesti.”
Vain ihminen voi tehdä toisen ihmisen elämästä helvetin, harvoin ihmiseltä mitään hyvää tulee.
Eihän kukaan ole täydellinen, mutta kyllä jokaisessa jotain hyvää joka tapauksessa on.
Ja tämä ”uusi seurakunta” yhtälailla on toivottavasti rakentuva niistä kivistä joissa tätä hyvää on. Nämä seurakunnan kivet eivät ole läpensä hyviä tai niitä parhaimpia, sillä syntisyys on näidenkin kivien yksi ominaisuus. Jeesus Kristus on kuitenkin kulmakivemme ja siten koko rakennuksen tärkein kappale. Hänen kirkkautensa kautta on koko asumus kirkastettu. Kristus on meissä.
Ja miksi minä uskon tähän ”uuteen seurakuntaan?” Ehkäpä siksi, että yleinen vaiettu kärsimys on saavuttanut rajansa ja on aika toimia. Me tiedämme, että kärsimys on herätyksen voimallisin väline.
Usko, armo ja rakkaus ovat kantavat teemat eilen, tänään ja huomenna. On täysin tarpeetonta herättää tai provosoida opillisia näkökohtia toisiaan vastaan, sillä olemme jo kai oppineet, että ne ovat vain kolikon kääntöpuolia. Opinkappale tai oppikokonaisuus riippuu yksinkertaisesti siitä, mistä näkökohdasta sitä halutaan tarkastella. Uusi seurakunta koettelee, tutkii ja palaa Herran tykö.
Perimmäinen syy ”uuden seurakunnan” olemassaololle tulee olemaan hyvin selvä ja yksinkertainen kertakaikkinen tosiasia: Jumalan rakkaus luotujaan kohtaan. =)
Keräämme nyt sähköposti osoitteita ja jatkossa pidämme mahdollisesti yhteyttä sähköpostien kautta. Sähköpostisoitteita ottaa vastaan nimimerkki: m.naat
Kotisivut ovat mielessä myös, mutta me emme halua olla mikään nettiseurakunta.
Emmehän pidä kiirettä, vaan maltillisesti ja rukoillen odotamme seuraavaa siirtoa.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Alttarin takaa pois, ja tehtävä heille sivupöytä todistuskokousta varten, siitä se puhdistus lähtee liikkeelle.
Järjestys seurakuntaan.
Kokonaan pois uudesta seurakunnasta ja vanhukset
myös. Niistä ei ole kuin harmia.Naiset viettelevät
olemuksellaan ja pukeutumisellaan.Tulee perheriitoja
ja mustasukkaisuutta ja avioeroja.Vanhuksia pitää aina käydä katsomassa ja hoivailemassa, antaa heidän olla vain muissa kirkoissa.
mistään mitään niin että mitäs niilläkään tekee.
Selittelevät käsityksiään ja puhuvat vaikka niille on toistuvasti sanottu että "hiljaa kakarat".
Että nyt kun on päästy eroon naisista, vanhuksista, kakaroista ja luultavasti myös viisaammista miehistäkin niin onkin vaan se "jäännös" jälellä mistä täällä palstallakin niin paljon puhutaan.
Nykyisistä seurakunnista kelpaa teille, niitähän on vaikka kuinka paljon ennestään.Ette kuitenkaan ole
missään asiassa sen parempia kuin muutkaan, teissä on
jokaisessa virheitä ja syntiä niin kuin muissakin,vai
luuletteko olevanne muita parempia.Kuulin juuri eilen että eräällä paikkakunnalla on vapaakirkko jakautunut
kolmeen osaan, on perustettu uusia muutaman ihmisen seurakuntia, mitäs hyvää siinä on.Kuitenkin on olemassa vain yksi Jeesus, eikä häntä ole jaettu.
Kummallista on se, että uskovat ihmiset eivät pysty
elämään sovussa toistensa kanssa vaan haetaan korvasyyhyyn jotain itselle sopivaa.
jokainen kun luulee olevansa oikeassa tai keksineensä kristinuskon uudestaan. uusia kirkkokuntia emme tarvitse, vaan tarvitsemme uudestisyntyneitä ihmisiä ja niitä ei nykyään tahdo löytää. uudestisyntyneet ihmiset kansoittaisivat nykyiset seurakunnat jos he myös todella etsisivät sitä mikä on Jumalan tahto. Jumalan tahdon tekeminen ei ole kovassa kurssissa nykyään, sen tietävät ainakin adventistit!!
1. Kor. 12:6
ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama.
1. Kor. 1:24
mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
Ap. t. 19:20
Näin Herran sana voimallisesti kasvoi ja vahvistui.
Sananl. 31:3
Älä anna voimaasi naisille, vaellustasi kuningasten turmelijatarten valtaan.
Koko kristillisen ajan seurakuntia on syntynyt ajan tarpeen mukaan.Ja jos pysytään Kristuksen opissa ei asiassa ole mielestäni mitään väärää.
Yhteiskunta muuttuu ja seurakuntien tulisi muuttua sen mukaan.
Isoa laivaa on vaikea kääntää.Pientä kaunista hyvin seilaavaa "purtiloa" sitä vastoin helposti.
Itse asiassa,mitä nopeimmin pieni vene kulkee sen sulavammin se kääntyy.
Siinä ei kauaa haukotella kun se on ottanut uuden kurssin.
Ja,adventistien iloksi mainittakoon,että itse Elleni ennusti että maalikot päättää työn.
Pastorijärjestelmä ei ole laahausankkurina estämässä Hengen työtä.
Uudella seurakunnalla ei ole riippana 100 vuotta vanhoja taakkoja.
Mietin tässä vain sitä,että kuinkapaljon mukaan ilmoittautuneissa on kielitaitoisia veljiä ja sisaria?
Olisiko mieltä yrittää ottaa yhteyttä vastaaviin uudistuksellisiin ryhmiin muissa maissa?
Jes. 43:19
Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan.
Ap. t. 28:31
ja hän julisti Jumalan valtakuntaa ja opetti Herran Jeesuksen Kristuksen tuntemista kaikella rohkeudella, kenenkään estämättä.
Job 12:13
"Jumalalla on viisaus ja voima, hänellä neuvo ja ymmärrys.
Jer. 10:6
Ei ole ketään sinun vertaistasi, Herra; sinä olet suuri, ja suuri ja voimallinen on sinun nimesi.
Mark. 12:30
ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi'. .