Luin Halstin muistelmista että -44 jääkäriprikaatin joukot lähetettiin panssareita vastaan ilman tykistön ja panssareiden tukea suoraan kun tulivat paikalle.
Olisko kellään tietoa jostain teoksesta josta voisi lukea kuka käskyt antoi ja vähän sotapäiväkirjaa tai muistelmia.
Olisko kellään tietoa jostain teoksesta josta voisi lukea kuka käskyt antoi ja vähän sotapäiväkirjaa tai muistelmia.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Joudut odottelemaan ainakin pari vuotta koska 15 kilometriä sota-arkistoa on kuljettu Mikkeliin ammatti-ihmisten kunnostettavaksi ja järjestettäväksi, mahdollisesti jopa digitalisoitavaksi.
- Tosin Suomi tässä on vielä vähän kehitysmaa, jopa Mongolian ja Hondurasin perässä.
Työhön mennee aikaa kaiken kaikkiaan 6 vuotta. Mutta sitä mukaa kun arkistoa palautuu kansallisarkistoon akateemistenkin tutkijoiden käyttöön myös aineistoa eri joukko-osastojemme käskysuhteista ja ympäristöstä sekä noista ratkaisutaisteluista kesällä 1944 tulee tutkimuksen kohteeksi.
Näin me teemme Niäminen,kiitos:)
...aika ristiriitainen kuva on miehestä muodostunut. Muistelmiensa mukaan kysymys oli omapäisestä, mutta selväjärkisestä miehestä.
Marskin ritari Törmälehto taas ampui kovilla omissa muistelmissaan ja väitti Halstin olleen suoranainen kusipää ja omahyväinen kurittaja.
Aikamoinen ristiriita kirjojen välillä, kumpikohan näkemys on oikea.
Luulen Törmälehdon purkaneen kaunojaan kirjassaan.
erehtymättömän ja AINA oikeassa olevan kuvan.
Tuntuu joskus jopa siltä, että Halsti on "vääntänyt" mielipiteitään sopivampaan muotoon jälkikäteen.
Jääkäriprikaati hyökkäsi 11.6. Kivennanavan suuntaan tiedustelutehtävällä. Tämä tapahtui tietysti Airon välittämällä Marskin käskyllä.
Toisen kerran Jääkäriprikaati hyökkäsi Osasto Puroman osana 14.-15.6. Kuuterselkään. Sitä tuki PsD:n oma patteristo, mutta ei muu tykistö. Tällöin PsD taisi olla alistettuna Laatikaisen armeijakunnalle.Lisäksi mukana oli rynnäkkötykkipataljoona. Tappiot olivat alkumenestyksen jälkeen suuret. Tätä hyökkäystä Halsti kuvaa silminnäkijänä. Siitä on lukemattomia muita kuvauksia mm. Erkki Käkelän Panssaridivisioonan historioissa.
Halstin ongelmana on, että hän ei viihtynyt arkistoissa, vaan kirjoitti oman muistinssa perusteella.
"Niämisen" väitteet Sota-arkistosta ovat aina vain täyttä potaskaa. Siellä on mm. PsD:n toiminnasta aineistoa vaikka kuinka paljon. Kaikki on ollut tutkijoiden saatavilla erinomaisen palvelun säestyksellä ainakin 50 vuotta. Mitään erittelyä sotilas- tai siviilitutkijoiden välillä ei ole.
Mikkelissä on järjestettävänä osa paikallisten suojeluskuntien arkistoista yms. Mitään uutta merkittävää ei niistä löydy. Paikallishistorian materiaalia on siis käytössä aikanaan entistä enemmän.Sota-arkisto jatkaa entisellä paikallaan, nyt osana Kansallisarkistoa.
Tavallinen kansalainen löytää tiedot helpoiten kirjastoista, joissa kesän 1944 taisteluista on metrikaupalla hvyiä kuvauksia.
Ryhtymättä sen enempää syyttelemään kuin kaunistelemaankaan, niin ennenkokemattoman hankala paikka se Kannas oli kesällä 1944. Puna-Armeijan suurhyökkäys yllätti, vaikka itse asiassa hyökkäys oli varsin hyvin etukäteen tiedossa. Itärintamansa perääntymistaisteluista kokemusta saaneet saksalaiset suosittelivat suomalaisille hyökkäyksen edellä vetäytymistä etummaisista asemista, jottei puolustaja menettäisi voimaansa pelkän jääräpäisyyden takia. Saksalaisten puolella Puna-Armeijan hyökkäysten "vastaanottotaktiikkaa" oli ollut luomassa mm. kenraali Heinricki.
Tietenkään Suomen armeijassa ei kyetty ymmärtämään saksalaisten neuvoa eli vetäytymistä, kun tapana oli ajatella, että ei tuumaakaan pidä perääntyä. Suomalaisten asenne oli toki inhimillistä, sillä omaa kokemusta vastaavasta jättiläishyökkäyksestä ei suomalaisilla ollut ennestään.
Kesän 1944 taistelujen kokonaiskuvaan kuuluu myös Suomenlahden eteläpuolella Suomenlahden ja Peipsijärven alueella Puna-Armeijan ja virolais-saksalaisten välillä käydyt ankarat taistelut, jotka olivat samaa suuruusluokkaa kuin Kannaksen taistelut. Puna-Armeija hyökkäsi siis molemmissa paikoissa eli sekä Leningradin pohjoispuolella että länsipuolella.
Meillä Suomessa oli vaikeuksia myös yleisen asennoitumisen kanssa. Eduskuntakin tyrmäsi muistaakseni v. 1943 eversti Paasosen näkemyksen, jonka mukaan Saksa tulisi häviämään sodan. Meillä oltiin oman sotapropagandamme panttivankeja. Ja tapausten vauhti oli nopea. Stalingradin motti murtui alkuvuonna 1943 ja Leningradin piiritys alkuvuonna 1944. Siitä vajaan puolen vuoden päästä alkoi täysi rytinä Kannaksella.
" Jääkäriprikaati hyökkäsi 11.6. Kivennanavan suuntaan tiedustelutehtävällä. Tämä tapahtui tietysti Airon välittämällä Marskin käskyllä. "
Jääkäriprikaati kunnostautui raisulla vastahyökkäyksellä Kivennavan suunnassa - Polviselässä, 11.6. Jääkärit menettivät 200 miestä, mutta tuhosivat 17 panssaria ja hankkivat arvokkaita tietoja; kuulu XXX Kaartin Armeijakunta viestitti selväkielisesti Päämajalleen, " suurhyökkäys on käynnissä ".
"Suomen armeijassa ei kyetty ymmärtämään saksalaisten
neuvoa.."
Hyvä vain, että eivät ymmärtäneet koska eivät
ymmärtäneet sakutkaan: Välittömästä kannaksen
operaation jälkeen alkoi Valko-Venäjällä
suurhyökkäys, joka käytännöllisesti tuhosi
Wehrmachtin kolmesta armeijaryhmästä yhden -
keskisen armeijaryhmän.
http://www.espritdecorps.ca/new_pa30.jpg
"Suomenlahden ja Peipsijärven alueella Puna-
Armeijan ja virolais-saksalaisten välillä käydyt
ankarat taistelut.."
Ja täällä hyökkäsivät Narvaan heinäkuun lopulla
ne samat Leningradin rintaman joukot, jotka
olivat tunkeutuneet Viipuriinkin 20. kesäkuuta.
Mutta näillä taisteluilla ei Baltian kohtaloa
ratkaistu, koska Baltian valtaus tapahtui Peips-
järven eteläpuolitse.
Myös länsiliittoutuneet olivat tulossa mukaan
sotaan Euroopassa Ranskan rannikolla...
http://www.peterhofmann.de/frontverlauf.jpeg
Narvan suunnalla Govorovin Leningradin rintama
tuhosi Steinerin SS-armeijakunnan...
http://www.waffen-ss.nl/nedkaart.gif
Puolustusministeriö ja opetusministeriö
allekirjoittivat sopimuksen sota-arkiston
liittämisestä arkistolaitokseen maaliskuussa
2007.
Näin haluttiin estää hyvin tärkeän maamme
asiakirja-aineiston täydellinen tuhoutuminen -
ja myös aineiston asiaton väärinkäyttö:
Puolustusministeriö ja opetusministeriö
allekirjoittivat tiistaina 13. maaliskuuta
aiesopimuksen Sota-arkiston liittämisestä
arkistolaitokseen 1.1.2008.
- 15 hyllykilometriä on vuosina 1918-1945
kertynyttä materiaalia, jota ei ole vielä
asianmukaisesti järjestetty. Puolustushallinto
vastaa tietysti materiaalin järjestämisestä ja
sitä varten käynnistettävän projektin
rahoituksesta.
http://www.defmin.fi/?9_m=3080&s=8
Sota-arkisto sulautui Kansallisarkistoon vuoden
2008 alussa:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1469585
Ja mitä tulee panssaridivisioonaan
sotapäiväkirjoihin, taistelukertomuksiin ja
muuhun aineistoon niin tämä aineisto tuhoutui
pahoin vihollispommituksessa 28.6.44.
Jääkäripataljoonat kuuluivat panssaridivisioonaan.
- Kuten huomaat itsekin, et sinä yhtään mitään
tiedä etkä edes pysty 'snaijaamaan'!
keskustelu aiheesta Kaartin XXX AK vaiheet. Nyt ei tarvitse kenenkään ottaa kantaa, ei muuta kuin kaikki lukemaan.
http://64.233.183.104/search?q=cache:BEXb4oJLpVoJ:keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000028578497 XXX Kaartin Armeijakunta&hl=fi&ct=clnk&cd=12&gl=fi
Sota-arkisto toimii,kuten ennenkin. Nimi on nyt Kansallisarkiston Sörnäisten toimipiste. Ei hyvin toimivaa yksikköä tarvitse mitenkään muuttaa. Ehkä resursseja tulee entistä enemmän. Mitään vaaraa arkiston tuhoutumisesta ei tietenkään ole ollut, väärinkäytöksistä puhumattakan. Voimavarat eivät vain ole riittäneet kaiken aineiston järjestelyyn. Se on ollut asiallisten tutkijoiden käytössä aivan samalla tavalla kuin kaikki muutkin arkistot. Olen ollut asiakkaana kymmenet kerrat. Tietojen käyttö taas on tutkijan vastuulla,ei arkiston.
Osa Panssaridivisioonan esikunnan arkistoa tuhoutui todella. Prikaatien ja pataljoonien (vast) asiakirjat säilyivät niiden hallussa. Lisäksi kaikista tärkeistä papereista on kappaleet esimerkiksi Päämajan tai kulloisenkin ylemmän johtoportaan taltioissa.Lisäksi tulevat muistelmat yms. Panssaridivisioonan ja sen eri yksikköjen historioita on melkoinen määrä.
Sörkän kundi voisi käydä Sota-arkistossa katsomassa, niin olisi edes alkeistiedot asioista.
Sitten voisi varmaan vähentää Sota-arkiston aiheetonta mustamaalausta. Mitähän hyötyä siitäkin on ja kenelle?
Eikö se Besser-Wisser -Halsti kerro mitään Ruupenista?
Siitä Laakuksesta joka oli tullut Pajarin juttusille sanoen että "olen tullut tänne paikkamaan reikiänne" ?
Sitten ukot otti sitä nokkapokkaa ja Ruupe lähti höökimään.
Veikkaan siis yleisekspertti Lagusta. Lagushan kunnostautui jo Talvisodan Summassa Päämajan lähettämänä "Suurena Johtajana". Tosin vain hetken aikaa SuRujen Summan murruttua. Onneksi äijä häipyi häsläämästä vähin äänin sinne mistä oli lähetettykin.
Toinen herkullinen kerta Ruupenin uralle sattui Vuosalmella 1944 kun hänelle soitettiin kertoen että "Herra kenraalin joukothan pakenee..."
Mutta enemmän se vitutti Pajaria.
Valkeasaaren jälkeen tykistöä menetettiin runsaasti vetäytymistä VT linjalle oli tukemassa vain seitsemän tykistöpatteria.
Päämaja ei tiennyt tuolloin hyökkäyksen laajuudesta ja antoi sen vuoksi PsD:lle määräyksen laittaa jääkäriprikaati panssaritorjunta tykkeineen selvittämään tilanne tiedusteluhyökkäyksellä.
Aikaa oli vain muutama tunti, everstiluutnantti Sandströmin komentamat jääkäripataljoonan miehet lähtivät todella ilman tykistön ja panssareiden tukea ottamaan selvää tilanteesta.
Polviselän taistelulla viivytettiin vihollista jolloin prikaati tuhosi 17 panssaria panssarintorjuntatykeillään, tappiot olivat myös kovat yli 200 miestä kaatui.
Päämaja oli kuitenkin tyytyväinen tiedusteluhyökkäyksen tuloksista, saatuaan tiedon että kyseessä oli XXX Ka AK, jonka Kannaksella olosta Päämaja ei ollut tietoinen. Nyt tuli selväksi suurhyökkäys oli alkanut, koska hyökkääjä oli valio väkeä.
Karu käytäntö on lopulta monta kertaa osoittanut ikävimmät vaihtoehdot oikeiksi. Niin kävi Puna-Armeijan suurhyökkäyksen kohdalla kesäkuussa 1944, kun Suomen suvi oli somimmillaan ja rintamaltakin väkeä oli laskettu runsaat määrät toukotöihin. Ikävien viestien tuojia, heidän sanomansa sisältöä ei otettu oikein vakavasti.
Mainitsin eduskunnan "tienneen" eversti Aladar Paasosen ennusteen Saksan häviöstä virheelliseksi vaihtoehdoksi. Sodan kulku ei kuitenkaan ollut meidän eduskuntamme päätösvallassa.
Tiedämme, kuinka Talvisodan edellä Suomen johtavat ministerit olivat siinä vakaassa uskossa, että Neuvostoliitto vain uhitteli, mutta ei todellisuudessa ryhtyisi mihinkään sotilaallisiin toimiin. Vasta kun pommit putoilivat Helsinkiin, he alkoivat arvioida, että ikävin vaihtoehto oli muuttunut todellisuudeksi.
Tietenkään me suomalaiset emme ole yksin, kun etukäteisarviointien virheellisyysmitaleja on ollut jakelussa. Juhlittiinhan sitä Muenchenin sopimustakin v.1938 "rauhana meidän ajallemme" kuten Iso-Britannian pääministeri Chamberlain julisti. Olisihan noita esimerkkejä.
Osaammeko me suomalaiset nykyisin asennoitua objektiivisesti? Kovin usein meidän johtavat poliitikkomme, valtiollisen valan käyttäjät, julistavat tätä nykyä, että "tämä on ainoa vaihtoehto" eikä muulla tavalla sovi ajatella. Onko pojista ja tyttäristä polvi parantunut?
" Mainitsin eduskunnan "tienneen" eversti Aladar Paasosen ennusteen Saksan häviöstä virheelliseksi vaihtoehdoksi. Sodan kulku ei kuitenkaan ollut meidän eduskuntamme päätösvallassa."
Niin, olihan kuitenkin Moskovassa käydyt Paasikiven vuoden 1944 maaliskuun rauhantunnustelut takana ja eduskunta oli äänestänyt sodan jatkamisen puolesta.
Rauha olisi toki ollut mahdollista tehdä tuolloin, mutta viisaat päättäjämme eivät mahdottomiin ehtoihin suostuneet. Rauhan teko Stalinin kanssa saattoi johtaa arvaamattomiin seurauksiin kuten oli ollut tilanne Virossa vuonna 1940.
Arvoisa "muanmuassa"-kirjoittaja! Ehkäpä lienee paikallaan muotoilla Sinulle yksinkertainen rautalankamalli ilmauksesta "vaihtoehto". Yleensä en selittele. Minun mainitsemissani tapauksissa eli suomalaisten ministerien naivin sinisilmäinen asenne talvisodan alla, eduskunnan suhtautuminen eversti Paasosen tilannekatsaukseen ja tiedustelutietojen noteeraamatta jättäminen touko-kesäkuussa 1944, kaikki nämä tilanteet käyvät esimerkeiksi yhden vaihtoehdon asennoitumisesta. Muitakin vaihtoehtoja olisi ollut juuri siinä tilanteessa ja juuri sinä ajankohtana.
Omaksutun asenteen rinnalla olleista vaihtoehtoisista suhtautumisvaihtoehdoista käytän nimitystä "hoksottimet hereillä"-vaihtoehdot. Talvisodan alla ministerit olisivat voineet viisaasti ja aivan vakavissaan ottaa huomioon myös sen mahdollisuuden, että Neuvostoliitto oli tosissaan. Vaikka sodan alkaminen ei olisi siitä miksikään muuksi muuttunut, niin ainakin pahimman varalle valmistautuminen olisi ollut tehokkaampaa kuin mitä oli.
Eversti Paasosen raportin tyrmäyksen sijasta eduskunta ei olisi voinut tehdä paljoa muuta kuin "vaihtoehtoisesti" aikaisempaa paremmin seurata tilanteen kehitystä "hoksottimet hereillä". Ehkä siitäkin olisi jotain hyötyä ollut.
Kesäkuussa 1944 Puna-Armeijan suurhyökkäyksen alla todellisen tapahtuneen vaihtoehtona olisi ollut "hoksotttimet hereillä"-vaihtoehtoisen asenteen ansiosta tapahtunutta suurempi valmius torjuntataisteluun, jonka alkamisen täsmällinen ajankohta lopulta tuli tietoon vihollisen radiohiljaisuuden havaitsemisen hetkellä ennen hyökkäystä. Tuo parempi varautuminen hyökkäykseen olisi voinut vaikuttaa esim. niin, että kenttätykistöäkin olisi ollut jo heti alkuunsa antamassa tulitukea vastahyökkäyksille. Mitäpä tässä jossittelua ja spekulointia enempää jatkaamaan. Vaihtoehtojen syvällisempi tarkastelu soveltuu teemaan: Ylempien upseerien koulutukseen kuuluvat sotapelit. Varmaan sitä arviointia on tapahtunutkin.
sanoit asiasta. Paasosen raporttihan osoittautui
kuitenkin vääräksi. Ehdoton antautumisvaade paljasti
Stalinin aikeet.