Ketkä hyötyivät hoitokokouksista?

Kun hoitokokouksia aikoinaan järjestettiin, niin ketkä olivat hyötyjiä. Olen kuullut kerrottavan, että Paha Henki näitä kokouksia järjesti.
4319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...olivat selvästi hyötyjiä. Ketkä muutkaan?

He ensinnäkin saivat huomion pois omista väärinkäytöksistään (pimeät raha-asiat, rahaa tuli sekä lännestä CIA:lta ja idästä KGB:ltä) kun väki oli peloissaan ja kurissa hoitokokousten takia.

Toisakseen, kun "erehtymättömän Jumalanvaltakunnan erehtymätön hallitus" oli asetettu arvostelun yläpuolelle, hehän edustivat Jumalaa maan päällä, niin he olivat turvassa väärinkäytössyytöksiltä. Keskuudestaan he erottivat mm Paavo Sillanpään, joka oli halunnut selvittää vääryydet julkisesti suviseuroissa, johtokunnan anteeksipyynnöllä. Siihen ei suostuttu ja Sillanpää mustamaalattiin, ettei kukaan häntä uskoisi.

Sen jälkeen oli laumaa helppo hallita, koska johtokunnan arvostelu oli väärän hengen osoitus, kososlainen henkihän se taisi olla. Ei saanut "vikoa":((

Äänestä

kaikki kateelliset, jostakin aiheesta lähimmäiselleen vihastuneet, jotka näin saivat kostetuksi oman kohtelunsa tai peitetyksi omat syntinsä: Kas kun nuo "hoidetut" olivat heitä heidän synneistään nuhdelleet, mutta nämä eivät silti halunneet synneistä luopua, joten heidän tuli hiljentää nuo totuuden torvet, jotta itse säilyttäisivät, vaikka vääryydellä, oman "taivas osuutensa". Ikäänkuin kukaan ihminen sitä voisi toiselle antaa. Ei. Taivas osuus on kiinni yksinomaan siitä, ovatko synnit anteeksi annetut viimeiselle tuomiolle tultaessa (ennen ihmisen kuolemaa). Todistuksen tästä Isälle antaa Poika, Jeesus Kristus. Siinä ei Jeesus eikä ei Isä kysy todistusta yhdeltäkään ihmiseltä, eikä yhdeltäkään ihmisten "seurakunnalta".

Äänestä

Ja pahan hengen ohessa pahansuovat ihmiset hyötyivät, kun saivat alhaisille vieteilleen tyydytyksen. Alistetut olivat täysin vailla oikeusturvaa, alistajiensa armoilla.

Tästä linkistä löytyy vertauskohta hoitokokousajalle..

http://fi.wikipedia.org/wiki/Stalinin_vainot

Äänestä

Kyllä hoitokokouksista hyötyivät monet, vaikka eivät sitä itse aina niin kokeneet. Monet jättivät tai joutuivat jättämään nämä mielivaltaisen ihmisopin piirit. Mutta useimmille se kuitenkin koitui siunaukseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysymysmies kirjoitti:

Kun hoitokokouksia aikoinaan järjestettiin, niin ketkä olivat hyötyjiä. Olen kuullut kerrottavan, että Paha Henki näitä kokouksia järjesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu