Harpilla ympyrä/kehä noin viisi kilometrä

Ei tarvitse torinalle kaivertaa parkkipaikkoja, kun kielletään keskustaan töihin tuleminen omalla autolla.

Katselen joskus kummissani, kun nuori nainen lähtee Kaukolasta töihin kaupungintalolle/kirjastoon
omalla autolla. ??
Toinen lähtee postiin töihin, ja kolmas vanhalle kasarmialueelle työpaikalleen.
Kilometrin kahden matkat autolla ???

Autot lämpimäksi kotona lähtiessään ja nainen autoon keveissä kesävaatteissa.
Joillakin on vielä työpaikallaankin mahdollista lämmitää auto kotiin lähtiessään.

Joku taas kävelee töihin Laajaharjulta !!

Meitä on moneksi ?
10708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kaupungintalon, lääninhallituksen, pankkien, vakuutusfirmojen, myymälöiden, kirjaston,koulujen ym suurien laitosten henkilökuntein autoista.

Äänestä

keskustasta ja on töissä torin ympärillä jättäis auton kotiin,niin jo löytyisi parkkipaikkoja keskustasta.

Muutenkin on nurettavaa ajaa kilometerin tai kahden matka töihin omalla autolla.
Useinm vielä naapurin kanssa peräkkäin.

Äänestä
  • Vaikka olenkin konttorissa töissä, tarvitsen autoani päivittäin erinäisiin työkeikkoihin. Siksi ajan sen 3 km suuntaan autollani.

    Parkkipaikoista suurin ihmetys on se, että juna-asemalla on vain parin tunnin paikkoja. Ei oikein ehdi siinä ajassa käymään päiväseltään Helsingissä työkeikalla. Koko radanvarsi pitäisi olla täynnä 24 h paikkoja. Ei mitään parkkiluolaa tarvittaisi.

    Äänestä

keskustaan ostoksille niin ei autoa välttämättä tarvitse torille saada. Voihan sen jättää hieman kauemmksi ja kävellä lyhyen matkan. Laiskoja nykyajan ihmiset. Säästyisi toripaikat sitten huonompi kuntoisille.

Äänestä
  • ja siitä seuraisi parkkivero/30 euroa /kk.

    Äänestä

  • kävellen työmatkata alle 5 kilometriä, tai ylimääräinen vero auton käyttäjälle.

    virka-aikana, ja kauppojen aukioloaikoina.

    Äänestä

  • autot kotiin tai laitakaupu... kirjoitti:

    kävellen työmatkata alle 5 kilometriä, tai ylimääräinen vero auton käyttäjälle.

    virka-aikana, ja kauppojen aukioloaikoina.

    Autoilijat maksavat jo nyt ylimääräisiä veroja : auton hankinnassa, vuosittain ajoneuvovero, polttoaineen hinnassa, ja tietysti veroa on huoltojen, katsastuksen, vakuutusten yms hinnoissa. Joka tapauksessa tuhansia euroja vuodessa autoa kohden.

    Äänestä

  • veroja on jo kirjoitti:

    Autoilijat maksavat jo nyt ylimääräisiä veroja : auton hankinnassa, vuosittain ajoneuvovero, polttoaineen hinnassa, ja tietysti veroa on huoltojen, katsastuksen, vakuutusten yms hinnoissa. Joka tapauksessa tuhansia euroja vuodessa autoa kohden.

    Jos tuo autonsa töihin tullessaan koko päiväksi seisomaan kadunlaitaan, viemään kauppiaialta asiakaspaikkoja, niin verot vaan...

    Äänestä

Asun työpaikaltani n. 1km päässä enkä taatusti kävele töihin!

Äänestä
  • jugurttiperse ei kävele mihinkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


****** kirjoitti:

Ei tarvitse torinalle kaivertaa parkkipaikkoja, kun kielletään keskustaan töihin tuleminen omalla autolla.

Katselen joskus kummissani, kun nuori nainen lähtee Kaukolasta töihin kaupungintalolle/kirjastoon
omalla autolla. ??
Toinen lähtee postiin töihin, ja kolmas vanhalle kasarmialueelle työpaikalleen.
Kilometrin kahden matkat autolla ???

Autot lämpimäksi kotona lähtiessään ja nainen autoon keveissä kesävaatteissa.
Joillakin on vielä työpaikallaankin mahdollista lämmitää auto kotiin lähtiessään.

Joku taas kävelee töihin Laajaharjulta !!

Meitä on moneksi ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu