hyvä veli

Nykypäivän Suomi on hyvin eriarvoinen maa. Maassamme on isorikkaita, hyvin varakkaita sekä hyvätuloisia noin 15% työtätekevästä väestöstä. Muu väestö elää keskiluokassa tai köyhyydessä. Pystyy asumaan sekä elämään, hankkimaan perusmukavuudet, mutta siinä kaikki. Samansuuruinen osuus elää minimien ulkopuolella, yhteiskunnan tuella. Katselemme televisiosta roskia penkovia etiopialaislapsia, yhtä hyvin Ausraliassa voitaisiin katsella suomalaisia leipäjonoja. Kun asumiseen sivukuluineen, vesi, sähkö, lämpö, kuluu 1000 euroa/kk, ruokaan 600 euroa/kk, ei nettorahaa juurikaan muuhun jää.
Kaikessa säästetään. Puhutaan julkisen liikenteen kurjuudesta. Suhteessa bruttokansantuotteeseemme ajamme varmasti huonommilla busseilla kun esim. itä-Euroopan maissa. Autot, joita toki riittää 1/asukas Suomessa, ovat keski-iältään edelleen Euroopan vanhimpia. Normikuluttajalle on aivan sama, vaikka autovero poistettaisiin kokonaan. Koskaan ei ole varaa ostaa uutta autoa. Sekin on oire, että yritykset ostavat puolet Suomessa myytävistä uusista autoista.
Ostovoimamme ei eroa paljoakaan köyhistä maista. Pakollisten menojen jälkeen jää moni kulutushyödyke ostamatta tai hankkimiseen täytyy säästää kotvasen aikaa. Aivan kuten kehitysmaissakin.
Puhutaan korruptiosta. Suomessa korruptio ei näy, koska täällä ei vaihdu raha. Suomalainen korruptio on sitä, että täällä vaihtuvat palvelut tai sitten tarjotaan hyvää virkaa tai tointa vastapalveluksena.
Nepotismi kukoistaa tai kiivetään reittä pitkin. Olisi kuitenkin kai reilumpaa vaihtaa vain riihikuivaa käteistä kädestä toiseen. Se olisi reilumpaa. Kehitysmaamalliin. Rikollisuus rehottaa ja samaan aikaan poliisin voimavaroja vähennetään. Valtio, joka kylpee rahassa, sijoittaa pääomiaan siten, että valtaeliitti hyötyy. Rikkaat rikastuvat ja muu kansa nuolee näppejään. Edustuksellinen demokratia ei eroa maassamme mitenkään valistuneesta diktatuurista. Kansan ääni jää kummassakin jostain syystä kuulematta. Jatkuvasti tehdään päätöksiä, jotka ovat yleistä mielipidettä vastaan tai ovat vastoin yleistä oikeustajua. Näinhän toimitaan myös monissa kehitysmaissa. Varakkaat siirtävät rahojaan piiloon Liechtensteiniin ja muihin veroparatiiseihin, joita ei saada kitkettyä lainsäädännöllä, koska eliitti menettäisi veronkiertohyödyn. Pääomat ohittavan lainsäädäntövallan, koska ne kulkevat käsi kädessä. Kansanedustajat pidetään hiljaisina ja kritiikittöminä kovilla palkoilla ja eduilla. Ryhmäkurilla vaiennetaan oman-tunnon äänet. Ei kuulosta kovinkaan demokraattiselta. Näinhän toimitaan missä tahansa diktatuurimaassa, jossa ainoa oikea mielipide on valtapuolueen. TV ja sanomalehdet ovat täynnä toisarvoisia uutisia. Totuuden saattaa löytää vahingossa rivien välistä. Suuret massat pidetään hiljaisina tarjoamalla sirkushuveja monikanavaisesta tositeeveestä. Oikea tutkiva journalismi on kuopattu. Kriittiset toimittajat on hiljennetty joko rahalla tai ura pilaamalla. Kukaan ei onneksi ole vielä "kadonnut" kuten kehitysmaissa, muutenhan meno on jokseenkin samanlaista kuin Pohjois-Koreassa, jossa koko kansa on yhtä mieltä valtaeliitin kanssa. Hyvä-veli systeemi takaa sen, että rötösherrat eivät oikeasti menetä kiinni jäädessään omaisuuttaan eivätkä vapauttaan. Poliisi pidetään kiireisenä päästämällä rikoksenuusijoita pikapikaa vankilasta naurettavan 1kk istumisen jälkeen. Tutkijat hukkuvat pikkunäpertelyyn ja isot talousjutut jäävät/jätetään tutkimatta riippuen siitä onko mukana hyvä-veli ketjuun kuuluvia poliiseja. Viittaan em. suomalaiseen korruptioon. Huolimatta surkeasta palkasta, on Suomessakin leveästi eläviä poliiseja isoine omakotitaloineen, mersuineen ja kesämökkeineen. Kuten kehitysmaissakin....
289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nuo 15% ei riittä maksamaan kaikkia siipelijöitä ja kasvavia sosiaalikuluja, joten keskiluokka joutuu todellisuudessa maksamaan tämän "hyvinvointiyhteiskunnan" kulut.
Kiinnostaisi todella tietää vaan ovatko nuo kaikki kasvavat kulut aivan tarpeellisia vai voitaisiko niitä karsia.
Mitä pahaa siinä on jos paiskii töitä ja tekee tulosta, että myös itse hyötyy siitä? Pelottaa vaan kuinka kauan ihmiset jaksavat paiskia töitä muidenkin eteen jos kaikki viedään käsistä.
Toivottavasti sosialistienkin silmät aukeavat rikkaiden yli-ihmiserkiensä johtamina.

Äänestä
  • Nykyajan työtön elää leveämmin kuin 30-luvun rikas porho.

    Kulut, ne kulut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinkkiarkku II kirjoitti:

Nykypäivän Suomi on hyvin eriarvoinen maa. Maassamme on isorikkaita, hyvin varakkaita sekä hyvätuloisia noin 15% työtätekevästä väestöstä. Muu väestö elää keskiluokassa tai köyhyydessä. Pystyy asumaan sekä elämään, hankkimaan perusmukavuudet, mutta siinä kaikki. Samansuuruinen osuus elää minimien ulkopuolella, yhteiskunnan tuella. Katselemme televisiosta roskia penkovia etiopialaislapsia, yhtä hyvin Ausraliassa voitaisiin katsella suomalaisia leipäjonoja. Kun asumiseen sivukuluineen, vesi, sähkö, lämpö, kuluu 1000 euroa/kk, ruokaan 600 euroa/kk, ei nettorahaa juurikaan muuhun jää.
Kaikessa säästetään. Puhutaan julkisen liikenteen kurjuudesta. Suhteessa bruttokansantuotteeseemme ajamme varmasti huonommilla busseilla kun esim. itä-Euroopan maissa. Autot, joita toki riittää 1/asukas Suomessa, ovat keski-iältään edelleen Euroopan vanhimpia. Normikuluttajalle on aivan sama, vaikka autovero poistettaisiin kokonaan. Koskaan ei ole varaa ostaa uutta autoa. Sekin on oire, että yritykset ostavat puolet Suomessa myytävistä uusista autoista.
Ostovoimamme ei eroa paljoakaan köyhistä maista. Pakollisten menojen jälkeen jää moni kulutushyödyke ostamatta tai hankkimiseen täytyy säästää kotvasen aikaa. Aivan kuten kehitysmaissakin.
Puhutaan korruptiosta. Suomessa korruptio ei näy, koska täällä ei vaihdu raha. Suomalainen korruptio on sitä, että täällä vaihtuvat palvelut tai sitten tarjotaan hyvää virkaa tai tointa vastapalveluksena.
Nepotismi kukoistaa tai kiivetään reittä pitkin. Olisi kuitenkin kai reilumpaa vaihtaa vain riihikuivaa käteistä kädestä toiseen. Se olisi reilumpaa. Kehitysmaamalliin. Rikollisuus rehottaa ja samaan aikaan poliisin voimavaroja vähennetään. Valtio, joka kylpee rahassa, sijoittaa pääomiaan siten, että valtaeliitti hyötyy. Rikkaat rikastuvat ja muu kansa nuolee näppejään. Edustuksellinen demokratia ei eroa maassamme mitenkään valistuneesta diktatuurista. Kansan ääni jää kummassakin jostain syystä kuulematta. Jatkuvasti tehdään päätöksiä, jotka ovat yleistä mielipidettä vastaan tai ovat vastoin yleistä oikeustajua. Näinhän toimitaan myös monissa kehitysmaissa. Varakkaat siirtävät rahojaan piiloon Liechtensteiniin ja muihin veroparatiiseihin, joita ei saada kitkettyä lainsäädännöllä, koska eliitti menettäisi veronkiertohyödyn. Pääomat ohittavan lainsäädäntövallan, koska ne kulkevat käsi kädessä. Kansanedustajat pidetään hiljaisina ja kritiikittöminä kovilla palkoilla ja eduilla. Ryhmäkurilla vaiennetaan oman-tunnon äänet. Ei kuulosta kovinkaan demokraattiselta. Näinhän toimitaan missä tahansa diktatuurimaassa, jossa ainoa oikea mielipide on valtapuolueen. TV ja sanomalehdet ovat täynnä toisarvoisia uutisia. Totuuden saattaa löytää vahingossa rivien välistä. Suuret massat pidetään hiljaisina tarjoamalla sirkushuveja monikanavaisesta tositeeveestä. Oikea tutkiva journalismi on kuopattu. Kriittiset toimittajat on hiljennetty joko rahalla tai ura pilaamalla. Kukaan ei onneksi ole vielä "kadonnut" kuten kehitysmaissa, muutenhan meno on jokseenkin samanlaista kuin Pohjois-Koreassa, jossa koko kansa on yhtä mieltä valtaeliitin kanssa. Hyvä-veli systeemi takaa sen, että rötösherrat eivät oikeasti menetä kiinni jäädessään omaisuuttaan eivätkä vapauttaan. Poliisi pidetään kiireisenä päästämällä rikoksenuusijoita pikapikaa vankilasta naurettavan 1kk istumisen jälkeen. Tutkijat hukkuvat pikkunäpertelyyn ja isot talousjutut jäävät/jätetään tutkimatta riippuen siitä onko mukana hyvä-veli ketjuun kuuluvia poliiseja. Viittaan em. suomalaiseen korruptioon. Huolimatta surkeasta palkasta, on Suomessakin leveästi eläviä poliiseja isoine omakotitaloineen, mersuineen ja kesämökkeineen. Kuten kehitysmaissakin....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu