Allergiaako

Voi hemmetti...

Meidän puolivuotias tyttömme on saanut melkein syntymästä asti korvikemaitoa rintamaidon lisäksi iltaisin n. 1-2 dl. Koska neuvolassa tai synnytyssairaalassa ei tuettu tätä päätöstämme antaa lisämaitoa pullosta, emme saaneet minkäänlaisia ohjeita tai neuvoja korvikemaidon käyttöön. (Maito ei vaan riittänyt vaikka imetin ja imetin...) Nyt olenkin havahtunut polvitaipeissa ja nilkoissa olevaan ihottumaan, jotka ajoittain pahenevat ja taas paranevat. Ihottuma on ollut kuitenkin aika lievää, minkä vuoksi olen epäillyt sitä vaan veden kuivattamaksi ihoksi. Pesemme muutaman kerran päivässä pepun vedellä, mikä saattaa tietysti kuivattaa, mutta rasvaamme kuitenkin usein.

Voikohan kyseessä olla sittenkin korvikkeen aiheuttama maitoallergia? Vatsa on voinut ihan hyvin koko ajan, eikä muita oireita ole. Neuvolassa ei paljon muuta tehdä kuin punnitaan ja mitataan, en koe saavani sieltä minkäänlaista apua, joten en viitsi edes kysyä... Itseasiassa, en luota neuvolantätimme ammattitaitoon, kun hän on aina ihan pihalla kaikseta.

Onko kokemusta, liittyykö tuo jalkataipeissa esiintyvä ihottuma allergiaan? Olemme antaneet soseita nyt, mutta ihottumaa on ollut ennen sitä. Rintamaitoa lapsi saa yhä, mutta velliin on käytetty korviketta, kun ei lypsämällä maitoa tule. Tuntuu, että ollaaan ihan oman onnemme varassa, eikä neuvolasta ole hyötyä. Ainoat ravinto-opastukset mitä on saatu on neuvolan lappuset, joita on itse luettu. (Niitä se hoitajakin aina tavailee, jos jotain kysyy...)

10

1632

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LT opiskelija

      Pitäisin melko epätodennäköisenä, että kyseessä olisi maitoallergia. Jos ihottuma itsellään välillä paranee vaikka korviketta annetaan koko ajan, kyse ei luultavasti ole allergiasta. Atooppinen-/taiveihottuma on lapsilla todella yleistä eikä siihen välttämättä liity allergiaa. Seuraa oireita ja niiden yhteyttä korvikkeen antoon. Hoida ihottuma-alueita rasvaisella voiteella. Jos oireet helpottavat rasvauksella ei asiaan liity allergiaa. Jos kyseessä on maitoallergia niin jatkuva korvikkeen anto ylläpitäisi oireita rasvauksesta huolimatta. Jos kaipaat ohjeita allergian suhteen, käy katsomassa www.kaypahoito.fi -> lasten allergiat. Lasten ruokailusta löydät pdf-versiona STM: julkaisun kun laitat googleen Lapsi, perhe ja ruoka.

      • pulup

        luulen kanssa että kyseessä on atooppinen ihottuma eli vesi pahin "vihollinen" , jos olisi allergia niin silloi ei olisi parempia kausia vaan ihottuma olisi aina vaan pahempana . sekin saatta helpottaa jos pidät ruokapäiväkirjaa ja seraat ihottuma , silloi syy ja seuraus tulevat tideen. mutta jos silloinkaan ei löydy niin paljon ilmakylpyjä ja kylpyöljyn käyttöä . eettä ei pääse pahenemaan , ei vesi kuivattaisi. atooppine iho menee paremmaksi kun siihen saa auringoa ilmaa, kesäällä usein ei oireita ollenkaan mutta ilmojen viiletessä alkaa alusta rasvausrumpa.


    • 4:n äiti

      Voi olla allergiaa, mutta tuskin kuitenkaan mitään sellaista, mitä sinä syöt joka päivä, koska ihottuma paranee välillä itsestään. Mahdollinen allergian aiheuttaja voi selvitä siten, että tarkkailet omaa ruokavaliotasi ja ihottuman tilaa, esim. pitämällä ruoka- ja oirepäiväkirjaa.

      • teille kaikille

        Kiitos hyvistä ja asiallisista vastauksista. Ensihoitona kokeilenkin kosteuttavampaa rasvaa.


    • Lumikki23

      Kyseessä voi olla atooppistaihottumaa joka on yleistä.

    • allergisen äiti

      Itselläni on kaksi allergista lasta joilla oli samanlaiset oireet eli taiveihottumaa..joka myös oli välillä parempi ja välillä taas lehahti punaisemmaksi ja kuivaksi.Kävimme sairaalassa tutkimuksissa ja todettiin maito- ja vilja allergia.Eli voi hyvinkin olla allergiasta kyse vaikka tuntuu et on välillä parempi!

      • allergia...

        ...voidaan todeta? Meidän pojalla (6,5kk) on myös jaloissa ihottumaa, eniten polvitaipeissa sekä jalkapöydissä. Ihon kuivuminen alkoi n.4kk iässä jalkapöydistä, silloin ei oltu vielä aloitettu kiinteitä. Lääkäri meinasi silloin, että poika saa imetyksen kautta jotain sopimatonta. Tällöin jätin omasta ruokavaliosta pois suklaan ja sitrushedelmät. Nykyään jalkojen iho on koko ajan kuiva ja välillä iho "lehahtelee" punaiseksi. Neuvolassa epäillään atooppista ihottumaa, mutta itse olen kuitenkin miettinyt myös allergian mahdollisuutta. Mielestäni kaura(puuro) aiheuttaa punoitusta, joten se nyt ainakin on jätetty toistaiseksi pois ruokavaliosta. Nyt kokeillaan kauran sijaan ruispuuroa. Maissi- ja riisipuuroa poika on syönyt jo pari kuukautta ja ne sopivat hyvin.


      • allergisen äiti
        allergia... kirjoitti:

        ...voidaan todeta? Meidän pojalla (6,5kk) on myös jaloissa ihottumaa, eniten polvitaipeissa sekä jalkapöydissä. Ihon kuivuminen alkoi n.4kk iässä jalkapöydistä, silloin ei oltu vielä aloitettu kiinteitä. Lääkäri meinasi silloin, että poika saa imetyksen kautta jotain sopimatonta. Tällöin jätin omasta ruokavaliosta pois suklaan ja sitrushedelmät. Nykyään jalkojen iho on koko ajan kuiva ja välillä iho "lehahtelee" punaiseksi. Neuvolassa epäillään atooppista ihottumaa, mutta itse olen kuitenkin miettinyt myös allergian mahdollisuutta. Mielestäni kaura(puuro) aiheuttaa punoitusta, joten se nyt ainakin on jätetty toistaiseksi pois ruokavaliosta. Nyt kokeillaan kauran sijaan ruispuuroa. Maissi- ja riisipuuroa poika on syönyt jo pari kuukautta ja ne sopivat hyvin.

        Allergia voidaan todeta jo ihan vauvana.Lääkäriin vaan ja tutkimuksiin.Atooppista ihottumaa todennäkösesti onkin mutta se oireilee allergioitten takia.


      • kysyisin
        allergisen äiti kirjoitti:

        Allergia voidaan todeta jo ihan vauvana.Lääkäriin vaan ja tutkimuksiin.Atooppista ihottumaa todennäkösesti onkin mutta se oireilee allergioitten takia.

        että minkälaisia nämä allergiatutkimukset vauvalle ovat ja tehdäänkö niitä terveyskeskuksissa vai olisiko kenties parempi ensin ottaa yhteyttä neuvolan lääkäriin?


      • ....
        kysyisin kirjoitti:

        että minkälaisia nämä allergiatutkimukset vauvalle ovat ja tehdäänkö niitä terveyskeskuksissa vai olisiko kenties parempi ensin ottaa yhteyttä neuvolan lääkäriin?

        Me mentiin neuvola lääkärin kautta lähetteellä yliopistolliseen sairaalaan, myös yksityisellä voi käydä. En tiedä muitten paikkakuntien tavoista, mutta täällä ainakin tehtiin eka prick-testit (ihopistotestit) ja sit sen jälkeen altistus. Ikää pojalla oli sillon 7kk.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3585
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1896
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      62
      1014
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe