on näköjään ex-jehovantodistaja. Mies on niin leipääntynyt kyseiseen harhaoppiin, että nyt hän hyökkäilee myöskin oikeita uskovaisia vastaan.
theos
Surfing
11280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Theos on kasvanut lapsuutensa ankarassa lestadiolaisperheessä. Aikuiseksi tultuaan hän liittyi helluntaiseurakunnan jäseneksi. Sittemmin hän kääntyi hindulaisuuteen tutkien samalla kaikkia muitakin vanhoja pyhiä kirjoituksia. Viimein valaistuneena hän hylkäsi kaiken ryhtyen ateistiksi käyden pilkkaamaan kaikkia uskontoja. Annetaan hänelle kristillistä rakkautta että hän löytäisi takaisin Jeesuksen luo. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.
tbghfdzzyhr
n xxxhree
Se Theos on kirjotellut aikasemmin aika paljon kans tuolla herätysliikkeiden osastolla ja luulisin sen olevan joku pettynyt entinen teologian opiskelia. Ehkä ollut jossain pappinakin tai saarnaajana. Tietää tosi paljon mutta kaikesta paistaa läpi kostonhalu uskovaisia kohtaan.
on pelle.
Sanoisin kuitenkin että se tietää asioista ja raamatusta muita täällä kirjoittelevia enemmän.
sen, että theos on ex-jehovantodistaja. Hän on tutkinut paljon Raamattua. Sitten mies on mökkiintynyt oikein kunnolla harhaoppiin nimeltä jehovalaisuus.
Ikävää vain on se, että theos on huomatessaan jehovalaisuuden harhan samalla kääntänyt selkänsä myöskin Jumalalle.
Toisaalta voi samalla miettiä sitäkin, että miksei täällä ole kukaan (kai, en ole ainakaan huomannu sitä) pistänyt sille ns. luuta kurkkuun tai opettanu oikeita selityksii. Jos niitä ylipäätään on olemassa. Sen käsittelyssä raamatusta ja uskossa olevista saa aika oudon kuvan. Oon itse parikertaa heittänyt läppää sille mutta omat tiedot ei riitä enempään. Kai joku vois koittaa paremmin Jumalasta sille selittää kun mitä ainakaan minä oon huomannut olleen.
Ihme juttu, kun yksi nimimerkki nousee näin korkeaan arvoon. Teillä taitaa olla ikävä. Onko theos-nimimerkillä kirjoittanut henkilö tullut teille elämässänne tärkeäksi asiaksi. Rakentakaa nyt sille vielä kirkko ja alkakaa palvomaan ihan julkisesti, kun mielenne tekee kuitenkin
Sen kirjotuksii ja väitelyitä on ollu aika nasta seuraa paitsi ehkä uskovien. Se on vaan viimeaikoina kirjotellu aika vähän.
Sille on parempi pystyttää ateisti-idiootin patsas yliopiston eteen.