anarkistien maa

anarkisteille pitäisi saada joku oma saari tms. alue jossa he olisivat hyvin tallessa ja jossa he saisivat rauhassa toteuttaa itseään.

sielä he saisivat poltella maria ja järjestää mielenosoituksiaan vaikka joka päivä, kukaan poliisi ei sitä tulisi estämään.

matka tälle saarelle pitäisi olla ilmainen ja saatavilla vain menolippuja.

tällöin kaikki anarkistit jotka koittavat nakertaa kunnon ihmisten yhtesikunnan perusteita voisivat lopettaa valittamisen ja siirtyä anarkiaansa.

tämmöinen saari voisi olla vaikka kansainvälinen yhteistyöprosessi. mikäli siitä pieniä kuluja olisi, ne korvaantuisivat sillä että olisivat hipit ainakin pois pyörimästä jaloista ja sossun luukuilta.
2197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuota on kyllä mietitty kovasti ja kyllä anarkistit osaisivat moisen asian itekin järjestää. Jos poliitikot laitettaisiin hoitamaan asiaa, ei siitä tulisi mitään.
Mutta aika helvetin iso saari saa olla että saadaan kaikki maailman anarkistit mahtumaan yhdelle saarelle.
Ja ympäri maailmaa anarkistit ovat jo ottaneetkin haltuunsa taloja, kyliä, ja luulisin että myös saaria, jotka toimivat anarkistisilla periaatteilla.

Ihan hyvä idea, mutta keksitty jo!

Mutta jos nyt totta puhutaan niin minä en ainakaan suostu pakenemaan ongelmia vaan mieluummin kohtaan ne. Eikä moni muukaan.

Viva la anarkistas!

Äänestä

idänmies! kerro minulle mistä anarkismissa on mielestäsi kyse, niin voidaan ruveta asiasta keskustelemaan? oletan tosin että sinulla ei ole pienintäkään hajua siitä, mistä anarkismissa on kyse.

jos anarkismista haluat tietää niin liikkeelle kannattaa lähteä:
http://www.infoshop.org/faq/index.html

suomenkielistä materiaalia (lähinnä kapinatyöläisen artikkeleja), löytyy osoitteesta
http://www.anarkismi.net

sitten rumat sivut, mistä kuitenkin löytyy hyviä tekstejä. ei kannata antaa karun ulkoasun hämätä, vaan kurkistaa pintaa syvemmälle:
http://www.geocities.com/aivokuume

tätä en kirjoita millään pahalla, vaan sen takia koska olen huomannut suurimman osan ihmisistä omaavan käsityksen anarkismista, millä ei ole mitään tekemistä anarkismin kanssa. ja että voidaan keskustella anarkismista, tulisi mielestäni edes tajuta, mistä anarkismissa on kyse. keskustelua taas pitää käydä, ja sitä anarkismissa tulee tehdäkin. jatkuvaa kritiikkiä ja keskustelua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


idänmies kirjoitti:

anarkisteille pitäisi saada joku oma saari tms. alue jossa he olisivat hyvin tallessa ja jossa he saisivat rauhassa toteuttaa itseään.

sielä he saisivat poltella maria ja järjestää mielenosoituksiaan vaikka joka päivä, kukaan poliisi ei sitä tulisi estämään.

matka tälle saarelle pitäisi olla ilmainen ja saatavilla vain menolippuja.

tällöin kaikki anarkistit jotka koittavat nakertaa kunnon ihmisten yhtesikunnan perusteita voisivat lopettaa valittamisen ja siirtyä anarkiaansa.

tämmöinen saari voisi olla vaikka kansainvälinen yhteistyöprosessi. mikäli siitä pieniä kuluja olisi, ne korvaantuisivat sillä että olisivat hipit ainakin pois pyörimästä jaloista ja sossun luukuilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu