Etelä-Amerikan kiertomatkalta

Olen esittänyt täällä matkakertomukseni viimeisen kahden vuoden aikana tekemiltäni Intian, Thaimaan, Kiinan ja Provencen kiertomatkalta, ja taisinpa esittää myös matkaltani Normandiaan viime maailmansodan maihinnousun paikoille sekä joulumatkaltani Madeiralle. Kun vastaanotto niille on ollut voittopuolisesti myönteinen – tosin myös toisenlaista on esitetty – kerron nyt matkaltani, jonka juuri tein Etelä-Amerikkaan, Argentiinan ja Brasilian eräisiin kohteisiin, ja Paraguayssakin pistäydyimme. Olimme siis eteläisellä pallonpuoliskolla, jossa aurinko kiertää meikäläisittäin vastapäivään eli idästä pohjoisen kautta länteen, mutta keskitaivaalta se aurinko keskipäivällä paahtoi, sillä olimmehan Kauriin kääntöpiirin alueella; Rio de Janeiro sijaitsee aivan kääntöpiirillä, mutta Buenos Aires on sieltä toistatuhatta kilometriä etelään eli viileämpään suuntaan.

Kyseessä oli taas ryhmämatka. Kun en halua mainostaa matkatoimistoa – olisiko sallittuakaan? – niin jätän sen mainitsematta. Voin kyllä kertoa mahdolliselle uteliaalle, jos hän antaa sähköpostiosoitteensa; asia kyllä lienee muutenkin selvitettävissä, sillä ei meillä ole kovin monia matkatoimistoja, jotka tekevät noita kaukomatkoja. Matkallamme oli koko ajan, siis Suomesta Suomeen, mukana loistava matkanjohtajamme, joka mm. Etelä-Amerikassa on opastanut matkalaisia yli 20 vuotta ja on taas parin päivän päästä lähdössä vetämään lähes kuukauden mittaista mainittujen maiden lisäksi myös Kolumbiaan, Ecuadoriin, Boliviaan ja Chileen suuntautuvaa matkaa. Sekä Argentiinassa että Brasiliassa matkassamme oli myös paikallinen opas.

Matkaseurueemme käsitti 24 henkeä, ikähaarukassa 42-78 vuotta, paitsi yhdellä pariskunnalla oli mukanaan myös 15- ja 18-vuotiaat tyttäret. Minä olin ainoa miessinkku, eikä tällä matkalla ollut naissinkkujakaan kuin yksi – usein sellaisia on enemmän. Seurueessamme vallitsi koko ajan erinomaisen hyvä henki, ja tutustuimme toisiimme niin, että sopimuksia jatkotuttavuuksistakin solmittiin.

Finnairin koneella lensimme ensin Frankfurtiin, jossa tapahtuneen kokeenvaihdon jälkeen jatkoimme brasilialaisen lentoyhtiö TAM:n laajarunkoisella Airbuss A340-koneella Brasilian Sao Paoloon, josta taas koneen vaihdon jälkeen jatkoimme Argentiinan Buenos Airesiin. Matkaan lentokenttäaikoineen kului jokseenkin täysi vuorokausi, pisin etappi Frankfurt-Sao Paolo vei 11 tuntia.

- - -

Buenos Airesissa majoituimme ensimmäisen luokan (viiden tähden) Melia-hotelliin, jonka sijainti oli erinomainen lähellä Rio de la Plata-joen suppilomaisessa, siltä kohdin n. 50 km leveässä suistossa sijaitsevaa matkustajalaivasatamaa ja toiselta puolelta aivan Buenos Airesin ydinkeskustassa kiinni, vajaan kilometrin päässä mahtavalta pääkadulta Avenida 9. de Juliolta (tuo heinäkuun 9.päivä on Argentiinan itsenäisyyspäivä) ja myös vain vajaan kilometrin päässä kaupungin historiallisesta keskuksesta Plaza de Mayon aukiolta, jonka laidalla kohoaa ruusunpunainen presidentinpalatsi, Casa Rosado, jonka parvekkeelta Eva Peron, ”Evita”, puhui aikoinaan kannattajilleen. Hotellimme sijainti oli verrattavissa meidän hotelli Kämpin sijaintiin Helsingin Pohjoisesplanadilla.

Buenos Aires on neljän miljoonan asukkaan kaupunki, lähialueineen yli 10 miljoonan asukkaan keskittymä. Varsinaiselta kaupunkialueeltaan se on hyvin siisti ja perin eurooppalaisen tuntuinen; Pariisin se toi lähinnä mieleeni, vaikka kaupungin asukkaiden suurin etninen ryhmä on kuulemma italialaistaustaisia. Mutta senkin laidoilla on vähemmän siistejä slummialueita, ei tosin samassa laajuudessa kuin esim. Riossa. Laaja kantakaupunkikin sijaitsee aivan tasaisella maalla, pampalla, joten sille on ollut mahdollinen selväpiirteinen ruutuasemakaava, joka lienee laajempi kuin missään muualla. Monia kilometrejä pitkät kadut kulkevat etelä-pohjois- ja itä-länsi-suuntaisesti. Mainittu pääkatu on valtavan leveä, ja sitä reunustavat komeat puuistutukset, joiden puut olivat parhaillaan upeassa kukinnossa.

Buenos Airesissa viivyimme neljä päivää, joiden aikana kahdella yhteisellä kiertoajelulla tutustuimme laajalti kaupunkiin vieraillen sen monissa tunnetuissa kohteissa. Sellaisia olivat mm. mahtava parlamenttirakennus, concresso de la Nación sekä Plaza de Mayon reunalla sijaitseva upea Catedral Metropolitana, jossa on Argentiinan vapauttajan (myös Kolumbian ja Chilen) kenraali José San Martinin hauta. Korkealla marmorikatafalkilla lepäävää marmoriarkkua vartioi komeauniformuinen kunniavartiosto, jonka vaihdon pääsimme seuraamaan.

Kävimme myös satama-alueella sijaitsevissa värikkäissä taiteilijakortteleissa, joissa Caminito-kadun taiteilijat myivät teoksiaan tangon soidessa, ja muutama meistä kuvautti itsensä tangon asetelmissa sitä varten ”päivystäneiden” tanssityttöjen kanssa. On minullakin sellainen paperikuva itsestäni, mutta valitettavasti en tullut otattaneeksi sellaista digikamerallani, jolla matkallani kuvasin.

Tietenkin kävimme myös katsomassa ja kuuntelemassa tangoshown, kun tangon kotimaassa olimme. Argentiinassa tango on lähes pelkästään kilpa- ja esitystanssi, jota suuri yleisö ei tanssi kuten meillä. Eikä sellaiseen tulisuuteen suomalainen pystyisikään, ei soitossakaan, puhumattakaan tanssista! Vaikka en ole suuri tangon ystävä (vaikka innokas tanssija olen ollutkin), ostin kuitenkin kaksi tangolevyä, joita parhaillaan tätä naputellessani kuuntelen koneeltani; toinen levyistä on kaikkien aikojen kuuluisimman tangolaulajan, jo 24.6.1935 (viikkoa ennen syntymääni!) lento-onnettomuudessa kuolleen Carlos Gardelin levyttämä ja myöhemmin digitaalisesti paranneltu äänite. Upeasti laulaa, taitaa voittaa Olavi Virrankin! ;)

Yhtenä päivänä teimme matkan lähes sadan kilometrin päähän pampalla sijaitsevaan suureen haciendaan, joka on erikoistunut hevosten kasvatukseen ja harjoittamiseen. Siellä näimme tilan cauchojen, paimenten, taidoissaan virtuoosimaisia ratsastusesityksiä. Pääsi meistäkin halukkaat ratsastamaan, mutta itse enemmistömme tavoin tyydyimme vain kahden hevosen vetämään kärrykyytiin pienelle lenkille pampalla. Sitten lounastimme aivan mahtavat grillipihvit lisukkeineen, ja lopuksi tanssimme kolmimiehisen yhtyeen tahdittamana, ja minäkin pääsin valssiin viehättävän argentiinalaisen oppaamme Jennyn kanssa (Jennyn hakemana, muuten!).

Paluumatkalla pysähdyimme katselemaan Rio de la Platan suiston onkimiehiä, ja näkyivät saavan kalaakin vedestä, joka on suklaan tai ehkä paremminkin maitokahvin väristä.

Matkaan tietysti kuulunut aamiainen hotellissamme oli aina erittäin runsas ja monipuolinen, samoin yhdessä kaupungilla nauttimamme lounaat tai päivälliset. Argentiinahan on edelleen eräs maailman suurimmista lihantuottajista, ja sen kyllä huomaa ravintola-annoksissa, joissa todellakaan ei kitsastella!

Omaakin aikaa meille jäi jonkin verran. Monet käyttivät sen ostoksiin mm. Florida-kävelykadun monipuolisissa liikkeissä, toiset hotellin uima-altaalla löhöämiseen, itse enemmän vain kaupungilla kävelyyn ja hotellihuoneessa lueskeluun. Buenos Aires on muuten varsin turvallinen kaupunki verrattuna vaikkapa matkamme viimeiseen kohteeseen Rio de Janeiroon.

Sää Argentiinassa oli varsin miellyttävä, 28/ 32 haarukassa pysyttelevä, eikä kertaakaan satanut.

- - -

Buenos Airesista lensimme jo lähes kaupungin sisälle jääneeltä kotimaan lentojen kentältä Iguazun putousten Argentiinan puoleiselle kentälle. Tuo runsaan tuhannen kilometrin lento kesti n. 1,5 tuntia. Matkatavaramme jatkoivat Brasilian puolella sijainneeseen hotelliimme ja itse tutustuimme heti putouksiin, joille matkustimme rehevää trooppista metsää halkovaa turistirataa pitkin avovaunuisella junalla. Putouksille kävelimme pitkin pitkää teräksistä kävelysiltaa, joka monessa paikassa on rakennettu myös suuren joen päälle. Täällä pääsimme ihastelemaan putouksia niiden niskalta, yläpuolelta. Valtava sumu – vesihöyry oikeastaan – kohosi putouksista ja siihen muodostui loistavia sateenkaaria, joita pääsimme ihastelemaan ylhäältä päin.

Espanjaksi Iguazun (portugaliksi eli Brasiliassa Iguaçun) putoukset ovat valtavan laajat, moniosaiset leveyssuunnassa, ja osin kahdessa portaassa myös pystysuunnassa. Niiden yhteiskorkeus on 94 metriä, eli lähes kaksi kertaa Niagaran korkuiset, ja vesimäärältään Niagaraan verrattuna moninkertaiset, kuivimpanakin aikana n. 170 miljoonaa kuutiometriä sekunnissa. Nyt ei ollut kuivin aika, joskaan ei liioin runsasvetisin. Vain Afrikassa Zambezi-joessa olevat Victorian putoukset ovat Iguazu/Iguaçua korkeammat, 110 metriä.

Sitten siirryimme bussillamme Brasilian puolella sijainneeseen hotelliimme nimeltä Das Cataratas, joka oli jo vanha ja arvokas, tyyliltään brittien eräisiin siirtomaihinsa aikoinaan rakentamia palatseja muistuttava. Samantyyppisessä olen ollut joskus Intiassa ja myös Egyptin Assuanilla. Enimmäkseen vain kahdessa kerroksessa levittäytyvä laaja hotelli sijaitsi rehevän metsän ympäröimällä laajalla nurmikkoisella kukkulalla. Hotellissa oli kyllä myös viii kerrosta korkea torniosa, jonka huipulta olivat mahtavat näköalat joelle ja vain n. kilometrin päässä sijaitseville putouksille. Vaikka kyseessä oli jälleen viiden tähden hotelli, sen ikä näkyi monissa pinnoissa ja hotellin ilmastointi oli melko tehoton, mutta sitäkin äänekkäämpi!

Putoukset näkyivät kyllä komeasti jo hotellin edustallekin ja tietenkin kuului myös niiden kohina. Putouksille johti hotellistamme rehevämetsäisen rantajyrkänteen läpi kulkenut porrastettu polku, joka johti edelleen osin joen päälle rakennetuille silloille, joilta voimme ihailla putouksia nyt alhaalta päin. Putouksista sanotaankin, että ”näytelmä esitetään Argentiinassa, mutta katsomo sijaitsee Brasiliassa”.

Rantametsä vilisi runsasta linnustoa – mm. papukaijoja ja tukaaneja – ja muuta eläimistöä, joihin kuuluivat lystikkäät nokkakarhut, joita oli laumoissa pennut ja täyskasvuiset mukaan lukien. Ne tulivat aivan haistelemaan sääriämme, mutta niihin koskeminen tai niiden syöttäminen oli kiellettyä. Portaissa vilisti erilaisia liskoja, ja metsässä on kuulemma myös käärmeitä ja jaguaareja, joista hieman varoteltiin, mutta en nähnyt yhtäkään. Pimeässä kyllä kehotettiin ehdottomasti liikkumaan vain ryhminä, pitämään ääntä, ja jokaisella piti olla mukana taskulamppu, joita sai lainata hotellista.

Iguazulta käsin teimme päiväretken myös Paraguayn puolelle Ciudad del Esten kaupunkiin. Nimi tarkoittaa idän kaupunkia, ja maan itärajallahan se sijaitsee. Paraguay poikkeaa jyrkästi Brasiliastakin ja vielä enemmän Argentiinasta. Kyseessä on pitkäaikaisten diktatuurien köyhdyttämä maa, jossa asukkailla ei ole minkäänlaista sosiaaliturvaa, ja sen kyllä huomaa kaikkialla kaupungissa velloneesta kaupustelijoiden ja kerjäläistenkin määrästä.

Paraguayn pääasiallinen tulonlähde on huumekauppa ja salakuljetus, ja niinpä maa on oikea rikollisten paratiisi. Ennen kuin meidät päästettiin bussistamme kaupungille kehotettiin naisia riisumaan pois kaikki korunsa ja miehiäkin kellonsa ja kännykkänsä ja rahat pyydettiin laittamaan irtoseteleinä eri taskuihin. Hyvin monet turistit siellä ovat joutuneet ryöstön kohteeksi, mutta seurueemme selvisi kyllä hyvin.

Ryhmänä kävimme parissa suuressa liikkeessä, joissa huomiota kiinnittivät ennen muuta myyjättäret, joiden tärkeimpänä – kenties ainoana, sillä kielitaitoa ei monellakaan ollut – kriteerinä työhön päästäkseen on ollut ulkonäkö. Kaikki tosi vetävän näköisiä kaunottaria, joiden hamoset ulottuivat juuri ja juuri ”vesirajan” alapuolelle! Tavaravalikoima ja hintojen halpuus sinänsä jo kertoi tavaroiden olevan pääasiassa salakuljetettuja; esim. litran pullo Grant`s-viskiä maksoi n. 6 euroa ja litra Stolishnaja-vodkaa n. 3 euroa. Maan oman rahan Guaranin lisäksi yhtä hyvin kelpasivat Argentiinan peso, Brasilian real, euro, dollari ja punta – kai melkein mikä tahansa valuutta.

Kävimme myös Parana-joessa Paraguayn ja Brasilian rajalla sijaitsevalla Itaipun voimalaitoksella. Valmistuessaan 1980 luvun lopulla se oli maailman suurin, nyt Kolmen kanjonin padon voimalaitos Kiinassa on sitä suurempi. Laitos tuottaa 22 turpiinillaan 14 000 megawatin (MW) tehon, ja vuodessa se jauhaa sähköä 90 terawattituntia (TWH). Laitos riittäisi hyvin tyydyttämään koko Suomen energiatarpeen, sekä huippujen että vuotuisen määrän osalta. Paraguay omistaa laitoksesta puolet, mutta ei tarvitse läheskään kaikkea sen tuottamaa sähköä, ja myy ylimääräisen Brasilialle ja Argentiinalle; se on toinen huomattava maan tulolähde.

Iguazulla päivälämpötilat pysyttelivät 32/ 35 rajoissa, mutta putousten aiheuttaman kosteuden vuoksi tuntuivat lämpimämmiltä niin, että aina oli paita tai paljas nahkakin märkänä. Kolme yötä viivyimme täällä. Yhtenä yönä oli satanut rankastikin, mutta siitä emme mitään tienneet; kaikki päivät olivat aurinkoisia.

- - -

Iguaçun Brasilian puoleiselta lentokentältä sitten lensimme Rio de Janeiroon, jälleen runsaan tuhannen kilometrin matkan ja n. 1,5 tunnin lennon. Majoituimme Copacabanan rantabulevarsilla olevaan viiden tähden – kuinkas muuten – Exelsior-hotelliin. Ryhmämme jokaisesta huoneesta oli näköala vasemmalle rantaan ja oikealle n. parin kilometrin päässä kohoavalle 800 metriä korkealle Corcovado-vuorelle, jolla sijaitseva 38 metriä korkea Kristus-patsas näkyi ikkunoihimme, öisin komeasti valaistuna. Sielläkin kävimme, siitä kohta enemmän.

Muistelen, että jo kansakouluaikoinani luin koulukirjoistani, että Rio de Janeiro on maailman kaunein kaupunki. Totta se on; ainakin kaunein näkemistäni, joita on varsin monta kaikilla mantereilla Australiaa ja Antarktista lukuun ottamatta. Kauniimpi ei ainakaan voisi olla maisema kuin se, missä Rio sijaitsee. Kaupungin sydämeen työntyy uskomattoman kaunis Guanabaran lahti, joka on maailman parhaita luonnonsatamia, ja sitä reunustavat monet jylhät, tolppamaiset vuoret, joista kuuluisin 395 metriä korkea Pao de Azucar eli Sokeritoppa. Sielläkin kävimme. Vaikka kaupunki on nykyisin kuuden miljoonan asukkaan ”kylä”, reuna-alueineen tuplaten suurempi, ja vaikka sen slummeissakin – faveloissa sikäläisittäin – asuu kuulemma yli 2 miljoonaa ihmistä, varsinainen kaupunki on aivan mahtavaa myös rakennuskannaltaan, uutta komeaa pilvenpiirtäjää ja vanhaa, klassista rakennusta. ja hyvin siisti.

Rion kuuluisia rantoja – Copacabana, Ipanema, Leblon, Arpoador ja Leme – reunustavat upeat bulevardit, joiden toisella puolella on toinen toistaan komeampien hotellien ja muiden upeiden rakennusten rivistöt ja toisella puolella vain laaja, hohtavan valkoinen rantahiekka ja turkoosina välkkyvä meri. Mainitut rannat katkovat toisistaan erilleen aina mereen työntyvät kapeat mutta jyrkät vuoret. Rannoista pisimmät ovat Copacabana (jolla hotellimme sijaitsi) ja Ipanema, molemmat runsaat kai n. kolme kilometriä pitkiä. Muistatteko muuten Laila Kinnusen aikoinaan hienosti tulkitseman bossanovan ”Ipaneman tyttö”; sen säveltäjä asui Ipaneman varrella, jossa myös edelleen asuu vielä tänä vuonna 100-vuotta täyttävä maailmankuulu arkkitehti Oscar Niemayer, joka edelleen työskentelee ja vasta muutama vuosi sitten meni taas naimisiin, 70-vuotiaan morsiamen kanssa.

Niemayer muuten yhdessä toisen kuulun arkkitehdin Lúcio Costan sai suunnitella Brasilian pääkaupungin nimeltä Brasilia (maan omakielinen nimi onkin Brasil), joka vasta 1960-luvun alusta alkaen rakennettiin täysin koskemattomaan maastoon maan sisäylängölle yli kilometrin korkeuteen, ja jossa jo nyt on yli kaksi miljoonaa asukasta. Mikä unelmaprojekti se on ollutkaan arkkitehdeille! Ei ihme, että Niemayerin elämänhalu riittää yhä edelleen.

Rio de Janeirossa vietimme neljä päivää, joiden aikana ohjelmamme oli varsin monipuolinen ja tiivis. Kävimme siis mm. Corcovado-vuorella, jonne 800 metrin korkeuteen nousimme hammasratasvetoista vuoristorataa kulkevalla pienoisjunalla. Valtava kansanpaljous velloi myös vuoren huipulla, jossa on jos jonkinlaisia kauppoja ja ravintoloita varsin pienelle alalle tungettuina. Ja 38 metriä korkea Kristus-patsas on kyllä ollut aikoinaan melkoinen rakennusprojekti, kun sen vaatimat tuhannet tonnit betonia on jouduttu ”kärräämään” vuorelle lähes sadan vuoden takaisin keinoin. Näköalat patsaan edustalla olevalta melko laajalta näköalatasanteelta ovat mahtavat kaikkiin kolmeen suuntaan, joille kaupunki sieltä katsoen levittäytyy.

Kun olimme nyt samban kotimaassa, tietysti kävimme katsomassa ja kuulemassa myös sambashown, joka musiikillaan, tanssijoiden taidokkuudella että värikkyydellään tempasi katsojankin mukaansa. Esiintyjät poseerasivat mielellään myös katsojien kanssa, ja niinpä minullakin on muistona jälleen paperikuva, jossa halailen mustapintaista, pitkää ja hoikkaa mutta uhkeapovista kaunotarta!

Riossakin kuten edellisissä kohteissa nautimme hotellissamme runsaan aamiaisen, mutta päivittäin kävimme yhdessä joko lounaalla tai päivällisellä jossakin ravintolassa. Ja aivan yhtä mahtavat annokset kuin Argentiinassa olivat täälläkin. Eräässä merirosvo-rekvisiittaisessa ravintolassa noudimme alkuruoat erittäin runsaasta noutopöydästä, ja sen jälkeen tuotiin pöytiimme vielä kuumina tiriseviä lihavartaita laji kerrallaan – härkää, possua, lammasta, kanaa – joista tarjoilija vuoli kunkin lautaselle niin paljon kuin kukin halusi. Ihan liikaa innostuin minäkin syömään; niin hyvää oli! Tuossa ravintolassa olivat muuten varsin erikoiset vessojen pesulavuaarit ja miesten pisuaarit; täytetyt kivirouheella, joka kuulemma oli puolijalokiveä, ja pisuaareissa lisäksi suurikokoista jäämurskaa! Ei varmasti virtsa haissut! Ravintolassa oli myös esillä tolpan päässä formulaonnettomuudessa kuolleen kuuluisan brasilialaisen formulakuskin, maailmanmestarinkin, Ayrton Sennan kypärä.

Yhtenä päivänä kävimme myös Sokeritopalla, eli Pao de Azucarilla, jonne 395 metrin korkeuteen nousimme vaijeria pitkin ilmassa kulkevalla korivaunulla. Kahdessa erässä tosin, sillä matkalla on välitasanne, jolla ovat jo ensimmäiset kaupat ja muut turistirysät. Siellä on myös helikopterikenttä, jolle liikenne näkyi olevan vilkasta. Sinne oli laitettu myös alttari ja katettu juhlapöydät, joiden tarkoitus kävi ilmi, kun helikopterista nousi morsiuspari ja pappi; pari vihittiin siellä ja pian sen jälkeen alkoi ilmeisesti häätarjoilu. Ihmeen paljon kaikkea on saatu mahtumaan myös vuoren huipulle, jossa oleva tasanne onkin melko laaja, vaikka maasta kauempaa katsoen – esim. Copacabanalta – se näyttäisi olevan vain pieni koppi. Ja näköalat täältäkin ovat tietysti huikaisevat.

Pari bussiristeilyä teimme Riossakin, ja monet meistä ottivat joka aamu herätyksen viideltä lähteäkseen lenkille pitkin Copacabanan rantaa. Kerran minäkin niin tein. Ostoksia monet tekivät täältäkin, ja kyllä minäkin hieman liikuin kaupungilla myös omin päin, ja yhden kävelylenkin tein pitkin rantaa päivän kuumuudessakin. Onneksi rannalla on runsaasti kojuja, joista saa olutta, jäätelöä tai muuta virvoittavaa. Kookospähkinänkin kerran imaisin – tietysti vain sen sisällön, joka on ehkä kaikkein virkistävintä juomaa. Rantakadun varrella mantereen puolella on paljon myös pieniä ravintoloita, yksi aivan hotellimme vieressä, jonka terassilla söin kerran pyytäen jotakin pientä, ja kun tilasin minulle tuodulta listalta lämpimän voileivän, tuli suuren lautasen täyttänyt annos avattuine voileipineen, joiden päällä kinkkua, juustoa ja munaa, reunoilla ranskalaiset perunat ja salaatti, ja koko komeus maksoi vajaat kaksi euroa. Tosin olut maksoi saman verran.

Viimeisenä päivänä teimme varsin pitkän veneretken kaupungin edustalle. Keskiosaltaan katettu veneemme. joka otti 34 matkustajaa, lähti Guanabaran lahdelta läheltä sokeritoppaa ja kävi kääntymässä ehkä n. 15 km:n päässä Guanabaran lahden suulla olevan 13 km. pitkän sillan alla. Silta yhdistää Rion lahden toisella puolella sijaitsevaan Niteróin kaupunkiin. Rio on mereltä nähtynä kenties vielä upeampi kuin vuorilta lintuperspektiivissä näyttäytyvänä; silloin pääsevät oikeuksiinsa sen rantojen rakennusten silhuetit, joita kaikkialla taustoittavat ylväät vuoret.

Vaikka matkallamme oli moniakin kohokohtia, kyllä kuitenkin Rio oli niistä kaikista yliveto! Korkein näkemäni lämpötila, 36 astetta oli Riossa, mutta ei se tuntunut yhtä pahalta kuin muutamaa astetta alemmat lämmöt Iguaçussa, jossa ilma oli seisovan kosteata, kun Riossa on kaikkialla läsnä korkeintaan 26-27 asteinen meri, jonka päältä käyvät vilvoittavat tuulenhenkäykset.

- - -

Jos matkasta jotain negatiivista pitäisi sanoa, niin se on pitkät lentomatkat. Mutta kauas on pitkä matka. Nykyisin yhä suurempi lentoliikenne ja tiukentuneet turvatarkastukset vievät aivan liian paljon aikaa lentokentillä. Teimmehän välilaskut kahdelle eräistä maailman vilkkaimmista lentokentistä, Frankfurtiin ja Lontoon Heathrowiin, eikä niistä paljon jälkeen jää Brasilian Sao Paolon kenttä, jossa sekä mennessä että palatessa jouduimme konetta vaihtamaan. Tuo yli 20 miljoonan asukkaan Sao Paolo on aivan uskomaton näky ilmasta; paluumatkamme alkoi illalla ja valaistu Sao Paolo näytti joka suunnassa horisonttiin häipyvänä aivan rajattomalta.

Nyt vain sitten muun ohessa seuraavia matkoja suunnittelemaan, joita varauksessa on jo kaksi; toukokuussa Saksan Baijeriin ja Itävaltaan erään eläkeläisyhteisöni matka ja syyskuussa Volgan risteily Kazanista Volgogradiin (ent. Stalingrad), joka on erään toisen viiteryhmäni matka osin sotahistoriallisin teemoin. Junalla menemme ensin Moskovaan ja siellä yövyttyämme jatkamme Kazaniin, josta nousemme laivaan jolla valumme yli tuhat kilometriä etelään ja katsastamme länsirannan kaupunkeja ja palaamme Kazaniin itärantaa katsastaen. Varmaan saatte matkakertomuksen sieltäkin, jos Luoja suo minun matkan tehdä!