Välillä tuntuu,että juunukiekko on aikamoista rahastusta. Tässä kauden aikana on kuukausimaksut ollut 80€ ja nyt yhtäkkiä niitä nostettiin kaksinkertaiseksi. Syyksi ilmoitettiin pitkät linja-automatkat.
Tämäkin on ihan ok, mutta mielestäni siihen ei tarvitsisi nyhtää rahaa niiltä pelaajilta, jotka eivät pääse mukaan peliin olkoon sitten syynä se että ei ole riittävän hyvä pelaaja, tai ei ole valmentajan poika.Joka tapauksessa minusta niiden kuuluu maksaa jotka näitä linja-autokyytejä käyttävät , eikä niiden jotka jätetään kotiin.
junioreiden rahastuksesta
33
4899
Vastaukset
- isi-71
Eli poika ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon ja sitten kismittää, mutta ko joukkueessa pitää olla ?
Ehdotan,
- Vaihda poikasi joukkueeseen jossa on hänentasoisiaan pelaajia, jossa saa peliaikaa.
- Vaihda poikasi joukkueeseen joka ei tee pitkiä bussimatkoja
Bussimatkat maksaa ja siihen päälle vielä hyvässä lykyssä majoitusta ja ilman ruokaakaan ei jaksa jne.
Niin se vaan kuule on että tommoisen 25 pojan roadshow EI ole halpaa, ja jonkun se pitää maksaa kun yhteiskunta sitä ei tee, eikä sponsoreita ole.- Nimetön
Tilanne joukkueessa on se, että poikia on muutama liikaa silloin kun kaikki on terveenä ja ne ketkä joutuvat olemaan huilivuorossa peleistä ovat aina samoja poikia. Valmentajien, huoltajien, joukkueenjohtajan ja heidän hyvien ystävien pojat pelaa aina, huolimatta siitä mikä on pelaajan taso ja mikä on oikeudenmukaista.
Minusta on vaan väärin, että rahat kyllä nyhdetään, mutta sille ei saa vastinetta.
Mitä tulee ehdotukseesi joukkueen vaihdolla, se varmaan toimii jossain isommassa kaupungissa, jossa on ihan kaiken tasoisia porukoita, mutta maaseudulla ei ole ku just se yksi ja ainoa ja seuraavaksi lähin joukkue on jossain pitkän matkan takana, ettei nykyisillä polttoainehinnoilla kannata ajaa. - Vauhti Lasse
Lueppa isi-71 hieman tarkemmin tuo ensimmäinen viesti. Toki on joukkueelle kallista kun 25 kundia roudataan paikkakunnalle X. Mielestäni alkuperäisen viestin pointti oli se, että maksu tuplattiin...siis HALOO...TUPALTTIIN.
Ja tämä oli aivan imoitusluonteinen asia. Tästä ei etukäteen keskusteltu vanhempien kanssa.
Mitäs jos isi-seiskaykkösen pomo päätäisikin vähentää palkastasi vaikka satkun kun firman pyörittäminen on niin kallista ja pitää säästää. Sitten kun nuriset niin pomo sanoisi "mene kuule sellaiseen työpaikkaan missä haluamaasi palkkaa maksetaan". Taitaisi isukin päivä mennä pilalle ja sitten siitä kirjoiteltaisiin täällä Suomi vitun kaksnelosella, kuinka epäoikeudenmukaista kohtelua sai työnantajaltaan.
Niin se vaan kuule on että yrityksen pyöritäminen ei ole halpaa ja jonkun se pitää maksaa kun yhteiskunta sitä ei tee (jos et ole kansanedustaja) eikä sponsoreita ole.
Et nyt nähnyt metsää puilta. Lisenssimaksun tuplaaminen joukkueenjohdon mielivaltaisella päätöksellä on mielestäni hyvin epäoikeudenmukaista...jopa niille jotka pääsevät pelaamaan joka matsiin. Ja miten sitten ollaan tultu ennen toimeen puolet pienemmällä budjetilla? - isi-71
Vauhti Lasse kirjoitti:
Lueppa isi-71 hieman tarkemmin tuo ensimmäinen viesti. Toki on joukkueelle kallista kun 25 kundia roudataan paikkakunnalle X. Mielestäni alkuperäisen viestin pointti oli se, että maksu tuplattiin...siis HALOO...TUPALTTIIN.
Ja tämä oli aivan imoitusluonteinen asia. Tästä ei etukäteen keskusteltu vanhempien kanssa.
Mitäs jos isi-seiskaykkösen pomo päätäisikin vähentää palkastasi vaikka satkun kun firman pyörittäminen on niin kallista ja pitää säästää. Sitten kun nuriset niin pomo sanoisi "mene kuule sellaiseen työpaikkaan missä haluamaasi palkkaa maksetaan". Taitaisi isukin päivä mennä pilalle ja sitten siitä kirjoiteltaisiin täällä Suomi vitun kaksnelosella, kuinka epäoikeudenmukaista kohtelua sai työnantajaltaan.
Niin se vaan kuule on että yrityksen pyöritäminen ei ole halpaa ja jonkun se pitää maksaa kun yhteiskunta sitä ei tee (jos et ole kansanedustaja) eikä sponsoreita ole.
Et nyt nähnyt metsää puilta. Lisenssimaksun tuplaaminen joukkueenjohdon mielivaltaisella päätöksellä on mielestäni hyvin epäoikeudenmukaista...jopa niille jotka pääsevät pelaamaan joka matsiin. Ja miten sitten ollaan tultu ennen toimeen puolet pienemmällä budjetilla?Voi voi Vauhti Lasse..
Jos alunperin maksetaan jotain 70 euron kk maksua, niin sillä kyllä katetaan vain jäämaksut, ei muuta. Näin ainakin pk-seudulla. En tiedä sitten miten jossain janarikylässä asia on.
Et ole ilmeisesti ollut mitään lajia harrastavan pojan rahiottajana kun puhut lisenssimaksun tuplaamisesta. Sen suuruuden päättää jääkiekkoliitto (=Lupa pelata kiekkoliiton alaisissa sarjoissa voimassaoleva vakuutus.).
En tiedä minkä ikäisistä pojista on kyse, mutta kyllä kaikki lastensa harrastusta rahoittavat nopeasti oppivat, että kun aletaan liikkua busseilla oman paikkakunnan ulkopuolelle, vaikka vain yksittäiseen turnaukseen, alkaa raha palaa.
Yksi viikonloppu pikkujunnujenkin turnauksessa tekee helposti tuon 100 euroa lisää kk-maksuun.
Ikävä että janarikylissä aina sattuu tuollaista, että kaikkia joukkueeseen otettuja ei oteta peleihin mukaan, jos siis vielä kyse pikkupoikien harrastekiekosta, eikä kilpakiekosta. - Vauhti Lasse
isi-71 kirjoitti:
Voi voi Vauhti Lasse..
Jos alunperin maksetaan jotain 70 euron kk maksua, niin sillä kyllä katetaan vain jäämaksut, ei muuta. Näin ainakin pk-seudulla. En tiedä sitten miten jossain janarikylässä asia on.
Et ole ilmeisesti ollut mitään lajia harrastavan pojan rahiottajana kun puhut lisenssimaksun tuplaamisesta. Sen suuruuden päättää jääkiekkoliitto (=Lupa pelata kiekkoliiton alaisissa sarjoissa voimassaoleva vakuutus.).
En tiedä minkä ikäisistä pojista on kyse, mutta kyllä kaikki lastensa harrastusta rahoittavat nopeasti oppivat, että kun aletaan liikkua busseilla oman paikkakunnan ulkopuolelle, vaikka vain yksittäiseen turnaukseen, alkaa raha palaa.
Yksi viikonloppu pikkujunnujenkin turnauksessa tekee helposti tuon 100 euroa lisää kk-maksuun.
Ikävä että janarikylissä aina sattuu tuollaista, että kaikkia joukkueeseen otettuja ei oteta peleihin mukaan, jos siis vielä kyse pikkupoikien harrastekiekosta, eikä kilpakiekosta.Nuori kun olet niin ei ole vielä sitä elämän kokemusta karttunut. Elämää todellakin on kehän ulkopuolella. Luulen, että olet alunperin savosta muuttanut Helsinkiin sillä perus stadilainen osaa kunnioittaa suomalaisia kautta maan. Sinä väheksyt pieniä paikkakuntia. Mitä tämä kertoo sinusta? Pieni ihminen?
Et vieläkään ymmärrä alkuperäisen tekstin pointtia mutta turhaan sitä on tässä yrittää rautalangasta vääntää. Mennään näillä ja hyvää kevättä. - isi-71
Vauhti Lasse kirjoitti:
Nuori kun olet niin ei ole vielä sitä elämän kokemusta karttunut. Elämää todellakin on kehän ulkopuolella. Luulen, että olet alunperin savosta muuttanut Helsinkiin sillä perus stadilainen osaa kunnioittaa suomalaisia kautta maan. Sinä väheksyt pieniä paikkakuntia. Mitä tämä kertoo sinusta? Pieni ihminen?
Et vieläkään ymmärrä alkuperäisen tekstin pointtia mutta turhaan sitä on tässä yrittää rautalangasta vääntää. Mennään näillä ja hyvää kevättä.Alkuperäisen viestin pointtia ei voi ymmärtää, kun koskaan missään joukkueessa joukkueen parhaimmistoa ei jätetä penkille. Ellei ole aihetta kurinpitotoimenpiteisiin.
Toinen asia on se että vanhemmat ajattelevat että joukkue jatkaa edelleen monta vuotta jatkunutta "reilu-peli" meininkiä, vaikka olisikin hienovaraisesti kerrottu, että yritetään pärjätä johonkin tasoon suhtautettuna.
Joskus se kaikissa joukkueissa loppuu, ts ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon..
Ja ne jotka eivät ole siinä "edustus" joukkueesa, säännöllisesti itkevät asiasta.
Janarikylässä ei ole muita mahdollisuuksia.
PK-Seudulla voi olla. (A/AA/AAA tasot, toki muuallakin, mutta matkat voi viedä realistiset mahdollisuudet..)
En toki tiedä kaikkea, mutta jokunen vuosi tullut oltua kaukalon laidalla.
PK-Seudulla aika yleisesti ei kunnioiteta janarikyliä, kun janarikylien junnupelaajien vanhemmat vs pk-seudun vanhemmat huutelevat keskimäärin enemmän asiattomuuksia kentälle. Junioripeleissä. Halveksun ennenkaikkea sitä,
en junioreita, tai janarikyliä. - Vauhti Lasse
isi-71 kirjoitti:
Alkuperäisen viestin pointtia ei voi ymmärtää, kun koskaan missään joukkueessa joukkueen parhaimmistoa ei jätetä penkille. Ellei ole aihetta kurinpitotoimenpiteisiin.

en junioreita, tai janarikyliä.Isi-71 yhä kiejoittelee tästä "kaikki pelaa"- aiheesta. No joo, kyllähän tuosta juttua alunperin olikin. Maksujen tuplantuminen on kitenkin asia, jota ei kykene ymmärtämään. Miten aikaisemmin joukkue on tullut toimeen matkakustannusten kanssa? Mistä puuttuvat eurot on otettu? Matkustaminen ei kallistu sormia napsauttamalla 100 prosenttia. Näin kuitenkin kävi seuran maksujen kanssa. Etkö vieläkään näe tässä epäyhtälöä?
Sitten tuohon hyvin ärsyttävään "janari"- aiheeseen. Sinua vihastuttaa ulkoa tulleiden joukkueiden vanhemmat, jotka meuhkaavat teitä kehän sisäpuolisia enemmän, eikö? No oletko miettinyt sitä, että täällä foorumilla sinä anonyyminä alentavaan sävyyn kirjoitat pienemmistä paikkakunnista. Minusta laskeudut juurikin samalle tasolle, jolla nämä parjaavasi pikkukylien vanhemmat ovat. Ihminen on ihmiselle susi.
Entäpä millaisia ihmisiä ovat sellaiset, jotka janarikylästä ovat muuttaneet Helsiinkiin ja ovat vuosien varrella ns stadilaistuneet? Joitain vieläkin pahempia kuin perusjuntit maalta?
Lopuksi pitää vielä puuttua tuohon "vain parhaat pelaavat"- näkemykseesi. Jos siellä stadissa asiat ovat tältä kantilta paremmin kuin muualla maassa niin miksi juntit oululaiset menestyvät paremmin lätkässä. Ja miksi helsinkiläisissä lätkäjoukkueissa pelaa niin vähän omia junnuja? Jossakin ollaan menty metsään...vai mitä? - Kiekkomutsi pohjoisesta
isi-71 kirjoitti:
Alkuperäisen viestin pointtia ei voi ymmärtää, kun koskaan missään joukkueessa joukkueen parhaimmistoa ei jätetä penkille. Ellei ole aihetta kurinpitotoimenpiteisiin.
Toinen asia on se että vanhemmat ajattelevat että joukkue jatkaa edelleen monta vuotta jatkunutta "reilu-peli" meininkiä, vaikka olisikin hienovaraisesti kerrottu, että yritetään pärjätä johonkin tasoon suhtautettuna.
Joskus se kaikissa joukkueissa loppuu, ts ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon..
Ja ne jotka eivät ole siinä "edustus" joukkueesa, säännöllisesti itkevät asiasta.
Janarikylässä ei ole muita mahdollisuuksia.
PK-Seudulla voi olla. (A/AA/AAA tasot, toki muuallakin, mutta matkat voi viedä realistiset mahdollisuudet..)
En toki tiedä kaikkea, mutta jokunen vuosi tullut oltua kaukalon laidalla.
PK-Seudulla aika yleisesti ei kunnioiteta janarikyliä, kun janarikylien junnupelaajien vanhemmat vs pk-seudun vanhemmat huutelevat keskimäärin enemmän asiattomuuksia kentälle. Junioripeleissä. Halveksun ennenkaikkea sitä,
en junioreita, tai janarikyliä.Isi-71, et voi olla tosissasi noissa väitteissäsi. Ehkä sinä olet sattunut muutamaan peliin, joissa ulkopaikkakunnan vanhemmat ovat enemmän huutaneet kuin stadilaiset, mutta älä yleistä. Ei meitä muualla olevia vanhempia käsittääkseni tarvi hävetä. Ota ne musta-valkoiset lasit silmiltäsi ja huomaa, että elämää ja ennen kaikkea JÄÄKIEKKO-OSAAMISTA on myös kehä III:n ulkopuolella.
P.S. Katsoppa viimeisen Pohjola-leirin tilastoja ja valintoja, valitaan niitä pelaajia maajoukkuerinkiin muualtakin kuin etelästä. - isi-71
Vauhti Lasse kirjoitti:
Isi-71 yhä kiejoittelee tästä "kaikki pelaa"- aiheesta. No joo, kyllähän tuosta juttua alunperin olikin. Maksujen tuplantuminen on kitenkin asia, jota ei kykene ymmärtämään. Miten aikaisemmin joukkue on tullut toimeen matkakustannusten kanssa? Mistä puuttuvat eurot on otettu? Matkustaminen ei kallistu sormia napsauttamalla 100 prosenttia. Näin kuitenkin kävi seuran maksujen kanssa. Etkö vieläkään näe tässä epäyhtälöä?
Sitten tuohon hyvin ärsyttävään "janari"- aiheeseen. Sinua vihastuttaa ulkoa tulleiden joukkueiden vanhemmat, jotka meuhkaavat teitä kehän sisäpuolisia enemmän, eikö? No oletko miettinyt sitä, että täällä foorumilla sinä anonyyminä alentavaan sävyyn kirjoitat pienemmistä paikkakunnista. Minusta laskeudut juurikin samalle tasolle, jolla nämä parjaavasi pikkukylien vanhemmat ovat. Ihminen on ihmiselle susi.
Entäpä millaisia ihmisiä ovat sellaiset, jotka janarikylästä ovat muuttaneet Helsiinkiin ja ovat vuosien varrella ns stadilaistuneet? Joitain vieläkin pahempia kuin perusjuntit maalta?
Lopuksi pitää vielä puuttua tuohon "vain parhaat pelaavat"- näkemykseesi. Jos siellä stadissa asiat ovat tältä kantilta paremmin kuin muualla maassa niin miksi juntit oululaiset menestyvät paremmin lätkässä. Ja miksi helsinkiläisissä lätkäjoukkueissa pelaa niin vähän omia junnuja? Jossakin ollaan menty metsään...vai mitä?"Maksujen tuplantuminen on kitenkin asia, jota ei kykene ymmärtämään. Miten aikaisemmin joukkue on tullut toimeen matkakustannusten kanssa? Mistä puuttuvat eurot on otettu? Matkustaminen ei kallistu sormia napsauttamalla 100 prosenttia. Näin kuitenkin kävi seuran maksujen kanssa. Etkö vieläkään näe tässä epäyhtälöä? "
Jossakin vaiheessahan ne kk maksut tuplaantuu kun aletaan matkustaa. Helvetin yksinkertaista.
Pelkät jäämaksut = iso läjä euroja, jäämaksut matkustaminen = kaksiskertaisesti isompi läjä euroja
Nyt alkuperäinen kirjoittaja ja tämä tuplamaksuja ymmärtämätön taitaa olla yksi ja sama henkilö..
Alkuperäinen kirjoittaja ei ole ilmaantunut kertomaan mistä ikäluokasta kyse.. Veikkaan että ollaan d-c kieppeillä..jolloin kustannuksia alkaa ihan loogisesti tulla..
"Sitten tuohon hyvin ärsyttävään "janari"- aiheeseen. Sinua vihastuttaa ulkoa tulleiden joukkueiden vanhemmat, jotka meuhkaavat teitä kehän sisäpuolisia enemmän, eikö? "
Toki, mutta ei välttämättä tarvitse mennä kuin ihan pk-seudun halleihin, niin espoon-vantaan äidit-isät huutelee peliohjeita junioreilleen. Näin ei pitäisi olla. Ja ei myöskään tuomarille tarvitsisi haistatella. Enpä ole vielä kuullut mitään noissa Helsingin sisäisten joukkueiden peleissä. Heti kun rajat on ylitetty/vierasjoukkue on paikalla niin..
Mitä se kertoo ulkohelsinkiläisistä ??
"Lopuksi pitää vielä puuttua tuohon vain parhaat pelaavat"- näkemykseesi. Jos siellä stadissa asiat ovat tältä kantilta paremmin kuin muualla maassa niin miksi juntit oululaiset menestyvät paremmin lätkässä. "
Niin ne tekee Oulussakin. En tiedä kummassa paikassa asiat on paremmin/huonommin. Tällä vuosituhannella Oulu on menestynyt. Syynä on hype joka tulee asioista joita en osaa määrittää.
Sama hype on ollut tietyillä pesäpallopaikkakunnilla joitain aikoja, samoiten kuin koripallossa tai lentopallossa. On ollut oikeita ihmisiä tekemässä oikeita asioita ja luomassa oikeanlaista joukkuehenkeä.
Helsingissä, ja tai pk seudulla tämmöistä joukkuetta ei ole ollut sen jälkeen kun Jokisen Olli lähti änäriin.. (Ok Jokerit sai vahingossa yhden kupin tälle vuosituhannella..)..
En myöskään pidä hyvänä sitä että pk seutujen isojen seurojen juniorijoukkueissa on jo alle yläasteiän keväisin tappelu siitä kuka pysyy joukkueessa, vai tuleeko alueen muista joukkueista parempi tilalle. Liian nuorena liian raakaa. Olisi edes sama systeemi kuin seudun jalkapallojoukkueilla, eli on edustus ja on haastajajoukkue.
Ei kaikki ole sinivalkoista, mutta tuostakin huolimatta jos edustusjoukkueesta pk-seudulla tippuu niin aina on tarjolla paljon joukkueita, monella taitotasolla jossa on mahdollista jatkaa ja kehittyä, jos intoa riittää.
Tätä ei ole janarikylässä.
Tuota ongelmaasi Helsinkiin muuttajista en ymmärrä, mutta hae apua vaikka lääkäristä. - isi-71
Kiekkomutsi pohjoisesta kirjoitti:
Isi-71, et voi olla tosissasi noissa väitteissäsi. Ehkä sinä olet sattunut muutamaan peliin, joissa ulkopaikkakunnan vanhemmat ovat enemmän huutaneet kuin stadilaiset, mutta älä yleistä. Ei meitä muualla olevia vanhempia käsittääkseni tarvi hävetä. Ota ne musta-valkoiset lasit silmiltäsi ja huomaa, että elämää ja ennen kaikkea JÄÄKIEKKO-OSAAMISTA on myös kehä III:n ulkopuolella.
P.S. Katsoppa viimeisen Pohjola-leirin tilastoja ja valintoja, valitaan niitä pelaajia maajoukkuerinkiin muualtakin kuin etelästä."Isi-71, et voi olla tosissasi noissa väitteissäsi. Ehkä sinä olet sattunut muutamaan peliin, joissa ulkopaikkakunnan vanhemmat ovat enemmän huutaneet kuin stadilaiset, mutta älä yleistä. "
Kyllä se näin on. Ja ulkopaikkakunnankin peleissä olen ollut. Toki tätä ei ole kaikissa peleissä, kun ei toki kaikkien joukkueiden vanhemmissa ole idiootteja. Itse olen aina tyytynyt häpeämään kun joku huutaa, ja taputtamaan jos jommankumman joukkueen pelaaja on tehnyt maalin.
Välillä on ollut vaikeaa. On tehnyt mieli sanoa katsomoon tiukka kommentti mutta tähän asti on hermo pitänyt ja naama siltäkin osilta pysynyt kiinni..
"JÄÄKIEKKO-OSAAMISTA on myös kehä III:n ulkopuolella. "
De facto, jota en ole kiistänyt.
"P.S. Katsoppa viimeisen Pohjola-leirin tilastoja ja valintoja, valitaan niitä pelaajia maajoukkuerinkiin muualtakin kuin etelästä. "
Toki, viimevuonna dominoi Jokerit, nyt muut seurat. Mutta edelleen nuo on vielä poikia joilla on vielä niin fyysisestä, kuin henkisästäkin kehityksestä johtuen kiinnostusta-alueet elämässä eri kohdissa.
Pohjola leiri ei ole mikään mittari, siinä ikäluokassa se on kovan harjoittelun jälkeen lähinnä onnenkauppaa mitä geenit ovat saaneet aikaiseksi siihen asti.. (Onko murrosikä saanut kasvuhormoonit hyrräämään...että pärjää päätä pitempiään vastaan..) - isi-71
Vauhti Lasse kirjoitti:
Isi-71 yhä kiejoittelee tästä "kaikki pelaa"- aiheesta. No joo, kyllähän tuosta juttua alunperin olikin. Maksujen tuplantuminen on kitenkin asia, jota ei kykene ymmärtämään. Miten aikaisemmin joukkue on tullut toimeen matkakustannusten kanssa? Mistä puuttuvat eurot on otettu? Matkustaminen ei kallistu sormia napsauttamalla 100 prosenttia. Näin kuitenkin kävi seuran maksujen kanssa. Etkö vieläkään näe tässä epäyhtälöä?
Sitten tuohon hyvin ärsyttävään "janari"- aiheeseen. Sinua vihastuttaa ulkoa tulleiden joukkueiden vanhemmat, jotka meuhkaavat teitä kehän sisäpuolisia enemmän, eikö? No oletko miettinyt sitä, että täällä foorumilla sinä anonyyminä alentavaan sävyyn kirjoitat pienemmistä paikkakunnista. Minusta laskeudut juurikin samalle tasolle, jolla nämä parjaavasi pikkukylien vanhemmat ovat. Ihminen on ihmiselle susi.
Entäpä millaisia ihmisiä ovat sellaiset, jotka janarikylästä ovat muuttaneet Helsiinkiin ja ovat vuosien varrella ns stadilaistuneet? Joitain vieläkin pahempia kuin perusjuntit maalta?
Lopuksi pitää vielä puuttua tuohon "vain parhaat pelaavat"- näkemykseesi. Jos siellä stadissa asiat ovat tältä kantilta paremmin kuin muualla maassa niin miksi juntit oululaiset menestyvät paremmin lätkässä. Ja miksi helsinkiläisissä lätkäjoukkueissa pelaa niin vähän omia junnuja? Jossakin ollaan menty metsään...vai mitä?"Sitten tuohon hyvin ärsyttävään "janari"- aiheeseen. Sinua vihastuttaa ulkoa tulleiden joukkueiden vanhemmat, jotka meuhkaavat teitä kehän sisäpuolisia enemmän, eikö? No oletko miettinyt sitä, että täällä foorumilla sinä anonyyminä alentavaan sävyyn kirjoitat pienemmistä paikkakunnista. Minusta laskeudut juurikin samalle tasolle, jolla nämä parjaavasi pikkukylien vanhemmat ovat. Ihminen on ihmiselle susi.
Entäpä millaisia ihmisiä ovat sellaiset, jotka janarikylästä ovat muuttaneet Helsiinkiin ja ovat vuosien varrella ns stadilaistuneet? Joitain vieläkin pahempia kuin perusjuntit maalta"
No, jos egoon koskee jossain Helsingin ulkopuolella oleminen, ja sen mainitseminen janarikyläksi niin varaa aikaa psykiatrilta..
Oletko huomannut minkä kaikenlaiseksi meitä pk-seudulla asuvia mediassa herjataan.. Klinikalla on pitkä jono... - Vauhti Lasse
isi-71 kirjoitti:
"Maksujen tuplantuminen on kitenkin asia, jota ei kykene ymmärtämään. Miten aikaisemmin joukkue on tullut toimeen matkakustannusten kanssa? Mistä puuttuvat eurot on otettu? Matkustaminen ei kallistu sormia napsauttamalla 100 prosenttia. Näin kuitenkin kävi seuran maksujen kanssa. Etkö vieläkään näe tässä epäyhtälöä? "
Jossakin vaiheessahan ne kk maksut tuplaantuu kun aletaan matkustaa. Helvetin yksinkertaista.
Pelkät jäämaksut = iso läjä euroja, jäämaksut matkustaminen = kaksiskertaisesti isompi läjä euroja
Nyt alkuperäinen kirjoittaja ja tämä tuplamaksuja ymmärtämätön taitaa olla yksi ja sama henkilö..
Alkuperäinen kirjoittaja ei ole ilmaantunut kertomaan mistä ikäluokasta kyse.. Veikkaan että ollaan d-c kieppeillä..jolloin kustannuksia alkaa ihan loogisesti tulla..
"Sitten tuohon hyvin ärsyttävään "janari"- aiheeseen. Sinua vihastuttaa ulkoa tulleiden joukkueiden vanhemmat, jotka meuhkaavat teitä kehän sisäpuolisia enemmän, eikö? "
Toki, mutta ei välttämättä tarvitse mennä kuin ihan pk-seudun halleihin, niin espoon-vantaan äidit-isät huutelee peliohjeita junioreilleen. Näin ei pitäisi olla. Ja ei myöskään tuomarille tarvitsisi haistatella. Enpä ole vielä kuullut mitään noissa Helsingin sisäisten joukkueiden peleissä. Heti kun rajat on ylitetty/vierasjoukkue on paikalla niin..
Mitä se kertoo ulkohelsinkiläisistä ??
"Lopuksi pitää vielä puuttua tuohon vain parhaat pelaavat"- näkemykseesi. Jos siellä stadissa asiat ovat tältä kantilta paremmin kuin muualla maassa niin miksi juntit oululaiset menestyvät paremmin lätkässä. "
Niin ne tekee Oulussakin. En tiedä kummassa paikassa asiat on paremmin/huonommin. Tällä vuosituhannella Oulu on menestynyt. Syynä on hype joka tulee asioista joita en osaa määrittää.
Sama hype on ollut tietyillä pesäpallopaikkakunnilla joitain aikoja, samoiten kuin koripallossa tai lentopallossa. On ollut oikeita ihmisiä tekemässä oikeita asioita ja luomassa oikeanlaista joukkuehenkeä.
Helsingissä, ja tai pk seudulla tämmöistä joukkuetta ei ole ollut sen jälkeen kun Jokisen Olli lähti änäriin.. (Ok Jokerit sai vahingossa yhden kupin tälle vuosituhannella..)..
En myöskään pidä hyvänä sitä että pk seutujen isojen seurojen juniorijoukkueissa on jo alle yläasteiän keväisin tappelu siitä kuka pysyy joukkueessa, vai tuleeko alueen muista joukkueista parempi tilalle. Liian nuorena liian raakaa. Olisi edes sama systeemi kuin seudun jalkapallojoukkueilla, eli on edustus ja on haastajajoukkue.
Ei kaikki ole sinivalkoista, mutta tuostakin huolimatta jos edustusjoukkueesta pk-seudulla tippuu niin aina on tarjolla paljon joukkueita, monella taitotasolla jossa on mahdollista jatkaa ja kehittyä, jos intoa riittää.
Tätä ei ole janarikylässä.
Tuota ongelmaasi Helsinkiin muuttajista en ymmärrä, mutta hae apua vaikka lääkäristä."Nyt alkuperäinen kirjoittaja ja tämä tuplamaksuja ymmärtämätön taitaa olla yksi ja sama henkilö.."
Kyllä me eri henkilöitä olemme. Enkä todellakaan vieläkään ymmärrä tuplamaksuja ilman mitään rakentavaa keskustelupalaveria vanhempien kanssa.
"Tuota ongelmaasi Helsinkiin muuttajista en ymmärrä, mutta hae apua vaikka lääkäristä."
Nämä Helsiinkiin muuttajat osittain ovat juuri ongelma. Älä väitä, ettet tiedä, mitä juuri tässä casessa tarkoitan. Muussa tapauksessa siellä lukee tätä tekstiä se, joka tarvitsee apua. - Vauhti Lasse
isi-71 kirjoitti:
"Isi-71, et voi olla tosissasi noissa väitteissäsi. Ehkä sinä olet sattunut muutamaan peliin, joissa ulkopaikkakunnan vanhemmat ovat enemmän huutaneet kuin stadilaiset, mutta älä yleistä. "
Kyllä se näin on. Ja ulkopaikkakunnankin peleissä olen ollut. Toki tätä ei ole kaikissa peleissä, kun ei toki kaikkien joukkueiden vanhemmissa ole idiootteja. Itse olen aina tyytynyt häpeämään kun joku huutaa, ja taputtamaan jos jommankumman joukkueen pelaaja on tehnyt maalin.
Välillä on ollut vaikeaa. On tehnyt mieli sanoa katsomoon tiukka kommentti mutta tähän asti on hermo pitänyt ja naama siltäkin osilta pysynyt kiinni..
"JÄÄKIEKKO-OSAAMISTA on myös kehä III:n ulkopuolella. "
De facto, jota en ole kiistänyt.
"P.S. Katsoppa viimeisen Pohjola-leirin tilastoja ja valintoja, valitaan niitä pelaajia maajoukkuerinkiin muualtakin kuin etelästä. "
Toki, viimevuonna dominoi Jokerit, nyt muut seurat. Mutta edelleen nuo on vielä poikia joilla on vielä niin fyysisestä, kuin henkisästäkin kehityksestä johtuen kiinnostusta-alueet elämässä eri kohdissa.
Pohjola leiri ei ole mikään mittari, siinä ikäluokassa se on kovan harjoittelun jälkeen lähinnä onnenkauppaa mitä geenit ovat saaneet aikaiseksi siihen asti.. (Onko murrosikä saanut kasvuhormoonit hyrräämään...että pärjää päätä pitempiään vastaan..)"Itse olen aina tyytynyt häpeämään kun joku huutaa, ja taputtamaan jos jommankumman joukkueen pelaaja on tehnyt maalin.
Välillä on ollut vaikeaa. On tehnyt mieli sanoa katsomoon tiukka kommentti mutta tähän asti on hermo pitänyt ja naama siltäkin osilta pysynyt kiinni.."
Tästä näkee, että olet esimerkillinen isä. Peukku siitä! Ehkä sellaiset vanhemmat meuhkaavat enemmän, jotka ovat tunteellisia ja intohimoisia. Itse eläydyn katsomossa todella paljon. Tosin junnumatseja en useinkaan käy katsomassa. - tylskä hevitukka
isi-71 kirjoitti:
"Maksujen tuplantuminen on kitenkin asia, jota ei kykene ymmärtämään. Miten aikaisemmin joukkue on tullut toimeen matkakustannusten kanssa? Mistä puuttuvat eurot on otettu? Matkustaminen ei kallistu sormia napsauttamalla 100 prosenttia. Näin kuitenkin kävi seuran maksujen kanssa. Etkö vieläkään näe tässä epäyhtälöä? "
Jossakin vaiheessahan ne kk maksut tuplaantuu kun aletaan matkustaa. Helvetin yksinkertaista.
Pelkät jäämaksut = iso läjä euroja, jäämaksut matkustaminen = kaksiskertaisesti isompi läjä euroja
Nyt alkuperäinen kirjoittaja ja tämä tuplamaksuja ymmärtämätön taitaa olla yksi ja sama henkilö..
Alkuperäinen kirjoittaja ei ole ilmaantunut kertomaan mistä ikäluokasta kyse.. Veikkaan että ollaan d-c kieppeillä..jolloin kustannuksia alkaa ihan loogisesti tulla..
"Sitten tuohon hyvin ärsyttävään "janari"- aiheeseen. Sinua vihastuttaa ulkoa tulleiden joukkueiden vanhemmat, jotka meuhkaavat teitä kehän sisäpuolisia enemmän, eikö? "
Toki, mutta ei välttämättä tarvitse mennä kuin ihan pk-seudun halleihin, niin espoon-vantaan äidit-isät huutelee peliohjeita junioreilleen. Näin ei pitäisi olla. Ja ei myöskään tuomarille tarvitsisi haistatella. Enpä ole vielä kuullut mitään noissa Helsingin sisäisten joukkueiden peleissä. Heti kun rajat on ylitetty/vierasjoukkue on paikalla niin..
Mitä se kertoo ulkohelsinkiläisistä ??
"Lopuksi pitää vielä puuttua tuohon vain parhaat pelaavat"- näkemykseesi. Jos siellä stadissa asiat ovat tältä kantilta paremmin kuin muualla maassa niin miksi juntit oululaiset menestyvät paremmin lätkässä. "
Niin ne tekee Oulussakin. En tiedä kummassa paikassa asiat on paremmin/huonommin. Tällä vuosituhannella Oulu on menestynyt. Syynä on hype joka tulee asioista joita en osaa määrittää.
Sama hype on ollut tietyillä pesäpallopaikkakunnilla joitain aikoja, samoiten kuin koripallossa tai lentopallossa. On ollut oikeita ihmisiä tekemässä oikeita asioita ja luomassa oikeanlaista joukkuehenkeä.
Helsingissä, ja tai pk seudulla tämmöistä joukkuetta ei ole ollut sen jälkeen kun Jokisen Olli lähti änäriin.. (Ok Jokerit sai vahingossa yhden kupin tälle vuosituhannella..)..
En myöskään pidä hyvänä sitä että pk seutujen isojen seurojen juniorijoukkueissa on jo alle yläasteiän keväisin tappelu siitä kuka pysyy joukkueessa, vai tuleeko alueen muista joukkueista parempi tilalle. Liian nuorena liian raakaa. Olisi edes sama systeemi kuin seudun jalkapallojoukkueilla, eli on edustus ja on haastajajoukkue.
Ei kaikki ole sinivalkoista, mutta tuostakin huolimatta jos edustusjoukkueesta pk-seudulla tippuu niin aina on tarjolla paljon joukkueita, monella taitotasolla jossa on mahdollista jatkaa ja kehittyä, jos intoa riittää.
Tätä ei ole janarikylässä.
Tuota ongelmaasi Helsinkiin muuttajista en ymmärrä, mutta hae apua vaikka lääkäristä.Sun mielipiteesi tuli jo selväksi ja vastasin siihen jo kerran. En yleensä mielelläni ala kenenkään kanssa kinaamaan, koska mulla on muutakin tekemistä.Pointtina on sama, eli rahastetaan kyllä muttta sille ei saa vastinetta. Ja mitä tulee siihen tuplamaksuihin, tarkennetaan vielä, että se tapahtui kesken kauden ja syyksi mainittiin nuo ensin mainitut asiat.
Sitten tämä "janari"-aihe, johon tämä viestiketju on aiheuttanut mielipiteitä, elikkä mä olen tässä n. 10 vuoden aikana kahden junnupelaajani kanssa kiertänyt aika kattavasti ainakin kaikki eteläsuomen jäähallit. En mä ainakaan ole huomannut mitään isompaa ongelmaa huutavien isien ja äitien kanssa. Meitä on joka lähtöön, enkä usko asuinpaikan tai sosiaalisen aseman tähän paljoa vaikuttavan. Poikkeuksia tietenkin löytyy valitettavasti.
Lopuksi vielä, että olen ensinnäkin yksi ja sama ihminen. En kärsi mielenterveyongelmista kuten arvelet, mutta jos joskus silleen käy, otan yhteyttä ammattiauttajiin, enkä ala avautumaan täällä suomi24:ssa.
Ai niin, olit kiinnostunut ikäluokasta,kyse on tosiaankin c-junioreista. Että silleen. Mun puolesta voit jatkaa väittelyä aloittamastani aiheesta, itse en siihen enää aio osallistua, paitsi jos saan tietää jotain uutta, niin voin tulla siitä sitten kertomaan, joten moi vaan ja hyvää kevättä(loppukautta) sulle. - isi-71
tylskä hevitukka kirjoitti:
Sun mielipiteesi tuli jo selväksi ja vastasin siihen jo kerran. En yleensä mielelläni ala kenenkään kanssa kinaamaan, koska mulla on muutakin tekemistä.Pointtina on sama, eli rahastetaan kyllä muttta sille ei saa vastinetta. Ja mitä tulee siihen tuplamaksuihin, tarkennetaan vielä, että se tapahtui kesken kauden ja syyksi mainittiin nuo ensin mainitut asiat.
Sitten tämä "janari"-aihe, johon tämä viestiketju on aiheuttanut mielipiteitä, elikkä mä olen tässä n. 10 vuoden aikana kahden junnupelaajani kanssa kiertänyt aika kattavasti ainakin kaikki eteläsuomen jäähallit. En mä ainakaan ole huomannut mitään isompaa ongelmaa huutavien isien ja äitien kanssa. Meitä on joka lähtöön, enkä usko asuinpaikan tai sosiaalisen aseman tähän paljoa vaikuttavan. Poikkeuksia tietenkin löytyy valitettavasti.
Lopuksi vielä, että olen ensinnäkin yksi ja sama ihminen. En kärsi mielenterveyongelmista kuten arvelet, mutta jos joskus silleen käy, otan yhteyttä ammattiauttajiin, enkä ala avautumaan täällä suomi24:ssa.
Ai niin, olit kiinnostunut ikäluokasta,kyse on tosiaankin c-junioreista. Että silleen. Mun puolesta voit jatkaa väittelyä aloittamastani aiheesta, itse en siihen enää aio osallistua, paitsi jos saan tietää jotain uutta, niin voin tulla siitä sitten kertomaan, joten moi vaan ja hyvää kevättä(loppukautta) sulle.Ymmärretty, eikä sinua alkuperäisenä kirjoittana nyt ainakaan minä henkilökohtaisesti ole syyllistänyt..
C Ikäluokassa kun sarjat kasvaa niin kustannukset kasvaa. Ei liikuta enää oman kylän lähellä. Noita bussimatkojen/turnausmatkojen kustannusseuraamukien perässä katsoneena se vain ikävä kyllä on niin että se maksaa.. Ja pappa betalar..:-)
Kommentoin tuossa aikaisemmin että vain parhaimmat pelaa. Näin se on, mutta surullista jos teidän seurassa jaetaan kustannukset kuitenkin tasan. Tosin, näin se taitaa olla Hki:ssäkin tuossa ikäluokassa Jokereissa, tai IFK:ssakin.. Parhaimmat pelaa, muut joukkueseen mahtuneet maksaa, mutta ei välttämättä ole pelaavassa kokoonpanossa..
Rankkaa aikaa nuorille ja isille..
Varsinkin nuorille.. - jopa enemmän
isi-71 kirjoitti:
Voi voi Vauhti Lasse..
Jos alunperin maksetaan jotain 70 euron kk maksua, niin sillä kyllä katetaan vain jäämaksut, ei muuta. Näin ainakin pk-seudulla. En tiedä sitten miten jossain janarikylässä asia on.
Et ole ilmeisesti ollut mitään lajia harrastavan pojan rahiottajana kun puhut lisenssimaksun tuplaamisesta. Sen suuruuden päättää jääkiekkoliitto (=Lupa pelata kiekkoliiton alaisissa sarjoissa voimassaoleva vakuutus.).
En tiedä minkä ikäisistä pojista on kyse, mutta kyllä kaikki lastensa harrastusta rahoittavat nopeasti oppivat, että kun aletaan liikkua busseilla oman paikkakunnan ulkopuolelle, vaikka vain yksittäiseen turnaukseen, alkaa raha palaa.
Yksi viikonloppu pikkujunnujenkin turnauksessa tekee helposti tuon 100 euroa lisää kk-maksuun.
Ikävä että janarikylissä aina sattuu tuollaista, että kaikkia joukkueeseen otettuja ei oteta peleihin mukaan, jos siis vielä kyse pikkupoikien harrastekiekosta, eikä kilpakiekosta.Monessa seurassa junnut maksavat 100 - 150 euroa kuukaudessa. Hintaan vaikuttaa hallivuokran hinta sekä hallin mahdollisesti saama tuki kaupungilta. Osa halleista on kunnallisia ja kaikissa ei peritä seuroilta täyttä hintaa.
Jääkiekko on kallis harrastus mutta kalliimpia kin harrastuksia on. Jos rahat ei riitä jääkiekkoon voi vaihtaa vaikka golfiin, salibandyyn tai pesäpalloon. - lopetan keväällä
Nimetön kirjoitti:
Tilanne joukkueessa on se, että poikia on muutama liikaa silloin kun kaikki on terveenä ja ne ketkä joutuvat olemaan huilivuorossa peleistä ovat aina samoja poikia. Valmentajien, huoltajien, joukkueenjohtajan ja heidän hyvien ystävien pojat pelaa aina, huolimatta siitä mikä on pelaajan taso ja mikä on oikeudenmukaista.
Minusta on vaan väärin, että rahat kyllä nyhdetään, mutta sille ei saa vastinetta.
Mitä tulee ehdotukseesi joukkueen vaihdolla, se varmaan toimii jossain isommassa kaupungissa, jossa on ihan kaiken tasoisia porukoita, mutta maaseudulla ei ole ku just se yksi ja ainoa ja seuraavaksi lähin joukkue on jossain pitkän matkan takana, ettei nykyisillä polttoainehinnoilla kannata ajaa.Ihan sama homma poklissa siis kookoossa ,tietyt pelaa ja kauhea seli seli että kaikki maksaa samanverran oli kuulemma titaaneis koklattu sitä erillisrahastusta
kun lähtee reissuun eikä muka toimi ,aika helposti sen saa toimiin kun jos maksu ei tuu niin poika pysyy pömpelis niin kauan kunnes on reissu maksettu
ja sitäpaitsi seuroilla on sopimus linskifirman kaa jotta saavat matkat paljon edullisemmin kuin normi hinnat ja huom alviahan ne ei maksa eli netto hinnat
suurin osa rahoista menee valmennuksen maksuun - lätkä on syöpä
Vauhti Lasse kirjoitti:
Lueppa isi-71 hieman tarkemmin tuo ensimmäinen viesti. Toki on joukkueelle kallista kun 25 kundia roudataan paikkakunnalle X. Mielestäni alkuperäisen viestin pointti oli se, että maksu tuplattiin...siis HALOO...TUPALTTIIN.
Ja tämä oli aivan imoitusluonteinen asia. Tästä ei etukäteen keskusteltu vanhempien kanssa.
Mitäs jos isi-seiskaykkösen pomo päätäisikin vähentää palkastasi vaikka satkun kun firman pyörittäminen on niin kallista ja pitää säästää. Sitten kun nuriset niin pomo sanoisi "mene kuule sellaiseen työpaikkaan missä haluamaasi palkkaa maksetaan". Taitaisi isukin päivä mennä pilalle ja sitten siitä kirjoiteltaisiin täällä Suomi vitun kaksnelosella, kuinka epäoikeudenmukaista kohtelua sai työnantajaltaan.
Niin se vaan kuule on että yrityksen pyöritäminen ei ole halpaa ja jonkun se pitää maksaa kun yhteiskunta sitä ei tee (jos et ole kansanedustaja) eikä sponsoreita ole.
Et nyt nähnyt metsää puilta. Lisenssimaksun tuplaaminen joukkueenjohdon mielivaltaisella päätöksellä on mielestäni hyvin epäoikeudenmukaista...jopa niille jotka pääsevät pelaamaan joka matsiin. Ja miten sitten ollaan tultu ennen toimeen puolet pienemmällä budjetilla?Etkö sä tajuu , niille jäljellejääville mussukoille kerätään joka vuosi hyvät rahat ettei tartte maksaa montaa satuu sitten seuraavana vuonna
ja kun lukee että lopettavan joukkueen rahat jää seuralle niin siltähän sitten maksellaan niitten mussukoitten maksuja tai ostellaan varusteita jne kukaan ei valvo niitä ja avappas suusi.......
- vahki888
Teille ei varmaankaan ole näytetty joukkueen tiliotteita sieltä ne kulut näkisi!!!!!!VAADI IHMEESSÄ niin tulet huomaamaan että poikasi savustetaan ulos !!!!! näin kävi meille alkuperäisen 700 e kausimaksu muuttuikin yli 1200 ekeksi mukamas siksi että poikia lopetti huom ikäryhmässä siis 3 eri joukkuetta alkuun oli 65 poikaa ja lopulta 50 mutta mutta kun rahaa olikin kauden loputtua melkein 10 000 ekuu yli ja koko ajan sitä lisää vinguttiin , sen jälkeen kun raha-asioista aloin kysellä poikaa rääkättiin niin jäällä ettei edes juomaan saanut mennä , lopputulos oli että pojalta pamahti polvi ja jouduttiin leikkaukseen,vaihdettiin myös seuraa nyt poikaa houkutellaan takaisin mutta mitään allekirjoitettua selkeätä paperia ei vaan kukaan pysty esittelemään ei edes oletettua budjettia !!!!!!!! saatika että jojolla olisi edes sähköpostia johon voisi kysymykset laittaa tulee meinaan bumerangina takas eli ei ole edes toimiva, no sarjat alkaisi kohta mutta emme ole allekirjoittaneet siirtotodistusta luojan kiitos vaikka seura sellaisien, onkin jo sähköisesti tehnyt eli on vahvistamattomien siirtojen kohdalla !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- topias22
Luin alkupään tekstejä ,jos joku haukkui ,ei Helsinkiläisiä vanhempia . Eikös Helsinki ole samanlainen rajapitäjä kuin Tohmajärvi. Ihmiset Tohmajärvellä kun ovat vain viisaampia.
Kyllä totuus on että ,joku seuroissa rahastaa todella raskaasti junnujen vanhempia.
Tampereelle kaupunki myy jäävuoroja kahdeksan euroa tunti joukkueille ,ja seurarahastaa joukkueilta noin 50 euroa tunti. Seurojen hallintomaksut joukkueista on todella kovat ,mistä rahastetaan.
Esim. B junnujen kausimaksu on noin 3000 eur kausi . Ilveksen C junnujen Kanadan matkat päälle noin 2000 eur . Vittuako C junnut tekevät jossakin Kandassa. Tosin onhan se kiva maksattaa vanhemmilla, vakejen ja toimihenkilöiden matkat vanhempien pussista.
Kukaan ei uskalla sanoa mitään näiden koohojen jokavuotista matkoista,koska oma poika joutuu kärsimään peliajoista.
Montako lahjakasta junioria ympäri Suomen joutuu lopettamaan ,näiden valmentajien tyhmistä ideoista rahanpuutteeseen ,kun kaikilla vanhemmilla ei todella ole rahaa maksaa kaikkia kuluja ,mitä vaket ehdottavat.
Miettikään bussimatkojen hintoja . Ei ne näyttele suurtaosaa budjetissa . 300 eurolla tekee jo aikapitkän matkan . Tämähinta per/poika noin 10 eur . Ei kannata omalla autolla viedä.
Ja jos ruokaillaan matkalla 7-8 eur päälle.
Pojan olisi muuten syötävä kotonakin jos ei ole pelimatkalla ,eli tulisi siitäkin kustanuksia kotona ollessa
Kyllä se on niin,että seurojen ja valmentajien ,mielivaltaiset ideat tässä harrastuksessa todella maksavat.
Minusta olisiJääkiekkoliiton nuorisojaoston puututtava näiden seurojen toimintaan.
On vanhempien ,joilla on velaksi ostettu maasturi ,turha yrittää leikkiä rikasta ,ja näyttää että rahaa on . Vaikka tekevät kolmea eri työtä ,siitä että omapoika saa pitää seuranverkkareita päällään ,ja poika saa olla pureskelemassa tuppea penkinpäässä. Olisi otettava järki käteen nuorten rahastukseen - oikeest
topias22 kirjoitti:
Luin alkupään tekstejä ,jos joku haukkui ,ei Helsinkiläisiä vanhempia . Eikös Helsinki ole samanlainen rajapitäjä kuin Tohmajärvi. Ihmiset Tohmajärvellä kun ovat vain viisaampia.
Kyllä totuus on että ,joku seuroissa rahastaa todella raskaasti junnujen vanhempia.
Tampereelle kaupunki myy jäävuoroja kahdeksan euroa tunti joukkueille ,ja seurarahastaa joukkueilta noin 50 euroa tunti. Seurojen hallintomaksut joukkueista on todella kovat ,mistä rahastetaan.
Esim. B junnujen kausimaksu on noin 3000 eur kausi . Ilveksen C junnujen Kanadan matkat päälle noin 2000 eur . Vittuako C junnut tekevät jossakin Kandassa. Tosin onhan se kiva maksattaa vanhemmilla, vakejen ja toimihenkilöiden matkat vanhempien pussista.
Kukaan ei uskalla sanoa mitään näiden koohojen jokavuotista matkoista,koska oma poika joutuu kärsimään peliajoista.
Montako lahjakasta junioria ympäri Suomen joutuu lopettamaan ,näiden valmentajien tyhmistä ideoista rahanpuutteeseen ,kun kaikilla vanhemmilla ei todella ole rahaa maksaa kaikkia kuluja ,mitä vaket ehdottavat.
Miettikään bussimatkojen hintoja . Ei ne näyttele suurtaosaa budjetissa . 300 eurolla tekee jo aikapitkän matkan . Tämähinta per/poika noin 10 eur . Ei kannata omalla autolla viedä.
Ja jos ruokaillaan matkalla 7-8 eur päälle.
Pojan olisi muuten syötävä kotonakin jos ei ole pelimatkalla ,eli tulisi siitäkin kustanuksia kotona ollessa
Kyllä se on niin,että seurojen ja valmentajien ,mielivaltaiset ideat tässä harrastuksessa todella maksavat.
Minusta olisiJääkiekkoliiton nuorisojaoston puututtava näiden seurojen toimintaan.
On vanhempien ,joilla on velaksi ostettu maasturi ,turha yrittää leikkiä rikasta ,ja näyttää että rahaa on . Vaikka tekevät kolmea eri työtä ,siitä että omapoika saa pitää seuranverkkareita päällään ,ja poika saa olla pureskelemassa tuppea penkinpäässä. Olisi otettava järki käteen nuorten rahastukseenRahaa nyhdetään jopa täällä ei kehä 1 sisäpuolella milloin milläkin syyllä ,jäät ei maksa mitään kaupunki ei veloita junnuilta mutta hallinto ottaa niistäkin omansa, esimerkki 96 aaa maksaa vain 500 euroa per kausi mutta matkoja tehdään omilla autoilla vastaavasti sama 96 ikäiset ,maksavat vähintään 1500 no mukana on yli-alue pelejä mutta ei niitäkään ole montaa,kauden mittaan.Sitten on yks kaks palkattu valmennus-juniori,-toimistopäälliköt ,sekä toiminnanjohtaja oppisopimusimmeinen, juu ja kaikki maksaa
Mitä rahalla saa, ei mitään omalta osaltamme poika oli valittualue alue/yli-alue kartoituksiin ,eihän siitä voinut meille kertoa ja poika oli ikäisekseen taidoiltaan paljon edellä Jotta siinä yksi syy miksi ei enää kehity hyviä kiekkoilijoita kun isin mussut pääsevät kumminkiin eteenpäin ja muut maksavat ne mussukoitten kulut .No rahaa on joka kausi useampi tonni yli 3-9 ,niin pitäähän ne jollain pistää sileäksi ei muuta kuin tietyt risteilylle tai tahkolle tai jo kauden mittaan salaisia sauna iltoja viettämään ,yksi mussukka sai varusteet ,mitkä muut joutui maksamaan ja isille räätälöitiin palkkavirka jotta vois poika harrastaa kun ei ole muuten varaa.Ja poika oli tosi surkee pelaan EI kumminkaan tueta mitenkään sellaisia joilla olisi oikeesti kykyä menestyä,mutta perheessä työttömyyttä sairautta asuntovelkaa .Talkoistakin nykyään ilmoitellaan vain osalle ja rahat menee heidän maksuihinsa ja talkoita tekee sellaiset joissa on yksi lapsi perheessä ja vanhemmilla hyväpalkkaiset vakituiset työt,Tällaista kymenlaaksossa mestis seuran alla- - topias22
oikeest kirjoitti:
Rahaa nyhdetään jopa täällä ei kehä 1 sisäpuolella milloin milläkin syyllä ,jäät ei maksa mitään kaupunki ei veloita junnuilta mutta hallinto ottaa niistäkin omansa, esimerkki 96 aaa maksaa vain 500 euroa per kausi mutta matkoja tehdään omilla autoilla vastaavasti sama 96 ikäiset ,maksavat vähintään 1500 no mukana on yli-alue pelejä mutta ei niitäkään ole montaa,kauden mittaan.Sitten on yks kaks palkattu valmennus-juniori,-toimistopäälliköt ,sekä toiminnanjohtaja oppisopimusimmeinen, juu ja kaikki maksaa
Mitä rahalla saa, ei mitään omalta osaltamme poika oli valittualue alue/yli-alue kartoituksiin ,eihän siitä voinut meille kertoa ja poika oli ikäisekseen taidoiltaan paljon edellä Jotta siinä yksi syy miksi ei enää kehity hyviä kiekkoilijoita kun isin mussut pääsevät kumminkiin eteenpäin ja muut maksavat ne mussukoitten kulut .No rahaa on joka kausi useampi tonni yli 3-9 ,niin pitäähän ne jollain pistää sileäksi ei muuta kuin tietyt risteilylle tai tahkolle tai jo kauden mittaan salaisia sauna iltoja viettämään ,yksi mussukka sai varusteet ,mitkä muut joutui maksamaan ja isille räätälöitiin palkkavirka jotta vois poika harrastaa kun ei ole muuten varaa.Ja poika oli tosi surkee pelaan EI kumminkaan tueta mitenkään sellaisia joilla olisi oikeesti kykyä menestyä,mutta perheessä työttömyyttä sairautta asuntovelkaa .Talkoistakin nykyään ilmoitellaan vain osalle ja rahat menee heidän maksuihinsa ja talkoita tekee sellaiset joissa on yksi lapsi perheessä ja vanhemmilla hyväpalkkaiset vakituiset työt,Tällaista kymenlaaksossa mestis seuran alla-Ilveksessä heitetään poikia pois ,kuka milläkin syyllä ,vaikka ovat käyneet Pohjolanleirit ja pelanneet muutaman maaottelunkin jo . Syitä mitä ihmeellisempiä valmentajat keksivät.
Ilveksen junioritoiminta on kyllä vertaansa vailla, josta ei tule mitään Junioreita on vaikka muille jakaa ,mutta lopputulos on se kun jokainen näkee ,edustus viimeinen sarjassaan
Kukaan ei vittuakaan välitä ,miten junnut pärjää,kunhan vaan saavat saatanasti rahaa vanhemmiltä
Tyhmät vanhemmat maksavat murisematta ,kun luulevat että Pekasta tulee NHL tähti New Yorkiin ,kun kävivät C junnuissa jopa pelimatkallakin jo Kanadassa.
Kukaan ei uskalla avata päätään ,ja sanoa että nyt riittää lypsäminen
Ja vielä kun sattuu olemaan 2-3 poikaa joka harrastaa kiekkoa ,niin johan on perheessä kulut kohdallaan.
Valmentajat ovat niin helvetin itsekeskeisiä pellejä, Kukaan ei uskalla sanoa mitään,
On vaan tyydyttävä heidän mielivaltaiseen toimintaan - Pokli on syvältä
topias22 kirjoitti:
Ilveksessä heitetään poikia pois ,kuka milläkin syyllä ,vaikka ovat käyneet Pohjolanleirit ja pelanneet muutaman maaottelunkin jo . Syitä mitä ihmeellisempiä valmentajat keksivät.
Ilveksen junioritoiminta on kyllä vertaansa vailla, josta ei tule mitään Junioreita on vaikka muille jakaa ,mutta lopputulos on se kun jokainen näkee ,edustus viimeinen sarjassaan
Kukaan ei vittuakaan välitä ,miten junnut pärjää,kunhan vaan saavat saatanasti rahaa vanhemmiltä
Tyhmät vanhemmat maksavat murisematta ,kun luulevat että Pekasta tulee NHL tähti New Yorkiin ,kun kävivät C junnuissa jopa pelimatkallakin jo Kanadassa.
Kukaan ei uskalla avata päätään ,ja sanoa että nyt riittää lypsäminen
Ja vielä kun sattuu olemaan 2-3 poikaa joka harrastaa kiekkoa ,niin johan on perheessä kulut kohdallaan.
Valmentajat ovat niin helvetin itsekeskeisiä pellejä, Kukaan ei uskalla sanoa mitään,
On vaan tyydyttävä heidän mielivaltaiseen toimintaanTäälläpäin kun tuli mukaan tämä Pokli ,tekee siis KooKoon juniorityötä rupesi kausimaksut kohoaan pilviin , osa tekee talkoita oman pojan maksuihin, osa maksaa täyden maksun tekee talkoot ja saa vittuilut niskaansa, onpa jopa valmennus syyllistynyt karseaan rääkkäykseen jos joku raha-asioihin puuttuu.Sillä ei ole paskankaan vertaa väliä mitä kukakin osaa pelissä ,riittää kun on sopivan isukin poika.Kaiken huippuna on sitten tietyn johtoportaan huvireissut ,milloin minnekin ja arvatkaas millä rahalla :) No sen näkee mikä seurauksena harrastajamäärä on pudonnut räjähdysmäisesti ,tietyis ikäryhmis on lopettaneiden määrä jopa 70 PROSSAA ja syynä on nämä mielettömät kausimaksut
hullua on myös että mv-varusteita hankitaan osalle ,eivätkä ole edes sieltä parhaimmasta päästä ja toiset joutuu hankkiin kaiken itse.Ja toisekseen KooKoo on niin pers auki että turha on mihinkään SM-liigaan ees yrittää
jos pääsisikin ei ois maksaa sitä reilua milliä liigapaikasta ,Joten taitaa tätä samaa paskaa olla ympäri suomen tämä jääkiekkotouhu ,no turha on sitten kenenkään ihmetellä miksi Suomen taso on sitten niin huono , kaikki ketkä osaavat ja ois aineksia kehittyä potkitaan vit,,,, jo tuossa 14- 16 korvilla viimeistään.Kas kun täällä päin on jumal-valmentajia jotka tietää tämän ikäisistä keistä tulee kiekkoilijoita , vaikka monella on vielä kasvukin kesken. - topias22
Pokli on syvältä kirjoitti:
Täälläpäin kun tuli mukaan tämä Pokli ,tekee siis KooKoon juniorityötä rupesi kausimaksut kohoaan pilviin , osa tekee talkoita oman pojan maksuihin, osa maksaa täyden maksun tekee talkoot ja saa vittuilut niskaansa, onpa jopa valmennus syyllistynyt karseaan rääkkäykseen jos joku raha-asioihin puuttuu.Sillä ei ole paskankaan vertaa väliä mitä kukakin osaa pelissä ,riittää kun on sopivan isukin poika.Kaiken huippuna on sitten tietyn johtoportaan huvireissut ,milloin minnekin ja arvatkaas millä rahalla :) No sen näkee mikä seurauksena harrastajamäärä on pudonnut räjähdysmäisesti ,tietyis ikäryhmis on lopettaneiden määrä jopa 70 PROSSAA ja syynä on nämä mielettömät kausimaksut
hullua on myös että mv-varusteita hankitaan osalle ,eivätkä ole edes sieltä parhaimmasta päästä ja toiset joutuu hankkiin kaiken itse.Ja toisekseen KooKoo on niin pers auki että turha on mihinkään SM-liigaan ees yrittää
jos pääsisikin ei ois maksaa sitä reilua milliä liigapaikasta ,Joten taitaa tätä samaa paskaa olla ympäri suomen tämä jääkiekkotouhu ,no turha on sitten kenenkään ihmetellä miksi Suomen taso on sitten niin huono , kaikki ketkä osaavat ja ois aineksia kehittyä potkitaan vit,,,, jo tuossa 14- 16 korvilla viimeistään.Kas kun täällä päin on jumal-valmentajia jotka tietää tämän ikäisistä keistä tulee kiekkoilijoita , vaikka monella on vielä kasvukin kesken.Ilveksessä tietävät vaket kenestä tulee pelimies. Jos maajoukkueseen sopivat ,niin ei sovi Ilveksen junioriporukkaan ,kun ei kuulemma osaa luistella.
Tälläisiä tapauksia oli 92 syntyneissä muutama poika, Kun omat suosikit oli pakko sopia joukkueeseen
Samassa joukkueessa valmentaja osasi valita joukkueensa ,vaikkei ollet edes valinta tilaisuudessakaan.
Tappara kiittää näistä vahvistuksista .ja pärjäsivät paremmin kuin Ilveksen B junnut
Että hurja on ammattitaito ukoilla - Antaa olla
topias22 kirjoitti:
Ilveksessä tietävät vaket kenestä tulee pelimies. Jos maajoukkueseen sopivat ,niin ei sovi Ilveksen junioriporukkaan ,kun ei kuulemma osaa luistella.
Tälläisiä tapauksia oli 92 syntyneissä muutama poika, Kun omat suosikit oli pakko sopia joukkueeseen
Samassa joukkueessa valmentaja osasi valita joukkueensa ,vaikkei ollet edes valinta tilaisuudessakaan.
Tappara kiittää näistä vahvistuksista .ja pärjäsivät paremmin kuin Ilveksen B junnut
Että hurja on ammattitaito ukoillaMahtavaa markkinointia kookoon junnuille kausimaksut pilvissä rahaa kerätään jo "kesäharjoittelu" ryhmistä kesällä yli 1000 e ja kun kausi alkaa et varmaan pääse edes pukemaankaan.Ja kyseessä todella taitavia jätkiä , mutta kun pitää juuri edustuksen valmennus ynnä sisäpiirin kaverien poikien olla mukana.Niin tietäähän sen, Pokli on seutukunnalla todellinen
jääkiekon syöpä mainostetaan ett' edustukseen omia junnua Pasat sanon mää ensimmäistäkään ei ole vuosiin näkynyt kun jo 14-16 vuotiaana potkitaan pellolle .eli samaa shittii ympäri suomen
- muutakin on
Samaa täällä kouvolan seudulla kaikki maksaa ,vaikka ei edes kuluta,suojatyöpaikkoja luotu kaikenlaisille örveltäjille ,ensimmäistäkään tiliotetta et saa nähtäväksesi selitykset ympäripyöreitä joukkueessa älytön määrä valmentajia ,huoltajia jotka ei edes osaa luistimia teroittaa ,ja muita lässyttäjiä jotka nauttivat kaikenlaisia kulukorvauksia ,reissailevat ympäriinsä vaikka minkalaisissa kissanristiäisissä ja rahat kuitataan joukkueelta.Joten eikhän lopeteta koko lätkät
- Tosi juttu
Pitkällisen tutkimustyön tuloksena voin todeta että linjuri maksaa per km suunnilleen samanverran ympäri suomen elikä n1-1,2 euroa per kilometri,siis ilman kuskia mutta laskekaapa jonkun linjurikortin omaavan kuskin palkka ( joka ei ole yhtiön palkkalistoilla ) n 5-6 tunnin reissu ja kuski ottaa 90-120 ekee in cash ,kukaan ei valvo että maksavat verot !!!!! sitten vielä mahdollisesti yöpyvät joukkueen piikkiin ja tietenkin syövät.Verratkaapas muuten bussikuskien normipalkkoihin ja kun vielä urheiluseurat eivät ole alv
velvollisia niin laskekaapa kuka sitten vetelee välistä .Laskutus pelaajilta tulee kumminkiin liikevaihtoveroineen sama juttu yöpymisissä ei alvia !!!! ja hullua että mainostetaan 25 henkilön kausiruokailun olevan tuollaista 10 000 euroa ja vieraspelimatkoja maksimissaan 25 ,25 kplx a10e=250e x25reissua=6250 ja10 eken ruoka on jo yläkanttiin jopa listahinnalla !!! seuroilla on kumminkiin ketjujen kanssa sopimushinta joka pyörii 4-6 euron haarukassa eli hinta ruokailulle ilmoitetaan hatusta ja kumminkiin kuka tahansa kun soittaa jonnekin ja tilaa ryhmäruokailun heti saa hinnasta alennusta.
Elikä junnut maksaa jonkiin fuckin edustuksen kuluja!!!!!!!!!- Pertsanrahatloppu
Kyllä noi kk maksut ovat kauheita. Eihän tota lätkää voi kohta harrastaa kukaan. Miten liitto ei reagoi asiaan mitenkään? Bussilla jyrrätään tuhansia kilometrejä vuodessa täysin turhaan. Pelit pitäis pelata paikallisesti ja sitten parhaat pelaa turnauksen joku viikonloppu ja siitä sitten suomenmestari jne..
- 3000-5000 / v ?
Paljonko juniorivalmentaja (-t)...
- saa valmentajapalkkioina
- varusteina ( itse v ja/tai v:n lapset tai perhe? )
tai
- km - korvauksina..???? - Jurtsi
Ilveksen junnujen vanhemmat ovat vuosikausia joutuneet maksamaan valtavan toimihenkilömäärän viulut pelimatkoilla.
Junnukiekko on pelkkää rahastusta. Kaikki pidetään mukana, mutta vain osalle annetaan peliaikaa. Näin ryhmissä toiset kehittyvät paremmin ja toiset saavat olla pelkkiä maksumiehiä. Yleensä valmentajien poikia suositaan ja muut ovat maksajia. Kannattaa todella harkita, kannattaa olla pelkässä maksajan roolissa? Mun mielestä seuratoiminta ei ole reilua, kaikkia kohtaan. Pojat kehittyvät omia aikojaan. Onneksi katsomot ovat jo melkein tyhjiä.
En tue enään seuroja hallissa :)- reppahousuinenmies
Kaikissa seuroissa ja joukkueissa asia ei ole näin. Minä ainakin tiedän joukkueen, jossa valmentajat ovat ilmoittaneet, että "koska kaikki maksavat harrastuksesta saman verran, niin kaikkien pitää saada rahalleen myös sama vastine. Eli sama minuuttimäärä peliaikaa. Taitotasosta riippumatta."
Kuinka kuluttaja-asiamies suhtautuisi siihen, että kerätään sama maksu kaikilta, mutta rahalle ei saa samaa vastinetta ???- Anonyymi
Kuluttaja asiamies...hi hi hi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206949Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899- 72855
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297855- 40851