Neuvostoliiton arkistojen tutkiminen Suomen sodanjälkeisen historian osalta jäi toteutumatta Suomen omasta tahdosta. NKP:n keskuskomitean Suomi-paperien salassa pysymistä halusi kesällä 1992 presidentti Mauno Koivisto.
Näin todetaan valtiotieteen tohtori Hannu Rautkallion uutuuskirjassa Moskovan päiväkirja 1989-1993 (Tammi). Rautkallio pääsi syksyllä 1991 ainoana suomalaisena NKP:n sitä ennen huippusalaisiin arkistoihin.
Rautkallio toteaa IS:lle, että Suomi menetti tilaisuuden tutkia koko sodanjälkeistä historiaansa. Hän ihmettelee asian jäämistä julkisuudessa vähälle huomiolle.
- Presidentti Koivistolla oli kesällä 1992 historialliset avaimet käsissään. Hänestä olisi voinut tulla todellinen historian tekijä, Hannu Rautkallio kirjoittaa teoksessaan.
- Suomessa viralliseksi linjaksi olikin valittu vaikeneminen yhteisestä lähihistoriasta, mikä poikkesi muiden omaksumasta linjasta, Rautkallio toteaa.
Suomi oli ainoa maa, joka ei huolinut Venäjän presidentti Boris Jeltsinin yhteistyötarjousta 1992. Muiden maiden tutkijat selvittivät arkistoista mm. Katynin murhat, Unkarin ja Tsekkoslovakian kansannousut sekä Vietnamin sotavangit.
Martti Valkosen Suomettuminen jatkuu yhä -kirjassa 1998 presidentin kansliapäällikkö Jaakko Kalela totesi, että arkistojen avaaminen "olisi ollut hyvin hämmentävää Suomen poliittiselle eliitille".
Moskovalaisarkiston johtaja Natalia Tomilina arvioi äsken seminaarissa, että NKP:n arkistot ovat tällä hetkellä 60-prosenttisesti tutkijoitten saavuttamattomissa.
"Suomen puolelta
oli vaadittu"
Hannu Rautkallion mukaan avoimuusaika hukattiin presidentti Boris Jeltsinin kesän 1992 Suomen-vierailulla. Jeltsin tarjosi Neuvostoliiton ja Suomen suhteiden laajaa tutkimista. Presidentti Mauno Koivisto ei ollut kiinnostunut.
Boris Jeltsin oli luvannut 4.7.1992 Helsingin Sanomissa paljastaa vähitellen "kaikki" Kremlin salaisuudet.
Rautkallio kiinnittää nyt huomiota Koiviston lausuntoon Jeltsinin tapaamisensa tuloksista. Jeltsin oli toivonut historioitsijoiden selvittävän maiden välejä, jolloin Koivisto kertoi vastanneensa, että "emme ole esittäneet mitään valituksia" Neuvostoliiton puuttumisesta Suomen asioihin.
Rautkallion mukaan innokasta tarttumista yhteistyöhön odottanut Jeltsin "oli varmaankin huvittuneesti yllättynyt Koiviston kommentista". Jeltsin olisi Rautkallion mukaan suostunut laajoihinkin tutkimuksiin.
Venäjän arkistokomitean puheenjohtaja Rudolf Pihoia ja NKP:n arkiston johtaja Rem Usikov kannattivat tuolloin asiakirjojen laajaa avaamista suomalaisille.
- Usikov ja Tsernous (NKP:n arkiston apulaisjohtaja) kertoivat minulle, että nimenomaan Suomen puolelta oli vaadittu asiakirjojen salaisuuksien säilyttämistä, Hannu Rautkallio toteaa.
- Pihoia kertoi minulle Suomesta tulleista "korkean poliittisen tason toivomuksista jäädyttää Suomea koskevat asiakirjat". Hän sanoi, että mikään muu maa ei ollut esittänyt sellaisia toivomuksia, Rautkallio kirjoittaa.
"Merkillistä peliä"
27.02.2008 14:47
Tohtori Hannu Rautkallion mukaan Moskovan puoluearkistojen avoimuuden estäminen oli "osa merkillistä suomalaista peliä".
- Meillä suomalaisilla olisi ollut enemmän mahdollisuuksia kuin olisimme edes olettaneet, Hannu Rautkallio arveli kirjansa tiedotustilaisuudessa.
Rautkallion mukaan ilmapiiri Moskovassa oli 1992 avoimempaa kuin Suomessa.
Neuvostoliiton hajoaminen oli hänen mukaansa suomalaispäättäjille shokki. Hän näkee asiasta kulkevan myös janan samoihin aikoihin tapahtuneeseen ns. Tiitisen listan salaamiseen.
- Suomen korkealta valtiolliselta taholta torjuttiin Boris Jeltsinin tarjous, Rautkallio toistaa.
- Vain Suomen kanssa ei saatu minkäänlaista valtiollista lähestymistä aikaan (NKP:n arkistojen tutkimiseksi), hän ihmettelee.
Rautkallion mielestä on mahdotonta ottaa kantaa siihen, miksei Mauno Koivisto ollut innostunut avoimuudesta.
- Mutta se motiivikysymys tieysti täytyy heittää ilmaan, hän sanoo.
Näin todetaan valtiotieteen tohtori Hannu Rautkallion uutuuskirjassa Moskovan päiväkirja 1989-1993 (Tammi). Rautkallio pääsi syksyllä 1991 ainoana suomalaisena NKP:n sitä ennen huippusalaisiin arkistoihin.
Rautkallio toteaa IS:lle, että Suomi menetti tilaisuuden tutkia koko sodanjälkeistä historiaansa. Hän ihmettelee asian jäämistä julkisuudessa vähälle huomiolle.
- Presidentti Koivistolla oli kesällä 1992 historialliset avaimet käsissään. Hänestä olisi voinut tulla todellinen historian tekijä, Hannu Rautkallio kirjoittaa teoksessaan.
- Suomessa viralliseksi linjaksi olikin valittu vaikeneminen yhteisestä lähihistoriasta, mikä poikkesi muiden omaksumasta linjasta, Rautkallio toteaa.
Suomi oli ainoa maa, joka ei huolinut Venäjän presidentti Boris Jeltsinin yhteistyötarjousta 1992. Muiden maiden tutkijat selvittivät arkistoista mm. Katynin murhat, Unkarin ja Tsekkoslovakian kansannousut sekä Vietnamin sotavangit.
Martti Valkosen Suomettuminen jatkuu yhä -kirjassa 1998 presidentin kansliapäällikkö Jaakko Kalela totesi, että arkistojen avaaminen "olisi ollut hyvin hämmentävää Suomen poliittiselle eliitille".
Moskovalaisarkiston johtaja Natalia Tomilina arvioi äsken seminaarissa, että NKP:n arkistot ovat tällä hetkellä 60-prosenttisesti tutkijoitten saavuttamattomissa.
"Suomen puolelta
oli vaadittu"
Hannu Rautkallion mukaan avoimuusaika hukattiin presidentti Boris Jeltsinin kesän 1992 Suomen-vierailulla. Jeltsin tarjosi Neuvostoliiton ja Suomen suhteiden laajaa tutkimista. Presidentti Mauno Koivisto ei ollut kiinnostunut.
Boris Jeltsin oli luvannut 4.7.1992 Helsingin Sanomissa paljastaa vähitellen "kaikki" Kremlin salaisuudet.
Rautkallio kiinnittää nyt huomiota Koiviston lausuntoon Jeltsinin tapaamisensa tuloksista. Jeltsin oli toivonut historioitsijoiden selvittävän maiden välejä, jolloin Koivisto kertoi vastanneensa, että "emme ole esittäneet mitään valituksia" Neuvostoliiton puuttumisesta Suomen asioihin.
Rautkallion mukaan innokasta tarttumista yhteistyöhön odottanut Jeltsin "oli varmaankin huvittuneesti yllättynyt Koiviston kommentista". Jeltsin olisi Rautkallion mukaan suostunut laajoihinkin tutkimuksiin.
Venäjän arkistokomitean puheenjohtaja Rudolf Pihoia ja NKP:n arkiston johtaja Rem Usikov kannattivat tuolloin asiakirjojen laajaa avaamista suomalaisille.
- Usikov ja Tsernous (NKP:n arkiston apulaisjohtaja) kertoivat minulle, että nimenomaan Suomen puolelta oli vaadittu asiakirjojen salaisuuksien säilyttämistä, Hannu Rautkallio toteaa.
- Pihoia kertoi minulle Suomesta tulleista "korkean poliittisen tason toivomuksista jäädyttää Suomea koskevat asiakirjat". Hän sanoi, että mikään muu maa ei ollut esittänyt sellaisia toivomuksia, Rautkallio kirjoittaa.
"Merkillistä peliä"
27.02.2008 14:47
Tohtori Hannu Rautkallion mukaan Moskovan puoluearkistojen avoimuuden estäminen oli "osa merkillistä suomalaista peliä".
- Meillä suomalaisilla olisi ollut enemmän mahdollisuuksia kuin olisimme edes olettaneet, Hannu Rautkallio arveli kirjansa tiedotustilaisuudessa.
Rautkallion mukaan ilmapiiri Moskovassa oli 1992 avoimempaa kuin Suomessa.
Neuvostoliiton hajoaminen oli hänen mukaansa suomalaispäättäjille shokki. Hän näkee asiasta kulkevan myös janan samoihin aikoihin tapahtuneeseen ns. Tiitisen listan salaamiseen.
- Suomen korkealta valtiolliselta taholta torjuttiin Boris Jeltsinin tarjous, Rautkallio toistaa.
- Vain Suomen kanssa ei saatu minkäänlaista valtiollista lähestymistä aikaan (NKP:n arkistojen tutkimiseksi), hän ihmettelee.
Rautkallion mielestä on mahdotonta ottaa kantaa siihen, miksei Mauno Koivisto ollut innostunut avoimuudesta.
- Mutta se motiivikysymys tieysti täytyy heittää ilmaan, hän sanoo.
Vastaukset 1
Vanhimmat
koska ei ollut tarkkaa tietoa Venäjän tarkoitusperistä, siellä vallinneina sekavina aikoina, niin Koivisto oli pakotettu valitsemaan varovaisen linjan, jossa pyydettiin jatkamaan kuten ennenkin.
Toisaalta nyt kun olot ovat hieman tasoittuneet, niin siellä näyttääkin heränneen uusi imperialistinen aikakausi? Aika näyttää, onko Venäjä kyvykäs palauttamaan Karjalan Suomelle. Historian papereilla ei ole sellaista kiirettä, mutta olisihan niidenkin palauttaminen (ainakin kopioiden) jo alustava ystävyyttä osoittava teko.