keskustelua siitä, pitäisikö Suomeen perustaa EU-vastainen puolue vai ei, ja että onko tällaisia jo olemassa. Eikö Keskustapuolue riitä hoitamaan tämä asia?
Olen seurannut
kaaleppi
3133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Että kepun kanta ei ole EU:sta irroittautuminen. Eikös se Ahon johdolla juuri vienyt meidät tähän rysään? Keskustasta ei ole siitä poisuittajaksi. Ahon hallitus oikeusministerinsä, erään Jäätteenmäen johdolla Eurohurmoksissaan poistatti rikoslain tekstistä lain turvaamat sanat ja käsitteet "Kansanvalta" ja "kansalaisoikeudet."
Keskustasta ei ole siis asian ajajaksi. Onko lisää hyviä ideoita?
mitä Keskusta-puolue on tehnyt Suomen irrottamiseksi EU:n ikeestä?
Tiedän minäkin että Esko Aho silloisen oikeusministerinsä Anneli Jäätteenmäen suosiollisella avustuksella juoni Suomen EU:hun mukaan ja siitä se alkoi. Kivinen tie Suomelle.
Olen toivonut ja odottanut, että Keskustan kenttäväki painaisi jarrua tai tekisi peräti "käsijarru-käännöksen", mutta turha toivo. Siellä istuvat ja kuuntelevat propagandaa päivästä toiseen erottamatta legendaa todellisuudesta.
Mikä ihme vaivaa Keskustan perusjoukkoa kun toimivat käytännössä yhteistä Isänmaata ja omia etujaan (?) vastaan?! Eu:n suhtautuminen Suomen maatalouteen on nuiva. Odottaako viljelijät jotain "parempaa päivää" jota ei varmasti tule.
- Pohditaan ja mietitään...aikaa ei totisesti ole paljoa ennekuin EU:n perustuslaki sinetöidään.
"Sen jäläkeen ee kyllä naarata" - sannoo savolaeset Kuopijossa ja ympäristössäkkii.
Tässä tarvittas nyt sitä "viisasten kivvee"...ja äkkiä.
osassa EU aitiossa, joka on eniten leikellyt maataloutta ja sen tukia, se osa on varsin oikeistolainen ja samalla myös enemmistö EU:ssa. Todellista vaihtoehtoa EU:ssa ei taida ollakkaan?