kirjoittaa 1992 ilmestyneessä "Vallanvaihto Havaintoja ja muistiinpanoja" - teoksessaan että "Suomen kansallisisa etuja ei enää voi turvata syrjäänvetäytymisen ja väistämisen politiikalla. Nyt tarvitaan aktiivisen osallistumisen ja vaikuttamisen politiikkaa." Ehkä tarvitaan edelleenkin, mutta ei sentään mallioppilashirttäytymistä poliittiseen unioniin ja vieraan sotilas- ja rahavallan alaisuuteen. Neuvostoliittoon liittyminen eduskunnan päätöksellä ei pälkähtänyt kommunistien päähän aikoinaan. Neuvostoliiton jäsenyys olisi merkinnyt vaikuttamista Nl:n asioihin, mutta samalla sitoutumista sen sotaharjoituksiin ja Varsovanliittoon, yhteiseen rahaan, Neuvosto-euroon, poliittiseen (Sovjet)-unioniin sekä hirttäytymistä vieraan vallan alaisuuteen.
Jakobsonin mielestä EU-jäsenyys vahvistaisi Suomen poliittista asemaa uusissa kriisitilanteissa, silä se merkitsee että jokainen Suomeen kohdistettu vihamielinen toimenpide aiheuttaa välittömästi koko yhteisöä koskevan kriisin. EU-jäsenyyshakemuksen jättämiseen vaikutti hänen mukaansa lähinnä kaksi näkökohtaa. Toinen lähti siitä käsityksestä että EU on Euroopan "johtava valtaryhmittymä, jonka päätöksistä Suomi on joka tapauksessa riippuvainen" jolloin "etujemme mukaista on olla mukana päätöksiä tekemässä". (Kohta 1. EU-edustajat eivät saa ajaa maansa etuja EU:ssa, kohta 2. 16:sta mepistä viideltätoista puuttuvat paitsi mahdollisuus, myöskin tahto vaikuttaa EU:n asioihin, kohta 3. Kolmen äänen ääntenpainotuksella ei voida eikä ole sen puoleen haluttukaan "vaikuttaa niihin EU:n asioihin" niin että jos edes siitä Jakobsonin erehdyksestä lähteneestä valheväittämästä päästäisiin vähitellen eroon). Ja vielä kohta 4. Jos johonkin pieneen asiaan on vaikutettukin ministerineuvostossa, niin vielä paremmin oltaisiin voitu vaikuttaa EU:sta vapaana. Siinä on kylliksi työtä, että oman maan asiat saataisiin kuntoon.
Eräs lobbausväite Jakobsonilla on se, että EU-jäsenyys luo vastapainon entisen Neuvostoliiton alueella vallitsevale sekasorrolle. "Vaikka EU-jäsenyys ei ainakaan nykyisellään ratkaise Suomen turvallisuusongelmaa, se antaa kuitenkin suuremman turvallisuuden kuin jääminen yksin hajoavan suurvallan kylkeen." Jakobson kirjoittaa. Suomalaisten ei hänen mielestään tarvitse pelätä itsenäisyyden menettämistä Brysselin virkamiesten kirjoittamien muistioiden perusteella. Ratkaisevaa tässä asiassa on se, Jakobson sanoo, millainen on suomalaisen yhteiskunnan ja talouden reaalinen suorituskyky. "Jos se on heikko, jäämme ajopuuksi - EU:n sisällä tai sen ulkopuolella", Jakobson päättelee. Hänen mukaansa EU-jäsenyys oli siis se ainoa vaihtoehto ja sekin avaa tien onnelaan vain siinä tapauksessa että maassa on "reaalista suorituskykyä" omaava talous. Lisäksi on syytä muistaa, että Jakobson on useimpien muiden Suomen EU-jäsenyyttä ajavien tavoin leimannut aikansa eläneeksi puolueettomuuden, joka niin kuin on toki jo osoittanutkin, on ollut Suomen ulkopolitiikan keskeisin keino maan itsenäisyyden säilyttämiseksi. Tällainen leimaaminen osoittaa historian tajun melkoista puutetta. Puolueettomuus eli pysyttäytyminen suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella ja sellaisen ulkopolitiikan harjoittaminen, joka ei johda pientä maata sotaan suurten eikä muidenkaan maiden kanssa. EU-intoilijat vaikenivat mm. siitä että Ruotsi menetti vuonna 1992 varmana pidetyn pakkansa YK:n turvallisuusneuvostossa, kun jäsenvaltioiden enemmistö katsoi sen EU-jäsenyyttä hakeneena maana luopuneensa aikaisemmasta puolueettomuudestaan ja liittoutumattomuudestaan sekä kuuluvan jo tosiasiallisesti EU-maiden muodostamaan ryhmään.
Kun Jakobson sanoo, että "Suomen kansallisia etuja ei enää voi turvata syrjäänvetäytymisen ja väistämisen politiikalla", hän näyttää unohtaneen, että toisin kuin Koiviston ulkopolitiikka, Kekkosen ulkopolitiikka oli aktiivista puolueettomuuspolitiikkaa, jolle ei tosin ollut luonteenomaista kansainvälisen politiikan tuomarin vaan lääkärin roolin tavoitteleminen. Jos missä, niin juuri itsenäisen toimintavapautensa menettäneenä EU:n todistetusti vähä-äänisenä mallioppilaana Suomi joutuu syrjäänvetäytyjän asemaan kykenemättä huolehtimaan kansallisista eduistaan.
Jakobsonin mukaan EU-jäsenyys vahvistaisi Suomen poliittista asemaa, koska "jokainen Suomeen kohdistettu vihamielinen toimenpide aiheuttaisi "välittömästi koko yhteisöä koskevan kriisin". Historiallisesti menneisyydestä on vaikeata, ellei mahdotonta löytää väitteelle katetta. Historia osoittaa, ettei Suomeen ole kohdistettu vihamielisiä toimenpiteitä sen itsensä vuoksi, vaan siitä syystä, että se on käsitetty ulkopuolisen, ajankohdasta ja tilanteesta riippuen Ruotsin, Englannin, Ranskan tai Saksan sen hetkiseksi tai tulevaksi tukialueeksi Venäjää vastaan, tai päinvastoin: Venäjän tukikohdaksi kuten Krimin sodassa.
Se, mikä aiheuttaisi Jakobsonin arveleman "vihamielisen toimenpiteen Suomea vastaan" on nimenomaan EU-jäsenyys, Natosta nyt puhumattakaan. Historia osoittaa Suomen ja Venäjän rauhanomaisen rinnakkaiselon sekä mahdolliseksi että molempien etujen mukaiseksi, kunhan Suomi on puolueeton. Suomen kuuluminen EU:hun vei maan venäjän kannalta vastaavaan asemaa kuin sen kuin sen kuuluminen aikoinaan Ruotsiin, lännen etuvartioksi itää vastaan eli juuri siihen rooliin, joka on aina johtanut suomalaiset vastoin tahtoaan sotaan Venäjän kanssa. Tämän historiaan ja maantieteeseen kytkeytyvän tosiasian valossa on mahdotonta yhtyä EU-idealistien hokemaan väitteeseen, että Suomen turvalllisuuspoliittinen asema Venäjään nähden olisi parempi EU:n jäsenenä verrattuna siihen, että Suomi jäisi sen ulkopuolelle Ruotsin sen sijaan kuuluessa siihen ja EU:n itärajan ollessa Suomen länsirajalla.
Venäjän pelossaan unionistien olisi pyrittävä viieleästi selvittämään itselleen tosiasiat ja samalla se, kumpi muodostaa Venäjälle sen vastatoimet laukaisevan sotilaallisen uhan, sekö, että Pietarin ja Murmanskin alueen naapurina lännessä on puolueeton Suomi joka ei uhkaa ketäään, vaiko se, että Suomi on mukana suurvaltaliittoutumassa sidottuna noudattamaan tämän määräämää ulkopolitiikkaa. Historia kertoo koruttomasti ja selvästi, mitkä seuraukset koituvat siitä, jos Pietarissa tai Moskovassa on syytä epäillä suomalaisten luopuvan puolueettomuudestaan ja antavan maansa ulkopuolisten käytettäväksi mahdollisten sotatoimien tukialueena.
Paikkaansa pitämätön väite on edelleen tämä Jakobsonin väite että "EU:n päätöksistä Suomi on joka tapauksessa riippuvainen", jolloin Suomen etujen mukaista olisi sitten "olla siellä missä päätöksiä tehdään." Tämänlainen logiikka sanoo, että Suomen olisi tullut anoa pääsyä Hitlerin ja toisen maailmansodan jälkeen Stalinin alamaisten joukkoon ollakseen "mukana päätöksiä tekemässä". Tätä "etua" tarjosi tsaarin Venäjä autonomiselle Suomelle pari vuotta Suomen perustuslaillisia oikeuksia loukanneen Helmikuun manifestin jälkeen ilmoittaessaan, että kun Suomen valtiopäivillä ei ollut lupa enää säätää sellaisia lakeja, jotka koskivat myös Venäjän etuja, Suomi saattoi lähettää edustajansa Venäjän valtioelimiin osallistumaan niiden jäsenenä tällaisten ylikansallisten lakien säätämiseen kannatettavampana kuin maan itsenäisyyden ja toimintavapauden säilyttämistä.
Historian törkeää väärentämistä vieraan liittovaltiovallan hyväksi ja hätävarjelun liioittelua osoittaa muös se, että EU toisi "vastapainon entisen Neuvostoliiton alueella vallitsevalle sekasorrolle" ja antaa suuremman turvallisuuden kuin jääminen yksin suurvallan kylkeen." Tällaisen hätävarjelun liioittelun (tai keinojen etsimisen vieraan vallan hyväksytyksi tekemisen) edustajat ovat niiden oikeustopoliitikkojen myöhäsyntyisiä hengenheimolaisia, jotka Venäjän hajottua v. 1917 esittivät saman vuoden marraskuun 25. päivänä tosin huonolla menestyksellä Alkiolle ja Ståhlbergille, että Suomeen olisi kutsuttava saksalaisia joukkoja ja annettava heidän ottaa maa haltuunsa. Ero integraatiovuosien ja tuon tilanteen välillä on siinä, että vuonna 1917 Suomi oli Venäläisten miehittämä.
Tästä huolimatta voitti halu tehdä maasta itsenäinen: Ei keisarillisen Saksan alusmaa. Tuolloin oltaisiin voitu todeta että, Suomi: ei Saksa.
Max Jakobsonkaan ei sentään rohkene väittää hengenheimolaistensa tavoin, että Suomen vienti jäisi vaikeuksiin tullimuurin taakse, ellei maa kuuluisi EU:hun, koska nimittäin Suomella on ollut vapaakauppasopimus jo vuodesta 1974 alusta lähtien.
Jakobsonin mielestä EU-jäsenyys vahvistaisi Suomen poliittista asemaa uusissa kriisitilanteissa, silä se merkitsee että jokainen Suomeen kohdistettu vihamielinen toimenpide aiheuttaa välittömästi koko yhteisöä koskevan kriisin. EU-jäsenyyshakemuksen jättämiseen vaikutti hänen mukaansa lähinnä kaksi näkökohtaa. Toinen lähti siitä käsityksestä että EU on Euroopan "johtava valtaryhmittymä, jonka päätöksistä Suomi on joka tapauksessa riippuvainen" jolloin "etujemme mukaista on olla mukana päätöksiä tekemässä". (Kohta 1. EU-edustajat eivät saa ajaa maansa etuja EU:ssa, kohta 2. 16:sta mepistä viideltätoista puuttuvat paitsi mahdollisuus, myöskin tahto vaikuttaa EU:n asioihin, kohta 3. Kolmen äänen ääntenpainotuksella ei voida eikä ole sen puoleen haluttukaan "vaikuttaa niihin EU:n asioihin" niin että jos edes siitä Jakobsonin erehdyksestä lähteneestä valheväittämästä päästäisiin vähitellen eroon). Ja vielä kohta 4. Jos johonkin pieneen asiaan on vaikutettukin ministerineuvostossa, niin vielä paremmin oltaisiin voitu vaikuttaa EU:sta vapaana. Siinä on kylliksi työtä, että oman maan asiat saataisiin kuntoon.
Eräs lobbausväite Jakobsonilla on se, että EU-jäsenyys luo vastapainon entisen Neuvostoliiton alueella vallitsevale sekasorrolle. "Vaikka EU-jäsenyys ei ainakaan nykyisellään ratkaise Suomen turvallisuusongelmaa, se antaa kuitenkin suuremman turvallisuuden kuin jääminen yksin hajoavan suurvallan kylkeen." Jakobson kirjoittaa. Suomalaisten ei hänen mielestään tarvitse pelätä itsenäisyyden menettämistä Brysselin virkamiesten kirjoittamien muistioiden perusteella. Ratkaisevaa tässä asiassa on se, Jakobson sanoo, millainen on suomalaisen yhteiskunnan ja talouden reaalinen suorituskyky. "Jos se on heikko, jäämme ajopuuksi - EU:n sisällä tai sen ulkopuolella", Jakobson päättelee. Hänen mukaansa EU-jäsenyys oli siis se ainoa vaihtoehto ja sekin avaa tien onnelaan vain siinä tapauksessa että maassa on "reaalista suorituskykyä" omaava talous. Lisäksi on syytä muistaa, että Jakobson on useimpien muiden Suomen EU-jäsenyyttä ajavien tavoin leimannut aikansa eläneeksi puolueettomuuden, joka niin kuin on toki jo osoittanutkin, on ollut Suomen ulkopolitiikan keskeisin keino maan itsenäisyyden säilyttämiseksi. Tällainen leimaaminen osoittaa historian tajun melkoista puutetta. Puolueettomuus eli pysyttäytyminen suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella ja sellaisen ulkopolitiikan harjoittaminen, joka ei johda pientä maata sotaan suurten eikä muidenkaan maiden kanssa. EU-intoilijat vaikenivat mm. siitä että Ruotsi menetti vuonna 1992 varmana pidetyn pakkansa YK:n turvallisuusneuvostossa, kun jäsenvaltioiden enemmistö katsoi sen EU-jäsenyyttä hakeneena maana luopuneensa aikaisemmasta puolueettomuudestaan ja liittoutumattomuudestaan sekä kuuluvan jo tosiasiallisesti EU-maiden muodostamaan ryhmään.
Kun Jakobson sanoo, että "Suomen kansallisia etuja ei enää voi turvata syrjäänvetäytymisen ja väistämisen politiikalla", hän näyttää unohtaneen, että toisin kuin Koiviston ulkopolitiikka, Kekkosen ulkopolitiikka oli aktiivista puolueettomuuspolitiikkaa, jolle ei tosin ollut luonteenomaista kansainvälisen politiikan tuomarin vaan lääkärin roolin tavoitteleminen. Jos missä, niin juuri itsenäisen toimintavapautensa menettäneenä EU:n todistetusti vähä-äänisenä mallioppilaana Suomi joutuu syrjäänvetäytyjän asemaan kykenemättä huolehtimaan kansallisista eduistaan.
Jakobsonin mukaan EU-jäsenyys vahvistaisi Suomen poliittista asemaa, koska "jokainen Suomeen kohdistettu vihamielinen toimenpide aiheuttaisi "välittömästi koko yhteisöä koskevan kriisin". Historiallisesti menneisyydestä on vaikeata, ellei mahdotonta löytää väitteelle katetta. Historia osoittaa, ettei Suomeen ole kohdistettu vihamielisiä toimenpiteitä sen itsensä vuoksi, vaan siitä syystä, että se on käsitetty ulkopuolisen, ajankohdasta ja tilanteesta riippuen Ruotsin, Englannin, Ranskan tai Saksan sen hetkiseksi tai tulevaksi tukialueeksi Venäjää vastaan, tai päinvastoin: Venäjän tukikohdaksi kuten Krimin sodassa.
Se, mikä aiheuttaisi Jakobsonin arveleman "vihamielisen toimenpiteen Suomea vastaan" on nimenomaan EU-jäsenyys, Natosta nyt puhumattakaan. Historia osoittaa Suomen ja Venäjän rauhanomaisen rinnakkaiselon sekä mahdolliseksi että molempien etujen mukaiseksi, kunhan Suomi on puolueeton. Suomen kuuluminen EU:hun vei maan venäjän kannalta vastaavaan asemaa kuin sen kuin sen kuuluminen aikoinaan Ruotsiin, lännen etuvartioksi itää vastaan eli juuri siihen rooliin, joka on aina johtanut suomalaiset vastoin tahtoaan sotaan Venäjän kanssa. Tämän historiaan ja maantieteeseen kytkeytyvän tosiasian valossa on mahdotonta yhtyä EU-idealistien hokemaan väitteeseen, että Suomen turvalllisuuspoliittinen asema Venäjään nähden olisi parempi EU:n jäsenenä verrattuna siihen, että Suomi jäisi sen ulkopuolelle Ruotsin sen sijaan kuuluessa siihen ja EU:n itärajan ollessa Suomen länsirajalla.
Venäjän pelossaan unionistien olisi pyrittävä viieleästi selvittämään itselleen tosiasiat ja samalla se, kumpi muodostaa Venäjälle sen vastatoimet laukaisevan sotilaallisen uhan, sekö, että Pietarin ja Murmanskin alueen naapurina lännessä on puolueeton Suomi joka ei uhkaa ketäään, vaiko se, että Suomi on mukana suurvaltaliittoutumassa sidottuna noudattamaan tämän määräämää ulkopolitiikkaa. Historia kertoo koruttomasti ja selvästi, mitkä seuraukset koituvat siitä, jos Pietarissa tai Moskovassa on syytä epäillä suomalaisten luopuvan puolueettomuudestaan ja antavan maansa ulkopuolisten käytettäväksi mahdollisten sotatoimien tukialueena.
Paikkaansa pitämätön väite on edelleen tämä Jakobsonin väite että "EU:n päätöksistä Suomi on joka tapauksessa riippuvainen", jolloin Suomen etujen mukaista olisi sitten "olla siellä missä päätöksiä tehdään." Tämänlainen logiikka sanoo, että Suomen olisi tullut anoa pääsyä Hitlerin ja toisen maailmansodan jälkeen Stalinin alamaisten joukkoon ollakseen "mukana päätöksiä tekemässä". Tätä "etua" tarjosi tsaarin Venäjä autonomiselle Suomelle pari vuotta Suomen perustuslaillisia oikeuksia loukanneen Helmikuun manifestin jälkeen ilmoittaessaan, että kun Suomen valtiopäivillä ei ollut lupa enää säätää sellaisia lakeja, jotka koskivat myös Venäjän etuja, Suomi saattoi lähettää edustajansa Venäjän valtioelimiin osallistumaan niiden jäsenenä tällaisten ylikansallisten lakien säätämiseen kannatettavampana kuin maan itsenäisyyden ja toimintavapauden säilyttämistä.
Historian törkeää väärentämistä vieraan liittovaltiovallan hyväksi ja hätävarjelun liioittelua osoittaa muös se, että EU toisi "vastapainon entisen Neuvostoliiton alueella vallitsevalle sekasorrolle" ja antaa suuremman turvallisuuden kuin jääminen yksin suurvallan kylkeen." Tällaisen hätävarjelun liioittelun (tai keinojen etsimisen vieraan vallan hyväksytyksi tekemisen) edustajat ovat niiden oikeustopoliitikkojen myöhäsyntyisiä hengenheimolaisia, jotka Venäjän hajottua v. 1917 esittivät saman vuoden marraskuun 25. päivänä tosin huonolla menestyksellä Alkiolle ja Ståhlbergille, että Suomeen olisi kutsuttava saksalaisia joukkoja ja annettava heidän ottaa maa haltuunsa. Ero integraatiovuosien ja tuon tilanteen välillä on siinä, että vuonna 1917 Suomi oli Venäläisten miehittämä.
Tästä huolimatta voitti halu tehdä maasta itsenäinen: Ei keisarillisen Saksan alusmaa. Tuolloin oltaisiin voitu todeta että, Suomi: ei Saksa.
Max Jakobsonkaan ei sentään rohkene väittää hengenheimolaistensa tavoin, että Suomen vienti jäisi vaikeuksiin tullimuurin taakse, ellei maa kuuluisi EU:hun, koska nimittäin Suomella on ollut vapaakauppasopimus jo vuodesta 1974 alusta lähtien.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Olet ajasta jonkin verran jäljessä kun Suomi liittyi vuosia sitten Euroopan Unionin jäseneksi. Ei auta enää kommunistien marmatus vaikka kuinka yrittäisi.
Väität että:
..."Ei auta enää ´kommunistien´ marmatus vaikka kuinka yrittäisi".
MISSÄ ON Sinun luetun ymmärtäminen?
Etkö ole lukenut nimimerkin "Suomi EI EU" -kirjoittamia tekstejä? Jos lukisit ja pystyisit vielä ymmärtämäänkin lukemasi - huomaisit - että mainitulla nimimerkillä kirjoittava ihminen ei ole kommunisti vaan erittäin isänmaallinen ihminen, joka aikaansa ja vaivojaan säästämättä kerää-, kokoaa- ja julkistaa tietoa sillä motivaatiolla, että tämä kansa saisi tietää totuuden ja että se heräisi ja alkaisi vaatia menetettyä itsenäisyyttään.
Olen lukenut ja tallentanut hänen ja monien muidenkin ansiokkaiden kirjoittajiemme- ja tutkijoitten tekstejä... Kun ollaan tekemisissä tosiasioitten kanssa, pitäisi ne ottaa vakavasti.
- Pitää ymmärtää,
että varoituksen ääni kuuluu voimakkaana NYT, mutta jos siihen ei reagoida ENNEN KUN EU:N PERUSTUSLAKI ASTUU VOIMAAN - ON AUTTAMATTOMASTI MYÖHÄISTÄ - arvostelu vaiennetaan...siitä on jo viitteitä.
Näin se valhe leviää ja väärät profeetat (suomi:ei eu) saavat opetuslapsia (maisa).
Älykäs ihminen.... tallentanut hänen tekstejään.... HAH sanon minä!
En ole nähnyt missään vaiettavan erikoisemmin EU vastustajista. Täälläkin lähinnä minä argumentoin Suomi: Ei EUta vastaan, ja minulle ei ole mitään ongelmaa hänen mielipiteitänsä vastaan paitsi tyyli valikoida mihin vastaa ja tiettyjen asioiden ottaminen huomioon vain kun ne sopivat hänen argumentteihinsa...
Kuka ihme täällä ihmisiä oikein vaimentaisi? Uusia kansanedustajia on tullut useammin kuin kerran EUn aikana, ja silti kukaan ei tunnu haluavan EUsta eroon. Edustuksellisen demokratian mukaan kansanedustajat heijastavat kansaa, joten eroaminen ei todellakaan ole lähellä, eikä kansan (eduskunnan) mielipiteen mukaan edes hyvä idea.
EU kriittisyyden puute tulee mielestäni lähinnä siitä, että kannattajat haluavat EUn tuen vakaaksi ennen kuin Brysseliä aletaan puhdistamaan. Perustuslaki olisi suurimpia askelia korruption ja byrokratian poistamiseksi EUsta, joten älkää nyt hyvät ihmiset sitä ainakaan estäkö.
Kaikki tosiasiat pyrin ottamaan huomioon. Sinulla on sen sijaan hyvin ahdas näkemys asioihin. Niin laajalti kuin on mahdollista, voidaan asioita katsella. Kaikkeen pitää vastata, eikä ainoastaan vastata, vaan myös perustella. Mikä kysymys on mukamas avoin?
EU:sta irtautumista edellyttävillä puolueilla ei ole sellaisia tiedotusvälineiden jäsenkirjajohtajia ja puoluetukia apunaan. Yksikään puolue eduskunnassa ei kannata EU:sta irtautumista. Oppositio tälle politiikalle siis puuttuu, eikä demokratiasta voida yksipuoluejärjestelmässä ja yhden totuuden maassa puhua.
EU-lupaukset saattavat perustuslain voimaan ja käytäntöön astumisen sekä EU:n laajentumisen jälkeen joutua entistä suurempaan ristiriitaan keskenään. Kyllä kansa tämän tietää ja huomaa!
Puolueuskollisuus myös räjähdysmäisesti kasvavaa "nukkuvien puoluetta" kohtaan estää kuitenkin sekä vanhoja päättäjiä vaihtumasta että todella uusia voimia syntymästä.
Yksi jos toinenkin henkilö on samaa mieltä Suomen EU-jäsenyyden fiaskoudesta, mutta hän oli kauan tottunut ääenstämään samaa, nykyään EU-mielistä puoluettaan niin ettei voi sitä muuttaa.
"Kaikki tosiasiat pyrin ottamaan huomioon. Sinulla on sen sijaan hyvin ahdas näkemys asioihin. "
Et ota erilaisia arvoja huomioon ollenkaan, ja oletat että kaikilla on samat arvot kuin sinulla, ja jos heillä on eri mielipide, he ovat tajunneet faktat väärin... tai mikä pahempaa, heille on tuputettu vääriä faktoja propagandalähteistä (eli toisin sanoen aivopesty). Ja jos nyt joskus myönnät että toisella ei ole sama arvomaailma kuin sinulla, hänet on nuorena kasvatettu varmaan huonosti tms.
"EU:sta irtautumista edellyttävillä puolueilla ei ole sellaisia tiedotusvälineiden jäsenkirjajohtajia ja puoluetukia apunaan."
Puoluetuet ovat kieltämättä hieman kyseenalaisia, mutta yksityisten tiedotusvälineiden johtajilla on oikeus tiedottaa ihan mitä haluavat. Kai heilläkin nyt oikeus mielipiteeseen on? He ottavat valtavan taloudellisen riskin jos he suoraan valehtelisivat, joten tuskin he sitä tekevät. Täytyykin aina tajuta ottaa huomioon kuka kirjoittaa mitäkin, sillä sellaista kuin täydellista objektiivisuutta ei ole kuin matematiikassa.
"eikä demokratiasta voida yksipuoluejärjestelmässä ja yhden totuuden maassa puhua"
"Yksi jos toinenkin henkilö on samaa mieltä Suomen EU-jäsenyyden fiaskoudesta, mutta hän oli kauan tottunut ääenstämään samaa, nykyään EU-mielistä puoluettaan niin ettei voi sitä muuttaa."
Tajuatko että sanoit juuri, että demokratian esteenä on Suomessa ihmisen psykologia. Ei kai siitä nyt hallitusta voi syyttää?
Yhteiskuntaamme ei voida rakentaa valheelle ja petokselle. Jos EU:sta olisi jotakin sellaista hyötyä, mitä ulkopuolella ei muka olisi ollut...
Eri mielipiteitä on olemassa, saa ja täytyy olla, muuten on käsissämme vaihtoehdoton orjakansa. EU:sta vapaana pysyessä olisi Suomi säilyttänyt vaihtoehtoja ja liikkumavapautta sen 70-80% EU-komennuksen sijasta ja vapauden yhdestä totuudesta tiedotusvälineissä.
Tosiasiat ovat oltava mielipiteitä vastaan siinä tilanteessa kun laaditaan kauaskantoisia ja kaikkia koskevia poliittisia päätöksiä.
Että joku keksii tuollaista epätodellisen kuuloista kähinää! Ja on ihan tosissaan vielä. Anna mun nauraa! Opettele lyhentämään ja tiivistämään, eihän nuo vuodatukset toimi kunnolla edes keskustekunpohjina. Paitsi Maisalle, joka nuolee varpaanvälisikin tuosta hyvästä......ja tallentaa ihailusta vavahdellen.
"herrajumala" ei voi sinua auttaa, mutta yritetään ymmärtää.
Mitäs lyhenät, kun sataa kaatamalla vaatimuksia, joissa edellytetään loputtomasti yhä lisää ja lisää todisteita? On tehtävä todella kattavia artikkeleita ja valmistauduttava jatkamaan niitä viestiketjussa käytännöllisesti katsoen loputtomiin tai ainakin kohta aloittamaan väittely yhä uudelleen ja uudelleen.
Opettele sinä seuraamaan uutisia ja lukemaan muutakin kuin sitä Aku Ankkaasi, surfaa netissä muutakin kuin pornoa, niin ehkä sitten ymmärrät vähemmästäkin. Meillä on tällä palstalla tapana perustella väitteitä. Sen vuoksi pitkät artikkelit.
Olipa asiaton kommantti!
Totuudesta puhuminen tai kirjoittaminen ei ole koskaan nuolemista.
Täriseekö kädet niin, ettei oikein pysy näppiksellä?
Kun se ongelma onkin siinä ettei totuudesta puhuta, vaan LUULOTELLUSTA totuudesta.
EI EI -tyyppi saa asiat kuulostamaan tottumattoman korvaan erittäin uskottavilta.
Vaikka kirjoittaakin ihan pekkatiaista.....
muualle purkamaan turhautumisiasi, kun et ole vanhemmistasi päässsyt vielä irti. Osta Aku Ankka, lue sitä ja mene tuonne Julkkis-palstalle katsomaan, onko linkki "Janina Frostell alasti."
Kirjoita jo asiaa äläkä jatkuvasti nälvi muita kirjoittajia - tai - jos hermos ei kestä keskustella asiallisesti on kaksi mahdollisuutta.
1. Käy lääkärillä
2. Pysy poissa keskustelupalstoilta ja huilaaa
jos heikottaa,
tämän maan asiat hoituvat kyllä ilman sinuakin.
Sorry!
Kyllä sinunkin olisi viisasta pistäytyä sisar hento valkoisella, ja saada yläpään vaivoihisi jotain avartavaa.
Kyllä tämän maan asiat hoituvat paremmin eritoten ilman sinunlaisiasi.....
ei ole kysymys enemmästä eikä vähemmästä kuin Suomen EU-politiikan perusväittämien kumoamisesta.
Kumoa sinä tuoppeja.
Muuhun et pysty.
vieteri noin lopussa?
tulet viisaammaksi.