Kristityn vastuu

Avoin kysymys kansanedustaja Bjarne Kallikselle:

Kotoinen planeettamme on avaruuden mittasuhteissa mitattuna äärimmäisen pieni pallonen - tulee jostakin ja matkaa jonnekin tähtitarhoissa kohti tuntematonta. Olkoonkin, että kosminen kotimme on pieni, mutta tällaisenaankin liian suuri, jotta yksilöihmiset voisivat kokea turvallisuutta, rakentaa identiteettiään ja tiedostaa ympäristönsä ehyenä harmonisena kokonaisuutena.
Tämän vuoksi jokainen kansa tai etninen ryhmä tarvitsee oman kansallisen kotinsa, jossa löytää täyttymyksen omiin persoonallisuutensa tarpeisiin - hyväksymiseen, tarpeellisuuteen jne. ja jonka hyväksi käden ja hengen työnsä voi uhrata.

Näin on ollut kautta ihmiskunnan historian ja on edelleen. Näiden kansallisten kotien kukoistus ja menestys riippuu paljossa yksilökansalaisten henkisestä hyvinvoinnista ja yleisestä yhteiskunta- ja virkamiesmoraalista.

Näin oli myös muinaisen Israelin kansan kohdalla. Kansakunta koki monet kukoistuksen, mutta myös rappion ajat - Baabelin vankeuden ja Hitlerin keskitysleirit.

Yksilökansalaisten oikeusturvan toteutuminen on yksi keskeisimpiä tekijöitä silloin kun halutaan kansakunnan kukoistavan ja menestyvän ja tämä oli muinaisen Israelin kansan keskuudessa toimivien profeettojen keskeisimpiä julistuksen aiheita vuosisatojen ajan. Profeetta Jesaja julistaa: "Sinun päämiehesi ovat niskureita ja varkaiden tovereita; kaikki he lahjuksia rakastavat ja palkkoja tavoittelevat; eivät he hanki orvolle oikeutta, lesken asia ei pääse heidän eteensä." Profeetta Miika liikkuu samoilla alueilla: "Ja minä sanoin: Kuulkaa, Jaakobin päämiehet ja Israelin heimon ruhtinaat! Eikö teidän tulisi tuntea oikeus, teidän, jotka vihaatte hyvää ja rakastatte pahaa, jotka raastatte ihmisten nahan heidän päältänsä ja lihan irti heidän luistansa?" Samoin äiti neuvoo nuorta kuninkaaksi valittua poikaansa Lamuelia: "Avaa suusi mykän hyväksi, oikeuden hankkimiseksi kaikille sortuville. Avaa suusi, tuomitse oikein, hanki kurjalle ja köyhälle oikeus."

Niin ikään oikeus on keskeisimpiä tunnusmerkkejä Suuren Mestarimme olemuksessa, alkaen Jesaja 42 luvusta aina Hebrealaiskirjeeseen, jossa sanotaan: "mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sen tähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi."

Nyt kun näin on; ja kun Israelin kansan historia kukoistuksineen ja rappioineen osoittaa, mikä merkitys kansakunnan hyvinvoinnille on sillä, että yksilökansalaisten oikeusturva toteutuu käytännössä, niin eikö meidän myös Suomessa tulisi ottaa vaari näistä viisaista opetuksista ja lähteä yhteistuumin ja määrätietoisesti rakentamaan tästä kansallisesta kodistamme menestyvää hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa kansalaiset kokevat oikeuksiensa ja turvallisuutensa täyttyvän; ja joka innoittaa uusiin ponnistuksiin yhteisen hyvän ja tulevaisuutemme rakentamiseksi.

Tämän päivän todellisuus on, että maassamme tuskin kellään on enää hyvä olla. Meillä on satoja tuhansia lähimmäisiä, jotka ovat joutuneet oikeusmurhien tai virkarikosten uhreiksi; ja joiden henkisen ahdingon ymmärtävät vain ne, jotka ovat tämän omakohtaisesti kokeneet. Kymmenet tuhannet lähimmäisemme ovat menettäneet jopa sukupolvien työn tuloksen vääryyksien ja mielivallan uhreina löytämättä oikeutta osakseen mistään. Monille tämä on ollut henkisesti liian raskasta ja niinpä tuhannet ja taas tuhannet ovat päättäneet ahdinkojen täyttämän elämänsä oman käden kautta.

Lähimmäistemme hädän tulee olla hätä myös jokaiselle vastuuntuntoiselle kristitylle ja velvoittaa meitä toimimaan kaikin keinoin tämän hädän lievittämiseksi ja elämänuskon palauttamiseksi sinne, missä tämä elämänusko on virkamiesten tai oikeusjärjestelmien kelvottoman toiminnan seurauksena hiipunut.

Edellä olevan johdosta rohkenenkin tiedustella, mitä Te ja mitä Kristillisdemokraatit aikovat tehdä lähimmäistemme hädän lievittämiseksi, elämän uskon ja uskon oikeusvaltioomme, palauttamiseksi? Nykyiset virkamies- ja oikeusjärjestelmät ovat osoittaneet kyvyttömyytensä ajan haasteisiin vastaamiseen. Tarvitaan täysin uusia oikeusjärjestelmiä ja viranomaistahoja huolehtimaan kansalaisten oikeusturvan toteutumisesta. Mm. poliisien kielteisten edesottamusten tutkinta on saatava ehdottomasti muiden kuin toisten poliisien vastuulle. "Korppi kun ei korpin silmää kaiva", sanoo vanha sananlasku ja omakohtaisesti kokeneena tiedän, että näin myös on - ainakin poliisien törttöilyjen tutkinnassa.

Sodankylässä 25.7.2003
Leo Salmela

http://www.aretalogia.com/aretalogia27/sivu.3.html
4114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kiitosta jälleen ajatusten herättelystä :)

Äänestä
  • Muutama päivä sitten täällä Sodankylässä kävi eräs johtaja Lohjalta. Meillä oli monen tunnin palaveri ja suuntailimme yhteistyötä ahdinkoihin joutuneiden lähimmäistemme auttamiseksi.

    Olin todella järkyttynyt niistä ihmiskohtaloista, joiden uhreiksi täysin syyttömät ihmiset ovat oikeusvaltiossamme joutuneet.

    Nyt tarvitaan tositoimia ja määrätietoista taistelua paremman tulevaisuuden rakentamiseksi ja menneiden vääryyksien korjaamiseksi. Niinpä lehteni elokuun numero lähtee painoon jo ensi viikolla ja on kansanedustajia odottamassa heti kesäloman loputtua.

    Äänestä

  • Leo Salmela kirjoitti:

    Muutama päivä sitten täällä Sodankylässä kävi eräs johtaja Lohjalta. Meillä oli monen tunnin palaveri ja suuntailimme yhteistyötä ahdinkoihin joutuneiden lähimmäistemme auttamiseksi.

    Olin todella järkyttynyt niistä ihmiskohtaloista, joiden uhreiksi täysin syyttömät ihmiset ovat oikeusvaltiossamme joutuneet.

    Nyt tarvitaan tositoimia ja määrätietoista taistelua paremman tulevaisuuden rakentamiseksi ja menneiden vääryyksien korjaamiseksi. Niinpä lehteni elokuun numero lähtee painoon jo ensi viikolla ja on kansanedustajia odottamassa heti kesäloman loputtua.

    Mukava kuulla, että olette siellä tehneet myönteisiä suunnitelmia - toivottavasti ne myös toteutuvat. Ja nehän toteutuvat, mikäli se sinusta riippuu, sen tiedän - täytyy vain kovasti toivoa että myös "silmäätekevät" lämpenisivät ajatuksillesi ja hyville ideoillesi.

    Menestystä lehdellesi ja tsemppiä.

    Äänestä

  • Leo Salmela

    ava kirjoitti:

Kommentoi aloitusta

Leo Salmela kirjoitti:

Avoin kysymys kansanedustaja Bjarne Kallikselle:

Kotoinen planeettamme on avaruuden mittasuhteissa mitattuna äärimmäisen pieni pallonen - tulee jostakin ja matkaa jonnekin tähtitarhoissa kohti tuntematonta. Olkoonkin, että kosminen kotimme on pieni, mutta tällaisenaankin liian suuri, jotta yksilöihmiset voisivat kokea turvallisuutta, rakentaa identiteettiään ja tiedostaa ympäristönsä ehyenä harmonisena kokonaisuutena.
Tämän vuoksi jokainen kansa tai etninen ryhmä tarvitsee oman kansallisen kotinsa, jossa löytää täyttymyksen omiin persoonallisuutensa tarpeisiin - hyväksymiseen, tarpeellisuuteen jne. ja jonka hyväksi käden ja hengen työnsä voi uhrata.

Näin on ollut kautta ihmiskunnan historian ja on edelleen. Näiden kansallisten kotien kukoistus ja menestys riippuu paljossa yksilökansalaisten henkisestä hyvinvoinnista ja yleisestä yhteiskunta- ja virkamiesmoraalista.

Näin oli myös muinaisen Israelin kansan kohdalla. Kansakunta koki monet kukoistuksen, mutta myös rappion ajat - Baabelin vankeuden ja Hitlerin keskitysleirit.

Yksilökansalaisten oikeusturvan toteutuminen on yksi keskeisimpiä tekijöitä silloin kun halutaan kansakunnan kukoistavan ja menestyvän ja tämä oli muinaisen Israelin kansan keskuudessa toimivien profeettojen keskeisimpiä julistuksen aiheita vuosisatojen ajan. Profeetta Jesaja julistaa: "Sinun päämiehesi ovat niskureita ja varkaiden tovereita; kaikki he lahjuksia rakastavat ja palkkoja tavoittelevat; eivät he hanki orvolle oikeutta, lesken asia ei pääse heidän eteensä." Profeetta Miika liikkuu samoilla alueilla: "Ja minä sanoin: Kuulkaa, Jaakobin päämiehet ja Israelin heimon ruhtinaat! Eikö teidän tulisi tuntea oikeus, teidän, jotka vihaatte hyvää ja rakastatte pahaa, jotka raastatte ihmisten nahan heidän päältänsä ja lihan irti heidän luistansa?" Samoin äiti neuvoo nuorta kuninkaaksi valittua poikaansa Lamuelia: "Avaa suusi mykän hyväksi, oikeuden hankkimiseksi kaikille sortuville. Avaa suusi, tuomitse oikein, hanki kurjalle ja köyhälle oikeus."

Niin ikään oikeus on keskeisimpiä tunnusmerkkejä Suuren Mestarimme olemuksessa, alkaen Jesaja 42 luvusta aina Hebrealaiskirjeeseen, jossa sanotaan: "mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sen tähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi."

Nyt kun näin on; ja kun Israelin kansan historia kukoistuksineen ja rappioineen osoittaa, mikä merkitys kansakunnan hyvinvoinnille on sillä, että yksilökansalaisten oikeusturva toteutuu käytännössä, niin eikö meidän myös Suomessa tulisi ottaa vaari näistä viisaista opetuksista ja lähteä yhteistuumin ja määrätietoisesti rakentamaan tästä kansallisesta kodistamme menestyvää hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa kansalaiset kokevat oikeuksiensa ja turvallisuutensa täyttyvän; ja joka innoittaa uusiin ponnistuksiin yhteisen hyvän ja tulevaisuutemme rakentamiseksi.

Tämän päivän todellisuus on, että maassamme tuskin kellään on enää hyvä olla. Meillä on satoja tuhansia lähimmäisiä, jotka ovat joutuneet oikeusmurhien tai virkarikosten uhreiksi; ja joiden henkisen ahdingon ymmärtävät vain ne, jotka ovat tämän omakohtaisesti kokeneet. Kymmenet tuhannet lähimmäisemme ovat menettäneet jopa sukupolvien työn tuloksen vääryyksien ja mielivallan uhreina löytämättä oikeutta osakseen mistään. Monille tämä on ollut henkisesti liian raskasta ja niinpä tuhannet ja taas tuhannet ovat päättäneet ahdinkojen täyttämän elämänsä oman käden kautta.

Lähimmäistemme hädän tulee olla hätä myös jokaiselle vastuuntuntoiselle kristitylle ja velvoittaa meitä toimimaan kaikin keinoin tämän hädän lievittämiseksi ja elämänuskon palauttamiseksi sinne, missä tämä elämänusko on virkamiesten tai oikeusjärjestelmien kelvottoman toiminnan seurauksena hiipunut.

Edellä olevan johdosta rohkenenkin tiedustella, mitä Te ja mitä Kristillisdemokraatit aikovat tehdä lähimmäistemme hädän lievittämiseksi, elämän uskon ja uskon oikeusvaltioomme, palauttamiseksi? Nykyiset virkamies- ja oikeusjärjestelmät ovat osoittaneet kyvyttömyytensä ajan haasteisiin vastaamiseen. Tarvitaan täysin uusia oikeusjärjestelmiä ja viranomaistahoja huolehtimaan kansalaisten oikeusturvan toteutumisesta. Mm. poliisien kielteisten edesottamusten tutkinta on saatava ehdottomasti muiden kuin toisten poliisien vastuulle. "Korppi kun ei korpin silmää kaiva", sanoo vanha sananlasku ja omakohtaisesti kokeneena tiedän, että näin myös on - ainakin poliisien törttöilyjen tutkinnassa.

Sodankylässä 25.7.2003
Leo Salmela

http://www.aretalogia.com/aretalogia27/sivu.3.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu