Mikä on miehiään tämä uusi poistattaja

sergei-goodman?
5463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Teuvo kärähti valehtelusta.
Kirjoittanut: vai mitä? 29.2.2008 klo 12.42

   Eilen illalla Teuvo oli kirjoittanut aloituksen, jossa hän kehotti kovin sanoin kastekirjoittajia poistumaan muualle raamattupalstalta. Hän käytti tuttuun, vanhaan tapaansa saatanan nimeä tehokeinona, kuinkas muuten.
Tämä Teuvon aloitus poistui pikaisesti illan aikana. Hän oli kirjoittanut sen rekisteröityneenä ja se oli hänen helppo itse poistaa virka-ajan jälkeen. Hän kuitenkin kiisti jyrkästi sen itse poistaneensa ja väitti poistattajien sen poistaneen. Vaikka joku olisi sen pyytänytkin poistettavaksi, se ei olisi poistunut vielä ennenkuin seuravaana päivänä, jolloin Eniron väki saapui töihin valvomaan kirjoituksia ja poistamaan poistettaviksi pyydettyjä kirjoituksia.
Kukaan muu ei siis voinut Sunin aloitusta poistaa. Suni väitti, että joku kerkesi sen poistaa, mutta se ei ollut mahdollista.
Soitin juuri Eniroon asiasta ja kysyin virkailijalta kyseistä asiaa. Virkailija sanoi, että kirjoitusta ei olisi kukaan muu voinut poistaa kuin kyseisen aloituksen kirjoittaja itse. Ei kukaan muu virka-ajan jälkeen.
Samana iltana oli joku kirjoittanut törkyaloituksia ( samanlaisia saatana-aloituksia ), jotka poistuivat vasta tänään virka-aikana, vaikka niistä oli tehty poistatuspyynnöt jo eilen illalla. Minä mm. pyysin ne poistamaan.
Näin Teuvo Suni paljastui todistetusti valehtelijaksi. Kuka vaan voi asian tarkistaa kysymällä asiaa numerosta 060001234.

Miten tämä liittyy raamattupalstan aihepiiriin? Sillä, että "rehellisyys perii maan".

Äänestä
  • Muut saatana-aloitukset eivät siis ole poistuneet vieläkään, vaikka minä mm. tein niistä poistamispyynnöt. Sunin kirjoituksesta en poistopyyntöä tehnyt huom!

    Äänestä

Kun Saatana sanoo toiselle: "Poista Sunin avaukset",
ja toiselle: "Ei hän niitä poistanut!"

Äänestä
  • Se on nyt virkailijan suulla todistettu. Sinä itse vain kykenit eilen illalla poistamaan aloituksesi, ei kukaan muu. Olet valehtelija, todistetusti.

    Äänestä

  • vai mitä? kirjoitti:

    Se on nyt virkailijan suulla todistettu. Sinä itse vain kykenit eilen illalla poistamaan aloituksesi, ei kukaan muu. Olet valehtelija, todistetusti.

    Jakautunut persoona tekee sellaista.
    Tekee jotain,
    ja vähän ajan päästä kieltää sen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


venäläinen hyvä mies kirjoitti:

sergei-goodman?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu