Suoruumiit

Suoruumiit ovat innoittaneet ihmisiä keksimään kaikenlaisia varsin värikkäitäkin tarinoita siitä lähtien, kun niiden 1800-luvun lopussa huomattiin olevan muinaista alkuperää.
Esim. mies, tai pikemminkin se, mitä hänestä oli jäljellä, nousi esiin irlantilaisesta turvesuosta talvella 2003. Miehen kampaus oli yhä samassa kuosissa kuin hänen viimeisinä elinhetkinään. Niskapuoli oli leikattu lyhyeksi, otsalta ja ohimoilta hiukset oli kammattu ylös malliin, joka oli saatu pysymään koossa mäntypihkaisella hiusvoiteella. Siitä varsinainen arvoitus vasta alkaakin.

Suuresta turveseulasta löydetty mies oli alaston, hänen päänsä oli vääntynyt rajusti vasemmalle, ja turvetta Clonycavanin kylän läheltä nostanut kone oli riuhtaissut mieheltä jalat kokonaan ja kädet kyynärpäätä myöten pois. Hänen päässään ja vartalossaan oli jälkiä tahallisesta väkivallasta ennen päätymistä suohon: nenä oli murrettu, kallossa oli halkeamia ja vatsa oli viilletty auki. Suon syleilyssä kuluneina vuosina märän rahkasammalen paino oli litistänyt murjotun kallon, ja humuspitoiset vedet olivat parkinneet ihon tummaksi sekä huuhtoneet hiuksiin oranssin sävyn.

Hätiin kutsuttiin arkeologeja, sillä kyse ei ollut tavallisesta murhan uhrista: Clonycavanin mies oli suoruumis, luonnon palsamoima todiste arvoituksellisista rituaaleista, joita harjoitettiin rautakauden Euroopassa. Tällaisia ajanlaskun alkua ympäröivinä vuosisatoina suohon syydettyjä, sittemmin muumioituneita ruumiita on löydetty sadoittain Irlannin, Britannian, Saksan, Alankomaiden ja etenkin Tanskan kosteikkoalueilta, joilla ne ovat säilyneet hapen puutteen ja rahkasammalen mikrobeja torjuvien yhdisteiden ansiosta.

Esim. nahkanyörillä hirtetty ja tanskalaiseen suohon 2300 vuotta sitten heitetty Tollundin mies oli luultavasti asiantuntijoiden mukaan jumaluhri. Todisteita on ympäri Eurooppaa ja Pohjolaa. Irlantilaisesta turvesuosta löytyi vuonna 2003 hyvin säilynyt miesuhri ja argeologit saivat selville, ettei kyse ollut mistään tavallisesta murhanuhrista, vaan Clonyvanin mies oli suoruumis, luonnon palsamoima todiste rituaaleista, joita harjoitettiin rautakaudella ympäri Eurooppaa. Uhreja on löydetty sadoittain Irlannista, Tanskasta, Britanniasta, Alankomaista, Saksasta jne. Tuohon aikaan eli yleinen uskomus, että suot olivat portteja tuonpuoleiseen ja yliluonnollisia paikkoja. Toki on myös muita tapauksia, esim. aviorikkojia, murhattuja, epämuodostuneita ja vammaisia on syystä jos toisesta upotettu suohon, mutta nykyisin asiantuntijoilla on käytössään historiankirjat ja muut tekniset apuvälineet, joilla voidaan tutkia ja päätellä ruumiista paljon. Esim. ns. Windebyn tyttö, joka löydettiin Pohjois-Saksasta 1952 oli arviolta aviorikkoja, jonka pää oli ajeltu paljaaksi Tacituksen mukaan (Tacitus oli ensimmäisellä vuosisadalla elänyt roomalaishistorijoitsija, joka keräsi ja kirjasi tietoa ylös jälkipolville.)

Nykytutkijoilla on käytössään esimerkiksi tietokonetomografeja, kolmiulotteisia kuvantamislaitteita ja radiohiiliajoitusmenetelmä, joiden avulla he voivat tarkemmin analysoida sekä ruumiita että niiden yhteydestä löydettyjä vähiä esineitä. Paljon muuta ei sitten olekaan tarjolla. Rautakauden eurooppalaiset eivät nimittäin jättäneet jälkeensä mitään kirjallista tietoa uskomuksistaan ja tavoistaan. Useimmat ruumiitkin katosivat uudelleenhautauksissa tai yksinkertaisesti maatuivat pois. Jotkin ruumiit kärsivät yli-innokkaiden konservaattoreiden käsittelyistä, ja jotkin ovat osoittautuneet peräti haamuiksi: kaksi vuotta sitten kaksi tutkijaa paljasti vastentahtoisesti artikkelissaan, että edesmennyt saksalaisarkeologi Alfred Dieck, joka otti suoruumiiden luetteloimisen elämäntehtäväkseen, oli keksinyt monia yli 1800:sta kirjaamastaan suoruumistapauksesta.

Vuonna 1904 Pohjois-Hollannista löydettiin puolestaan suosta kaksi muumioitunutta ruumista. Vainajat ovat kietoutuneet toisiinsa, ja mitä ilmeisimmin vainajat ovat päättäneet päivänsä toisiaan syleillen. Muumiot ovat saaneet väliaikaisen säilytyspaikkansa mukaan nimen Weerdingen pariskunta. Nykyisin 2000 vuotta vanha syleilevä pariskunta on näytteillä Drentsin museossa Assenin kaupungissa.

Äskettäin tehtyjen dna-analyysin ja röntgen- ja endoskooppitutkimuksen ansiosta pariskunnasta on saatu uutta tietoa. Vuoteen 1990 asti oletettiin, että kyseessä ovat mies ja nainen. Dna-testi osoitti kuitenkin, että molemmat vainajat ovat miehiä. Toisen kohdalla asia oli selvä entuudestaan, sillä hänen sukuelimensä ovat säilyneet, mutta toisen sukupuoli varmistui vasta dna-testissä. Uudessa dna-analyysissa on ilmennyt vielä, että miehet eivät ole sukua toisilleen, joten syleilyssä tuskin on kyse veljellisistä jäähyväisistä. Lisäksi toisesta miehestä löydettiin jälkiä veitseniskusta.

Onkin esitetty, että kyseessä on homopariskunta, joka surmattiin ja upotettiin suohon. Tätä käsitystä tukee roomalaisen historioitsijan Tacituksen Germania-teoksen maininta pohjoisten germaaniheimojen tavasta rankaista yhteisön normeista poikkeavia, kuten sotilaskarkureita ja homoseksuaaleja, hukuttamalla heidän suohon. Toisaalta he saattoivat olla uhri jumalille. Germaniassa mainitaan myös ihmisuhrit.

Asiasta on olemassa monta koulukuntaa. Siinä missä toiset asiantuntijat päättelevät suoruumiiden olevan ihmisuhreja, joita on uhrattu soihin jumalille, toiset ovat päätelleet, että kyse on muista kuolemantapauksista. Viimeisenä esimerkkinä voidaan käyttää esim. Oldcroghanin mieheksi nimettyä ruumista joka jakoi yhteisiä piirteitä Clonycavanin miehen ja noin 40 muu Irlannin soista löydetyn ruumiin kanssa. KAikki ne oli haudattu muinaisten irlantilaisten kuningaskuntien välisille rajaseuduille, arvokkaat koristeet ja hautojen sijainti viittaa kuninkaallisiin uhreihin. Muinaisina aikoina irlantilaiskuninkaat menivät symbolisesti naimisiin hedelmällisyysjumalattaren kanssa, ja nälänhätä tarkoitti, että jumalatar oli hylännyt kuninkaan ja kansan, joten uhreja ilmeisesti käytettiin lepyttämään julmistunutta jumalatarta. Toisaalta voidaan olettaa, että suoruumiit voivat olla myös arvokkaita uhreja, esim. kruununtavoittelijoita tai epäonnistuneita kuninkaita, korkea-arvoisia panttivankeja tai kapinallisia lordeja. Myös ruumiiden käsivarsiin pujotetut vitsat olivat tuohon aikaan taikakaluja, joiden oli tarkoitus suojella valtakuntaa. Tiede ei kuitenkaan voi valitettavasti todistaa väitteitä tai olettamuksia sataprosenttisesti oikeiksi, sillä kirjallinen tieto tuohon aikaan oli puutteelista jollei olematonta.

Entä sitten Suomessa? On tiedossa, että pakana-aikoina Suomi oli erillään muusta Pohjolasta, ja meidän tarustomme, mytologiamme ja jumalamme ovat olleet poikkeavia muista Pohjoismaista. Myöskään pelottomat viikingit eivät uskaltautuneet Suomeen, koska tiettävästi pitivät muinaisia suomalaisia taikureina. Tästä on jopa kirjattua tietoa. Onko meillä sitten uhrattu soihin? Ongelma lienee siinä, että Suomen suot eivät kuitenkaan säilytä ruumiita yhtä hyvin kuin monet Luoteis-Euroopan suot. On kuitenkin yksi tapaus, yksi suo, Leväluhta, josta on löytynyt esihistoriallisia ruumiita. Leväluhdan vainajista on jäljellä lähinnä vain luita ja luiden osia. Palanen aivokudosta on kuitenkin saatu talteen eräältä vainajalta.

Mielenkiintoista, eikö totta.

"Kuin tervattuna hän makaa turvetyynyllä
ja näyttää itkevän omaa, mustaa jokeaan."
-Seamus Heanney: "Grauballen mies"-