Kuolemanvaarassa

Tuskinpa menee vikaan veikkaus, että 99% palstalla uhoilevista ateisteista rukoilisivat pelastusta Jumalalta kuolemanvaaran uhatessa.

Otetaan esimerkiksi jos vaikka ateisti-vuorikiipeilijältä jalka lipsahtaisi ja hän jäisi roikkumaan maan taivaan välille muutaman sadan metrin korkeuteen. Varmana lähtisi rukouksia taivaaseen kiivaassa tahdissa - jopa suureen ääneen.
35957
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Miten se mielikuvitusjumalasi kuolemanvaarassa auttaa?

Äänestä

Taas tuota kristillistä 'minä tiedän'-uhoa!

Olet sitten perehtynyt oikein luotettaviin tieteellisiin tutkimuksiin, kun olet löytänyt prosenttilukujakin? Niinkö?

Että jaksaa kyllästyttää. Haluatko sinä niin kovasti, että me kaikki nyökyteltäisiin muodostelmassa sun uskomuksillesi. Valitan. En voi auttaa.

Äänestä
  • Olen ollut autokolarissa jokin aika sitten. Eipä tullut jumala mieleen kun koetin vain pysyä rauhallisena ja selviytyä tilanteesta panikoimatta, vaikka shokki laittoikin pään sekaisin. Auto kyllä meni lunastuskuntoon ja vammoista selvittiin:).

    Muistan myös kun olin nuori ja tuttuni lapsi kuoli (myös auto-onnettomuudessa). Kun lapsi oli vielä sairaalassa teholla, muistan kun läheiset rukoilivat lapsen hengen puolesta. Kaikesta rukoilusta huolimatta lapsi menehtyi.
    Siitä päivästä lähtien olen ollut aivan täysin ateisti (kuuluinhan kuitenkin kirkkoon kuten muutkin kastetut, vaikka en ole oikeastaan uskonut koskaan, taisin silloin olla agnostisismiin kallellaan).En voinut uskoa että on jumalaa joka rukoilusta huolimatta antaa yksinhuoltajan ainoan lapsen kuolla. Eli rukoilu ei todellakaan toimi, vaikka kuinka väitettäisiin.

    Eikä nyt mitään selityksiä, että "se oli jumalan tahto" tai "jumalan tiet ovat tutkimattomat" tai muuta soopaa. Maailmassa vaan tapahtuu asioita jotka ihmiset kokevat "hyviksi" tai "pahoiksi", eikä niiden tapahtumien takana ole mitään persoonallisia voimia joita rukoilla.

    Äänestä

  • Tiärenaine kirjoitti:

    Olen ollut autokolarissa jokin aika sitten. Eipä tullut jumala mieleen kun koetin vain pysyä rauhallisena ja selviytyä tilanteesta panikoimatta, vaikka shokki laittoikin pään sekaisin. Auto kyllä meni lunastuskuntoon ja vammoista selvittiin:).

    Hyvin monella on tapana sanoa pelkäävälle, että kaikki järjestyy tai, että hyvin se menee usko vaan. Rukous kuuluu samaan kategoriaan. Asiat menevät hyvin tai sitten huonosti. Se riippuu tilanteeseen vaikuttavista tosiasioista, ei luottamuksesta. Pelkoa ja vaaraa aiheuttavia tekijiöitä on tarkoituksenmukaisempaa analysoida ja korjatakin, jos se on mahdollista, kuin sivuuttaa tyhjällä toiveajattelulla.

    Äänestä

  • Tiärenaine kirjoitti:

    Olen ollut autokolarissa jokin aika sitten. Eipä tullut jumala mieleen kun koetin vain pysyä rauhallisena ja selviytyä tilanteesta panikoimatta, vaikka shokki laittoikin pään sekaisin. Auto kyllä meni lunastuskuntoon ja vammoista selvittiin:).

    Muistan myös kun olin nuori ja tuttuni lapsi kuoli (myös auto-onnettomuudessa). Kun lapsi oli vielä sairaalassa teholla, muistan kun läheiset rukoilivat lapsen hengen puolesta. Kaikesta rukoilusta huolimatta lapsi menehtyi.
    Siitä päivästä lähtien olen ollut aivan täysin ateisti (kuuluinhan kuitenkin kirkkoon kuten muutkin kastetut, vaikka en ole oikeastaan uskonut koskaan, taisin silloin olla agnostisismiin kallellaan).En voinut uskoa että on jumalaa joka rukoilusta huolimatta antaa yksinhuoltajan ainoan lapsen kuolla. Eli rukoilu ei todellakaan toimi, vaikka kuinka väitettäisiin.

    Eikä nyt mitään selityksiä, että "se oli jumalan tahto" tai "jumalan tiet ovat tutkimattomat" tai muuta soopaa. Maailmassa vaan tapahtuu asioita jotka ihmiset kokevat "hyviksi" tai "pahoiksi", eikä niiden tapahtumien takana ole mitään persoonallisia voimia joita rukoilla.

    On se vaan vekkuli tunne, kun roikkuu kolarin jälkeen (bussi tuli kolmion takaa kylkeen maantiellä, kun minulla vauhtia 110) ojassa katollaan olevassa autossa turvavöissä kiinni ylösalaisin ja ihmettelee, että onko näkö mennyt kun ei näe mitään? Mutta ei hätää, se onkin vain verta joka valuu silmiin kun roikut siinä pää alaspäin ja kaikki lukuisista haavoistasi tuleva veri tietysti painovoiman vuoksi valuu suoraan silmäkuoppiin, niin että et näe mitään.

    Mutta pää kylmänä silti, ensin huolella virta pois moottorista ettei tule tulipaloa ja sitten varovainen turvavöiden irroitus, muistaen että roikut pää alaspäin ja saatat taittaa niskasi ja sitten ulos autonromusta, käykin helposti ryömien ikkunasta jossa ei enää ole lasia. Ja sitten vain rauhassa siinä ojanpientareella makailet ja odottelet ambulanssia viemään sairaalaan.

    Eikä kertaakaan tullut mieleen mikään rukoilu. Ei siinä tilanteessa eikä ambulanssimatkalla eikä sairaalassa.

    Äänestä

  • no juu ei kirjoitti:

    ..siirtyy tuonnemaksi. Jumalaa varmaan ärsyttääkin turhat avunpyynnöt. Ehkä jos niissä turvavöissä olisi roikkunut 3 päivää pää alaspäin ja veri olisi jo kuivunut silmäkuoppiin, olisi yhtäkkiä iskenyt hillitön tarve kokeilla rukouksen voimaa.

    Äänestä

  • rukoustarve... kirjoitti:

    ..siirtyy tuonnemaksi. Jumalaa varmaan ärsyttääkin turhat avunpyynnöt. Ehkä jos niissä turvavöissä olisi roikkunut 3 päivää pää alaspäin ja veri olisi jo kuivunut silmäkuoppiin, olisi yhtäkkiä iskenyt hillitön tarve kokeilla rukouksen voimaa.

    Kaikenlaisia epätoivoisia seli-seli-selityksiä tässä on jo vuosikymmenten aika tullut vastaan, mutta tuo sataprosenttisen puhdas ääliömäisyys vei jo kirkkaan voiton!

    Siis aivan äärimmäisen idioottimaisen surkea epätoivoinen selitysyritys, kun todellisuus ja faktat eivät vastaakaan omia harhaisia kuvitelmia. Ehkäpä jos sinä olisit joskus eläissäni kokeillut normaalia tervettä järkeä, niin ei tarvitsisi suoltaa tuollaista sontaa siitä miten minä reagoin hätätilanteissa. Asia jonka vain minä itse voin tietää.

    Todella TODELLA säälittävää ja halveksittavaa.

    Äänestä

  • aina vaa kirjoitti:

    Hillitön sättiminen puhkesi aivan turhasta. Taisi olla satua koko kolarijuttu. Tuskinpa noin pienestä malttinsa menettävä henkilö osaisi muuta kuin rääkyä kauhusta noin hirvittävässä tilanteessa.

    Parasta olisi mennä heti polvilleen ja rukoilla Taivaan Jumalaa antamaan lisää viisautta.

    Äänestä

  • ko? kirjoitti:

    V-ttu millaista kusipäisyyttä. Käyttäytyy täysin ala-arvoisesti ja moraalittomasti eikä osaa edes pyytää käytöstään anteeksi, vaan jatkaa törkeitä solvauksiaan ja muiden elämänkokemusten mitätöintiä.

    Siis ilmeisen tyypillistä krisselikäytöstä, joka aivan täysin kuvastaa sitä sontaa mitä hänellä on tarjottavanaan. Kun moraali ja hyvä käytös ei näköjään kuulu kristinuskoon. Varmaanhan se vituttaa kun ei enää saa kiduttaa ja polttaa roviolla vääräuskoisia ja uskonnottomia, vaan pitää yrittää epätoivoisesti todistella sitä täydellistä tyhjäänsa muilla tavoin.

    Tietysti jos ei ole muuta tarjota kuin kuvottavaa ala-arvoista sontaa, niin sitten oma käytöskin on näköjään sen mukaista, kuvottavaa ala-arvoista moraalitonta sontaa. Hienon kuvan annat meille uskostasi - varmaankin monet tämän jälkeen menevät polvilleen ja rukoilevat, että heistäkin tulisi samanlaisia moraalittomia ja muiden tunteista piittaamattomia kusipäitä?

    On se hieno ja kaunis uskonto...

    Äänestä

mikä on mustien laatikoiden mukaan 100% tarkkuudella lentäjien viimeinen repliikki, kun maa on metrin päässä ja lähestyy?

"Ou shit!"

Äänestä

Uskis: "Putoavassa lentokoneessa ei ole ateisteja."

Atesti: "Huonostipa Herra omistaan huolen piti."

Äänestä

Ensimmäinen ajatus minkä kyseinen hemmo kyhäisi olisi jotakin tälläistä.
- VOI PASKA
sen jälkeen tulisi
- nyt tuli loppu
jota seuraa
- onneksi ei köysi katkennut. Kaveri tulee kyllä kohta auttamaan.

Ja katsos kummaa missä se sinun jumalasi on? Ei näy missään. Toisaalta on kyllä mahdotonta tietää mitä kyseisen ihmisen päässä liikkuu joten minun oletukseni on aivan yhtä hyvä kuin sinunkin.

Äänestä
  • ...nimittäin se, että kun pahassapaikassa mikään järkiperäinen pika-ajattelu ei tuota tulosta, kovakalloisinkin ateisti kääntyy hädässään Jumalan puoleen ja rukouksia vilistää taivaaseen yhtenä köytenä.

    Paniikkitilanteessa pikkunäppärä nietzeläinen kyynisyys unohtuu ja ihminen rukoilee Jumalaa nöyränä kuin pieni lapsi.

    Äänestä

  • kertoo...? kirjoitti:

    ...nimittäin se, että kun pahassapaikassa mikään järkiperäinen pika-ajattelu ei tuota tulosta, kovakalloisinkin ateisti kääntyy hädässään Jumalan puoleen ja rukouksia vilistää taivaaseen yhtenä köytenä.

    Paniikkitilanteessa pikkunäppärä nietzeläinen kyynisyys unohtuu ja ihminen rukoilee Jumalaa nöyränä kuin pieni lapsi.

    ????????????????????

    ihminen jolla ei ole ollut minkäänlaista yhdys-sidettä uskonnollisiin ryhmiin tuskin kokee sen ns "valaistumisen". Itse olen ollut kahdessa onnettomuudessa jossa hengenlähtö on ollut lähellä ja voin kokemuksesta sanoa ettei minulle ainankaan tullut pakottavaa tarvetta uskoutua jumalalle saati sitten rukoilla. Ajatuksista on kyseisen kaltaisessa tilanteessa vaikea edes puhua sillä ne ovat jokseenkin sekaisin ja siellä tuonelan porteilla vilisee jos jonkinlaista kummajaista mutta jumalaa en edes sieltä löytänyt.

    Äänestä

  • decoran kirjoitti:

    Kun säikähtää pahasti, niin saattaa solahtaa ulostus punttiin. Sellaisessa tilanteessa ei ehdi rukoilla ehkäpä vain huudahtaa "voi vittu!" - yleensä tilanne on jo ohi siinä vaiheessa kun tietoisuus hengenvaarasta pamahtaa tajuntaan asti.

    Rukouksen aika onkin silloin, kun on väistämättömältä näyttävä kuolema edessä. -Elämä on ohuen langan varassa joka saattaa katketa millä hetkellä hyvänsä. Kannattaa tietysti tarkkaan harkita mitä rukouksessa pyytää.

    Äänestä

  • tarpeeksi paha? kirjoitti:

    Tiedätkö sinä miltä tuntuu kun sattuu niin helvetisti ettei kykene tuntemaan kipua. Voin kertoa ettei kovin kivalta. Aukasee suunsa puhuakseen mutta ainoa ääni joka lähtee on tuskainen parkaisu etkä sinä pysty käsittämään miksi sanat eivät tule suustasi. Kaikki äänet häviää. Vaikka ääni olisi kuinka kova sitä ei kuule. Joku yrittää painaa sinua alas ettet vahingoita itseäsi ja se tuntuu siltä että sinua yritetään haudata elävältä.
    Kaikkein pahinta siinä on se ettei ajasta oo mitään käsitystä ja melkein toivois että kuolis kunhan vaan sais sen kivun loppumaan.

    Et älä sä vittu ala siinä ollenkaan kertomaan ettei paniikki oo tarpeeks paha kun et kerran asiasta tiedä yhtään mitään!!!!!

    Äänestä

  • tarpeeksi paha? kirjoitti:

    Kun säikähtää pahasti, niin saattaa solahtaa ulostus punttiin. Sellaisessa tilanteessa ei ehdi rukoilla ehkäpä vain huudahtaa "voi vittu!" - yleensä tilanne on jo ohi siinä vaiheessa kun tietoisuus hengenvaarasta pamahtaa tajuntaan asti.

    Rukouksen aika onkin silloin, kun on väistämättömältä näyttävä kuolema edessä. -Elämä on ohuen langan varassa joka saattaa katketa millä hetkellä hyvänsä. Kannattaa tietysti tarkkaan harkita mitä rukouksessa pyytää.

    On se vaan uskomattoman vastenmielistä, miten kuvottavan alhaisiin keinoihin nämä taikauskoiset idiootit turvautuvat yrittääkseen survoa kuvottavat valheensa läpi. Vaikea kuvitella mitään halveksittavampaa kuin tuo toisten kärsimysten mitätöinti ja kertominen, miten siinä tilanteessa olisi mukamas oikeasti (siin näiden idioottien mukaan) pitänyt reagoida.

    Ja sitten kun ei olekaan reagoinut niin, eli on tehnyt vasten näiden sairaiden ääliöiden taikauskoisia kuvitelmia, niin ne rupeaa sinulle selittämään miten oikein olisi pitänyt reagoida tai miten sinun tuskasi ja kuolemanpelkosi ei ollutkaan aitoa?

    Siis aika vaikeaa kuvitella mitään vastenmielisempää tai alhaisempaa kusipäisyyttä kuin tuollainen paskamaisuus!!! Siis vittu miten vastenmieisiä täysin moraalittomia paskiaisia!!

    Äänestä

  • hyi helvetti kirjoitti:

    Tuollaista odottaisi viimeksi ateistilta, joka yleensä perustelee ismiään älyllisen prosessin kautta kehittyneeksi vakaumukseksi. Tuon tyyppistä purkausta odottaisi pikemminkin äärifundamentalistisen pakistanilaisen koraanikoulun oppilaalta. Siitä tuleekin mieleen mistä nämä ultra-ateistit oikein saavat oppinsa - Sirola-opistossako?

    Äänestä

  • heittäytymistä..? kirjoitti:

    tuollaiset kirjoitukset ovat suuri palvelus ateismille. Kiitoksia vain ateismin suuresta vahvistamisesta. Ja oletan että olet niin tyhmä ettet edes tajua miksi kiitän, mutta ei se mitään. Jatka samaan malliin! Loistavaa työtä ateismin puolesta, vaikket itse sitä koskaan tajuakaan...

    Äänestä

Pahin paikka elämässäni tähän mennessä oli jonkin tuntemattoman tekijän aiheuttama äkillinen sairastuminen Turkin matkan jälkeen. Tuli veriripulia ja oksennusta ja olo oli äärimmäisen heikko.

Saattaa kuulostaa oudolta sinulle, mutta rukoileminen ei edes käynyt mielessä. Luottamukseni lääketiedettä kohtaan on sen sijaan luja, se kun ihan oikeasti auttaa ihmisiä. Sairaalasta pääsin pois alle viikossa.

Suunnilleen kymmenen ikäisenä olin menettänyt uskon kaikkeen yliluonnolliseen ja nykyään minun on äärimmäisen vaikea käsittää, miten jotkut voivat uskoa jumaliin, kummituksiin, riivajiin yms.

Muistuipa mieleen eräs mielenkiintoinen juttu. Eräs tuntemani syvästi uskonnollinen nainen sai kerran keskenmenon ja lapsi menehtyi. Nainen tähän: "tutkimattomat ovat herran tiet". Nainen tuli uudestaan raskaaksi ja lapsi syntyi taas etuajassa, mutta tällä kertaa lääkärit saivat pidettyä lapsen hengissä. Nainen tähän: "Lapsi on jumalan ansiosta hengissä!".

Jos joku henkilö, johon luotan, pettäisi luottamukseni totaalisesti 50 %:ssa tapauksista, olisin tätä kohtaan huomattavasti enemmän vihainen kuin tyytyväinen, vaikka tyypin tiet olisivatkin tutkimattomat. Jumala näyttää sen sijaan kelpaavan suurelle osalle uskovaisia minkälaisena paskiaisena hyvänsä.

Voisit koittaa samaistua ateistin tai agnostikon asemaan siten, että mietit ensin niitä kaikkia jumalia, joihin ET usko ja sitten koitat soveltaa epäuskosi taustalla olevia perusteluita (kiinnostaisi muuten tietää minkälaisia ne ovat) siihen ainoaan uskomaasi jumalaan. Onnistuuko?

Äänestä

Katsokaapas uutisia. Onkos Jumala auttanut edes omia uskovaisiakaan?

EI EI JA EI EI IE EI IE IE IEIE IE ikinä

Äänestä

ei vedonlyöntifirmat kertoimia anna. Ymmärrettävästä syystä.

Äänestä

minä ainaski luikauttaisin välittömästi pikku värssyn bastetille ja shivalle ihan vain varmuuden vuoksi.

Äänestä
  • Niin ja varsinkin bastetille koska kissa on jumala! Tai niin ainakin kolme kolliani tuntuvat ajattelevan:)

    "Jumala astelee varovasti poikki keittiötason
    maailman kauneimmilla tassuilla
    tökkää käpälän sinappipurkkiin
    ja istahtaa tiskirievulle
    Ikkunan takana kehrää sininen tuuli"
    -Unni Lindell_

    Äänestä

  • Tiärenaine kirjoitti:

    Niin ja varsinkin bastetille koska kissa on jumala! Tai niin ainakin kolme kolliani tuntuvat ajattelevan:)

    "Jumala astelee varovasti poikki keittiötason
    maailman kauneimmilla tassuilla
    tökkää käpälän sinappipurkkiin
    ja istahtaa tiskirievulle
    Ikkunan takana kehrää sininen tuuli"
    -Unni Lindell_

    Teemu Mäen essee kissasta:

    KISSA
    http://www.teemumaki.com/essayskissa.html

    Äänestä

  • kissataiteilija kirjoitti:

    Teemu Mäen essee kissasta:

    KISSA
    http://www.teemumaki.com/essayskissa.html

    Joo, enpä halunnut avata tuota linkkiä koska kys. "taiteilija" saa niskakarvani pystyyn ja pahan olon.
    En voi ymmärtää että kys. tyyppiä vielä kutsutaan taiteilijaksi... Julmuuksia ei voi pukea edes taiteen viittaan. Ja Kiasmakin kuulemma meni vielä ostamaan kyseisen "videotaideteoksen", ei paljon järki päätä pakota...
    Laitoit tuon linkin varmaan vaan provoksi kissaihmiselle...

    KISSAKOHUN HENKILÖKOHTAISET SEURAUKSET

    Miten kissakohu on vaikuttanut minuun?

    Minua ei kiinnosta, miten jo 15 vuotta kestänyt kissariita on vaikuttanut "uraani". On varmaa, että se on lisännyt kiinnostusta taidettani kohtaan ylipäätään. Toisaalta se on polarisoinut yleisön mielipiteitä, lisännyt ennakkoluuloja, sekä puoltavia että tuomitsevia. Jos joku "kissantappovideon" vuoksi boikotoi kaikkea taidettani, on mielestäni menetys hänen, ei minun. Jos taas joku "kissantappovideon" vuoksi kiinnostuu taiteestani ylipäätään tai päätyy ajattelemaan ongelmia, joita ei muuten olisi ajatellut, hyvä niin.

    Yleisön mielipiteiden polarisoituminen ei ole väistämätöntä. Kukaan ei ole kertonut minulle ensin pitäneensä taiteestani, mutta sitten, kissasta kuultuaan, ruvenneensa inhoamaan minua ja taidettani. Moni on kyllä vihaisena ilmoittanut, kissasta kuultuaan, ettei ole koskaan tutustunut taiteeseeni, eikä aio kissan vuoksi koskaan tutustuakaan. Moni on myös kertonut kuulleensa taiteestani ensimmäistä kertaa kissakohun kautta ja ensin suuttuneensa, mutta taiteeseeni tutustuttuaan, haastattelujani luettuaan tai kotisivuillani käytyään muuttaneensa mieltään. Polarisaatiosta huolimatta yleisöni ei silti jakaudu ihan simppelisti noitavainon harrastajiin ja ihailijoihin, sillä innokkaimmin minulle kirjoittelevat ihmiset ovat niitä, jotka pitävät taidettani kiinnostavana, mutta ovat monesta asiasta kanssani eri mieltä.

    Entä henkilökohtainen taso, palautteen ja julkisen keskustelun vaikutus mielialoihini ja ajatuksiini?

    Saan taiteestani paljon palautetta naamatusten, kriitikoiden kirjoittamina julkisina kritiikkeinä, tutkielmina ja muina artikkeleina sekä kirjeinä ja sähköpostiviesteinä. Enimmäkseen saamani palaute on kiittävää. Pieni osa palautteesta on kuitenkin koskenut "kissantappovideota", ja tämä palaute on usein vihaista. Uhkauksia tappaa minut tai lapseni tulee harvakseltaan, mutta tasaiseen tahtiin edelleen, vuonna 2004, viisitoista vuotta kissantapon jälkeen. En saa vihapostia kuitenkaan vain kissanystäviltä. Yhtä tavallisia ovat joistakin muista teoksistani hepuliintuneiden viestit.

    Imartelevaa vihaviesteissä on niiden tunnekuohu, todiste siitä, että olen koskettanut. Niissä on usein tahattoman koominen sanamuoto, siteeraan tässä erästä kirjettä vuodelta 2001:

    Luuletko voivasi vaikuttaa johonkin? Taiteesi ei ole taidetta, vaan rikollisuutta, eikä sillä ole mitään merkitystä. Ainakaan minuun sinun naurettava ja sairas taiteesi ei kykene tekemään mitään vaikutusta! Toivottavasti joku tappaa sinut pian, samalla tavalla kuin tapoit viattoman kissan! Ehkä minä.

    Tylsää näissä palautteissa, vihapostissa, on niiden ajattelemattomuus. Ne eivät yritä keskustella tai perustella. Harmillista tässä palautteessa, vihapostissa, on myös se, että luultavasti teokseni vaikutus näihin vihaajiin tosiaan on ollut päinvastainen kuin toivoin. Se ei ole innostanut ajattelemaan toisin, vaan sulkemaan korvat ja menemään siilipuolustukseen. Tämän perusteella ei kuitenkaan voi väittää, että teokseni olisi epäonnistunut ylipäätään, sillä vihapostin lähettäjät eivät edusta sen paremmin koko kansan kuin yleisönikään enemmistöä…

    ….Hyvä herra Mäki!

    Haluaisin itseni ja monien muiden samoin ajattelevien puolesta esittää ihmettelyni ja suoranaisen halveksuntani kyseenalaista "taidettasi" kohtaan. Tästä kohutusta kissataideteoksestasi on jo aikaa, mutta me normaalin aatemaailman omaavat ihmiset emme sitä voi unohtaa. Tuomiosi ilmeisesti olet saanut, mutta se ei todellakaan ollut riittävä. Olet suorittanut raa´an murhan, jonka ansiosta sinun kuuluisi yhä istua vankilassa. Oletko koskaan miettinyt sen kissan kärsimyksiä? Kuuletko ikinä edes unissasi kissan tuskan? Toivottavasti edes kadut tekoasi. En varmasti ole ainoa, jonka mielestä ansaitsisit joutua samanlaisen taideteoksen päätähdeksi.

    Terveisin Heli Havukainen

    Näistä kirjeistä käy ilmi, että olen tuottanut kissanystäville myös paljon mielihyvää, olen tarjonnut heille tilaisuuden nauttia moraalisesta ylemmyydentunnosta ja tuntea kollektiivisia kauhunväristyksiä vihaamansa ilmiön vuoksi. Olen heille kauhuviihdettä. Internetissä on keskustelupalstoja, joihin kissanystävät, tai muuten vain taidettani ja minua vihaavat, ovat lähettäneet tuhansia kiihkeitä viestejä. Kun sanon tuoneeni kissanystäville myös paljon mielihyvää, en sano sitä sarkasmina tai vittuiluna. Totean sen vain relativistina ja rehellisyyden nimissä. Eri asia on, että moraalisen tuohtumuksen tuottama omahyväinen mielihyvä ei ole minusta hyvä mielihyvän laji.

    Ne, jotka lähettävät minulle vihapostia, pitävät minua murhaajana, eläinrääkkääjänä ja ruumiinhäpäisijänä. Nämä huomiot eivät ole minulle uutinen, kyseessähän ovat teot, joihin tunnustan syyllistyneeni – vaikka en pidä vakavana virheenä sitä, että tapoin kömpelyyttäni kissan kolme sekuntia hitaammin kuin laki sallii. Kiinnostavaa näissä syytöksissä on, että syyttäjät pitävät minua selvästi vastakohtanaan, mikään ei voisi olla heidän eläinrakkaasta käytöksestään kauempana kuin minä – he eivät ole murhaajia vaan elämän suojelijoita. Minun lähtökohtani taas on päinvastainen, tiedän olevani murhaaja, enkä tarkoita nyt lihansyöntiä, videoteostani tai näädänkarvasiveltimiäni, vaan sitä että maailmassa on paljon lapsia pakkotyössä, ja Suomenkin marketit ovat pullollaan heidän valmistamiaan epäreilun tai jopa tappavan maailmankaupan tuotteita. Juridisesti ottaen yhteinen rikoksemme on tietenkin kuolemantuottamus, ei murha, mutta miksi saivarrella siitä? Jo me suomalaisetkin aiheutamme riistävällä elämäntavallamme enemmän ihmisten kärsimystä ja kuolemaa kuin kaikki maailman eläinrääkkääjät, pedofiilit ja sadistit yhteensä.

    Vihapostin lähettäjät ovat hyviä ihmisiä, omasta mielestään, ainakin minuun verrattuna. Minä taas en ole hyvä ihminen, omastakaan mielestäni, joten suhteemme lienee tavallaan symbioottinen. Vihaamalla minua he yrittävät rakastaa itseään. Aina se ei oikein onnistu, kuten tästä viestistä voi päätellä:

    Lähettäjä: [email protected]

    Aihe: Järkyttävää

    Päiväys: 4. toukokuuta 2004 22:24:42 GMT 03:00

    Vastaanottaja: [email protected]

    Kuinka voit olla tuollainen idiootti, että kiduttamalla tapat kissan kirvestä käyttäen? Toivon, että joku raiskaa lapsesi ja kiduttaa hänet henkihieveriin. Lapset on aivan saastaa, niistä kasvaa juuri tuollaisia idiootteja.

    S.Ö.

    Ottamalla heidän vihansa vastaan toisaalta vahvistan omaa käsitystäni itsestäni epäkelpona ihmisenä, ja toisaalta tunnen ylemmyyttä rehellisyyteni vuoksi. Kyseessä on eräänlainen vastavuoroinen itsepetos. Ne, jotka vihaavat minua, käyttävät minua syntipukkina, jotta heidän ei tarvitsisi muistaa nälkään kuolevia ihmisiä. Minä vuorostani imen heidän vihansa itseeni kuin ylpeä surumoppi.

    Kevennykseksi haluan kertoa myös hauskasta kissapalautteesta. En tarkoita niitä lukemattomia kissa-avaimenperiä ja muita leluja, joita olen avajaislahjoina saanut. Enkä tarkoita myöskään Simon Bond in (1947–) vitsikirjaa 101 tapaa käyttää kuollutta kissaa ja sen jatko-osaa 101 uutta tapaa käyttää kuollutta kissaa , joita aina jotkut nokkelat keksivät minulle lahjoittaa.

    Eräs hauska jekku minulle tehtiin erään näyttelyni avajaisten yhteydessä Pietarissa noin kymmenen vuotta sitten. Kaksi venäläistä taiteilijaa tiesi kissatapauksesta ja teki flaierin, jossa mainostettiin avajaisiani ja kerrottiin, että avajaisiin voi tuoda kissansa "...kuuluisan suomalaisen kissataidespesialistin trimmattavaksi juhlakuntoon vaikka kissanäyttelyä varten!" Avajaisissa oli absurdi tunnelma, kun taideyleisön lisäksi siellä parveili lukuisia kissanomistajia, jotka hieman hämillään yrittivät tunkea kukin vuorollaan syliini kissaa ja kampaa. Hämmennystä lisäsi kielimuuri ja se, etten tietenkään tiennyt mistä oli kysymys ennen kuin joku lopulta näytti flaieria.

    Äänestä

lähteä sinne vuorille pelleilemään :)

Pah ja pöh..sanon minä. En suosittele lottoamista sulle,jos veikkauksesi ovat tota luokkaa.

Äänestä

Minäkin veikkaan ainakin lottoa, mutta ei ole vielä Jack Pottia rapsahtanut. Katsos luulo ei ole tiedon väärti.

Äänestä

Olen ollut monesti kuolemanvaarassa ja sairaalan teho-osasto on jo tuttu paikka, samoin ambulanssikyydit. Ja eri puolilla päätäni ja vartaloani oleva arpikokoelma on varsin vaikuttava ja monipuolinen. Eipä silti ole kertaakaan tullut mieleeni rukoilla jotain näkymätöntä taruolentoa pelastamaan minua. Kas kun järki on silti aina toiminut, tilanteista huolimatta.

Äänestä

Ollessani kuolemanvaarallisessa tilassa rukoilin Ukkoa. Parannuin. Yhtä hyvin olisin voinut rukoilla löylykauhaa.

Äänestä
  • käyttämä vanha nimi Jumalalle. Jumalalle saattaakin olla aivan sama mitä tuhansista ihmisen keksimistä nimistä käyttää - pääasia on usko nöyrä mieli. Löylykauhakin saattaa siis kelvata - spekulaatiota tämä tietysti on eli sofistikoitu arvaus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ateismi punnitaan kirjoitti:

Tuskinpa menee vikaan veikkaus, että 99% palstalla uhoilevista ateisteista rukoilisivat pelastusta Jumalalta kuolemanvaaran uhatessa.

Otetaan esimerkiksi jos vaikka ateisti-vuorikiipeilijältä jalka lipsahtaisi ja hän jäisi roikkumaan maan taivaan välille muutaman sadan metrin korkeuteen. Varmana lähtisi rukouksia taivaaseen kiivaassa tahdissa - jopa suureen ääneen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu