lehtemme, joka kertoo sen, mistä muut vaikenevat uutisoi, että NATO on paha mörkö, joka käyttää ydinasetta ennaltaehkäisevään iskuun ja poliittinen seitsemänpäivää-lehteme erkki suden suulla ihmetteli, että miksi suomi vaikenee vaikka kuulemma tiedonantaja on jo kolmasti asiasta "uutisoinnut" ja haastanut muuta mediaan mukaan tähän populistiseen peliinsä. erkki kiihtyy loppua kohden ja väittää, että muun median, pääministeri vanhasen, ulkoministeri kanervan, puolustusministeri häkämiehen ja jopa presidentti tarja halosen erkinnoteerattomuuspolitiikka on maamme etujen vastaista toimintaa ja tahallista kansan pettämistä.
http://www.tiedonantaja.fi/paakirjoitukset.php?juttu=080222pe01
minua alkoi jo vähän säälittämään kommunistien puolesta. ettekö te kommunistit todellakaan ymmärrä sitä, että mitä enemmän te annatte tämmöisten itse itsensä joksikin maailmanpolitiikan ja eri sotilasliittojen strategioiden erikoisasiantuntijoiksi nostaneitten erkkien kirjoitella nimissänne viikosta toiseen jotain länttä kritisoivaa maailmanlopun profetioita ja kritiikitöntä idän ylistämistä niin te kaivatte maata omien jalkojenne alta. jos teillä jotain hyviä tarkoituksia on niin ne katoavat tämmöisten tiedonantajien sylkisuihkuun. teidän pitäisi uudistua ihan oikeasti jos te kerran olette, niinkuin täällä on mainostettu, "uuden SKP:n" jäseniä. mitä uutta on kommunistisessa puolueessa jolla on sama nimi kuin silloin kun kuusisen hallitusta perustettiin ja mitä uutta on puolueessa, joka kantaa samoja tunnuksia kuin aktiivisena suomenmyymisaikanansa, mitä uutta on puolueessa jonka jäsenistö on se sama kommunistipoppoo joka ennenkin ajoi suomeen julkisesti aseellista vallankumousta ja mitä uutta on puolueessa, jonka äänenkannattaja pitää sisällään samat kiihkoilijat ja samat turhanpuheet kuin ennenvanhaan kun villitsi kansaa länttä vastaan ja piti idän puolta?
tämä on tämmöinen ihan ystävällinen neuvo, että heittäkää vanhat mantranne ja roskanne jo historian romukoppaan ja uudistukaa ihan nimeä myöten. ei kukaan täyspäinen halua 2000-luvulla lukea 70.luvun stalinistien kirjoituksia ajasta, joka ei enää koskaan palaa ja hyvä niin.
miksi Suomi vaikenee?
texkiller
1
188
Vastaukset
- rauhan...
Nato ja sen ydinaseet ovat Euroopan rauhan puolella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760