spekulaatiota

Kun seuraava idoli valitaan, niin kuka nykyisistä idoleista tulee siitä eniten ns kärsimään? Kenellä on eniten ns idols faneja ja vähemmän vanhempia faneja, jotka pitävät ko artista ilman, että se olisi ns muotia?

Itse veikkaan, että Kristian ja Ari tulevat hyötymään siitä, että tulee uusia. Arilla on toki paljon vieläkin ns idols faneja, mutta suuri massa on jo tippunut kyydistä, siirtyen mm Annan faneiksi.

Kristiinan, Katrin ja Annan osalta tilanne voi ollakin ihan toinen. Toivon heille kaikille pitkää uraa, mutta pelkään että jotenkin seuraavat idolit tulevat vaikuttamaan heidän uraansa. Annan osalta tilanne on ehkä huolestuttavin, sillä pudotus voi olla hyvinkin korkea. On ollut ja vieläkin menossa ns Anna buumi, mutta sekin loppuu aikanaan. Tämä varhaisteini kohderyhmä, johon Annan musiikki on suunnattu on se, joka ei sitoudu pitkäksi aikaan mihinkään.
4232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ovat haastatteluissa myöntäneet pelkäävänsä suosion laskua. Keväällä Katri pelkäsi uusien idolien vievän suosion ja fanit, mutta hyvinhän Katrilla menee, samoin Antilla. Antti on onnekseen vielä tehnyt uusia aluevaltauksia elokuvan ja musikaalin saralla. Antti myös on säveltänyt biisejä tulevalle levylleen. Hyvä Antti!

Hanna Pakarinenkin tietääkseni elättää itsensä musiikilla ja verotietojen mukaan menestyy ihan hyvin. Jatkosta on vaikea sanoa. Hannan pitäisi saada vähän parempaa matskua seuraavalle levylle. Apocalypticalta oli kyllä mahtava veto pyytää Hannaa laulamaan Black Ice -tunnari. Agnes on kai jäämässä vähän unhoon. Agnesin pitäisi saada joku rock/hevibändi taustakseen, mutta Agneksen levy ei oikein vakuuta. Livenä Agnes on kuulemma loistava.

Mediamyrskyn tai -myrkyn, niinkuin ensin vahingossa kirjoitin, keskellä elävän Ari Koivusen tulevaisuus on suuri kysymysmerkki. Ääntä ja lahjoja Arilla selvästi on, mutta onko median luoma kielteinen kuva Arista este menestykselle, jää nähtäväksi.

Kristian Meurmannilla ja Jani Wickholmilla on pienet ja uskolliset kannattajakunnat. Molemmat ovat vähän "tylsiä" ja mediaseksittömiä tyyppejä, mutta uskon että Kristian pärjää siinä missä Janikin. Molemmat ovat hyvä-äänisiä laulajia ja Jani on kohtalainen biisintekijäkin.

Anna ja Kristiina ovat minunkin mielestä ehkä eniten ns. idols-fanien ja lasten suosikkeja. Annalla on ainakin hyvä ääni, mutta ei oikein karismaa ainakaan vielä. Sekin saattaa tosin tulla näkyviin, kun tulee ikää ja kokemusta. Annalle oli kuitenkin onni, kun ei voittanut Idolia, häneltä ei vaadita liikaa ja nuoren iän vuoksi virheet annetaan anteeksi. Sama koskee Kristiinaa. Kristiina on tämän vuoden "Katri Ylander", musta hevonen ja hiljainen yllättäjä. Luulen jopa, että Kristiinan fanit ovat kaikkein uskollisimpia, mutta tämä on vain intuitio.

Jännä nähdä muutaman vuoden kuluttua miten spekuloinnit ovat osuneet kohdalleen. Menestystä toivon kaikille.

Äänestä

kyvykkäitä luomaan omanlaistaan tasokasta viihdettä, päätyvät kestotähdiksi. Ne, joita idolikupla pitää korkeuksissa, läsähtävät maan pinnalle, kun kupla puhkeaa.

Veikkaan, että Ari on yksi tulevista kestotähdistä. Koivuset ovat jo vapautuneet idolikuplasta aikapäiviä, Samoin on tehnyt Kristian, jolla voisi olla viihteen parissa muutakin tarjottavaa kuin pelkkä musiikki. Mielestäni edustava tv persoona, joka voisi omistautua juontamistehtäviin ym.

Äänestä
  • millaisia idoleja seuraavasta erästä tulee. Jos sieltä tulee taas uusia nättejä teinitähtiä, Anna voi tipahtaa rankasti. Kristiina on enemmän kysymysmerkki. Ehkä Kristiina suuntautuu opiskeluun ja hankkii itselleen ammatin, on sen tyylinen tyttö.

    Arin suosion luulisi kantavan eteenpäin. Ari on tehnyt oikean ratkaisun, kun on asettunut bändin laulusolistiksi eikä ole lähtenyt tekemään soolouraa.

    Kristian on hyvä viihdyttäjä kyllä, mutta ongelma on, että hän kuulostaa huomattavasti paremmalta livenä kuin levyllä. Jos levyt ovat tylsiä, tuleeko keikkojakaan?

    Edellisten vuosien menestyjät alkavat jo olla selvillä. Agnes näyttää pudonneen kyydistä, ei ole enää SonyBMG:n artistilistallakaan.

    Äänestä

Kyllähän Suomeen mahtuisi enemmänkin artisteja mutta hyvistä säveltäjistä on pula. On surkeaa, jos suomalaiset laulaa lurittelevat ruotsalaisten säveltämiä kappaleita.

Toivottavasti biisintekijät alkavat luottaa omiin kykyihinsä ja hakeutuvat tekemään sellaista musiikkia, joka myy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


seuraavasta asiasta kirjoitti:

Kun seuraava idoli valitaan, niin kuka nykyisistä idoleista tulee siitä eniten ns kärsimään? Kenellä on eniten ns idols faneja ja vähemmän vanhempia faneja, jotka pitävät ko artista ilman, että se olisi ns muotia?

Itse veikkaan, että Kristian ja Ari tulevat hyötymään siitä, että tulee uusia. Arilla on toki paljon vieläkin ns idols faneja, mutta suuri massa on jo tippunut kyydistä, siirtyen mm Annan faneiksi.

Kristiinan, Katrin ja Annan osalta tilanne voi ollakin ihan toinen. Toivon heille kaikille pitkää uraa, mutta pelkään että jotenkin seuraavat idolit tulevat vaikuttamaan heidän uraansa. Annan osalta tilanne on ehkä huolestuttavin, sillä pudotus voi olla hyvinkin korkea. On ollut ja vieläkin menossa ns Anna buumi, mutta sekin loppuu aikanaan. Tämä varhaisteini kohderyhmä, johon Annan musiikki on suunnattu on se, joka ei sitoudu pitkäksi aikaan mihinkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu