Onko tämän päivän lestadiolainen ylhäältä uudestisyntynyt Pyhässä Hengessä.
Saarnaaja Raattamaa piti sitä välttämättömänä.
Mikä on nyt VL kanta. Pitääkö ihmisen pelastuakseen syntyä ylhäältä uudesti, kuten kristittyjen käsitys on.
”””Ilman Pyhän Hengen työtä ei ole uudestisyntymistä eikä uskoa, ei kristillisyyttä eikä kilvoitusta.”” Ote Raatamaan tekstistä.
Saarnaaja Raattamaa piti sitä välttämättömänä.
Mikä on nyt VL kanta. Pitääkö ihmisen pelastuakseen syntyä ylhäältä uudesti, kuten kristittyjen käsitys on.
”””Ilman Pyhän Hengen työtä ei ole uudestisyntymistä eikä uskoa, ei kristillisyyttä eikä kilvoitusta.”” Ote Raatamaan tekstistä.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Se on aivan sama asia, vaikka eri porukat sanovat sitä eri nimityksellä. Sinua on vaivannut jo pitkään tuo asia? Siis sinä sanot, että olet syntynyt uudesti ylhäältä, me sanomme, että olemme saaneet parannuksen armon.
Vaikutus on sama. Ihminen saa molemmissa tapauksissa uskoa syntinsä anteeksiannetuiksi Kristuksen sovitustyön tähden. Siis kaikki entinen on pois pyyhitty, saa aloittaa puhtaalta pöydältä. Sydämen valtias on vaihtunut.
Luulisin, että siinä on meillä eroa, mitä sitten tapahtuu. Olen ymmärtänyt, että sinun seurakunnassasi ajatellaan, että sen jälkeen ei tarvitse enää syntisyyttä kokea, vaan jos ihminen lankeaa, hän lankeaa Kristuskalliolle. Meillä taas ajatellaan, että ihmisessä vaikuttaa edelleen myöskin ns. vanha osa, joka on taipuvainen syntiin, vaikka hengellinen osa pyrkiikin kilvoittelemaan puhtaasti. Ja niin kauan kuin ihminen tahtoo uskoa nekin parannuksen jälkeen tulleet syntinsä anteeksi, niin kauan hänellä on liitot voimassa. Eli ei tule ihminen pyhäksi, vaan on pahan pyhä ja syntisenä vanhurskas.
En tiedä auttoiko tuo yhtään, mutta toivottavasti hiukan selvensi asiaa, jota monesti olet kysellyt.
Kiitos vastuksestasi, se lämmitti, mutta kommentoin, rakkaudella.
Ylhäältä uudestisyntyminen on Kristuksen keksein asia kun Hän kertoo Jumalan Valtakunnan portista, se portti avautuu vain heille, jotka ovat uudestisyntyneitä kristittyjä, muille ei.>>> Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
Minä taisin huonosti vastata. Se mitä ajoin takaa,on se seikka, että sinun termisi uudestisyntyminen ylhäältä ja meidän parannuksen armomme on aivan sama asia. En aivan tarkalleen tiedä, minkä takia uudestisyntymistä on alettu kutsumaan parannuksen armoksi, mutta voisi ehkä olla samasta syystä kuin koen itselleni tapahtuneen. Kerron siis omaa tarinaani, omasta puolestani.
Käsite parannuksen armo merkitsee minulle sitä, että minä, uskosta osaton, koin yhä enenevässä määrin sielunhätää. Tajusin, että ellei elämäni suunta muutu, minä kuolen synneissäni ja osani on iankaikkinen kadotus. Aloin etsiä aluksi varmaan tietämättäni, myöhemmin aivan tarkoituksella, miten minä pelastun. Ja jos se omista haluista olisi kiinni, niin sehän olisi tapahtunut jo siinä vaiheessa.
Mutta minä en osannut uskoa. Itkin ja valvoin yöt unettomana, luin Raamattua ja tajusin yhä selkeämmin oman syntisyyteni ja että elän erossa Jumalasta ja minun ei ole hyvä niin. Rukoilin ja olin hyvin ahtaalla itsessäni. Sitten vain eräänä päivänä tielleni sattui uskovainen ihminen, jonka kanssa olin jo aiemmin puhunut uskomisen asioista. Hänen kanssaan puhe meni heti, minun aloitteestani, siihen asiaan. Kysyin aivan kuten Raamatussa kerrotaan, melkein samoin sanoin kuin Jeesukseltakin kysyttiin, että mitä minun on tehtävä, että pelastuisin. Ystäväni saarnasi minulle evankeliumin. Ei muuta kuin että usko kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Ja ajattele, minä kiusattu ja vaivattu, minä uskoin sen! Yhtäkkiä se oli niin selvä ja kirkas asia, ei mitään epäilyksiä, vaan varmuus siitä, että Jeesus on kuollut minunkin puolestani! Jumala oli katsonut armahtavasti puoleeni ja lahjoittanut minulle Pyhän Henkensä kautta uskon lahjan, ansaitsemattoman armon.
Eikö se ole armoa, Kempelainen? Eikö se ole parannuksen armo?
Sellaista ei Uusi Testamentti tunne!
Se ei ole samam asia, tulisi olla sanan mukkaisia.
Syntien anteeksi uskomista ei myöskään Uusi Testamentti opeta.
Synnit saadaan anteksi, uskomalla Jeesukseen.
Eisiis uskota syntiä anteeksi, ne saadaan anteeksi uskomalla sovittajaan ja armhatajaan Jeesukseen,.
Parannuksen teko on jatkuvaa, koska Pyhä Henki valvoo ihmisen sisimässä, eli omassa tunnossa.
Krituksessa on Jumalamme avannut lähteen syntiä ja saastaosuutta vastaan uskomalla Jeesukseen .
Jatkuva parannuksen teko ei ole ainoa tie,Te laestadiolaiset pysytte opinalkeissa,ette jaksa kasvaa Kristuksen tutemisassa ja Hänen antamasaan voimassa.
saarmaajillanne on hyvin pieni arsenaali Jumalan sanansta jota he toistavat.
opetuksen sana varsianisesti puuttuu.
Jumalan lapsi kasvaa uskossaa, tie kirkastuu kirkastumistaan aina täytee päivään asti.
Uskomalla Jeesukseen, usko pitää sovituksen voimassa.
Olemme armahdettuja syntisiä!
1Kor 11:31-32.
"Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tiomittaisi;mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei MEITÄ MAAILMN KANSSA
kadotukseen tuomittaisi."
Rom 8:1-2.
"Niin ei nyt siis ole mitään kadotudtuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Sillä elämän hengen laki, Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut SINUT SYNNIN JA KUOLEMAM LAISTA."
Uudesti syntminen, ei tarkoita parannuksen tekoa,
vaan uskonnollinen taparistitty pääsee osalliseksi uudestisyntymisestä eli tulee sisälle ahtaasta portista Jumalan Hengen valtapiiriin, osaksi sitä, Jumala tulee Heneknsä kautta asumaan ihmiseen ja Pyhä Henki johtaa parannuksen tekoon ja HENGELLISEEN KASVUUN.
Valitettavasti Saarnaajienne puheet jäävät uskonnolliselle tasolle inhimillisyyteen koska niistä puuttuu;
Room:10:2-4.
"Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta,mutta ei TAIDON mukaan;
sillä kun he eivät tuinne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pysytyää OMAA VANHURSKAUTTAAN, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle, Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi
jokaiselle joka uskoo."
Jeesus sanoo Markus 12:20.
"Ettekö te siitä syystä EKSY, kun ette tunne KIRJOITUKSIA,ettekä JUMALAN VOIMAA?"
Tehkää parannus uskonnollisuudetanne ja antakaa Jumalan Hengen synnyttää teidät Jumalan lapsiksi.
Ja kerran vielä - opettiko???
Minusta te olette huvittavia. Minä uskon paremmin kuin sinä- tyyliin. Lukekaan evankeliumit uudestaan, siellä Jeesuksen opetukset.
Uskon, että vastasi niin hyvin kun voit, ja uskot niin hyvin kun voit.
Mutta valitettavasti väärin.
Jos Raamatun terminindologiaa saisi muutella miten hyvänsä, koko kirja olisi mitätön.
Miksei Jeesusta voi kutsua vaikka Kalleksi, onhan se suomalaisen suuhun jotenkin sopivampi, ja Kalleja syntyy aina lisää, kun entisiä kuolee.
Raamattu vääristyi muutenkin Raatamaan aikaan ja jos aletaan pelaamaan aivan muilla nimillä, mitä alunperin oli, karkaa myös alkuperäinen viesti, Jeesus on Herra ja lunastaja. Siihen tulee kaikenmaailman syntien uskomista yms, joka on aivan korvessa keksittyä. Ollaan aivan Ihmisten ohjaamalla tiellä, kuten jokin klubi.
Sinä olet tullut uskoon, jos saan arvata, sillä olemmehan uskovaisella palstalla, miksi leikit nimillä. Minä rakastan sinua, koska olet vilpitön.
Vastaatko seuraaviin kysymyksiin, niin saamme molemmat rauhan, minä siitä, että sinä olet uskossa, ja sinä, että näin se on.
1. Room 10. 9. 10 >> Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.> Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta.> Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla- asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: "Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, 4 ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut. Valtaistuimella istuva lausui: "Uudeksi minä teen kaiken." Hän sanoi: "Kirjoita nämä sanat muistiin. Ne ovat luotettavat ja todet
Miestäni Hän perusteli kaikki Kirjan sanoilla, ja selkeillä otoksilla, sinulla sitä vastoin oli van VL-mäinen heitto.
On minulla tunnonrauha ja on minulla usko, joten koen että minun on nyt hyvä tässä. Minä en osaa sanoilla saivarrella, mutta uskon myös niin, että Jeesus ymmärtää minut juuri oikein eikä melkein, ja että mikäli vain pysyn Kristuksessa elinpäivieni loppuun asti, niin lupauksen mukaan olen siinä joukossa josta sanotaan: Tulkaa, minun Isäni siunatut!
Eli menipä se nyt miten päin tahansa ja millä sanoilla tahansa, mutta vastasinpahan omalla tavallani ja ei voi mitään jos siinä oli korjaamista. Siksi kai näitä eri porukoita onkin, kun aina on toisen usko toisen mielestä vain melkein-uskoa. Anteeksi. Ottaisin viestini pois jos saisin.
Luepas Kempelainen tunnustuskirjat, niin siellä on selitetty nämä käsitteet. Uudestisyntyminen ei ole ainoa termi, ja lue myös mitä evankeliumi on (= absolutio eli synninpäästö).
Jeesuseen, ja uskoasi siihen.
Rauhaa, olet idolini.
kerro kohdat.
Tunnustus minulle on vain Jeesus, se siitä.
Katsopas nyt kun Raamattu on edessäsi, että mitä se evankeliumi on. Odotan mielenkiinnolla!
kerro, nyt taisi hakupaikka muuttua.
Ei sitä ole missään kohti Raamatussa määritelty, että Tämä On Evankeliumi. Hyvä on katsoa tunnustuskirjat, siellä on hyvin selkeästi käsitelty laki ja evankeliumi.
Apua sinulle:
Evankeliumi on nimenomaan julistettua sanaa, jossa kuulutetaan ihmisille syntien anteeksiantamus. Evankeliumin oikea julistaminen edellyttää Pyhän Hengen osallisuutta (Jes. 61:1 ja 1. Piet. 1:12). Evankeliumia kuulutetaan Jumalan antamilla valtuuksilla, sitä ei esitelmöidä. Evankeliumi on Jumalan huuto ihmisen pimeyteen: "Missä olet?"
-valitettavasti en muista, mistä tämän sinulle nappasin, mutta googleta evankeliumi ja lue mitä siellä sanotaan, niin tämäkin löytyy.
Näistä raamatunpaikoista läydät myös apua
Apt 10:43
2. Kor 5:19
Room 1:16
Gal 3:7
Evankeliumin asettaminen on mm Luuk 24:44-53 ja hyvä määritelmä evankeliumista on Room 3:20-28
Evankeliumi oikeastaan alkaa lupauksesta Aabrahamille ja evankeliumin eli ilosanoman eli lupauksen toteutuminen oli sitä, kun Jeesus syntyi, eli ja opetti ja kuoli meidän syntiemme tähden.
Autan mielelläni lisää.
Evankeliumi lyhyesti ilmaistuna on ilosanoma Jeesuksesta.
Katsoin evankeliumin merkityksen myös kirkollisesta sanastosta. http://www.evl.fi/sanasto/selitysE.htm#EVANKELIUMI
Synninpäästö l. avaintenvalta l. absoluutio l. rippi on taas sanaston mukaan: http://www.evl.fi/sanasto/selitysA.htm#ABSOLUUTIO
Rippi on Lutherin ja Tunnustuskirjojen mukaan armoetu, jota ei saa päästää luterilaisuudestakaan häviämään. Tunnustuskirjojen mukaan on kahdenlaista rippiä: yleinen rippi ja yksityinen rippi. Yleisestä ripistä voi jokainen uskoa syntinsä anteeksi, jos muuten ei jaksa, vaan haluaa kuulla sen papin suusta, ja varsinkin yksityinen rippi saattaa olla monelle vaivatulle avuksi, kun saa henkilökohtaisesti puhua rippi-isän kanssa, mutta että rippi olisi ainoa tapa saada synnit anteeksi, siinä ev.lut.kirkkoon kuuluvat vl:t tulkitsevat Raamattua ja Tunnustuskirjoja väärin.
Valitettavasti.
Siinähän se sitten on kirkollisen käsikirjankin mukaan. Laitetaanpa näkösälle:
Evankeliumi
Evankeliumi on Uuden testamentin keskeisimpiä käsitteitä, ja se tarkoittaa hyvää sanomaa, ilouutista (kr. eu-angelion). Se ilmaisee yhdellä sanalla Jeesuksen elämäntyön merkityksen. Evankeliumi sisältää Kristuksen opetus- ja parantamistoiminnan, sakramenttien asettamisen, hänen pelastustyönsä ristillä sekä hänen ylösnousemuksensa.
Luterilaisessa teologiassa evankeliumi on myös vastakohta lain käsitteelle. Laki ilmaisee Jumalan vaatimuksen ja evankeliumi ilmaisee sen, mitä Jumala armosta lahjoittaa ihmiselle.
Evankeliumi on myös yleisnimitys Uuden testamentin neljälle ensimmäiselle kirjalle eli Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumeille. Uuden testamentin kaanonin eli kirjakokoelman ulkopuolisia evankeliumeja ovat esim. Tuomaan ja Pietarin evankeliumit.
Jumalanpalveluksessa evankeliumi luetaan Vanhan ja Uuden testamentin lukukappaleiden jälkeen. Evankeliumi kuunnellaan seisten. Evankeliumissa kuullaan kirkon uskon mukaisesti läsnäolevan Kristuksen ääni. Saarna perustuu tavallisesti evankeliumiin.
Eli evankeliumi ilmaisee yhdellä sanalla Jeesuksen elämäntyön merkityksen. Ja sen ydinsanomahan on Jeesuksen sovitustyö ristillä, ja sen uskominen omalle kohdalle on se parannuksen armo eli uudestisyntyminen.
Vaan sanopa sinä Kempelainen nyt mikä sinulle on se ilosanoma eli evankeliumi?
Putos lainausmerkit pois kirkollisen käsikirjan ympäriltä. Ne ovat tässä " "!
Miten muka voi uskoa tekoon, jos ei ensin usko tekijään? Ja mitä muuta se ahtaasta portista sisälle tulo sitten on kuin parannuksen tekemistä ja syntiensä anteeksi uskomista?
Mistä sen sitten läytää Raamatusta.
””””Evankeliumi on Uuden testamentin keskeisimpiä käsitteitä, ja se tarkoittaa hyvää sanomaa, ilouutista (kr. eu-angelion). Se ilmaisee yhdellä sanalla Jeesuksen elämäntyön merkityksen.”” Tähän asti meni hyvin.
Kaikesta näkee, että sinut on pantu asialle, mutta hyvä näin, saadaanhan evankeliumia kansalle, joka pimeydessä vaeltaa. hallelujaa.
”””Evankeliumi sisältää Kristuksen opetus- ja parantamistoiminnan, sakramenttien asettamisen, hänen pelastustyönsä ristillä sekä hänen ylösnousemuksensa. ”” Mutta sakramentissa menit hieman hekotelle, se ei ole Raamatun sanomaa.
Minua ei juuri tuo antseministi, juutalaisvihaaja, kuten SRK Luther kiinnosta, luen kuitenkin joskus Hänestä, mutta Raamattuhan se sanoo jo, että se on näin, mutta Raamattu sanoo, että laki päättyi Johannekseen, eikä evankeliumiin, siinä oli välillä jotain kolmisen vuotta.
Hyvä, että kirjoitat kauniisti, mutta minä olen saanut jo lähetyskäskyn v. 1982, ja saarnannut evankeliumia ja usea on jo käynyt kasteellakin, kuten se kehottaa, onko sinun tilanne mikä, uskokaa evankeliumia ja hakeutukaa kasteelle. Minä olen toteuttanut Jumalan suunnitelman kuten Jeesus, minut on upotuskatettu, ja ylhäältä uudestisyntynyt kristitty.
Missä kohti se muuten on sanottu, että pitää seita, kun maailman tärkein asia on esillä.
””” kirkon uskon mukaisesti läsnäolevan Kristuksen ääni. Saarna perustuu tavallisesti evankeliumiin””. Älä nyt rupea leikkimään kirkon uskolla, tärkeintä onse, että saat oman säilyettyä.
”””Eli evankeliumi ilmaisee yhdellä sanalla Jeesuksen elämäntyön merkityksen. Ja sen ydinsanomahan on Jeesuksen sovitustyö ristillä, ja sen uskominen omalle kohdalle on se parannuksen armo eli uudestisyntyminen. ”” Mitä kummajaisen parannuksen armoja sinä taas sekoilet, ja kun minä kerkisin jo luulla, että olet kristitty. Vai on teillä oikein parannuksen armo, voi Hyvä Sylvi, vielä synnit saa uskoa anteeksi, vai miten se oli. Näistä kumpaakaan et löydä UT,sta.
”””Vaan sanopa sinä Kempelainen nyt mikä sinulle on se ilosanoma eli evankeliumi?”” Jeesus, riittäkö se sinulle, minulle riittää. Koska uskoi on vain työkalu ja periferia on Herra Jeesus Kristus.
En ole vl, mutta ei minunkaan Raamatussani se liha tee parannusta. Ja sitä kautta meitä kaikkia uudestisyntyneitä kohtaa kiusaukset. Lihaa vain voi vähitellen kuolettaa, kun ymmärrystä tulee lisää ja uskossa vahvistuu ja Kristuksen tuntemisessa, mutta ei siitä eroon pääse. Siksi mielen uudistus ja valvominen on tärkeää sekä se kuuluisa lyhyet tilinvälit-menetelmä. Mutta tärkeintä onkin Kristuskeskeinen, ei saatana- tai pelkokeskeinen vaellus. Ilo Herrassa olkoon meidän väkevyytemme!
eikä ainakaan koroita Kristusta. Minusta on ihan sama millä murteella puhutaan, jos nojataan Raamattuun ja tunnustetaan Jeesus Kristukseksi, Sanan mukaan vain saatana ei sitä tee. Kyllä Raamattu ja itse Jeesus sanoo ihmisille, että tee parannus ja parannuksen armo on ihan ymmärrettävää vaikka vl.slangia onkin. Jumalan armostahan tässä kaikki pelastutaan, ei ymmärryksestä tai termien käytöstä. Eikö uskovilla ole tärkeämpää tekemistä kuin jaarittelu? Esim.jokin rakkauden teko jollekin yksinäiselle naapurille, kauppakassien kantaminen,juttutuokio, esirukous...
Juuri niihän te opetatte, uskoa synnit anteksi,ilman uskoa Jeesukseen.Ojentukaa Raamatun opetuksen mukaan!
Jeesus on Pyhän Hengen kautta uskonalkaja jokaisessa ihmisessä hän on myös Pyhän Hengen kautta uskon päättäjä.
Meidän tulee totella Jumalaa ja hänen sanaansa.
Lutterin päätelmät siitä SANASTA ovat harhaa!
Ei kannata Kempelaisen kanssa alkaa keskustella oikein ja kunnolla. Hän ei siihen kykene. Joten jatka vaan samaan malliin, niin et tule koskaan pääsemäänkään kunnon keskusteluun vaan huutelette vuorotellen toisillenne typeryyksiä.
niin sanotussa lapsen uskossaan. Hän on siis syntynyt ja kasvanut vl:ksi, ja on jäänyt siihen tilaan, eli ei ole mennyt läpi ahtaasta portista todella syvään omakohtaiseen uskoon.
Hän on jäänyt lapsen lailla luottamaan siihen, mitä muut sanovat, ja on siksi kuin tahdoton lammas vietävissä minne tahansa.
Lapsi on uskovainen, koska hän ei vielä tiedä, että hänen tulisi ottaa syvä henkilökohtainen vastuu uskostaan. Hän on siinä suhteessa viaton. Aikuinen ihminen ei enää ole, mutta monet eivät halua tietää tätä, vaan pistävät turvallisesti päänsä pensaaseen.