Meneekö Venäjällä hyvin?

menee,

"Venäjä menetti 1990-luvulla lähes kaiken parhaan aivokapasiteettinsa, pääomansa, toimeentulonsa, sotilaallisen mahtinsa ja ylipäänsä yhteiskunnalliset edellytykset toimia valtiona. Kaikki tämä tapahtui Boris Jeltsinin hallituksen siunauksella, "reformeilla", jonka pääarkkitehteina olivat korruptoituneet ministerit kuten Anatoli Tshubais ja Viktor Tshernomyrdin. Ennen muuta Yhdysvallat, ja G. Bush seniorin ja Bill Clintonin hallitukset, olivat Venäjän 1990-luvun suunnan takana. Jeltsin noudatti orjallisesti Yhdysvaltojen hallituksen tahtoa asiassa kuin asiassa. Venäjän lainoituksessa nähdyt reformit olivat ehtoina. Esimerkiksi vuoden 1996 presidentinvaaleissa Bill Clintonin hallitus asetti lainoituksen suoraksi ehdoksi sen, että kolmikko Jeltsin-Tshubais-Tshernomyrdin jatkaa Venäjän johdossa! (tässäpä kouluesimerkki läntisen "demokratian" toteutuksesta Venäjällä).

Venäjän talous supistui vuosittain 5-10% vauhdilla joka johti lopulta romahdukseen vuonna 1998. Vuosina 1995-1998 esimerkiksi Venäjän Karjalassa esiintyi suoranaista nälänhätää, koska valtio oli rahaton eikä kenelläkään ollut varallisuutta investoida mihinkään. Jokainen, jolla oli vähänkään varallisuutta siirsi kaiken oitis lännen pankkeihin. Valtio ei kerännyt veroja ollenkaan, hallitsematon rikollisuus rehotti, ja kunnolliset työtätekevät venäläiset (opettajista ja lääkäreistä alkaen) tekivät töitä ilman palkkaa.

Gljazevin mukaan länsimaat kutsuvat 1990-luvulla Venäjällä vallinneita oloja sanalla "demokratia". Länsimaiden tahto on tänään, että Venäjä palaa harjoittamaan 1990-luvun politiikkaansa.

Olihan tuo politiikka lännen kannalta sangen edullista. Joskus tosin läntisiltä johtajiltakin pääsee lipsahduksia, kuten Margaret Thatcherilta, joka höläytti julkisuudessa kerran näin: "Venäläisten lukumäärä täytyy pudottaa 10 miljoonaan, joka on riittävä määrä pumppaamaan Venäjän energiavarannot lännen hyötykäyttöön". 1990-luvun politiikka tuki tätä tavoitetta hyvin, sillä vuosikymmen muistetaan venäläisten suorana kansanmurhana ja ennennäkemättömänä köyhdyttämisenä, joka tosin tapahtui ilman armeijojen myötävaikutusta.

Venäjällä ymmärretään tänään hyvin, mihin 1990-luvun politiikka olisi johtanut jopa lyhyellä aikavälillä. Venäjän hallitsemattomaan hajoamiseen, köyhtymiseen ja sen kaiken varallisuuden siirtymiseen länsimaiseen omistukseen. Venäläisten täytyi puolustautua. Uhka oli verrattavissa Adolf Hitlerin venäläisille muodostamaan uhkaan 1940-luvulla. Uhka ei ollut yhtä suora, mutta omalla tavallaan yhtä pelottava.

Venäjällä muodostui 1990-luvun lopussa vahva pietarilainen klikki, jota alettiin kutsumaan nimellä Siloviki. Silovikin ensisijainen ja ainoa tavoite oli Venäjän koossapitäminen. Hinnalla millä hyvänsä. Siloviki koostui pääosin venäläisistä patriooteista, heidän joukossaan oli myös tuleva presidentti Vladimir Putin. Homma piti tosin hoitaa hienostuneesti, sillä Kremlissä valtaa pitänyt Jeltsinin perhe ei saanut tietää Silovikin todellisista aikeista ennen kuin se olisi heidän kannaltaan liian myöhäistä.

Silovikin suunnitelma onnistui melkeinpä täydellisesti. Vuonna 1999 nousi pääministeriksi tuntematon harmaa virkamies Vladimir Putin, ja jo vuoden päästä hänet valittiin Venäjän presidentiksi. Putinin nosti valtaan Jeltsinin takana todellista valtaa käyttänyt venäjänjuutalainen (ja myös Israelin kansalainen) Boris Berezovski, mafiapäällikko, jota voidaan pitää jopa Venäjän todellisena hallitsijana 1990-luvulla. Berezovski ei aavistanut kenet nosti valtaan - ennen kuin oli liian myöhäistä. Presidentiksi päästyään Putin riisui Berezovskin nopeasti vallasta ja omaisuudesta, ja Berezovski pakeni Englantiin, jossa hän vannoi kostoa Putinille ja syrjäyttävänsä hänet vielä vallasta.

Samoin pinteeseen joutuivat useat muut entiset oligarkit. Mediamoguli ja mafiapäällikkö Vladimir Gusinski, World Jewish Congressin silloinen puheenjohtaja (joka omalla mediakampanjallaan varmisti Jeltsinin uudelleenvalinnan presidentiksi vuonna 1996) pakeni niinikään Israeliin. Putin oli astunut hyvin vaikutusvaltaisten miesten varpaille ja tuhonnut heidän mafiaimperiuminsa. Eipä ihme, että Putin yritettiin salamurhata kaksi kertaa vuoden 2000 aikana, toisella kerralla Putin selviytyi todella onnekkaasti!

Viimeistään nyt länsi huomasi, mikä Putin oli miehiään. Mutta hänen syrjäyttämisensä oli liian myöhäistä, sillä Putin oli täyttänyt kaikki tärkeät virat omilla silovikeillaan. Tästä edespäin Venäjän ulkopolitiikan suunta muuttui merkittävällä tavalla. Se ei enää tulisi olemaan lännen uskollinen ja nöyrä palvelija, joka päästää Exxon Mobilin ja British Petroliumin pilkkahinnalla poraamaan öljyä, ja joka kuljettaa kaiken pääoman maastaan Yhdysvaltojen, Britannian, Sveitsin ja Saksan pankkeihin.

Vuoden 2003 lopussa tapahtui lopullinen välirikko lännen ja Venäjän välillä. Valtaosan Venäjän öljyvarannoista omistaneen Jukosin osake-enemmistö oli siirtymässä Mihail Hodorkovskilta Rothschildin pankkiiridynastian päämiehelle, Jacob Rothschildille. Samalla Rothschildille, jonka isoisä Nathanael Rothschild, rahoitti Japanin voittoon Venäjä-Japani sodassa 1905 ja lopulta Bolshevikkien vallankumouksen vasalliensa Jacob Schiffin ja Kuhn@Loeb pankkiirien kautta.

Putinin oli pakko toimia ja nopeasti. Hodorkovski vangittiin ja heitettiin vankilaan, ennen kuin hän ehti tehdä jotain sellaista, jolla olisi katastrofaaliset seuraukset Venäjän taloudelle ja yhteiskunnalle. Hodorkovskin vangitsemisessa ei sinänsä ollut mitään väärää, sillä hän oli 1990-luvun villinä vuosina syyllistynyt moniin rikoksiin, aina rahanpesun ja veronkierron kautta murhaan asti. Gibraltarilaista Menatep-yhtiötään hyväksikäyttäen Hodorkovski oli siirtänyt laittomasti miljardien dollareiden edestä valuuttaa pois Venäjältä omille yksityisille pankkitileilleen.

Mutta Hodorkovskin rikollinen tausta ei poista sitä tosiseikkaa, että hänen vangitsemisensa syy oli poliittinen - vastaavia muita rikollisia oligarkkeja oli vapaana Venäjällä. Miksi juuri Hodo vangittiin? Hän aikoi tehdä jotain sellaista, joka olisi voinut raunioittaa koko Venäjän nousevan, mutta vielä herkän talouden.

Tämän jälkeen alkoi lännessa ja sen lehdistössä ennennäkemätön vihakampanja Putinia vastaan. Yksikään Venäjän valtionpäämies sitten tsaari Nikolai II:n ei ollut lännessä yhtä julkisesti vihattu kuin Putin. Todellisia diktaattoreita, kuten Leniniä, Stalinia ja Trotskya (pahin näistä kolmesta) jopa arvostettiin lännessä heidän elinaikanaan.

Miksi Putin sitten oli niin vihattu? Hän astui länsimaisen kapitaalin ja länsimaisten pankkiirien etujen tielle, ja alkoi ajaa kansallisia etuja. Venäjän hallitseminen on lopulta avain koko Euraasian hallitsemiseen sen valtavan koon ja luonnonvarojen ansiosta, ja Putin oli viemässä Venäjää pois lännen kontrollista. Jukosin kansallistaminen oli viimeinen ja merkittävin asia, joka teki Putinista lännen suoran vihollisen.

Putin vihastutti toimillaan lännen, mutta samalla auttoi omia kansalaisiaan. Venäjän talouskasvu on yksi nopeimmista maailmassa. Köyhien määrä on puolittunut. Miesten odotettavissa oleva elinaika on noussut lähes neljällä vuodella vuoden 1999 tasoon verrattuna (toki elinaika on edelleen alhainen, vain hieman yli 60 vuotta). Venäjän talous on kaksinkertaistunut Putinin aikana, samoin venäläisten ostovoima. Nämä ovat kiistattomia faktoja. Putin edustaa ennenkaikkea omaa kansaansa. Hän on venäläisten edunvalvoja, ei länsimaisten pankkiirien eikä liikemiespiirien.

Putin ja hänen silovikinsa tekivät sen, mikä heidän piti tehdä. He pitivät koossa hajoamassa olevan valtionsa. Keinot olivat ne, mitä oli käytettävissä.

http://www.larouchepub.com/pr/1999/glazyev_book_pr_991203.html

http://www.larouchepub.com/pr/1999/g...pr_991203.html

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000427&posting=22000000021412981

Sanan- ja ilmaisunvapauden suhteen näyttää menevän loistavasti, kun Karjalan kongressin puhemies tuollaista julkisesti kirjoittelee. Eikös sitä ole metelöity meillä koko ajan kuinka Putinin diktatuuri pitää julkista sanaa hallussaan ja vainoaa toisinajattelijoita?

Toisaalla kuitenkin kerrotaan Karjalan Tasavallasta aivan erilaisia uutisia.
Uusien investointien tekemistä ja käyttöönottoa.
Maatalousinvestointeja Aunukseen, Lahdenpohjan uuden viilutehtaan käyttöönotto, Petroskoin uuden kardiologisen yksikön käyttöönotto jne.

Anatoli Grigorjev ei taida olla perillä talouden kehityksestä.