Alkuperäinen kastekäsky on Matteuksessa.

Alkuperäinen kastekäsky sanakin on väärennettynä vuoden 1992 raamatun väärennäksessä ensimmäisen kerran.
Se käskynä ei ole Jeesuksen vahvistama joten se siitä valheesta joka ei edes ole käskynä vaan vuori saarna jossa Jeesus antaa ohjeita opetuslapsilleen kuinka heidän tulee toimia hankkiessaa AIKUISIA, JO USKOSSA OLEVIA seuraajikseen.

Siis lähetyskäsky sanakin on raamattuun väärennetty, mietin vaan koska se lapsikaste sanakin saadaan saatanallisuuden käsikirjaan!

Perätön väite:

"Matteuksen tallentaman alkuperäisen, Jeesuksen itsensä
sanoman kastekäskyn mukaan järjestys on ensin kaste ja
sitten opetus.(Matt.28:16-20)"


Vastaus:

Jaa! Meinaatkos, että kun apostolit lähtivät täyttämään
Herran antamaa lähetyskäskyä, he lassosivat pakanoita
samalla tavalla kuin lehmäpojat karjaa lassoavat, sitten
he sitoivat pakanat, ja veivät pakanat sen jälkeen
sidottuina kastettaviksi, ja sitten kastoivat heidät
väkisin.

Vasta väkisin kastamisen jälkeen he apostolit sitten
julistivat lassoamilleen ja kastamilleen pakanoille
evankeliumia. Noinko siis meinaat tapahtuneen?


Mahdatkos myös tietää, miksi vuoden 1776 käännös
kuuluu Matteuksen 28: 19-20 kohdassa seuraavasti:

"19. Menkäät siis ja opettakaat (a) kaikkea kansaa,
ja kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän
Hengen, 20. Ja opettakaat heitä pitämään kaikki,
mitä minä olen teille käskenyt. Ja katso, minä olen
teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti.
Amen!"


Mahdatkos tietää miksi tuossa edellä jae 19 alkaa
sanoilla: Menkää siis ja OPETTAKAAT…"

Koska et taida tietää, minäpä kerron.

Tuo sana "opettakaat" on käännös kreikankielisestä
sanasta "matheeteusate". Tämä "matheeteusate" on
aktiivin aoristin imperatiivi verbistä "matheeteuoo".

Tämä "matheeteuoo" verbin aoristin imperatiivimuoto
on siis käännetty suomeksi "opettakaat" - sanalla,
ja mahdatko tietää miksi?. No siksi että se merkitsee
myös opettamista, eli juuri opettamalla opetuslapseksi
tekemistä.

No, mahdatko tietää, mitä opettamalla kristillisyydessä
tehdään opetuslapsia?

No minäpä kerron. Kristillisyydessä tehdään opetuslapsia
opettamalla eli julistamalla hyvää sanomaa eli evankeliumia,
kuten Apt. 14:21 myös kertoo tapahtuneen:

"Ja julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa ja
saatuaan monta opetuslasta he palasivat Lystraan ja
Ikonioon ja Antiokiaan." (Vapaan evankelisluterilaisen
seurakuntaliiton käännöksen mukaan).

Sen sijaan vuoden 1776 käännös sanoo:

"Ja kun he olivat saarnanneet siinä kaupungissa
evankeliumia ja monta OPETTANEET, palasivat he
Lystraan ja Ikonioon ja Antiokiaan."

Edellä lainatussa vuoden 1776 käännöksessä
"opettaneet" sana on käännös kreikan alkukielen
sanasta "matheeteusantes", joka on aoristin
aktiivin partisiippi verbistä "matheeteuoo".

Vuoden 1776 käännöksen lestadiolaisten julkaisemassa
nykyversiossa on Matteuksen 28:19 kohdassa sanan
"opettakaat" jäljessä "a" kirjain, joka viittaa
jakeen alla olevaan "opettakaat" - sanan selvennykseen,
joka kuuluu: "tehkää opetuslapsiksi".

On aivan varmaa, että Matteuksen lähetyskäskyn
käsky "tehkää opetuslapsiksi", merkitsee
opetuslapsiksi tekemistä juuri pääasiassa
"opettamalla", eikä millään muulla tavalla.

Merkittävää on sekin, että Suomen luterilaisten
julkaisemissa Uuden Testamentin kreikka - suomi
sanakirjoissa pyritään järjestään salaamaan
(ilmeisesti opillisista syistä) se, että
"matheeteuoo" verbin merkitys on paitsi
"opetuslapseksi tekeminen" myös nimenomaan
"antaa opetusta".

Jos avaat esimerkiksi parin tiiliskiven kokoisen
kreikankielisen Uuden testamentin sanakirjan
(Leksikon tees Kainees Diathikees, S. Eustratiadou),
löydät sivulta 488 "Matheeteuoo" verbin kohdalta
seuraavan selityksen Matteuksen kohtaan 28:19:

"Pereuthentes matheeteusate panta ta ethnee =
poieesate mathetas, didaksate panta ta ethnee."

Ilmaisu "poieesata methetas" merkitsee:
"tehkää oppilaiksi.

Ilmaisu "didaksate panta ta ethnee" merkitsee:
"opettakaa kaikkia kansoja".

On myös huomattava, että edellä esitetyt olivat
selitystä siihen, mikä on "matheeteuoo" verbin
merkitys kohdassa Matteus 28:19, jossa verbi
esiintyy aktiivin aoristin imperatiivimuodossa.

Tässä kohtaa siis Jeesus antoi seuraajilleen
käskyn "tehdä oppilaita kaikista kansoista,
opettamalla kaikkien kansojen jäseniä:"

Jäseniin viittaa jatkon maskuliininen ja
feminiininen "autuus" joka ei tarkoita
kansoja kokonaisuuksina.

Jos olisi tarkoitettu kansoja kansoina, "autuus"
monikon sijalla pitäisi tekstissä olla neutrinen
monikko "auta", koska "kansa" - sanan monikko on
"ethnee"

Opetuslapseksi tekemiseen kuuluu tietysti myös se
Matteuksen jakeen 28:20 mainitsema jatko-opetus
(jota ei suinkaan voida toteuttaa lyhyessä ajassa)
jossa oppilaiksi tehtyjä opetetaan pitämään kaikki
minkä Herra määräsi myös apostolien pidettäväksi.

Tästä opetuksesta käytetään kreikankielisessä
tekstissä toista sanaa, eli "didaskoo" verbin
preesensin aktiivin partisiippimuotoa "didaskontes".

Kuitenkin on otettava huomioon se seikka, ettei
todennäköisesti alkuperäisessä Matteuksen
evankeliumin lähetyskäskyssä puhuta kastamisesta
yhtään mitään.

Se Matteuksen evankeliumin lähetyskäsky jota
esimerkiksi kirkkoisä Eusebius ennen Nikean
vuoden 325 kokousta lainasi kirjoituksissaan
kokonaista 21 kertaa, kuului seuraavasti:

"Mentyänne kaikkeen maailmaan, tehkää oppilaita
kaikista kansoista, minun nimessäni opettamalla
heitä pitämään kaikki mitkä määräsin teille."

Tässä todennäköisesti alkuperäisessä versiossa
oppilaita tehdään vielä selvemmin juuri opettamalla.

Oppilaaksi tekeminen aloitetaan hyvää sanomaa
julistamalla eli evankeliumia opettamalla, ja
tähän vaiheeseen matheteuoo- verbin käyttö
viittaa.

Opetusta sitten jatketaan, opettamalla oppilaiksi
kääntyneet pitämään kaikki Jeesuksen opetukset,
ja tähän vaiheeseen didaskoo verbin käyttö viittaa.


"Matheeteuoo" verbin merkityksistä on syytä vielä
sanoa, että sillä on nykykreikassa opettamisen
merkitys vielä tänäkin päivänä.

Kim Schneiderin ja Eleftherios Cavrielidesin
Kreikkalais-suomalainen sanakirja kertoo 359
sivulla verbin merkityksistä seuraavaa:

"Matheeteuoo, ,,,olla oppilas, olla oppilaana
/ harjoittelija(na)
// tr. opettaa, antaa opetusta (jossakin aineessa,
esimerkiksi kreikan kielen)."

Totuuden murusia Matteuksen evankeliumin lähetyskäskystä.

Professori Jukka Thurén on kirjoittanut arvokkaan sarjan Uuden testamentin kirjojen selitysteoksia. Luukkaan evankeliumia ja Apostolien tekoja käsittelevässä teoksessaan Thurén selvästi tuo julki, että alkuseurakunta kastoi alkuaan juutalaisuudesta kristityiksi kääntyneet Herramme Jeesus Messiaan nimeen.

Matteuksen evankeliumin selitysteoksessaan Thurén edellyttää Matteuksen evankeliumin alkuaan kirjoitetuksi hepreaksi (tai oikeammin arameaksi jota silloin nimitettiin hepreaksi). Tämä alkuperäinen hepreaksi kirjoitettu Matteus tunnettiin "nasaretilais- evankeliumina", ja siitä oli käytössä sekä täysi, että myös karsittu muoto. Täyttä muotoa käyttivät ryhmä jota nimitettiin "nasaretilaisiksi", karsittua muotoa (josta oli poistettu alkuluvut) taas käyttivät ryhmä jota nimitettiin "ebioneiksi".

Thurén tuo julki, että alkuperäisestä Matteuksen evankeliumista eli hepreaksi kirjoitetusta nasaretilaisevankeliumista todennäköisesti puuttui tuo "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" suoritettava kastekäsky. Tämä kastekäsky tuli tässä muodossaan kuvaan mukaan vasta siinä vaiheessa, kun tuo alkuaan hepreaksi kirjoitettu nasaretilaisevankeliumi käännettiin kreikaksi, eli nykyiseksi meille tutuksi Matteuksen evankeliumiksi.

Kolmikaavan muotoinen kastekäsky siis otettiin Thurénin mukaan käyttöön vasta pakanalähetyksen tarpeisiin, ja sitä perusteltiin nasaretilaisevankeliumin kreikan kielelle käännetyn Matteuksen evankeliumiin kirjoitetuilla sanoilla, joita sanoja ei ollut tuossa heprean /arameankielisessä nasaretilaisevankeliumissa.

Mitä siis se todistaa, jos tuo Thurénin esittämä hypoteesi pitää paikkansa? Eikö se todista nimenomaan, ettei Herramme Jeesus ole suinkaan koskaan lausunut lähetyskäskynään noita mainittuja sanoja?

Jukka Thurén on myös sitä mieltä, että kirkkoisä Eusebius on ennen Nikean kokousta viljellyt tuota esinikealaista Matteuksen lähetyskäskyn tekstivarianttia (josta nuo kolminaisuuskaavan mukaiset sanat puuttuivat) vain siitä syystä, että hän oli näkemyksiltään taipuvainen areiolaisuuteen.

Tämä olettamus Eusebiuksen motiivista ei tunnu uskottavalta. Paremminkin on uskottavaa, että kreikankielisestäkin Matteuksen evankeliumista oli todella olemassa tuo esinikealainen muoto, josta nuo sanat "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" puuttuivat, ja tilalla tekstissä olivat alkuperäisinä nuo neljä sanaa, "en too onomati muu" (minun nimessäni).

Professori Jukka Thurén on kirjoittanut myös ansiokkaan ja sisällöltään merkittävän oppikirjan nimeltään: ”Kirkon usko. Nikaialaisen uskon tunnustajan opas”.

Tämä teos on julkaistu teologian opiskelijoiden oppikirjaksi vuonna 2002 Joensuun yliopiston toimesta. Kirjan sivulla 164, otsikon ”Lopuksi 1. UT:n trinitaariset lauseet”, löytyy Matteuksen evankeliumin nykyistä kolmijäsenistä kastekaavaa koskeva merkittävä kappale, josta lainaan seuraavaa:

”…Vaikka kaste on aluksi tapahtunut Jeesuksen nimeen ja ensimmäiset marttyyrit on surmattu Jeesuksen nimen tunnustamisen tähden, ovat Isä ja Pyhä Henki silloinkin olleet läsnä. Antiokian vaikutuspiirissä näyttää pakanoita kastettaessa ruvetun käyttämään kolmijäsenistä kastekaavaa. Päästessään kreikkaa puhuvan kirkon pääevankeliumiksi tämä nasarealaisten heprealainen evankeliumikirja on vaikuttanut ratkaisevasti kolmekohtaisen dialogisen ja deklaratiivisen kastetunnustuksen syntyyn ja leviämiseen. NK:n trinitaarinen rakenne on juutalaiskristillistä alkuperää.”

Merkittäviä ovat lainauksen seuraavat kolme lausetta:

”…kaste on aluksi tapahtunut Jeesuksen nimeen…”

”Antiokian vaikutuspiirissä näyttää pakanoita kastettaessa ruvetun käyttämään kolmijäsenistä kastekaavaa.”

”…tämä nasarealaisten heprealainen evankeliumikirja on vaikuttanut ratkaisevasti kolmekohtaisen dialogisen ja deklaratiivisen kastetunnustuksen syntyyn ja leviämiseen.”

Jälleen sopii kysyä, mitä se siis merkitsee, jos kerran kaste alkuaan suoritettiin Jeesuksen nimeen, ja jos kolmijäseninen kastekaava syntyi, levisi, ja otettiin käyttöön Syyrian Antiokian vaikutuspiirissä vasta myöhemmin, nasarealaisten heprealaisen evankeliumi-kirjan vaikutuksesta?

Eikö tämäkin anna nimenomaan melkoista tukea seuraavan johtopäätöksen tekemiseen?

Koska Herramme Jeesus ei ole todennäköisesti koskaan lausunut lähetyskäskynään noita kolmikaavaan sisältyviä sanoja, hän ei ole käskenyt seuraajiaan käyttämään kastettaessa tuollaista kaavaa.

Kolmijäseninen kastekaava on siis syntynyt melkoisella varmuudella siten, kuten Aimo T. Nikolainen asian jo aikaisemmin lainatuin sanoin ilmaisi::

”Mutta samalla kun kristillinen kokemus ja ajattelu joutuivat painottamaan Jumalan työtä Jeesuksen. Poikansa, ja Pyhän Hengen kautta, syntyi myös tämä täyteläisempi kaste-kaava."

19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni,KASTAMALLA heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

Jeesuksen sanojen mukaan, Isää ja poikaa saa herjata mutta Pyhää Henkeä ei. Jos sinulla on Sielu, se sanoo sinulle että ilman Äitiä ja Tytärtä ei ole Isää eikä Poikaa. Se on Jumalan totuus joka kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa kielestä riippumatta on totta.

Mitä kasteeseen tulee, niin ainut Luojan, jumalan, luoma kaste on naisen kohdussa. Kaikki sen ulkopuoliset kasteet ovat pakanallisia.

Matt. 23:15 : " Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette! " (Jokela 11.7.2008)

Vasten Jumalan 10 Käskyä, ja Suomen Lakia, ja Jeesuksen oppeja, te opetatte lapset syntisiksi; Kaikkien lakien rikkojaksi. Ja kun lapsi tekee oppinne mukaan, te syytätte lasta sanoen; "Pirun riivaama". Totta on että hän oli pirun riivaama, ja sen te tartutitte lapseen väärillä opeillanne.

Matt. 18:6 : " Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. "

19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen


--------------------------------------------------------------
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
--------------------------------------------------------------

1 "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.
2 Sentähden, kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niinkuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja kaduilla (kirkoissa ja yleisillä paikoilla) saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
3 Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee,
4 että almusi olisi salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
5 Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa (kirkoissa ja yleisillä paikoilla) , että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
6 Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
7 Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.
8 Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan.
9 Rukoilkaa siis te näin:

Te väitätte seuraavanne Jeesuksen oppeja, mutta rikotte niitä joka kerta kun lausutte Isä meidän -rukouksen ääneen kirkoissa tai yleisillä paikoilla. Opilla on myös yhteys 10 Käskyyn; " Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu". Te opetatte lapsia rikkomaan lakia, kaikkien lakien rikkojiksi (syntisiksi), mikä on vasten 10 Käskyä ja Suomen Lakia.

Ainut ja Oikea Jumalan palvelu mitä on, on hyvät ajatukset ja hyvät teot. Kaikki muu on paholaisesta.

Lisää totuuden murusia Matteuksen evankeliumin lähetyskäskystä:

Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyn mukaan Jeesus olisi siis käskenyt kastaa oppilaiksi suostuvat "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Onkin selvää, että itse kastaminen on kyllä kuulunut alusta asti oppilaaksi tekemisen yhteyteen, mutta samaa selvyyttä ei ilmene siinä, mihin nimeen alkuaan kastettiin.

Nestlen kreikankielisen Ut:n tekstilaitoksen vuoden -63 painoksen alaviitteessä on viittaus osaan kirkkoisä Eusebiuksen tekstitraditiota. Alaviitteen merkkien mukaan Eusebiuksen tuntemassa Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyssä on esiintynyt (jae 19) sanat: "en too onomati muu" merkiten: "minun nimessäni". Nämä sanat ovat siis Eusebiuksen tekstitradition mukaisessa Matteuksen tämän kohdan alkuperäisessä versiossa esiintyneet eräiden nykyisten sanojen sijalla. Nämä nykyiset sanat joiden tilalla on siis Eusebiuksen mukaan alkuaan esiintynyt edellä mainittuja muita sanoja, ovat: "baptidzontes autuus eis to onoma tuu Patros kai tuu Hyiuu kai tuu Hagiuu Pneumatos" merkiten:" kastamalla heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen".

Sanallinen käsky kastaa on täten puuttunut kokonaan Eusebiuksen tuntemasta Matteuksen evankeliumin alkuperäisen lähetyskäskyn tekstistä. Kastekäskyn sijalla on alkuaan ollut vain käsky tehdä oppilaita "minun nimessäni" eli Jeesuksen nimessä.

Matteuksen evankeliumin selitysteoksessaan (SUTS.) Esko Haapa esittää tämän jakeen Eusebiuksen tuntemassa kreikankielen muodossa. Tämä teksti (käännökseni kanssa varustettuna) kuuluu:

"poreuthentes matheeteusate ta panta ethnee en too onomati muu
"Mentyänne tehkää oppilaiksi kaikkia kansoja minun nimessäni
didaskontes autuus teerein panta hosa eneteilameen hyymiin."
opettavina heitä pitämään kaikki jotka minä määräsin teille."

Tällaisena teksti onkin ongelmaton:. Opetuslapseuttaminen tapahtuu, opettamalla Jeesuksen nimessä pitämään Jeesuksen määräykset. Epäselväksi jää ainoastaan, kuuluuko pilkku sanojen "kansoja, minun" vaiko "nimessäni, opettavina" sanojen väliin.

Alaviitteessä Esko Haapa vielä selittää:

"Eusebiuksen esinikealainen teksti on rytmillisesti eheä kokonaisuus, jonka kahdesta säkeestä edellinen antaa käskyn ja jälkimmäinen selvittää lähemmin tehtävän sisällön. Yhdistävänä iskusanana on `kaikki` (panta). Sanojen "en too onomati muu" paikalle pantu kastekäsky särkee tasapainoisen kokonaisuuden. ... Eräät tutkijat (E. Conybeare, J. Wellhausen, E. Lohmeyer) ovat esittäneet, että puheenaolevassa yhteydessä Eusebiuksen kastekäskytön lukutapa olisi alkuperäinen."

Kun Esko Haapa siis selittää: `Sanojen "en too onomati muu" paikalle pantu kastekäsky särkee tasapainoisen kokonaisuuden´, hän siis selvästi ilmaisee sen tosiasian, että tämän raamatunkohdan alkuperäiset sanat on tekstistä poistettu,ja tilalle asetettu toisia sanoja, jotka sitten särkevät kohdan tasapainoisen kieliopillisen kokonaisuuden.

Aimo T. Nikolainen selittää "Avaa Uusi testamenttisi"-sarjan ensimmäisessä niteessä tätä Matteuksen kohtaa seuraavasti: "Sen perusteella, että kirkkoisä Eusebius Mt:a ennen Nikean kirkolliskokousta lainatessaan tuntee sellaisen lähetyskäskyn, josta puuttuu kaste kolmiyhteisen Jumalan nimeen, on epäilty kasteen alkuperäistä kuulumista Mt:n tekstiin. Tämä on kuitenkin virhetulkinta, koska tämä lyhyempikin teksti: `tehkää heidät minun nimessäni opetuslapsiksi` tarkoittaa kastetta niin kuin vastaava kohta Lk 24:47."

Nikolainen on ilmeisen oikeassa siinä, että tämä lyhyempikin kaava edellyttää kyllä kastamista. Sen sijaan hän sivuuttaa hiljaisuudella sen tosiasian, että tämä lyhyempi kaava edellyttää kasteen tapahtuvan Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen.

Jatkossa Nikolainen tosin kyllä tunnustaa, että: "...kaste Jeesuksen nimeen on ollut kastetoimituksen vanhempi muoto", mutta hän pitää silti selviönä, että tämä "täyteläisempi kaava" on Matteuksen evankeliumissa alkuperäinen:

"Merkittävä yksityiskohta on, että Mt:n mukaan, Matteuksen kirkon liturgian mukaisesti, on kastettava Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kaste Jeesuksen nimeen on ollut kastetoimituksen vanhempi muoto, niin kuin Apostolien teoista näemme. Mutta samalla kun kristillinen kokemus ja ajattelu joutuivat painottamaan Jumalan työtä Jeesuksen. Poikansa, ja Pyhän Hengen kautta, syntyi myös tämä täyteläisempi kastekaava."

Nikolainen siis tarkoittaa, että tästä raamatunkohdasta nykyisinkin löytyvä teksti on "täyteläisempi kastekaava", jonka Matteus Nikolaisen uskon mukaan on itse evankeliumiinsa kirjoittanut..

Silti Nikolainen kuitenkin tunnustaa, että tämä ”täyteläisempi kastekaava” on syntynyt kristillisestä kokemuksesta ja ajattelusta, ei sen sijaan lähetyskäskyn antamisen yhteydessä lausutusta Herramme sanallisesta ilmaisusta.

Samaa mieltä oli jo 9.9. 1932 edesmennyt professori Antti J. Pietilä, joka kuolinpäiväänsä edeltävänä päivänä sai Kristillisen dogmatiikkansa kolmannenkin osan valmiiksi. On merkittävää, että hän näki ja kirjoitti jo silloin rohkeasti näkemyksensä tästä Matt. 28:19 nykyisestä tekstimuodosta. Hänen dogmatiikkansa toisesta osasta (sivu 148) voimme lukea:

"Kastekäsky Matt.28:19: `Menkää siis ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni, kastamalla heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen`, tekee muotonsa puolesta kieltämättä liturgisen kaavan vaikutuksen, ja Apostolien tekojen uudistuva maininta, että alkuseurakunnassa kasteet toimitettiin Jeesuksen nimeen eikä kuten siinä määrätään (Ap.t.2, 38; 8, 16; 10, 48; 19, 5) tekee todennäköiseksi, että sanamuoto on suhteellisen myöhäissyntyinen, mutta mikään ei estä tunnustamasta sitä asiallisesti historialliseksi ja Uuden Testamentin henkipiiriin kuuluvaksi. Se on täsmälliseen kaavaan kiteytynyt Jeesuksen tarkoitusten ja katsomusten ilmaus, joka kokoaa yhteen kristillisen ilmoituksen hedelmän niin hyvin elämänlahjan kuin opinkin puolesta. Opetuslapset ovat epäilemättä olleet ylösnousseen Herran kanssa Öljymäellä ja saaneet unohtumattoman kokemuksen, Herran sanan, joka painui heidän tajuntaansa kastekäskynä, mutta samoin kuin Johanneksen esittämät Jeesuksen jäähyväispuheet kantavat muotonsa puolesta mietiskelevän ja Herransa muistoa rakastavan Johanneksen tyylin leimaa, niin on kastekäskynkin nykyinen sanamuoto syntynyt kristillisen pelastuksen myöhemmän kokonaisnäkemyksen vaikutuksesta."

Pietilä siis tosiasiassa edellä selvästi tunnustaa, ettei Jeesus suinkaan ole lausunut näitä nykyisen tekstin sanoja, vaan kastekäskyn nykyinen sanamuoto on syntynyt kristillisen pelastuksen myöhemmän kokonaisnäkemyksen vaikutuksesta.

Pietilän dogmatiikan kolmannessa osassa (sivu 323) on toinen samaa Matteuksen evankeliumin tekstikohtaa käsittelevä kappale:

"Kasteen dogmaattinen perusta. Olemme jo aikaisemmin ilmaisseet ajatuksemme n.s. kastekäskystä Matt.28, 18-20: `Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni, kastamalla heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja opettamalla heitä pitämään kaikki, minkä olen käskenyt teille. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.` Se ei voi mitenkään olla suoranainen Herran-sana, vaikka siinä mainittu tapaus on epäilemättä historiallinen ja vaikka seurakunta, joka muodosti liturgiset kaavansa, on saanut tähänkin juhlalliseen sanelmaan aiheensa Herran sanasta ja käytännöstä. ..."

Tässä Pietilä tunnustaa, ettei nykyinen kastekäsky `voi mitenkään olla suoranainen Herran-sana´, vaan sen sijaan `seurakunta on muodostanut liturgisen kaavansa´ , ja lykännyt sen Herramme suuhun, muka hänen lausumakseen.

´Pietilän edellä lainattujen kohtien teksti on sanonnaltaan erittäin varovaista ja jopa nykyistä Matteuksen tekstimuotoa puolustelevaa. Tosiasiassa tekstistä käy kuitenkin selvästi ilmi, ettei Pietiläkään pitänyt tätä kolminaisuuskaavan mukaista kastekäskyä Jeesuksen suusta lähteneenä.

Jos näet näin on, etteivät sanat ole ylösnousseen Jeesuksen suusta lähteneet, tällöin olisi ollut Pietilänkään turha enää tekstin kanssa vetkutella. Jos sanat näet eivät ole aitoja Herramme aitoja sanoja, ne ovat silloin ilman muuta hänen suuhunsa ympätty väärennös. Kolmatta vaihtoehtoa ei ole.

Myös nykyajan omankin maamme eturivin teologit ovat aivan samalla kannalla Matteuksen lähetyskäskyn kastekäskyn aitoudesta.. Esimerkiksi professori Lars Aejmelaeus on vuonna 2000 ilmestyneessä kirjassaan ”Kristinuskon synty” ottanut kantaa myös kyseiseen Matteuksen nykytekstin aitouteen.. Kirjansa sivuilla 222 -223 hän kirjoittaa muun muassa:

”Kertomuksiin Ylösnousseen ilmestyksistä ja hänen niissä antamista ohjeista liittyy runsaasti legendanomaista aineistoa ja eri evankeliumeissa vastaava opetuslapsille annettu käsky vaihtelee sisältönsä puolesta merkittävästi (vrt. Luuk. 24:46-49; Joh. 20:21-23). Myöskään Matteuksen kastekäsky ei sellaisenaan heijasta todellista `historiallista´ tapahtumaa ja siihen liittyvää tarkkaa käskyä. On esimerkiksi varsin mahdollista, että evankelista itse on vastuussa kastekäskyn sanamuodon viimeistelystä, kuten kolminaisuuskaavan käytöstä tässä yhteydessä. Sen Matteus on mahdollisesti ottanut oman Syyriaan sijoittuvan kirkkonsa kastekäytännöstä. Kaava esiintyy nimittäin Syyriaan sijoittuvassa Apostolisten isien kirjoituksiin sijoittuvassa ja mahdollisesti myös ennen kuin Matt. kirjoitetussa Apostolien opetuksessa (Didakhe). …”

Selvää onkin, että kun vain kymmenen päivää ehti (Luukkaan tekstien mukaan) kulua lähetyskäskyn antamispäivän ja helluntain välissä, ja Pietari ei silti helluntaipäivänä tiennyt Matteuksen evankeliumin nykyisen tekstin mukaisesta kastekäskystä mitään, tämä käsky ei tällaisenaan voi olla Herran suusta lähtenyt. Eihän Pietari voinut kymmenessä päivässä unohtaa Herramme selvää käskyä. Hän sen sijaan käski kääntyneiden kastattaa itsensä "Jeesuksen Kristuksen nimeen" (Apt.2:38).

Mitä tulee Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastamiseen, on merkille pantavaa, ettei missään muuallakaan Uuden testamentin kirjoituksissa esiinny viittaustakaan tämän kaavan mukaiseen kastekäytäntöön.

Eduard Schweizer:in Matteuksen evankeliumin selitysteoksessa kerrotaan (sivu 355):

"Ennen Nikean konsiilia (325 jKr.) kirkkoisä Eusebios siteeraa useasti (21 kertaa) tätä Matteuksen kohtaa lyhennetyssä muodossa: `Menkää ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni minun nimessäni opettaen heitä - -.` Epäselväksi vain jää, kuuluuko `minun nimessäni` yhteen edeltävän vai jäljessä olevan sanan kanssa."

Ainakin yhden näistä kohdista löydämme Eusebiuksen kirkkohistorian kohdasta III: 5: 2, ja se kuuluu Ivar A Heikel:in Eusebiuksen kirkkohistorian suomennoksen mukaan:

"Muiden apostolien henkeä vastaan oli vehkeilty monella tavalla, ja heidät oli karkotettu Juudeasta. Nämä olivat silloin tehneet matkoja kaikkien kansojen luo, saarnatakseen ja opettaakseen Kristuksen avulla, joka oli sanonut heille: `Menkää ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni minun nimeeni.`"

C. F. Cruse:n kääntämän englanninnoksen mukaan sama kohta kuuluu:

“But the rest of the apostles, who were harassed in innumerable ways with a view to destroy them and drive them from the land of Judea, had gone forth to preach the gospel to all nations, relying upon the aid of Christ, when he said, "Go ye, teach all nations in my name."

Tämä teksti ymmärtääkseni kääntyy suomeksi seuraavasti:

”Mutta loput apostoleista, joita oli ahdisteltu lukemattomilla keinoilla, aikomuksena tuhota heidät ja ajaa heidät pois Juudean maata, he olivat menneet saarnaamaan evankeliumia kaikkiin kansakuntiin, Kristuksen tukeen luottaen, kun hän oli sanonut heille : ”Menkää, opettakaa kaikkia kansakuntia minun nimessäni,"
Eduard Schwartz:in kreikankielinen eli siis alkukielinen tekstilaitos tästä Eusebiuksen kirkkohistorian edellä käännöksinä lainatusta kohdasta on (ilman korko- ja henkäysmerkkejä esitettynä) seuraavanlainen:

...των τε λοιπων αποστολων μυρια εις θανατον επιβεβουλευμεμων και της μεν Ιουδαιας γης απεληλαμενων, επι δηι του κηρυγματος διδασκαλιαι την εις συμπαντα τα εθνη στειλαμενων πορειαν συν δυναμει του Χριστου, φησαντος αυτοις ” πορευθεντες μαθητευσατε παντα τα εθνη εν τωι ονοματι μου”,...

Havaitsemme, että Eusebius on esittänyt sanat ”poreuthentes matheeteusate panta ta ethnee en too onomati muu” = ”Mentyänne tehkää oppilaiksi kaikkia kansoja minun nimessäni” selvästi Jeesuksen suusta kuultujen arameankielisten sanojen kreikankielisenä käännöksenä.

Tämä Eusebiuksen tekstissä esiintyvä Jeesuksen lähetyskäsky ei siis ilmeisestikään ole epätarkkuudesta johtuva toisinto, vaan ilmeinen viittaus aitoon aramean kielellä annettuun lähetyskäskyyn joka on alkuaan ollut luettavissa kreikankielisenä käännöksenä Matteuksenkin evankeliumissa.

Lisää totuuden murusia koskien Matteuksen lähetyskäskyä

ALKUPERÄINEN LÄHETYSKÄSKY

Ajattelevaa Uuden testamentin lukijaa kummastuttaa (Apostolien tekoja lukiessaan) alkuseurakunnan jäsenten käytös. Vaikka Jeesus oli antanut selvän lähetyskäskyn mennä tekemään kaikista kansoista Herran opetuslapsia, ja vaikka hän oli käskenyt saarnata evankeliumia kaikille luoduille, näin ei kuitenkaan alkuun tapahtunut. Nekin Jerusalemin alkuseurakunnan jäsenet, jotka vaelsivat muihin maihin, eivät puhuneet sanaa muille kuin juutalaisille.

Kun Pietari sitten saamansa näyn vaikutuksesta löysi uskalluksen mennä Korneliuksen kotiin evankeliumia julistamaan, ja Korneliuksen perhekunnan kääntymys tuli Jerusalemin seurakunnan jäsenten korviin, joutui Pietari syytöksen alaiseksi tästä ympärileikkaamattoman kodissa vierailustaan.

Pietari joutui tarkoin selittämään ja perustelemaan tapahtumaa, ja vasta tässä yhteydessä näyttää seurakunnalle selvinneen, että pakanoistakin kääntyneille kuuluu sama evankeliumin armo ja jopa Pyhän Hengen osallisuus kuin juutalaisista kääntyneillekin.

Edellä sanottu nostaa kysymyksen: miksi ei Jeesuksen selvää lähetyskäskyä ymmärretty eikä noudatettu, jos hän kerran sellaisen antoi? Vai onko ehkä niin, ettei Jeesus ole antanutkaan lähetyskäskyä Matteuksen nykyisen tekstin mukaisena, eli siinä muodossa missä se evankeliumissa nykyään esiintyy?

Onkin syytä jatkaa tätä tutkistelua..

MATTEUKSEN EVANKELIUMIN LÄHETYSKÄSKY

Mat. 28:18-19: kuuluu kreikankielisestä alkutekstistä tehtynä sanatarkkana käännöksenä seuraavasti:

"Ja luo tultuaan Jeesus puhui heille, sanoen: `` Minulle annettiin kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Mentyänne siis opetuslapseuttakaa kaikkia kansoja, kastavina heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, opettavina heitä pitämään kaikki jotka minä määräsin teille: Ja katso! Minä olen teidän kanssanne kaikkina päivinä maailmanajan täyttymykseen asti."

Edellä kirjoitetun käännöksen alkukielisessä versiossa esiintyy "matheeteuoo" - verbin aoristin imperatiivin muoto: "matheeteusate".

Tämä verbi merkitsee oppilaaksi (tai opetuslapseksi) tekemistä eli opetuslapseuttamista. Verbin kohteena ovat kaikki kansat: "panta ta ethnee". Kuitenkaan ei `kaikkia kansoja´ tarkoiteta kansakuntina tekemisen kohteiksi, vaan tarkoitetaan kaikkien kansojen yksilöitä. Tämä ilmenee tekstissä siitä, että vaikka "kansat" (ta ethnee) on monikon neutrimuoto, tähän viittaava pronomini "heitä" esiintyy silti monikon akkusatiivin maskuliinimuodossa: "autuus", eikä neutrimuodossa: "auta".

Verbit "kastavina" (baptidzontes) ja "opettavina" (didaskontes) ovat kumpikin preesensin partisiippimuodossa. Preesensin partisiippi merkitsee yleensä pääverbin kanssa samanaikaista toimintaa, joten tässä siis merkitys on, että kansojen yksilöistä tehdään oppilaita kastamalla ja opettamalla.

Teksti on kuitenkin ongelmallinen, koska kreikankielinen alkuteksti ei ole sisältänyt alkuperäisessä kirjoitusmuodossaan ollenkaan välimerkkejä. Ei ole selvää, missä suhteessa "kastavina" - ja "opettavina" - partisiipit ovat keskenään, kun sanojen "Hengen" (pneumatos) ja "opettavina" (didaskontes) väliltä puuttuu lisäksi "kai" - eli "ja" - sana.

Eräissä arvostetuissa käsikirjoituksissa (esim. Codex Vaticanus) esiintyy preesensin partisiipin "baptidzontes" sijalla aoristin partisiippi: "baptisantes". Tämän mukaan partisiippien keskinäinen suhde selvenee, kun merkitys muuttuu: "Kastettuanne heidät...opettakaa..."

Kreikkalainen raamattuoppinut Johannes Kolitsara on julkaissut Kreikassa Uuden testamentin parafraasin eli selittävän mukaelman. Tässä parafraasissa pyritään mahdollisimman tarkoin tuomaan ilmi alkutekstin merkitys, sellaisena kuin kirkkoisät ovat tekstit ymmärtäneet.

Kolitsaran teksti Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyyn on seuraava:

"Siis, menkää nyt ja opettakaa totuutta kaikille kansoille. Ja heidät, jotka tulevat uskoviksi ja tulevat oppilaiksenne, kastakaa heidät nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. Opettakaa heitä pitämään kaikki käskyt, jotka minä teille olen antanut. ..."

Kolitsaran mukaan on siis oikein tulkita Matteuksen alkutekstin merkitys siten, että oppilaaksi tekeminen aloitetaan opettamalla, ja vasta sen jälkeen kastetaan nämä uskoviksi tulleet ja täten apostolien oppilaiksi suostuvat, jonka jälkeen taas jatketaan opetusta. Evankeliumin julistaminen on opettamista, ja ihmisten oppilaiksi tekeminen aloitetaan, julistamalla heille evankeliumia.

Näin myös Apt.14:21 kertoo tapahtuneen: "Ja julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa, ja tehtyään monia oppilaiksi..."

Tässä on ilmeistä, että oppilaiksi tekemiseen kuului evankeliumin vastaanottaneiden kastaminen, vaikka sitä ei tekstissä sanota.

Nestlen kreikankielisen Ut:n tekstilaitoksen vuoden -63 painoksen alaviitteessä on viittaus osaan kirkkoisä Eusebiuksen tekstitraditiota.

Alaviitteen merkkien mukaan Eusebiuksen tuntemassa Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyssä on esiintynyt (jae 19) sanat: "en too onomati muu" merkiten: "minun nimessäni".

Nämä sanat ovat siis Eusebiuksen tekstitradition mukaisessa Matteuksen tämän kohdan alkuperäisessä versiossa esiintyneet eräiden nykyisten sanojen sijalla.

Nämä nykyiset sanat joiden tilalla on siis Eusebiuksen mukaan alkuaan esiintynyt edellä mainittuja muita sanoja, ovat:

"baptidzontes autuus eis to onoma tuu Patros kai tuu Hyiuu kai tuu Hagiuu Pneumatos"

merkiten:" kastamalla heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen".

Sanallinen käsky kastaa on täten puuttunut kokonaan Eusebiuksen tuntemasta Matteuksen evankeliumin alkuperäisen lähetyskäskyn tekstistä.

Kastekäskyn sijalla on alkuaan ollut vain käsky tehdä oppilaita "minun nimessäni" eli Jeesuksen nimessä.

Matteuksen evankeliumin selitysteoksessaan (SUTS.) Esko Haapa esittää tämän jakeen Eusebiuksen tuntemassa kreikankielen muodossa.

Tämä teksti (käännökseni kanssa varustettuna) kuuluu:

"poreuthentes matheeteusate ta panta ethnee en too onomati muu
"Mentyänne tehkää oppilaiksi kaikkia kansoja minun nimessäni

didaskontes autuus teerein panta hosa eneteilameen hyymiin."
opettavina heitä pitämään kaikki jotka minä määräsin teille."

Tällaisena teksti onkin ongelmaton: Opetuslapseuttaminen tapahtuu, opettamalla Jeesuksen nimessä pitämään Jeesuksen määräykset. Epäselväksi jää ainoastaan, kuuluuko pilkku sanojen "kansoja, minun" vaiko "nimessäni, opettavina" sanojen väliin.

Alaviitteessä Esko Haapa vielä selittää:

"Eusebiuksen esinikealainen teksti on rytmillisesti eheä kokonaisuus, jonka kahdesta säkeestä edellinen antaa käskyn ja jälkimmäinen selvittää lähemmin tehtävän sisällön. Yhdistävänä iskusanana on `kaikki` (panta). Sanojen "en too onomati muu" paikalle pantu kastekäsky särkee tasapainoisen kokonaisuuden. ... Eräät tutkijat (E. Conybeare, J. Wellhausen, E. Lohmeyer) ovat esittäneet, että puheenaolevassa yhteydessä Eusebiuksen kastekäskytön lukutapa olisi alkuperäinen."

Kun Esko Haapa siis selittää:

`Sanojen "en too onomati muu" paikalle pantu kastekäsky särkee tasapainoisen kokonaisuuden´,

hän siis selvästi ilmaisee sen tosiasian, että tämän raamatunkohdan alkuperäiset sanat on tekstistä poistettu, ja tilalle asetettu toisia sanoja, jotka sitten särkevät jopa kohdan tasapainoisen kieliopillisen kokonaisuuden.

Eduard Schwartz:in kreikankielinen, eli siis alkukielinen tekstilaitos tästä Eusebiuksen kirkkohistorian edellä käännöksinä lainatusta kohdasta on (ilman korko- ja henkäysmerkkejä esitettynä) seuraavanlainen:

...των τε λοιπων αποστολων μυρια εις θανατον επιβεβουλευμεμων και της μεν Ιουδαιας γης απεληλαμενων, επι δηι του κηρυγματος διδασκαλιαι την εις συμπαντα τα εθνη στειλαμενων πορειαν συν δυναμει του Χριστου, φησαντος αυτοις ” πορευθεντες μαθητευσατε παντα τα εθνη εν τωι ονοματι μου”,...

Havaitsemme, että Eusebius on esittänyt sanat ”poreuthentes matheeteusate panta ta ethnee en too onomati muu” = ”Mentyänne tehkää oppilaiksi kaikkia kansoja minun nimessäni” selvästi Jeesuksen suusta kuultujen arameankielisten sanojen kreikankielisenä käännöksenä.

Tämä Eusebiuksen tekstissä esiintyvä Jeesuksen lähetyskäsky ei siis ilmeisestikään ole epätarkkuudesta johtuva toisinto, vaan ilmeinen viittaus aitoon aramean kielellä alkuaan annettuun lähetyskäskyyn, joka on alkuaan ollut luettavissa kreikankielisenä käännöksenä Matteuksenkin evankeliumissa.

Voimme siis pitää melkoisen varmana, että Matteuksen lähetyskäsky on alkuaan ollut Eusebiuksen viljelemän esinikealaisen tekstin muodossa.

Mutta siinäkin tapauksessa, että nykyinen teksti olisi Matteuksen kynästä lähtenyt aito ilmaus, se on silti väärennös, kun se on asetettu Jeesuksen suuhun.

Matteuksen lähetyskäskyn nykyisen tekstin aitoutta vastaan onkin myös esitetty seuraavaa:

"Jeesus ei koskaan sanonut: `Käyttäkää näitä nimiä.`Niin ei ole tehty ainoassakaan Raamatussa kerrotuista kastetilaisuuksista. Ne hyväksyttiin Nikean kirkolliskokouksessa. He ottivat nimen sijasta arvonimet.`" (Ote William Branhamin saarnasta, kirjasta: "Mihin Suomi uskoo?", Harri Heino).

On joka tapauksessa ilmiselvää, että kasteen toimittamisen käytäntö on jossakin vaiheessa muuttunut. Milloin ja missä tämä tapahtui, siihen Esko Haapa antaa viitteen (aikaisemmin mainitussa selitysteoksessaan), kirjoittaen:

"Ei ole sen vuoksi ihme, että kasteen toimittaminen Jeesuksen nimeen ... saattoi vaihtua kasteeksi Pyhän Kolminaisuuden nimeen. Niin sanotaan tapahtuneen ensin Syyriassa, mihin myös Mt:n ja Didakhen yhtäpitävyys asiassa viittaa. (Did.7:1)."

Kasteopetuksessa myös painotettiin Paavaliin (Room.6:3) vedoten, että:

"... hosoi ebaptistheemen eis Khriston Jeesuun eis ton thanaton autuu ebaptistheemen,..."
= ...meidät kaikki jotka kastettiin Kristukseen Jeesukseen, hänen kuolemaansa meidät kastettiin",

ja näin oli myös selvää, että kaste merkitsi Jeesuksen kuolemaan kastamista.

Jeesuksen Kristuksen nimeen kastaminen ilmaistaan Apostolien teoissa prepositiolla eis akkusatiivilla (8:16, 19:5), prepositiolla epi datiivilla (2:38), sekä prepositiolla en datiivilla (10:48).

Matteuksen evankeliumin selitysteoksessaan Esko Haapa kertoo näiden prepositioiden käytön merkityksestä:

"Kastaminen jonkun nimeen merkitsee kastamista jonkun omaisuudeksi (W Heitmüller). Nimessä (`en` tai `epi too onomati`) viittaa vain asianomaisen nimen mainitsemiseen toimituksen yhteydessä. Nimeen (eis to onoma) on merkitykseltään syvempi."

Edellä lainattu siis tarkoittaa, että mitä tahansa prepositioita Luukas (selostaessaan Apostolien teot - teoksessaan kastetapahtumia) onkin käyttänyt, aina hän tarkoittaa, että Jeesuksen Kristuksen nimi mainittiin ääneen näiden toimitusten yhteydessä.

Ilmeisen selvää on näin ollen, että Apostolien tekojen edellyttämissä kastetapahtumissa ei mainittu ääneen sanoja: "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."

Itse asiassa Jeesuksen nimeen kastamisen merkitys sulkee pois koko mahdollisuuden käyttää kolmikaavaa. Tämä seikka ilmenee selvästi apostoli Paavalin edellä lainatusta roomalaiskirjeen kohdan opetuksesta:

"Vai oletteko tietämättömiä että meidät kaikki jotka kastettiin Kristukseen Jeesukseen, hänen kuolemaansa meidät kastettiin? Meidät haudattiin siis yhdessä hänen kanssaan kasteen kautta kuolemaan, jotta kuten Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, näin myös me vaeltaisimme elämän uutuudessa."

Tekstiin ei sovellu kastekaava: "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", sillä Isä ei kuollut, eikä myöskään Pyhä Henki, vaan ainoastaan Poika, Jeesus kuoli.

Pojan kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen kristitty siis Paavalin mukaan kasteessa liitetään, ja samalla omasta syntielämästään pois kuolemiseen.

Ilmeistä onkin, että Matteuksen evankeliumin nykymuotoisen lähetyskäskyn sisältämän (ja heti kohta väärin ymmärretyn) kastekaavan käyttöön ottamisella, ja alkuperäisen Jeesuksen nimeen kastamisen syrjäyttämisellä, hukattiin samalla kasteen alkuperäisestä merkityksestä jotakin tärkeää, eli kastettavan korostettu samaistuminen Jeesuksen kohtalonyhteyteen.

Totuuden murusia vielä lisää.

Aikaisemmissa murusissa lainattiin Esko Haavan tekstiä.

Matteuksen lähetyskäskystä opettaessaan, Esko Haapa viittasi myös Matteuksen ja Didakhen yhtäpitävyyteen: Tämä "yhtäpitävä" Didakhen kohta kuuluu:

"Peri de tuu baptismatos huutoo baptisate: tauta panta proeipontes,
"Mitä kasteeseen tulee, näin te kastakaa: Tämän kaiken edellä sanottuanne,

baptisate eis to onoma tuu patros kai tuu hyiuu kai tuu hagiuu
kastakaa nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän

pneumatos en hydati dzoonti."
Hengen vedessä elävässä.”

Katsotaan nyt, mitä tuo mainittu Didakhee tosiasiassa kastamisen tavasta opettaa.

Didakheen eli 12 apostolin opetuksen nimellä tunnetun kirjoituksen syntymisen rohkeimmat ajoittavat vuosien 50 - 70 välille, varovaisimmat vuoden 100 tienoille.

Tämä Didakhe siis sanoo suomeksi käännettynä kastamisesta kohdassa 7:1-4 seuraavaa:

"Mitä kasteeseen tulee, kastakaa seuraavasti. Kun olette lausuneet kaiken edellä olevan, kastakaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, juoksevaa vettä käyttäen. Mutta jos sinulla ei ole juoksevaa vettä, kasta muuhun veteen. Jos et voi kastaa kylmää vettä käyttäen, kasta lämpimällä. Mutta jos sinulla ei ole kumpaakaan, valele päähän kolmesti vettä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ennen kastetta paastotkoon kastaja ja kastettava sekä jotkut muut lisäksi, jos on mahdollista. Kastettavan käske paastota päivä tai kaksi ennen toimitusta."

Kirja nimeltään "Patrologia,” eli ”Johdanto kirkon isien kirjoituksiin ja niihin sisältyvään oppiin", selostaa edellä lainatun Didakheen kasteopetuksen kohtaa sivuillaan 20 - 22 seuraavaa:

Sivulla 21 sanotaan "Opillisia erityispiirteitä" - otsikon alla Didakheen kasteopetuksen sisällöstä:

"Valelukaste voidaan hyväksyä vain äärimmäisen tarpeen vaatimana, muutoin on kaste toimitettava juoksevassa vedessä, s.o. upottamalla."

Itse Didakheen tekstistä asia selviääkin, sillä suomeksihan luemme siitä sanat:

"Mutta jos sinulla ei ole juoksevaa vettä, kasta muuhun veteen."


Didakheen sanat: "kasta muuhun veteen", kreikaksi: "εις αλλο υδωρ βαπτισον" merkitsevät nimenomaan `veteen kastamista´ veteen upottamisen merkityksessä, siis tosiasiassa `veteen upottamista´, eivät sen sijaan veden valelemista, puhumattakaan vedellä vihmomisesta.

Didakheen tekstistä myös ilmenee, että `kastamisen veteen´ eli `veteen upottamisen´ tuli parhaassa tapauksessa tapahtua `juoksevaan veteen´ εν υδατι ζωντι. Jos juoksevaa vettä ei ole, silloin muuhunkin veteen eli seisovaan veteen ”αλλο υδωρ” upottaminen ”βαπτισον” oli hyväksyttävää.

Parhaassa tapauksessa tuli upottaa `kylmään veteen´, ”εν ψυχρωι” ja jos sitä ei ole, silloin voitiin upottaa myös lämpimään veteen ”εν θερμωι.”

Vasta siinä tapauksessa, jos ei juoksevaa tai vaihtoehtoisesti seisovaa vettä ollut niin paljon käytettävissä ”εαν δε αμφοτερα μη εχηις” että veteen upottaminen ”βαπτισον” olisi mahdollista, vasta tässä tapauksessa valelu ”εκχεον” olisi upottamisen ”βαπτισον” korvikkeena Didakheen opetuksen mukaan hyväksyttävää.

Didakheen teksti siis selvästi esittää, että jos ei vettä tarpeeksi upottamiseen ole käytettävissä, silloin vasta voidaan valeluun upottamisen korvikkeena tyytyä.

Lisäksi on huomioitava, että Didakheen tekstin sanat eivät edes nimitä valelemista `kastamiseksi´ "βαπτισον" vaan Didakheen kreikankielinen alkuteksti nimittää valelua nimenomaan vain `valelemiseksi, "εκχεον":

"Jos et voi kastaa kylmää vettä käyttäen, kasta lämpimällä. Mutta jos sinulla ei ole kumpaakaan, valele päähän kolmesti vettä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."

-----------------

Didakheen teksti edellä kehottaa kastamaan ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. Teksti siis viestii siitä, että Isällä, Pojalla ja Pyhällä Hengellä on yksi yhteinen nimi. Tekstissä sana ”nimeen” onkin yksikössä, vaikka tekstissä Isä, Poika ja Pyhä Henki mainitaan toisistaan erillisinä.

Myös Matteuksen evankeliumin nykymuotoisessa tekstissä, eli kohdassa 28: 19 "kolmesta genetiivistä huolimatta `nimi` on yksikössä", kuten oppineet asian ilmaisevat.

Mutta ”Isä” ei ole Isän nimi, eikä ”Poika” ole Pojan nimi, vaan teksti paremminkin viestii, että Isällä, Pojalla ja Pyhällä Hengellä on yksi yhteinen nimi.

Kreikankielisen Jeesus-nimen hepreankielinen muoto on näet `Jehooshua´, mikä tarkoittaa: "JHWH on pelastus", "Jahve on pelastaja". Isä on antanut nimensä Pojalle (Joh.17: 11), ja Jumalan Henki on Jahven, Pelastajan Henki.

Jo olettaisimme (vastoin todennäköisyyttä), että Matteuksen evankeliumin 28: 19 nykymuotoisen lähetyskäskyn tekstin kasteohjeen sanat "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" olisivat todella aitoja ja alkuperäisiä, siis paitsi Matteuksen kirjoittamia, myöskin Jeesuksen lausumia, miten ne silloin pitäisi suhteuttaa Apostolien tekojen lausumiin Jeesuksen nimeen suoritetuista kastamisista?

Ei varmaankaan niin, että Apostolien tekojen lausumat Jeesuksen nimeen suoritetuista kastamisista olisi tulkittava lyhennetyiksi maininnoiksi tosiasiallisesta pitemmästä, ääneen lausutusta kaavasta "Isän, Pojan, ja Pyhän Hengen nimeen", vaan juuri päinvastoin.

Kastettaessa ääneen lausutuissa sanoissa "Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen", olisi samalla toteutunut myös Isän, Pojan ja Pyhän Hengen `nimeen´ kastaminen.

---------------------

Kristinuskon historia 2000 (Weilin & Göös) ensimmäinen osa tunnustaa sivullaan 84 kirkon alkuaikojen jälkeen muuttuneesta kasteen edellytyksestä seuraavaa:

"Kirkon alkuajoista saakka pienet seurakunnat olivat joutuneet kohtaamaan suuria vaikeuksia ja vahvistamaan itse omaa uskoaan ,kun taas germaanikansojen käännyttäjä oli organisoitu ja teologisesti vahva kirkko.

Käännynnäisille kaste ei enää merkinnyt - kuten aikaisemmin - tietoista kristinuskon tunnustamista. Se oli vain ulkoinen merkki kirkkoon kuulumisesta.

Vanhan kirkon aikaan kääntyminen oli ollut kasteen edellytys, mutta nyt järjestys oli päinvastainen; kasteeseen liittyvä uskonnonopetus (katekumenaatti) seurasi kasteen jälkeen, jos silloinkaan.

Täydellisinä ja tietoisina kristittyinä pidettiin munkkeja ja nunnia jotka luostareissaan omistautuivat kokonaan uskonsa toteuttamiselle (-> 529/s. 82)."

APOSTOLIEN TEKOJEN KASTETEKSTIT

Kasteesta helluntaipäivänä kertoo Apt. 2 luku, jakeet 37-41. Pietarin saarnan vaikutuksesta kuulijat saivat piston sydämiinsä ja kysyivät:" Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?",

Silloin Pietari vastasi:

"Muuttakaa mielenne ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksi saamiseksi, niin te tulette saamaan Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu, ja kaikille jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme kutsuu."

Seuraavat huomiot näyttävät tekstin perusteella ilmeisiltä:

1. Kaste kuului tietoisen mielenmuutoksen yhteyteen.

2. Kaste toimitettiin syntien anteeksi saamiseksi.

3. Pyhän Hengen lahjan saamisen ehtona oli mielenmuutos ja kasteen vastaanottaminen.

4. Erityisesti on huomioitava, ettei Pietari sanonut:

"...kastattakoon kukin itsensä ja perheensä", vaan (ainoastaan) "itsensä." Tämä osoittaa, ettei helluntaipäivänä suinkaan kastettu kokonaisia perheitä perheen päiden kääntymyksien perusteella.

5. Kun teksti jatkaa, sanoen: "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin", edellyttää tämä kunkin kastettavan henkilökohtaista kääntymystä kasteen saamiseksi.

Samarian kasteteksti edellyttää samaa. Tekstin (Apt.8:5-17) jae 12 sanoo:

"Kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti heille evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."

1. Teksti sanoo, että saarnan sisällön uskoneet ottivat vastaan kasteen.

2. Kun sekä miehet että naiset mainitaan erikseen, tämä osoittaa, ettei ollut kyse perhekunnista.

3. On huomioitava, että vaikka miehet ja naiset mainitaan erikseen, lapsia ei mainita ollenkaan.

Etiopian kuningattaren hoviherran kasteesta kerrotaan samassa luvussa (8:26–39). Tämän kertomuksen mukaan hoviherra kysyi, Filippuksen evankeliumin julistusta ensin kuunneltuaan:

"Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?"

Meidän kirkkoraamatun tekstistämme puuttuu Filippuksen vastaus kysymykseen, eli 37 jae, koska se puuttuu myös eräistä kreikan alkukielisistä käsikirjoituksista (papyrus 45, Codex A, B, C, P) joita nykyään arvostetaan eniten. Olisi kuitenkin ollut kovin outoa, jos hoviherra olisi käskenyt pysäyttämään vaunut, Filippukselta mitään vastausta saamatta. Tästäkin syystä ortodoksisen kirkon virallisessa tekstiperinteessä esiintyvä jae 37 tuntuu asiaan kuuluvalta.

Tämän jakeen mukaan Filippus vastasi hoviherralle, esittäen hänelle hänen kastamisensa ehdon seuraavin sanoin:

"Jos sinä kaikesta sydämestäsi uskot, se on luvallista."

Eräässä codexissa (Laudianus) esiintyy toisenlainen vastaus:

"Jos sinä uskot kaikesta sinun sydämestäsi, sinä olet pelastuva."

Jatkossa hoviherra vakuuttaa kummankin tekstimuunnoksen mukaan uskovansa Jeesukseen Jumalan Poikana:

"Minä uskon Jeesuksen Kristuksen olevan Jumalan Pojan." / "Minä uskon Kristukseen, Jumalan Poikaan."

Hoviherran kastamista koskevasta kertomuksesta on tehtävissä seuraavat huomiot:

1. Edellä esitetyn mukaan uskon tunnustus oli kasteen saamisen ehto.

2. Samasta ehdosta todistaa epäsuorasti myös saman luvun jakeen 13 sanat: "...Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa...", vaikkakin hänen mielenlaatunsa paljastui myöhemmin vääräksi (18-24).

Paavalin kääntymyksestä on kerrottu Apt.9:1-30, mutta kiinnostavaa on se, mitä Paavali Luukkaan mukaan itse kertoi Ananiaan hänelle sanoneen (22:16):

" Ja nyt, mitä aiot? Noustuasi anna kastaa itsesi ja pestä pois sinun syntisi, avuksi huudettuasi hänen nimeään." (Tai:"...avuksi huutavana hänen nimeään." tai: "...vetoavana hänen nimeensä.") Aoristin mediumin partisiippi "epikalesamenos" ilmaisee joko edeltävää tai samanaikaista tapahtumaa suhteessa muuhun tekemiseen.

Tekstin mukaan kaste merkitsee syntien pois pesemistä, ja Paavalia kehotettiin käymään tälle pesulle edellä tai samanaikaisesti Herran nimeä itselleen (mediumi) avuksi huutavana.

Korneliuksen perhekunnan kastamisesta kerrotaan 10 luvussa. Kun Kornelius, enkeliltä käskyn saatuaan, kutsutti apostoli Pietarin, oli hän jo koonnut sinne lähimmät ystävänsä ja sukulaisensa. Kun Pietari saapui, Kornelius sanoikin Pietarille:

"Nyt olemme siis tässä kaikki Jumalan edessä, kuullaksemme kaiken, mitä Herra on käskenyt sinun puhua."

Enkeli oli näet sanonut Korneliukselle:

"Hän (Pietari) on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut ja koko sinun perhekuntasi"(11:14).

Korneliuksen kerrotaan olleen jo entuudestaan hurskaan ja Jumalaa pelkääväisen, "niin kuin koko hänen perhekuntansakin"(10:1-2).

Kun Pietari sitten saarnasi, lankesi Pyhä Henki kuulijoiden ylle, ja he alkoivat puhumaan kielillä ja ylistämään Jumalaa. Tällöin Pietari kysyi, voiko kukaan kieltää kastamasta vedellä näitä Pyhän Hengen saaneita. Kukaan ei voinut kieltää, ja niin Pietari käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.

Koska edellä selostettu kertomus on ensimmäinen koko perhekunnan kääntymystä selostava tapahtuma Apostolien teoissa, on meidän jos mahdollista selvitettävä, millä perusteella tämän perhekunnan jäsenet kastettiin.

Saammekin asiaan lisävalaistusta saman kirjan seuraavasta luvusta (11:1-18), jossa kerrotaan Pietarin joutuneen Jerusalemiin palattuaan syytöksen alaiseksi Korneliuksen kodissa vierailunsa tähden. Pietarin syyttäjilleen pitämän vastauspuheen loppuosa (jakeet 15-17), kuten myös syyttäjien tämän jälkeinen toteamus, on tässä suhteessa merkittävä:

"...Ja sinä aikana kun minä aloin puhumaan, lankesi henki Pyhä päälle heidän kuten myös päälle meidän alussa. Ja minä muistin Herran sanoman, jonka hän sanoi:`Johannes tosin kastoi vedessä, mutta te tulette kastetuiksi Hengessä Pyhässä.` Jos siis yhtäläisen lahjan antoi Jumala heille kuin myös meille, uskottuamme Herraan Jeesukseen Kristukseen, kuka minä olin, kyetäkseni estämään Jumalaa?" Ja tämän kuultuaan he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa, sanoen, "Siis myös pakanakansoille Jumala mielenmuutoksen elämäksi antoi."

Pietarin mukaan Pyhän Hengen lahja annetaan uskoon tulon perusteella. Kuulijoille oli itsestään selvyys, että kysymys on uskoon tulleiden kohdalla myös mielenmuutoksesta.

Kun tässä yhteydessä muistamme Pietarin kehotuksen (2:38):

"Muuttakaa mielenne ja kastattakaa itsenne Jeesuksen Kristuksen nimeen, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan",

lienee pidettävä jokaista Korneliuksen perhekunnan jäsentä henkilökohtaisesti uskoon tulleena ja mielensä muuttaneena.

Samaa edellyttää Pietarin selvitys tapahtuneesta apostolien kokouksessa, josta kerrotaan Apt. 15:7-9:

"Ja paljon väittelyn ollessa meneillään, Pietari, noustuaan, sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että jo muinaisina päivinä Jumala teidän keskuudessanne valitsi pakanat minun suuni kautta kuulemaan evankeliumin sanan ja tuleman uskoon. Jumala, sydäntentuntija, todisti, antaen heille Pyhän Hengen, kuten myös meille. Ja ei mitään erotellut välillä meidän ja heidän, uskolla puhdistaessaan heidän sydämensä."

Tässä edellä Pietari viittasi Korneliuksen kodin tapahtumiin, sanoen itse, että kuulijat tulivat uskoon evankeliumin sanan kuultuaan. Pyhä Henki vuodatettiin heihin sillä perusteella, että Jumala oli puhdistanut heidän sydämensä uskolla.

Lyydian perhekunnan kääntymisestä kerrotaan Apt. 16:11-15,40: Kun Paavali rukouspaikassa alkoi puhumaan sinne kokoontuneille naisille, Lyydiakin oli siellä kuulijoiden joukossa. Jatkosta sanotaan:

"Ja eräs nainen, nimeltään Lyydia, Jumalaa pelkääväinen purppuramyyjä Thyateiraan kaupungista, kuuli, jonka sydämen Herra avasi ottamaan vaarin Paavalilta puhutuista. Ja kun hänet kastettiin ja hänen huonekuntansa, hän pyysi, sanoen: `Jos te arvioitte minun olevan Herraan uskovaisen, sisälle tullen minun talooni, majailkaa.` Ja hän vaati meitä."

Tämä teksti on siitä erikoinen, että se on Apostolien teoissa ensimmäinen ja ainoa kohta, joka todella näyttää edellyttävän, että koko perhekunta kastettiin uskoon tulleen perheenpään (ja vieläpä naispuolisen) uskon perusteella. Voidaan näet kysyä, että jos tässä tekstissä edellytetään myös perhekunnan muiden jäsenten henkilökohtaista uskoon tuloa, miksei siitä mainita mitään? Vai oliko yksin Lyydia (perhekuntansa päänä) tarpeeksi arvostettu, että hänen uskoon tulostaan kannatti mainita?

Tekstiä tulkittaessa on otettava huomioon seuraavat seikat:

1. Kun Lyydia oli nainen, mutta silti perhekuntansa päähenkilö, hän oli joko naimaton tai leski.

2. Perhekunta merkitsee: talo, talonväki, huonekunta, ja sillä tarkoitetaan usein palvelusväkeä.

3. Filippissä kerrotaan tapahtuneen vain kaksi kääntymistapahtumaa: Lyydian ja vanginvartijan perhekunnat.

4. Kun apostolit palasivat vanginvartijan luota, he menivät uudelleen Lyydian tykö. Siellä heistä kerrotaan (jae 40), että:

"... he näkivät veljet ja he rohkaisivat heitä ja he lähtivät pois."

5. Nämä veljet olivat ilmeisen selvästi juuri Lyydian perhekuntaan kuuluvia. He olivat Lyydian palvelusväkeä, ja koska he olivat "veljiä", he olivat myös henkilökohtaisesti uskoon tulleita.

Näin Luukkaalta on jäänyt vain yksinkertaisesti kertomatta heidän Lyydian kääntymyksen jälkeisestä kääntymyksestään, ja ehkä vain siitä syystä, ettei hänellä ollut heidän kohdaltaan yksityiskohtaisia muistiin merkintöjä.

Koska meille on selvää, ettei ketään Lyydian perhekunnan jäsenistä ole vasten tahtoaan väkisin pakotettu suostumaan kastettavaksi, voimme yhtyä Joachim Jeremiaksen kirjasessa "Lapsikaste kirkon alkuaikoina" julkituoman mielipiteen alkuosaan:

"Lyydia, joka todennäköisesti leskeksi jäätyään oli perheensä pää, tuli uskoon, ja sen johdosta `hänet ja hänen perhekuntansa` kastettiin. On selvää, että kuvaus on tässä hyvin tiivistettyä ja jättää mainitsematta, kuinka evankeliumia julistettiin myös Lyydian perheenjäsenille ja kuinka se vaikutti heissäkin uskon."

Sen sijaan mielipiteen loppuosan totuusarvo on mielestäni tosin mahdollinen mutta silti kovin kyseenalainen. Sehän ei näet UT:n tekstien opetuksen valossa näytä todellakaan pitävän paikkaansa;

Mielipiteen loppuosa kuuluu:

"Mutta kuvaavaa on, että Luukas voi kertoa tällä tavalla. Sillä näin hän ilmaisee, että ratkaisevaa oli, kuten G. Gullman sanoo `perheen yhteenkuuluvuus kasteen ollessa kyseessä eikä jokaisen perheenjäsenen yksilöllinen ratkaisu`."

Vanginvartijan perhekunnan kääntymyksestä kerrotaan Apt. 16:25-34:ssä. Herätykseen tapahtumien tähden tultuaan, vartijasta kerrotaan (jakeet 30-31):

"Ja johdattaessaan heitä ulos, hän sanoi: `Herrat, mitä minun tulee tehdä, jotta minä pelastuisin?` Ja he sanoivat: `Usko Herraan Jeesukseen, ja sinä . olet pelastuva, sinä ja sinun huoneesi.`"

Vanginvartijalle annettua vastausta ei suinkaan tulkitaan oikein, jos tulkitaan perhekunnankin pelastuvan perheenpään uskon perusteella. Tässäkin on selvää, että henkilökohtaisen uskomisen ehto koskee jokaista perheenjäsentä erikseen. Tämä ilmenee siitä, mitä vanginvartijan kodissa kerrotaan jatkossa tapahtuneen (16:32):

"Ja he puhuivat hänelle Herran sanaa ja kaikille hänen talossaan. (16:33) Ja ottaessaan heidät tykönsä sillä yön hetkellä hän pesi heidät haavoistaan, ja hänet kastettiin ja kaikki hänen (omaisensa), kohta. (16:34 ) Ja vieden heidät ylös taloon, hän asetti (heidät) pöydän ääreen, ja hän riemuitsi talonväkineen Jumalaan uskoon tulleena."

Kasteen edellä evankelioitiin tekstin mukaan jokainen vanginvartijan perheenjäsen, joten perhe riemuitsi hänen kanssaan, ei vain hänen, vaan jokaisen perheenjäsenen henkilökohtaisesta uskosta.

Krispuksen perhekunnan kastamisesta kerrotaan Apt. 18:8:ssa:

"Ja Krispos, synagoogan esimies, alkoi uskoa Herraan koko hänen huonekuntansa kanssa, ja monet kuulolla olleista korinttolaisista alkoivat uskoa ja heidät kastettiin."

Edellä teksti sanoo vastaansanomattoman selvästi kaikkien kastettujen alkaneen ennen kastettaan uskoa kuulemaansa sanomaan. Kun he sitten ilmaisivat uskovansa, heidät kastettiin.

Efeson opetuslapsista kertoo Apt. 19:1-7. Efesossa oli (ilmeisesti Apolloksen julistuksen tuloksena, joka tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen) 18:24-26) muutamia opetuslapsia, Paavalin tullessa sinne. Paavali kysyi heiltä, havaittuaan heiltä puuttuvan jotakin kristitylle oleellista:

"Saitteko Pyhä Hengen, kun tulitte uskoon?"

Uuden kirkkoraamatun mukaan he vastasivat kysymykseen:

"Emme ole edes kuulleet mistään Pyhästä Hengestä."

Tämä käännös on varmasti liioitteleva, sillä alkutekstin mukaan heidän vastauksensa kuului:

" Emme edes, jos Pyhä Henki on, ole kuulleet."

Papyrus 38 mukaan ( joka on todennäköisesti vanhin säilynyt tämän kohdan sisältävä käsikirjoitus kappale) he vastasivat:

"Emme ole edes, jos Pyhän Hengen ovat jotkut saaneet, ole (siitä) kuulleet." (Vastaus tässä muodossa esiintyy myös eräissä vanhan italan, syyrian, ja koptinkielisissä käännöksissä.)

Vastauksen kuultuaan Paavali tiedusteli heiltä heidän saamansa vesikasteen laatua, ja sai kuulla heidät kastetun (tässä vaiheessa jo) menneeseen aikaan kuuluvalla Johannes Kastajan parannuksen kasteella. Paavali selitti heille, että Johanneksen mielenmuutoksen kaste kuului sellaisenaan menneeseen aikaan, ja että Herra Jeesus oli ylösnoustuaan käskenyt tehdä oppilaita itselleen omassa nimessään. Näin ollen heidätkin tulisi kastaa Herran Jeesuksen nimeen, eli siihen ainoaan nimeen, joka on taivaan alla ihmisille annettu, jossa heidän tulee pelastua (Apt.4:12).

Osa vanhoista käsikirjoituksista (Codex Besae Cantabrigiensis = D, ja Peshitto) vielä kertoo jakeessa 5, mihin nimeen ja myös miksi heidät kastettiin uudelleen:

"Ja tämän kuultuaan heidät kastettiin Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen, syntien anteeksi saamiseksi."

Kun heidät oli näin kastettu, asetti Paavali kätensä heidän päälleen, jolloin he saivat Pyhän Hengen.

Tekstistä ilmenee, että ennen kuin nämä miehet tapasivat Paavalin, he eivät olleet alkuperäisessä mielessä vielä kristittyjä. Heiltähän puuttui syntien anteeksi anto ja Pyhän Henki. Vaikka Johannes Kastajakin saarnasi mielenmuutoksen kastetta syntien anteeksi saamiseksi (Mark.1:4), hän ei silti välittänyt itse anteeksiantoa. Kreikkalainen raamattuoppinut Johannes Kolitsara selittääkin Uuden testamentin parafraasissaan osuvasti Markus 1:4:n tekstin merkityksen:

"Ja Johannes oli tuon aikakauden alku, kastaen erämaassa ja saarnaten kastetta mielenmuutoksen osoitukseksi, jotta kastetut saisivat syntien anteeksiannon, kun vastaanottaisivat vähän ajan päästä tulevan Messiaan."

Korinttolaiskirjeessään Paavali kertoo kastaneensa vielä Stefanaankin perhekunnan (1 Kor.1:16). Tästä perhekunnasta kerrotaan saman kirjeen lopussa (16:15-16), että:

"he olivat antautuneet pyhien palvelukseen."

Kun Paavali kehottaa olemaan kuuliaisia tämän perheen jäsenille ja heidän kaltaisilleen, jotka "työtä tekevät ja vaivaa näkevät", lienee lupa olettaa jokaisen Stefanaan perhekunnan jäsenen olleen myös henkilökohtaisesti uskossa.

Juuri tutkimamme Apostolien tekojen kastetekstit edellyttävät selvästi henkilökohtaista uskoon tuloa ja uskon tunnustusta kasteen edellä jokaiselta kastettavalta. On näin ollen ilmeisen selvää, että Jeesuksen lihassa vaelluksensa päivänä tekemä ero (lasten siunaamisen ja hänen oppilaikseen suostuvien ymmärtävässä iässä olevien kastamisen välillä) periytyi myös alkukristilliseen kastekäytäntöön.

Kunnioittakaamme silti niitäkin, joiden mielestä täyttä varmuutta Apostolien tekojen teksteistä ei voida vetää, selostamalla tässä heidänkin mielipiteensä. Heidän mielestään esimerkiksi Lyydian perhekunnan tapaus, se miten Luukas siitä kertoo, pakottaa jättämään tilaa mahdollisuudelle, että perhekuntien kasteet ovat saattaneet alusta alkaen koskea kaikkia perheenjäseniä, siis myös pieniä lapsia, jos niitä on perheessä ollut. Tällaisesta mielipiteestä (jonka eräästä perustelusta jo edellä mainitsin) on oivana esimerkkinä Joachim Jeremiaksen kirjasta "Lapsikaste kirkon alkuaikoina" lainattu kohta, joka tekee johtopäätöksiä mainituista Apostolien tekojen kohdista:

"Tarkoitetaanko nyt äsken mainituissa kohdissa, jotka puhuvat `perhekuntien` kääntymisestä ja kasteesta, myös lasten - sylivauvojenkin - kastamista? Ensimmäisen vastauksen kysymykseen löydämme jo siitä seikasta, että pelkän `perhekunnan` sijasta saatetaan puhua `koko perhekunnasta`, `kaikista omaisista`. Vahvistavien ilmausten käyttö osoittaa yksiselitteisesti, ettei ainoaakaan huonekunnan jäsentä jätetty kasteen ulkopuolelle. Kun muistamme, millainen vanhempien lähetysseurakuntien sosiaalinen koostumus oli, vaikuttaa epätodennäköiseltä, että kyseisiin huonekuntiin olisi kuulunut huomattavia orjamääriä. Siksi uskottavammalta tuntuu otaksuma, että vahvistavat ilmaukset `kaikki`, `koko` jne. viittaavat perheen kaikkiin lapsiin."

Lienee vielä syytä lainata tähän yhteyteen Eduard Lohsen kirjassa "Uuden testamentin sanoma" esiintyvä kannanotto:

"Emme tietä kastettiinko varhaisimmassa kristikunnassa lapsia. Kun satunnaisesti puhutaan kokonaisten huonekuntien kastamisesta (1 Kor.1:16, Apt.16:15, 18:8), on mahdollista, että tällöin on ajateltu myös lapsia. Yksiselitteiset viittaukset tälläiseen puuttuvat kuitenkin."

Ehdotonta varmuutta ei siis Lohsen mukaan ole löydettävissä Uuden testamentin perhekuntien kastamisesta kertovien tekstikohtien perusteella.

Päästäksemme eteenpäin, on meidän seuraavaksi tutkittava Uuden testamentin niitä tekstejä, jotka sisältävät opetusta kasteen merkityksestä.

UUDEN TESTAMENTIN KASTEOPETUS

Uuden testamentin kirjeitä järjestyksessään lukiessamme, kohtaamme ensimmäiseksi apostoli Paavalin kastetta koskevan opetuksen Roomalaiskirjeestä (6:3-4). Vaikka olenkin jo kerran tämän tekstin lainannut, otan sen tähän uudelleen:

" Vai oletteko tietämättömiä että meidät kaikki jotka kastettiin Kristukseen Jeesukseen, hänen kuolemaansa meidät kastettiin? Meidät haudattiin siis yhdessä hänen kanssaan kasteen kautta kuolemaan, jotta kuten Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, näin myös me vaeltaisimme elämän uutuudessa."

Seuraavat seikat ovat tekstin perusteella huomion arvoisia:

1. Tekstiin ei sovellu kastekaava "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", sillä Isä ei kuollut, eikä myöskään Pyhä Henki. Ainoastaan Poika kuoli, ja hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa osalli suuteen kristitty Paavalin mukaan kastetaan. Käytännössä tämä merkitsee kristitylle omista synneistään pois kuolemista (jae 2).

2. Jeesuksen herättämistä vastaa kristityn kohdalla "uudessa elämässä vaeltaminen", jota kristitty voi harjoittaa vain tietoisesti ja henkilökohtaisesti uskoon tulleena. Kristitty on siis kastettu "vaeltamaan", joten on ilmeistä, että hänen täytyy olla kastehetkellään tietoinen vaeltamisen velvollisuudestaan. Tämä Paavalin kasteopetus näyttää sulkevan pois sen mahdollisuuden, että hän edellyttäisi ketään kastettavan ilman henkilökohtaista uskoon tuloa.

Tässä yhteydessä Johannes Kolitsaran Uuden testamentin parafraasin teksti on erittäin mielenkiintoinen, hänen pyrkiessään valaisemaan sitä, miten kirkkoisät ovat tämän Paavalin tekstin ymmärtäneet:

"Vai ettekö te tiedä, että kaikki meidät jotka kastettiin Jeesukseen Kristukseen, meidät kastettiin samanaikaisesti (meidät painettiin upoksiin eräällä tavalla) , ( ja me tulimme osallisiksi) hänen kuolemaansa? (vanhan ihmisen ristiinnaulitsemisen kautta). Meidät haudattiin siis yhdessä hänen kanssaan kasteen kautta ja me tulimme osallisiksi hänen kuolemaansa, jotta, kuten Kristus todella herätettiin kuolleista taivaallisen Isän kirkkauden kautta, näin myös me olisimme herätettyjä ja eläisimme uutta elämää, hänen tahtoaan kohtaan sopusointuisaa. Sillä jos, kuten kaksi puuta, erottamattomasti yhdistettyinä yhdeksi, me tulimme yhdeksi ruumiiksi Kristuksen kanssa kasteen, kautta, mikä merkitsee samaistumista hänen ristillä kuolemaansa, järjellisen ja luonnollisen seurauksen mukaan me tulemme yhdeksi hänen kanssaan myös ( hänen ylösnousemuksessaan (myös me tulemme nimittäin ylösnousemaan kirkastettuina, kuten myös hän). Tietäen tämän, että meidän vanha ihmisemme, turmeltunut syntiseltä luonnoltamme, ristiinnaulittiin yhdessä Kristuksen kanssa kasteen kautta, jotta se heikontuisi enemmän ja meidän ruumiimme olisi kuin kuollut synnille, ettemme joutuisi jälleen synnin orjiksi. Sillä hän joka kuoli on jo vapautettu synnin vaarasta (onhan tunnettua, että kuolleena olevaa ja kuollutta ei kiusata, eikä hän tee syntiä). Ja koska me olemme kasteen kautta kuolleet yhdessä Kristuksen kanssa, mitä tulee syntiin, me uskomme, että me tulemme yhdessä hänen kanssaan myös elämään kirkastettuina iankaikkisuudessa."

Kolitsara selittää kirkkoisien uskoneen Paavalin tarkoittaneen, että Jeesukseen Kristukseen kastaminen merkitsee kastettavan uskossa suostumista Jeesuksen kuoleman osallisuuteen, eli vertauskuvallisesti kastettavan omankin ruumiin ristiinnaulitsemiseen. Tämä merkitsi käytännössä synnistä erottautumista. Kaste merkitsee vertauskuvallisesti myös "herättämistä", mikä käytännössä merkitsi velvollisuutta uuden elämän elämiseen.

Toinen merkittävä Paavalin kirjoittama kasteopetusta sisältävä kohta löytyy Kolossalaiskirjeestä: Kol. 2:10 -12:

"Ja te olette hänessä täydellisiksi tehdyt, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää. Hänessä teidät myös ympärileikattiin käsintekemättömällä ympärileikkauksella, lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: Hänen kanssaan teidät yhdessä haudattiin kasteessa, jossa teidät myös yhdessä herätettiin, hänet kuolleista herättäneen Jumalan uskon vaikutuksen kautta."

Tekstissä ovat huomion arvoisia seuraavat seikat:

1. Kristuksen ympärileikkaus ei Paavalin mukaan ole suinkaan itse kaste, vaan "lihan ruumiin poisriisuminen", jolla Paavali tarkoittaa uskoon tulon yhteydessä tehtävää mielenmuutosta eli parannusta (vert. Room.8:5-9, 12-13).

2. Tämä lihan ruumis riisutaan tietoisesti pois, kun mennään uskossa kasteelle. Kaste yhdistää kastettavan Jeesuksen hautaamiseen: Kastettavan lihan ruumis eli vanha ihminen haudataan kastetapahtumassa.

3. Kun Paavali käyttää ilmaisua "jossa" (en hoo), hän edellyttää, että samassa kastetapahtumassa jossa kristityn poisriisuttu lihan ruumis haudataan, kristitty myös samalla herätetään Kristuksen yhteydessä elettävään uuteen elämään.

4. Kun Paavali ilmaisee kristityn herättämisen tapahtuvan "Kristuksen kuolleista herättäneen Jumalan vaikuttaman uskon kautta", hän näyttää tällä ilmaisulla tarkoittavan, että Jumalan vaikuttaman uskon tulee olla jo kasteen toimittamishetkellä kastettavassa vaikuttamassa.

Samaa edellyttää Paavalin Galatalaiskirjeen maininta: Gal. 3:26-27:

" Sillä kaikki te olette Jumalan poikia uskon kautta Kristuksessa Jeesuksessa." Paavalihan jatkaa: "Sillä niin monta kuin teitä kastettiin Kristukseen, Kristukseen te pukeuduitte.".

Efesolaiskirjeessä Paavali kertoo, miten Kristus puhdisti seurakuntansa: Efeso 5:25-27:

"Miehet, rakastakaa vaimoja, kuten myös Kristus rakasti seurakuntaa ja itsensä antoi alttiiksi sen edestä, jotta hän sen pyhittäisi, puhdistettuaan sen veden kylvyllä, sanassa, jotta hän asettaisi itselleen kirkastetun seurakunnan, joka ei omaa tahraa eikä ryppyä eikä mitään tuollaista, vaan joka olisi pyhä ja moitteeton."

Edellä Paavali tarkoittaa "veden kylvyllä" kastetta. Tämä sama kylvyksi kääntämäni sana ("luutron = kylpy, pesu, peso) esiintyy myös Paavalin kirjeessä Tiitukselle (3:5) uudestisyntymis-sanan eli "palinggenesiaa"-sanan yhteydessä, tarkoittaen siinäkin kastetta. Ilmaisulla: "dia luutruu palinggenesiaas" Paavali tarkoittaa, että samoin kuin luonnollisessa syntymässä lapsi tavallisesti pestään syntymänsä jälkeen, samoin myös uudestisyntynyt eli uskoon tullut (1 Joh.5:1) pestään kasteessa uudestisyntymisensä eli uskoon tulonsa jälkeen. Tämä Tiituksen kohta kuuluu (Tiit. 3:4-7):

Mutta kun meidän pelastajamme Jumalan hyvyys ja ihmisrakkaus tuli ilmi, ei teoista vanhurskaudessa, joita me olisimme tehneet, vaan hänen laupeutensa mukaan hän pelasti meidät, uudestisyntymisen kylvyn välityksellä ja Pyhän Hengen (suorittaman) uudistuksen, jota (Henkeä) hän meidän pelastajamme Jeesuksen Kristuksen kautta vuodatti meihin runsaasti, jotta vanhurskautettuina hänen armossaan, perillisiksi tulisimme, iankaikkisen elämän toivon mukaan."

Tässä Tiitus kirjeen kohdassa "pelastuminen" sulkee sisäänsä kolme eri asiaa: 1) uudestisyntymisen, 2) uudestisyntymisen kylvyn eli kasteen, ja 3) Pyhän Hengen suorittaman uudistuksen uudeksi luomukseksi. Pelastuskokemuksessa pelastuva kokee tämän kolmannenkin kohdan, eli Pyhän Hengen runsaan vuodatuksen itseensä. Tällä tarkoitetaan Pyhän Hengen kastetta. Näin pelastunut on vanhurskautettu ja iankaikkisen elämän perillinen.

Kirjassaan "Usko ja kaste" jopa sylilapsikasteen raamatullisuuteen uskova lestadiolainen Erkki Reinikainen kieltää tämän kohdan tarkoittavan, että kyseessä olisi uudestisynnyttävä kaste. Hän kirjoittaa:

"...ettei tässäkään ole kysymys kasteesta uudestisynnyttävänä, vaan uskoon liittyvänä sakramenttina eli merkkinä ja sinettinä. Uudistuminen tapahtuu Pyhän Hengen (jae 5) ja Jeesuksen Kristuksen kautta (jae 6). Kolmiyhteinen Jumala pelastaa: Isä (jae 4) Pyhä Henki (jae 5) ja Poika (jae 6)."

Ensimmäisen Pietarin kirjeen mukaan (3:20-21) vedenpaisumuksen aikana pelastuneet pelastuivat "veden kautta" (di hydatos). Tämän pelastumisen vastakuva (antitypon) eli vesi, pelastaa kasteena ( baptisma) myös kristityn. Kaste ei tekstin mukaan kuitenkaan ole "lihan saastan poistamista", vaan hyvän omantunnon pyyntö ( eperooteema) Jumalalle tai: Jumalaa kohtaan ( ... eis Theon). Nykykreikankielisen (Bamban) tekstilaitoksen mukaan kaste on "hyvän omantunnon todistus (martyria ) Jumalalle", ja vuoden -67 laitoksen mukaan "hyvän omantunnon vihkimys (afierosis ) Jumalalle." Vuoden -85 laitoksen mukaan kaste on "sitoumus jonka tunnollisesti otatte itsellenne Jumalaa kohtaan" ( desmevsi pu analamvanete ensinidita apenanti sto Theo).

Kysymme nyt, kenen teksti edellyttää esittävän hyvän omantunnon pyynnön tai todistuksen Jumalalle? Kuka vihkii hyvän omantuntonsa, tai kuka sitoutuu hyvään omaantuntoon Jumalan edessä? Tietenkin kastettava itse, sillä sitähän teksti ilmeisen selvästi tarkoittaa. Hyvää omaatuntoa voidaan pyytää Jumalalta vain tietoisessa uskon tilassa, joten tämä Pietarin kirjeen tekstikin edellyttää siis kastettavalta uskon asennetta toimituksen sisältöön ja merkitykseen.

On myös ajateltu Nooan aikaan pohjautuvan vastakuvan sovellutuksen jäävän siinä mielessä ongelmalliseksi, että pienet lapset (jotka olisivat olleet ymmärtämättömiä ja kykenemättömiä itse menemään arkkiin) olisi joka tapauksessa viety arkkiin vanhempien toimesta. Tähän on todettava, että kristittyjen lapset ovat arkissa jo syntymänsä perusteella (1 Kor.7.14), eivät saamansa kasteen perusteella, jota eivät itse tiedosta. Kun he kristittyjen lapsina tulevat ymmärtävään ikään, heitäkin tulisi odottaa henkilökohtainen hyvän omantunnon kasteliiton tekeminen Jumalan kanssa.

Vielä on syytä käsitellä Johanneksen evankeliumin kohtaa 3:5. Tämän kohdan selityksiä toisiinsa verrattaessa ilmenee sellainen erikoisuus, että lestadiolaiset ovat "vesi" - sanan merkityksen tulkinnasta helluntailaisten kanssa samaa mieltä. Molemmat näet kieltävät sen, että "vedestä" syntyminen viittaisi tässä kohtaa kasteen veteen. Kumpienkin mukaan "vesi" tässä tekstikohdassa tarkoittaisi "sanaa", eli "vedestä syntyminen" tarkoittaisi "sanasta syntymistä".

He ovatkin asiallisesti ottaen oikeassa jo Efesolaiskirjeen 5:26 -kohdan perustalta, jossa Paavalin nimissä kulkeva kirje opettaa, että "Kristus rakasti seurakuntaa, ja antoi itsensä sen edestä, jotta hän sen pyhittäisi, puhdistettuaan sen sanalla, veden pesussa."

Silti ei pidä lähteä antamaan Joh.3:5:n "vesi" - sanalle toista merkitystä kuin mitä tekstissä lukee, eikä myöskään kieltää sitä, että "vesi "- sana tässä kohtaa viittaa selvästi kasteveteen.

Täysin perusteeton on näet Erkki Reinikaisen kirjassaan "Usko ja kaste" esittämä (sivu 96) väite:

"Sitä, että Nikodemoksen ja Jeesuksen keskustelussa ei voinut olla kysymys kasteesta, tukee myös se tosiasia, ettei Jeesus ollut vielä edes asettanut kastetta, Ei tunnu loogiselta, että hän olisi ryhtynyt puhumaan tuntemattomasta asiasta. Nikodemus tosi tunsi juutalaisen proselyyttikasteen ja näin ollen myös Johannes Kastajan suorittaman kasteen."

Ei pidä näet unohtaa sitä Johanneksen evankeliumin esittämää tosiasiaa, että Jeesuksenkin ja hänen oppilaittensa toiminnassa (3:22, 4:1-2) oli käytössä vesikaste, ja näin ollen Nikodeemuksenkin edellytetään olleen tästä vesikasteesta tietoinen. Kun hän sai Jeesukselta selvennyksen siitä, miten vanhakin ihminen voi ylhäältä syntyä, hän oivalsi Jeesuksen viittaavan "vesi" - sanalla siihen kääntymyksen kasteeseen, jolla Jeesus oppilaittensa välityksellä saarnansa vastaanottajat kastoi.

Mahdollista on kuitenkin, että tekstin sanat "hydatos kai" (vedestä ja) ovat myöhempi lisäys tekstiin. Jos näin on, yhtä lailla tällöinkin tekstin "vesi" - sana viittaa kasteveteen, eikä suinkaan sisällä merkitystä "sana". Jos Jeesus olisi todella tarkoittanut selvennyksellään "sanasta ja Hengestä syntymistä", mikään ei olisi estänyt häntä käyttämästä "vesi" - sanan sijasta "sana" - sanaa.

Se seikka, että pelkkä vesi aineena ei tietenkään ketään synnytä, käy ilmi jo jatkon sanoista "ja Hengestä". Ilmeinen sanojen tarkoitus oli ohjata Nikodeemus parannuksen paikalle, mielenmuutosta toteuttamaan, jonka ulkonainen ilmaisu oli suostuminen kastettavaksi. Ei pidä unohtaa, että Ef.5:26 mukaan veden pesulla oli puhdistava tarkoite: puhdistaa sanalla, vedellä pesun tapahtuessa. Aikanaan sitten, kunhan Henki Jeesuksen ylösnousemuksen ja kirkastamisen jälkeen lähetettäisiin, toteutuisi Nikodeemuksenkin kohdalla Hengestä syntymisen osuus.

Uuden testamentin kasteopetus ei enää jätä epäselvyyttä siitä, että kaste kuuluu vain niille, jotka ovat valmiit tekemään henkilökohtaisen hyvän omantunnon liiton Jumalan kanssa. Liittoa tehdessään heidän tulee riisua pois lihan ruumiin mukainen vaellus, ja sitoutua elämään uutta elämää Kristuksen yhteydessä. Uudestisyntyneen eli uskoon tulleen tulee Uuden testamentin opetuksen mukaan käydä uudestisyntymisen pesulle, ja Jumala on puolestaan pitävä huolen lupauksensa täyttämisestä, eli Pyhän Hengen vuodattamisesta.

Tämä on Uuden testamentin selvä kasteteologia, ja tämän vahvistaa myös seuraava Antti J. Pietilän aikaisemmin mainitusta dogmatiikasta tekemäni (III osa, sivut 315-316) tekstilainaus:

"2. Paavalin kaste-oppi. Kasteoppi sellaisena kuin sen on meidän aikamme kristikunnassa esiinnyttävä, kuuluu sikäli koko dogmatiikan vaikeimpiin, että yhtenäisen kirkollisen tradition osoittaminen tällä alalla on mitä vaikeinta ja että lujan raamatullisuudenkin aikaansaaminen tämän sanan tavallisessa merkityksessä on sula mahdottomuus. Pääsyynä tähän on valtiokirkon kastekäytäntö, jonka päämuoto on lapsikaste, ja että teologit pitävät velvollisuutenaan löytää Uuden Testamentin aikuiskastetta koskevasta kasteteologiasta lapsikasteen teologian. Kristillinen kirkko on Hengen uskonnon sille antamien valtuuksien mukaisesti juuri tällä alalla harjoittanut hengellistä täysvaltaisuutta enemmän kuin useimmissa muissa suurissa kysymyksissä, ja tuloksena on ollut, että kirkossa on tapahtunut hämmennystä itse pääasiaan nähden enemmän kuin olisi ollut luvallista. Ainoa todellinen tie kestävään kasteoppiin on Paavalin kasteopin pohjalle rakennettu aikuiskasteen oppi, josta teologia sitten ex analogia päättelee mitä lapsikasteesta on ajateltava."

LASTEN SUHDE UUDEN TESTAMENTIN AIKAISEEN SEURAKUNTAAN

Uudesta testamentista on vielä tutkimatta otsikon aihe, eli lasten suhde Uuden testamentin aikaiseen seurakuntaan. Avainkohta tähän kysymykseen löytyy Paavalin ensimmäisestä Korinttolaiskirjeestä (7:14):

" Sillä uskosta osaton mies on pyhitetty vaimossa, ja uskos ta osaton vaimo on pyhitetty veljessä: muutoin teidän lapsenne olisivat epäpuhtaita, mutta nyt pyhiä ovat."

Ensiksikin on huomioitava, että Paavali käyttää sanaa "teidän" ( hyymoon). Tämä on silti tulkittu siten, että Paavali tarkoittaa seka-avioliitosta syntyneiden kristittyjen lapsia, joiden vanhemmista siis vain toinen on uskossa. Ajatus on tämä: Samoin kuin uskosta osaton aviopuoliso on pyhitetty uskovan puolison kautta, vaikkei hän olekaan seurakunnan kastettu jäsen, samoin myös tälläisten vanhempien lapset ovat pyhitettyjä, vaikka hekään eivät ole seurakunnan kastettuja jäseniä. Koska uskosta osaton puoliso pyhittyy (avioliiton kanssakäymiseen) uskovan puolison välityksellä, niin tälläisestä liitosta syntyneet lapsetkin ovat, eivät ainoastaan "pyhitettyjä" (heegiastai ) vaan jopa "pyhiä"(hagia ).

Ilmaisut "pyhä" ja "pyhät" ovat Uudessa testamentissa kastetun kristityn nimityksiä. Kun Paavali lähetti kirjeensä "Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Jeesuksessa Kristuksessa pyhitetyille, kutsutuille pyhille", hän toteaa myöhemmin heistä (1 Kor. 6:11):

"Ja näitä (teistä) jotkut olitte: mutta teidät pestiin, mutta teidät pyhitettiin, mutta teidät vanhurskautettiin Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.

On siis näin ollen todettava, että vaikka myös "pyhitetty" - nimityksellä tarkoitetaan tavallisesti kastettua kristittyä, Paavali kuitenkin käyttää tätä ilmaisua luonnehtimaan uskosta osattoman puolison asemaa seka-avioliitossa. Tätä pyhitettyä uskosta osatonta puolisoa kun ei luonnollisestikaan ole kastettu. Kun Paavali samassa yhteydessä käyttää lapsista nimitystä "pyhät" sillä perusteella jos toinenkin vanhemmista on kristitty, eikö tämä juuri todista, että kristityn lapset ovat pyhiä kastamattominakin?

Pastori Willjam Aittala valaisee kirjassaan "Joka uskoo ja kastetaan" alkuseurakunnan aikaista käytäntöä tämän 1 Kor. 7:14 jakeen pohjalta:

"Mikäli tässä yhteydessä sana `pyhä` voidaan ymmärtää seurakunnan jäsentä tarkoittavana (kuten 1 Kor.1:2; 6:1,2; 14:33; 16:1,15; 2 Kor.1:1; 8:14; 9:1; 13:12 jne), niin se merkitsisi sitä, että uskovan seurakunnan jäsenen vielä kastamaton lapsi olisi myös luettu seurakuntaan kuuluvaksi. Alandin mukaan alkuseurakuntaan kuuluikin kahdenlaisia jäseniä. Toiset olivat omakohtaisen kääntymisen ja sitä seuranneen kasteen kautta seurakuntaan liitettyjä varsinaisia jäseniä. Tämän sisärenkaan lisäksi kuului seurakunnan läheiseen yhteyteen kuitenkin niitä, joita ei vielä ollut kastettu. Sellaisia olivat mm. pienet lapset, koska `sellaisten on Jumalan valtakunta`. Kuitenkin vasta kasteen ja ehtoolliselle osallistumisen kautta heistä aikanaan tuli seurakunnan täysvaltaisia jäseniä. Kasteelle he tulivat sen jälkeen kun olivat saaneet opetusta ja kun katsottiin, että pikkulapsille luettu erityinen viattomuuden ja puhtauden aika oli ohi."

Tässä yhteydessä sopii mainita, että vanhempia neuvotaan Uuden testamentin Efesolaiskirjeessä (6:4) alusta asti kasvattamaan lapsiaan "Herran kurissa ja nuhteessa." Kun lapsia neuvotaan samassa kirjeessä (6:1) olemaan vanhemmilleen kuuliaisia "Herrassa" olevina, eli siis Kristuksen ruumiin jäseninä, täytyy tässä olla kysymys jo ymmärtävään ikään tulleista ja kasteenkin vastaanottaneista lapsista.

Se asia, minkä alkuseurakunnan kristityt vanhemmat pyrkivät jättämään perintönä lapsilleen, oli vilpitön usko. Tässä vilpittömässä uskossa on jotakin vanhemmilta lapsille periytyvää, vaikka sen tuleekin muodostua myös lapsen omakohtaiseksi uskoksi. Tästä Paavali kirjoitti Timoteukselle (2 Tim.1:5):

"...ottaen muistoon sinussa (olevan) vilpittömän uskon, joka asui ensin sinun isoäidissäsi Looidiksessa ja äidissäsi Eunikessa, ja olen varmistunut että myös sinussa."

Sama kirje (3:5) kertoo Timoteuksen jo lapsuudestaan saakka tunteneen pyhät kirjoitukset, joten hän oli oppinut ne kristityssä kodissaan isoäidiltään ja äidiltään. Apostolien teot kertoo Timoteuksen olleen uskovaisen juutalaisvaimon poika, vaikka isä oli ollut kreikkalainen. Timoteus oli opetuslapsi, josta Lystran ja Ikonionin veljet todistivat hyvää (Apt. 16:1-3).

Ihminen voi siis jo lapsuudestaan saakka olla Herran opetuslapsi vilpittömän uskon kautta. Tämän vilpittömän uskon hän voi "periä" vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan saamansa opetuksen kautta. Sitten, tämän uskon perittyään, hänen tulisi solmia omakohtainen ja henkilökohtainen hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa, kastattamalla itsensä Herran nimeen.

VÄÄRINKÄSITYSTEN VÄLTTÄMISEKSI

Eräällä Kreikan matkallani, käydessäni Kreikan pääkaupungissa Ateenassa, löysin sieltä, Kreikan evankelisten kristittyjen kirkosta, heidän uskoaan selostavan kirjan, nimeltään: " I pistis ton Ellinon evanggeliokon = Kreikkalaisten evankelisten usko." Kirjassa on myös luku " to vaptisma = Kaste." Sen sisältö on mielestäni siksi raitista opetusta, että katsoin aiheelliseksi kääntää osan sen sisällöstä tähän:

" Kastaminen on kristillisen seurakunnan vanha tapa ja käytäntö, ainoa sellainen, jonka kristillinen seurakunta on aivan kuin `lainannut` juutalaisuudesta. Kasteella ei juutalaisessa taloudenhoidossa ollut läheskään sitä tärkeyttä mikä sillä on kristillisyydessä. Juutalaisuudessa käytetyt kasteet olivat vedellä suoritettuja vihmontoja ja pesuja, jotka symbolisoivat puhdistusta saastaisuudesta. Kristillinen kaste sen sijaan on merkityksellinen ja välttämätön julkinen toimitus, joka sinetöi käännynnäisen sisääntulon Kristuksen näkyvään seurakuntaan. Kristillisellä kasteella on se yhteistä juutalaisuuden pesojen kanssa, että sekin symbolisoi puhdistusta synnin saastaisuudesta. On suuriarvoista ja merkittävää havaita, että meidän Herramme valitsi juutalaisuuden useista tavoista ainoastaan kasteen seurakuntansa käyttöön. Sen sijaan Hän hylkäsi muut, kuten ympärileikkauksen, uhritoimitukset, papilliset puvut, jne. Kasteen toimittamistapa symbolisoi paremmin kuin mikään muu lunastusta synnistä, jonka Pelastaja ihmisille toi. Tässä merkityksessään kaste kuuluukin ainoastaan kristilliselle yhteisölle.

Olihan tietenkin jo ennen Kristusta `Johanneksen kaste`, joka sekin oli mielenmuutoksen kaste, syntien anteeksi saamiseksi, mutta tätä kastetta ei myöhemmin pidetty riittävänä niille, jotka tulivat sisään kristilliseen seurakuntaan. Tästä syystä sisään tulevat ihmiset kastettiin uudelleen kristillisellä kasteella, nekin, jotka olivat jo saaneet Johanneksen kasteen. (Apt.19:1-6). Tämä merkitsee sitä, että pelkkä mielenmuutos ei riittänyt Kristuksen kannattajille, vaan mielenmuutoksen ja anteeksisaamisen jälkeen kristityiksi tulleilta odotettiin uutta pyhitettyä ja puhdasta elämää Kristuksen yhteydessä, sekä jokapäiväistä kilvoittelua syntiä ja maailmaa vastaan. Herra itse siis määräsi kasteen sellaiseksi seurakuntansa toimitukseksi, joka erottaa seurakunnan jäsenet muista ihmisistä (Matt.28:19-20, mark.16:15-16). Kuitenkaan Jeesus itse ei kastanut ketään (edes lihassa vaelluksensa aikana) vaan jätti siitä huolehtimisen (jo silloin) oppilaittensa tehtäväksi (Joh.4:2).

...Kristillisen kasteen historiallisesta yhteydestä Johanneksen kasteeseen voimme vetää sen johtopäätöksen, että kaste tapahtui tavallisesti upottamalla, sillä Johanneskin oli valinnut Ainonin, `koska siellä oli paljon vettä`(Joh.3:23).

...Katolisissa seurakunnissa ja Euroopan evankelisissa seurakunnissa (baptisteja lukuun ottamatta) pidetään vihmontakastetta oikeana. Kreikkalaiset seurakunnat pitäytyvät upottamiskasteeseen, sillä ei ole epäilystä siitä, että juuri upottaminen oli ensimmäisen seurakunnan kastetapa.

...Kristillisyyden alkuaikoina kastettavat olivat poikkeuksetta jo ymmärtävässä iässä olevia. He olivat syntyperältään joko juutalaisista tai pakanakansoista, ja tulivat kristityiksi kuultuaan ja uskottuaan evankeliumiin. Juuri kasteen välityksellä he antoivat julkisen tunnustuksen uskostaan ja armon työstä, joka heidän elämässään oli tapahtunut. Näin he tulivat näkyvän Kristuksen seurakunnan jäseniksi. Pyhänä sisäänottotapahtumana seurakuntaan kaste oli jotensakin vastaava juutalaisten ympärileikkaustapahtumalle. Ympärileikkaukseen olivat velvollisia alistumaan kaikki ne, jotka muista kansoista proselyytteina tulivat juutalaisen kansan jäsenyyteen.

Sanonta tässä kohtaa on varovainen `jotensakin vastaava`, sillä ympärileikkaus suoritetaan ainoastaan poikalapsille määrättynä eli kahdeksantena päivänä syntymisestä, kun taas kaste suoritetaan sekä poika- että tyttölapsille erottelematta, ja aikana jota ei ole edeltä määrätty. Täten vastaavaisuus ympärileikkauksen ja kasteen välillä ei ole täydellinen eikä aukoton.

Toisaalta on sanottava, että jos apostolit ja ensimmäiset kristityt olisivat todellakin pitäneet kastetta ympäri leikkausta vastaavana tapahtumana, he olisivat varmaankin pitäytyneet alusta asti lapsikastekäytäntöön. Tämä ei ole kuitenkaan historiallisesti todennettavissa kuin vasta kolmannelta vuosisadalta lähtien. Kuitenkin tästä kasteen ja ympärileikkauksen käsittämisestä toisiaan vastaaviksi suorituksiksi syntyi apostolien jälkeisellä ajalla lapsikastekäytäntö, ja se valtasi seuraavina vuosisatoina useimmat seurakunnat. Aloitettiin siis kastamaan myös kristittyjen vanhempien lapsia.

Muutamat tosin yrittävät vakuuttaa, että tämä tapa olisi periytynyt apostoleilta asti. Väitettä yritetään tukea sillä, että vedotaan Filippin vanginvartijan sekä Lyydian perhekuntien kastetapahtumiin, ja muihinkin Uudessa testamentissa mainittuihin perhekuntakasteisiin. Nämä kohdat eivät kuitenkaan ole tarpeeksi selviä lapsikastekäytännön todisteiksi, sillä emme tiedä, oliko näissä mainituissa perheissä lapsia jotka kastettiin. Ainoa minkä varmasti tiedämme, on se, että kolmannella vuosisadalla Kristuksen jälkeen lapsikaste oli selvänä seurakuntakäytäntönä.

Kun Origenes ja Kyprianus sanoivat, ettei tule estää lapsia saamasta kastetta, he samalla todistavat vastustuksesta jota tämä lapsien kastaminen sai osakseen. Tiedämme myös, että Krysostomus, Naziansinos, Grigorios, Vasilios, Efraim Syyrialainen, Augustinus ja Ambrosius, vaikka olivat kaikki syntyneet kristityistä vanhemmista, saivat silti kasteen vasta ymmärtävässä iässä. Tästä voidaan vetää johtopäätös, ettei lapsikastekäytäntö ollut vielä välttämätön vaatimus, eikä se ollut vielä edes levinnyt kaikkien kristittyjen keskuuteen. Viidennen vuosisadan aikana tapa kuitenkin yleistyi lopullisesti, ja siitä lähtien kaikki seurakunnat ovat tavan hyväksyneet, baptisteja ja muutamia pieniä evankelisten kristittyjen ryhmiä lukuun ottamatta. Näin kristittyjen vanhempien velvollisuuksiin kuuluu viedä pienet lapsensa kasteen välityksellä Kristuksen perheen yhteyteen.

Vaikkakaan lapsikastekäytännöstä ei ole osoitettavissa Kristuksen sanallista käskyä tai lupaa (kuten ei myöskään apostolien), tapaa pidetään silti niissä seurakunnissa oikeutettuna, jotka näkevät kasteen vastaavan ja korvaavan ympärileikkausta, joka oli uskosta vanhurskauttamisen sinetti, ja jonka välityksellä heprealaisten kahdeksan päivää vanhat lapset tuotiin sisälle Jumalan perheväkeen. Lapsia kastavat seurakunnat vetoavat myös Kristuksen käyttäytymiseen pieniä lapsia kohtaan. Jeesus otti heitä syliinsä, ja esitti heidät opetuslapsilleen esimerkeiksi siitä, millaisia taivasten valtakunnan jäsenien tulisi olla yksinkertaisuudessa, nöyryydessä ja viattomuudessa. Kristus teki näin, vaikka he heprealaisten lapsina olivat kastamattomia. Vedotaan myöskin apostoli Paavalin ilmaisuun siitä, että uskovien vanhempien lapset ovat `pyhiä`(1 Kor.7:14). Ilmaisu merkitsee, ei synnittömyyttä eikä jumalisuutta, vaan `erottamista` Kristukselle, koska lasten vanhemmatkin ovat samoin erotetut. Tämä onkin `hagios` - sanan oikea merkitys.

Tutkikaamme nyt kasteen merkitystä. Sekä itäinen että läntinen kirkko pitää kastetta (joka toimitetaan meidän päivinämme miltei poikkeuksetta lapsille) mysteeriona. Tämä mysteerio saa aikaan kastettavan lapsen puhdistumisen perisynnistä, sekä myös lapsen uudestisyntymisen. Evankelinen seurakunta sen sijaan pitää kastetta sisäisen uudestisyntimisen ulkoisena symbolina, milloin on kysymys ymmärtävässä iässä kastettavasta. Se on pelastavaan Kristukseen kohdistuvan julkisen uskontunnustuksen sinetti. Mitä taas tulee lapsiin, jotka eivät ole sillä paikalla, että tuntisivat tai ymmärtäisivät mitään näistä asioista, kastetta pidetään vanhempien toimesta suoritettavana lapsien vihkimisenä Kristukselle. ....

Evankelinen seurakunta hylkää kummijärjestelmän käytön, jota sekä läntinen että itäinen kirkko, kuten myös luterilaisuus käyttävät. Lapsien kohdalla ainoastaan vanhemmat voivat antaa lupauksia lapsien kasvattamisesta elävän kristillisen uskon mukaan, siihen asti, kunnes lapset voivat antaa omakohtaisen uskontunnustuksen. Kukaan toinen ei voi tarpeeksi huolehtia lapsien jokapäiväisestä kasvusta, paitsi lapsien vanhemmat.

Mitä tulee teoriaan kasteen mysteeriosta ja kastettavan uudestisyntymisestä, sen kannattajat pitäytyvät muutamiin Uuden testamentin kohtiin, joissa uudestisyntyminen yhdistetään vesikasteeseen, kuten myös Pyhän Hengen lahjan saaminen (Mark.16:16, Joh.3:5, Apt.22.16, 2.38, 1 Kor.6:11, Gal.3:27, Tiit.3:5). Myös muutamat kirkkoisät kirjoittivat usein kasteesta, yhdistäen sen uudestisyntymiseen ja syntien anteeksiantamiseen.

Oletamme kuitenkin, että on verraten helppo osoittaa, ettei kaste aikaansaa ollenkaan uudestisyntymistä, vaan pikemminkin uudestisyntymisen tulee edeltää, tai ainakin sen tulisi edeltää kastetta. Kastehan on oikeastaan vain ulkoinen merkki sitä edeltäneestä uudestisyntymisestä. Täten olisi aina ymmärrettävä ymmärtävässä iässä olevien kasteen merkitys. Uudessa testamentissa ja ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisien teoksissa on nimittäin aina kysymys ainoastaan ymmärtävässä iässä olevien kastamisesta, koska (ja tämänhän totesimme jo edellä) lapsikaste tuli seurakuntien käyttöön paljon myöhemmin.

Lisäksi myöskin evankeliumeissa on muutamia kohtia sen todistukseksi ja ilmiselväksi vakuudeksi, että kaste ja uudestisyntyminen eivät ole keskenään synonyymejä, eivätkä myöskään samanaikaisia tapahtumia, tai, että kasteella olisi edes lopputuloksenaan uudestisyntyminen. Sadanpäämies Kornelius läheisineen vastaanottivat ensin Pyhän Hengen, alkaen puhumaan vierailla kielillä sekä ylistämään Jumalaa. Vasta jälkeenpäin Pietari sanoi: `Ei kai kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka vastaanottivat Pyhän Hengen samoin kuin mekin? Ja hän käski kastaa heidät Herran nimeen` (Apt.10:46-48). Tästä me näemme, kuinka Pyhän Hengen lahja eli uudestisyntyminen, annettiin kasteen edellä ja kasteesta erotettuna. Kaste aivankuin sinettinä täydensi uudestisyntymisen jälkeenpäin. Samoin myös ne, jotka Samariassa tulivat uskoon Filippuksen saarnan välityksellä, ja jotka myös kastettiin Herran nimeen, eivät vastanottaneet Pyhää Henkeä silloin, vaan vasta jälkeenpäin, Pietarin ja Johanneksen asettaessa kätensä heidän päälleen. He myös rukoilivat heidän puolestaan, jotta he saisivat Pyhän Hengen (Apt.8:15-17). Eräs niistä, joka kastettiin Filippuksen toimesta, oli ymmärtänyt kristillisyydestä niin vähän, että yritti rahalla hankkia itselleen Pyhän Hengen välittämisen lahjan, tarjoten apostoleille rahaa. Tapahtuma innoitti Pietarin ilmoittamaan hänelle, ettei hänellä ole osaa eikä arpaa kristilliseen uskoon, ja kuitenkin tämä ihminen oli kastettu. Apostolit eivät myöskään kastaneet Samarialaisia Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen uudelleen, vaan heidän Filippukselta saamaansa kastetta pidettiin oikeana ja hyväksyttävänä, vaikka sitä ei ollutkaan välittömästi seurannut Pyhän Hengen lahjan saaminen. Näistä esimerkeistä näemme, että kaste ja uudestisyntyminen ovat evankeliumin tarkoittamassa merkityksessä täysin keskenään erillisiä asioita. Kristuksen käskyn mukaan uudestisyntyminen tulee sinetöidä ja aivankuin julkistaa kasteen välityksellä annettavalla tunnustuksella, mutta kaste itsessään ei vaikuta uudestisyntymistä. Se ei ole synonyymi, eikä edes uudestisyntymisen kanssa samanaikainen tapahtuma.

Ne Uuden testamentin kohdat, joihin kastetta mysteeriona pitävät vetoavat, eivät ollenkaan ole ristiriidassa edellä esitettyjen tosiasioiden kanssa. Kristuksen sanat Nikodeemukselle: `Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä` erottavat kyllin selvästi vesikasteen Pyhän Hengen kasteesta. Jos kaste todellakin vaikuttaisi uudestisyntymisen, Kristuksen olisi ollut turhaa lisätä sanat: `ja Hengestä.` Koko tämä ilmaisu on vain edellisen repliikin selitystä, jolloin hän sanoi Nikodeemukselle: `Jos joku ei synny ylhäältä, hän ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.` Myös Kristuksen sana: `Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu`, kumoaa teorian kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä. Jos nimittäin tämä teoria olisi oikea, Kristukselle olisi ollut riittävää sanoa: `Joka kastetaan, on pelastuva.` Kristus lisäsi kuitenkin välittömästi: `...joka ei usko, hänet tuomitaan.` Näin ollen se mikä pelastaa ihmisen, ei ole kaste vaan usko Kristuksen lunastustyöhön. Epäusko tätä lunastustyötä kohtaan. jonka välityksellä syntinen pelastuu, johtaa hänen tuomitsemiseensa, vaikka hän olisikin jo vastaanottanut vesikasteen.

Muutkaan Uuden testamentin edellä mainitut kohdat eivät vastusta näkemystä, että kaste on anteeksisaamisen ulkoinen symboli, eli symboli sisäisesti koettavasta synneistä lunastuksesta, joka annetaan, kun sitä edeltää mielenmuutos ja usko Kristukseen. Ihmisen syntejä ei pestä pois ulkoisella vedellä, sillä ainoastaan Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä (1 Joh.1:7). Kaste vedessä ei voi olla muuta kuin ulkoinen symboli tästä sisäisestä `uudestisyntymisen pesosta` Se on siis `hyvän omantunnon todistus Jumalalle`(Tiit.3:5, 1 Piet. 3:21).

... Ef. 5:26 sanotaan seurakunnasta, että seurakunta on `puhdistettu veden pesossa, sanan kautta.` Se on siis Jumalan sana, jonka välityksellä syntinen puhdistuu, kuten Jeesus sanoi: `...te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä puhuin teille`(Joh.15:3). Jumalan sana uudesti synnyttää (1 Piet.1:3), ei kaste. Tämän merkityksen kanssa ovat sopusoinnussa myös Tiit. 3:5 ja 1 Piet. 1:3, sekä muutkin kohdat. Kun lisäksi on ilmiselvää, että kirkkoisät jotka puhuivat kasteesta, eivät tarkoittaneet sylilapsia vaan ihmisiä, jotka olivat kastehetkellään jo ymmärtävässä iässä, tämän täytyy merkitä seuraavaa: He olivat syntyään joko juutalaisista tai muista kansoista. He olivat uskoneet Kristukseen ja uskon kautta uudestisyntyneet, ja he tulivat kasteen välityksellä julkisesti näkyvän kristuksen seurakunnan yhteyteen. Koska kaste oli näille uskoville välitön heidän uudestisyntymistään seuraava tapahtuma, ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisät alkoivat käyttää näitä kahta erillistä ilmaisua samaa merkitsevinä. Myöhemmin, kun käsitys mysteerioista valtasi seurakunnan, alettiin luonnehtiman kastettakin mysteerioksi.

Mitä tulee pienten lasten kastamiseen, edellä on jo osoitettu, ettei kaste sisällytä itseensä uudestisyntymistä. Niin ei tapahdu edes ymmärtävässä iässä olevien kohdalla, vaan se on sen uudestisyntymisen seuraus ja sinetti, joka on edeltänyt kastetta. Kun näin on ymmärtävässä iässä olevan kohdalla, on ilmiselvää, että kaste voi vielä vähemmän sisällyttää itseensä todellisen uudestisyntymisen pienen lapsen kohdalla. Pienen lapsen kohdalla kaste ei ole edes seuraus eikä sinetti uudestisyntymisestä, sillä pienet lapset eivät ole sillä paikalla, että he yleensäkään voisivat kaivata saati kokea uudestisyntymisen. Uudestisyntyminen edellyttää välttämättömästi henkilökohtaista uskoa Kristukseen.

Mitä uudestisyntyminen siis on? Se on radikaali sydämen muutos: mielihalujen, tarkoitusten, ajatusten, jne. ja jonka muutoksen Pyhä Henki vaikuttaa syntisessä ihmisessä heti, kun tämä tekee parannuksen synnistä ja uskoon Pelastajaan Jeesukseen Kristukseen, jolta hän pyytää anteeksiantoa. Tämä on järjestys myös Paavalin opetuksessa, Ef.1:13:sta. Mielenmuutos ja usko ovat välttämättömiä edellytyksiä ihmisen uudestisyntymiseksi, joka toisin sanoin ilmaistuna merkitsee Pyhällä Hengellä sinetöidyksi tulemista. Pienen lapsen on mahdotonta yleensäkään kokea uudestisyntymistä näiden edellytysten puuttumisen tähden, ja vielä vähemmän häntä kastettaessa. Sylilapsi ei ole sillä paikalla, että hän kykenisi uskomaan, eli ei toisin sanoen ole saavuttanut ymmärtävää ikää, eikä ymmärrä puhetta tuomiosta ja pelastuksesta, eli asioista, jotka ovat välttämättömiä edellytyksiä uudestisyntymiselle.

Suljetaanko nyt kristittyjen vanhempien pienet lapset Kristuksen perheväen ulkopuolelle? Ei todellakaan. Lapset vihitään kristillisen seurakunnan yhteyteen joko pelkän siunaamisen kautta (kuten baptistiset seurakunnat tekevät) tai kasteen välityksellä (kuten evankeliset tekevät). Heitä ei tosin uudesti synnytetä, mutta kylläkin vihitään vanhempien toimesta Kristukselle, ja tuodaan näin sisään Kristuksen perheväkeen, ei täysi-ikäisiksi toimiviksi jäseniksi, vaan yhteisön alaikäisiksi jäseniksi. Näin he seurakunnan yhteydessä kasvavat ja odottavat sitä päivää, jolloin, annettuaan myös omakohtaisen uskontunnustuksen, saavuttavat näin täysi-ikäisten toimivien jäsenten tason. Baptistiset seurakunnat vaativat luonnollisesti tässä yhteydessä ymmärtävään ikään tulleiden uskovien kastamista (heidät kun oli pieninä ainoastaan siunaamalla vihitty seurakunnan yhteyteen), ja näin he saavat täysi-ikäisten toimivien jäsenten oikeudet.

...Onko kasteella siis todellista merkitystä? On tietenkin. Kaste on välttämätön ymmärtävässä iässä oleville, kristillisyyteen sisälle tuleville yksilöille. Lisäksi useimmat evankeeliset seurakunnat uskovat, että myös kristittyjen vanhempien on välttämätöntä kastattaa lapsensa. Tällöin kaste merkitsee vihkimistä Kristuksen yhteyteen, ja se merkitsee myös vanhempien taholta annettavaa lupausta kasvattaa lapset Kristuksen tahdon mukaisesti. Kaste on siis pyhitystapahtuma, joka kuuluu jokaiselle kristitylle. Ymmärtävässä iässä oleville se on ulkoinen symboli sisäisesti tapahtuneesta synneistä puhdistautumisesta, sekä kuva uudestisyntymisestä, kuten myös uskosta vanhurskaaksi tulemisen sinetti. Lapsille kaste merkitsee (sen uskon mukaan, jonka lapsikastetta käyttävät seurakunnat omaavat) lapsen vihkimistä vanhempien toimesta Kristukselle, ja ottamista Kristuksen perheväen yhteyteen.

Uudestisyntymistä, joka on sisäinen ja hengellinen tapahtuma, ei pidä sotkea kasteen kanssa, joka on uudestisyntymisen kuva ja symboli. Ne seurakunnat, jotka pitäytyvät dogmiin, että pienet lapset uudestisyntyvät kasteen veden välityksellä, tullen näin oikeiksi Kristuksen seurakunnan jäseniksi, eivät tule koskaan kokemaan keskuudessaan todellista Hengen elämää, vaan tulevat aina pysymään hengellisen kuoleman tilassa."

Edellä lainaamastani Kreikan Evankelisen Seurakunnan kastetta koskevasta opetuksesta totean, että hyväksyn heidän kastenäkemyksensä ja käytäntönsä. Vaikka he pitäytyvät lapsikastekäytäntöön, he eivät silti sisällytä uudestisyntymistä kasteeseen. He myös ilmiselvästi tunnustavat, että lapsikastekäytännön apostoliselta ajalta periytyminen on erittäin epätodennäköinen olettamus.

Silti minun on vielä lisättävä, että edellä mainitsemastani hyväksymisestä huolimatta pidän silti baptistista käytäntöä noudattavien seurakuntien kastekäytäntöä selvästi alkukristillisyyden mukaisena. Onhan ilmeisen selvää, että lapsikastekäytäntö on alkuseurakunnan aikaisista arvoista luopuneen myöhemmän kirkko-organisaation tietoinen valinta.