Olin viime viikolla peräkkäisinä päivänä kahdessa Afganistan-seminaarissa, joihin myös maan ulkoministeri Spanta osallistui. Omissa puheenvuoroissani esitin otsikkokysymyksen, jossa me = Suomi. Vastasin, että olemme siellä 1) turvaamassa rauhaa ja vakautta, 2) osallistumassa jälleenrakennukseen ja huumetuotannosta vapaan talouden kehittämiseen ja 3) antamassa panoksemme demokratian, ihmisoikeuksien kunnioittamisen ja oikeusvaltion vahvistamiseksi; eli olemme auttamassa afganistanilaisia saavuttamaan ihmisarvoisen elämän mahdollisuudet.
Yhtä tärkeää on todeta miksi emme ole Afganistanissa. Emme ole siellä osallistumassa sotatoimiin, vaan olemme olleet päinvastoin huolissamme siitä, että Enduring Freedom-nimellä tunnetun sotaoperaation ja rauhanturvatehtäviä hoitavan ISAF-joukon ero on liiaksi hämärtynyt. Pidimme kiuitenkin oikeutettuna ja perusteltuna YK:n valtuuttamaa sotilasoperaatiota Afganistanissa maailmanlaajuisen terrorismin tukikohdan tehneen taleban-hallituksen kukistamiseksi. Samalla on todettava, että tilanteeseen olisi ollut perusteltua puuttua jo ennen syyskuun 11. päivää yli kaksikymmentä vuotta jatkuneen ja mittaamattomia kärsimyksiä tuottaneen sisällissodan aikana, sen sijaan että osapuolia kyynisesti rahoitettiin ja aseistettiin ulkomailta.
Emme myöskään ole Afganistanissa osoituksena mistään solidaarisuudesta Natolle. Se ei ole myöskään Nato-maille oikea peruste olla Afganistanissa. Usein sanotaan, ettei Natolla ole varaa epäonnistua Afganistanissa. Minustakin on tärkeää, ettei Nato YK:n valtuuttamaa tehtävää hoitaessaan epäonnistu. Tällaisessa puheessa on kuitenkin myös huolestuttava vivahde, siltä osin kun entisaikojen "kansallisen kunnian" käsitettä yritetään soveltaa sotilasliittoon. Naton maine tai yksittäisten mukana olevien maiden kansallinen kunnia ei ole koskaan hyväksyttävä peruste voimankäytölle eikä sotatoimien jatkamiselle.
Afganistan-operaatiota on arvioitava armottoman rehellisesti toiveajatteluun tai kaunisteluun sortumatta. Tilanne Afganistanissa ei ole kehittynyt toivotulla tavalla, mikä on myös johtanut uuden kokonaisvaltaisen näkemyksen ja strategian kehittämiseen. Voimankäyttö yksin ei tule tuottamaan rauhaa ja vakautta. On myös vahvistettava Afganistanin hallituksen omaa omistajuutta ja kykyä vastata tulevaisuudessa myös turvallisuudesta maassaan. Kansainvälisen panoksen täytyy olla aidosti universaalia ja YK:n roolia on vahvistattava. Afganistanissa tarvitaan myös alueellisten yhteistyöjärjestöjen panosta, mutta se ei voi olla vain Naton ja EU:n ponnistusten varassa, eikä kumpikaan näistä ei ole aasialainen järjestö.
Päätökset Suomen osallistumisesta ISAF:iin ja kehitysyhteistyöhön Afganistanissa tehtiin pitkän aikavälin sitoumuksina. Niin kauan kun voimme arvioida antavamme myönteisen panoksen niiden kolmen tavoitteen toteuttamiseen, joiden vuoksi päätökset tehtiin, on osallistumista jatkettava, myös tietoisena siihen liittyvistä inhimillisistä riskeistä. Suomen on kuitenkin myös koko ajan arvioitava kustannuksia, ei valtiontaloutemme kannalta vaan siltä pohjalta, tuottaisiko sama panostus parempia tuloksia joissain muualla. Eduskunta kokonaisuudessaan tulee lähiviikkoina saamaan mahdollisuuden täysistunnossa tehdä tällaista arviointia.
Sellainen islamistinen hallitus kuin Afganistanissa on, saisi toisissa oloissa oikeutetusti enemmän arvostelua ihmisoikeuspuutteittensa vuoksi kuin tilanteessa, jossa Talebanin valtaanpaluu merkitsisi vähäisen ihmisoikeuksia ja naisten asemaa vahvistaneen kehityksen mitätöimistä. Sekin on pakko ottaa huomioon, että tilanteen vakauttaminen voi edellyttää myös entisten taleban-elementtien hyväksymistä osallisiksi maan hallitukseen, mikä ei ainakaan ole omiaan vahvistamaan sellaista kehitystä, jota maan oman perustuslain viittaus YK:n ihmisoikeuksien julistukseen edellyttää.
Yhtä tärkeää on todeta miksi emme ole Afganistanissa. Emme ole siellä osallistumassa sotatoimiin, vaan olemme olleet päinvastoin huolissamme siitä, että Enduring Freedom-nimellä tunnetun sotaoperaation ja rauhanturvatehtäviä hoitavan ISAF-joukon ero on liiaksi hämärtynyt. Pidimme kiuitenkin oikeutettuna ja perusteltuna YK:n valtuuttamaa sotilasoperaatiota Afganistanissa maailmanlaajuisen terrorismin tukikohdan tehneen taleban-hallituksen kukistamiseksi. Samalla on todettava, että tilanteeseen olisi ollut perusteltua puuttua jo ennen syyskuun 11. päivää yli kaksikymmentä vuotta jatkuneen ja mittaamattomia kärsimyksiä tuottaneen sisällissodan aikana, sen sijaan että osapuolia kyynisesti rahoitettiin ja aseistettiin ulkomailta.
Emme myöskään ole Afganistanissa osoituksena mistään solidaarisuudesta Natolle. Se ei ole myöskään Nato-maille oikea peruste olla Afganistanissa. Usein sanotaan, ettei Natolla ole varaa epäonnistua Afganistanissa. Minustakin on tärkeää, ettei Nato YK:n valtuuttamaa tehtävää hoitaessaan epäonnistu. Tällaisessa puheessa on kuitenkin myös huolestuttava vivahde, siltä osin kun entisaikojen "kansallisen kunnian" käsitettä yritetään soveltaa sotilasliittoon. Naton maine tai yksittäisten mukana olevien maiden kansallinen kunnia ei ole koskaan hyväksyttävä peruste voimankäytölle eikä sotatoimien jatkamiselle.
Afganistan-operaatiota on arvioitava armottoman rehellisesti toiveajatteluun tai kaunisteluun sortumatta. Tilanne Afganistanissa ei ole kehittynyt toivotulla tavalla, mikä on myös johtanut uuden kokonaisvaltaisen näkemyksen ja strategian kehittämiseen. Voimankäyttö yksin ei tule tuottamaan rauhaa ja vakautta. On myös vahvistettava Afganistanin hallituksen omaa omistajuutta ja kykyä vastata tulevaisuudessa myös turvallisuudesta maassaan. Kansainvälisen panoksen täytyy olla aidosti universaalia ja YK:n roolia on vahvistattava. Afganistanissa tarvitaan myös alueellisten yhteistyöjärjestöjen panosta, mutta se ei voi olla vain Naton ja EU:n ponnistusten varassa, eikä kumpikaan näistä ei ole aasialainen järjestö.
Päätökset Suomen osallistumisesta ISAF:iin ja kehitysyhteistyöhön Afganistanissa tehtiin pitkän aikavälin sitoumuksina. Niin kauan kun voimme arvioida antavamme myönteisen panoksen niiden kolmen tavoitteen toteuttamiseen, joiden vuoksi päätökset tehtiin, on osallistumista jatkettava, myös tietoisena siihen liittyvistä inhimillisistä riskeistä. Suomen on kuitenkin myös koko ajan arvioitava kustannuksia, ei valtiontaloutemme kannalta vaan siltä pohjalta, tuottaisiko sama panostus parempia tuloksia joissain muualla. Eduskunta kokonaisuudessaan tulee lähiviikkoina saamaan mahdollisuuden täysistunnossa tehdä tällaista arviointia.
Sellainen islamistinen hallitus kuin Afganistanissa on, saisi toisissa oloissa oikeutetusti enemmän arvostelua ihmisoikeuspuutteittensa vuoksi kuin tilanteessa, jossa Talebanin valtaanpaluu merkitsisi vähäisen ihmisoikeuksia ja naisten asemaa vahvistaneen kehityksen mitätöimistä. Sekin on pakko ottaa huomioon, että tilanteen vakauttaminen voi edellyttää myös entisten taleban-elementtien hyväksymistä osallisiksi maan hallitukseen, mikä ei ainakaan ole omiaan vahvistamaan sellaista kehitystä, jota maan oman perustuslain viittaus YK:n ihmisoikeuksien julistukseen edellyttää.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kiitos asiaa viimein.