Raamattu kautta linjan antaa arvostusta myös pakanakansojen ikivanhoille viisausopeille, vaikka myöntääkin, että noituus ja taikausko pääsivät jonkin verran pilaamaan niissä piilevää jumalallista valoa, jonka vanhin kerrostuma on kuitenkin edelleen sieltä löydettävissä ja se juontaa juurensa jo esidiluviumiselta ajalta.
Esimerkiksi Mooses sai peruskoulutuksensa egyptiläisiltä hierofanteilta:
Apostolien teot:
7:22 Ja Mooses kasvatettiin kaikkeen egyptiläiseen viisauteen, ja hän oli voimallinen sanoissa ja teoissa.
Danielin tehoryhmä opiskeli kaldelaisten filosofiaa niin ahkerasti, että hallitsi sen lopulta paremmin kuin kaldealaiset itse:
Daniel
1:16 Ja niin katsastaja jätti pois heille määrätyn ruuan ja heidän juotavansa viinin ja antoi heille vihannesruokaa.
1:17 Ja Jumala antoi näille neljälle nuorukaiselle taidon käsittää kaikki (kaldelaisten) kirjoitukset ja kaiken viisauden; ja Daniel ymmärsi myös kaikkinaiset näyt ja unet.
Kasvisruuan ja täysraittiuden tärkeä merkitys esoteerisen viisauden omaksumisessa tuodaan myös esille tuossa edellä.
Salomo oli kiistatta antiikin viisausopin maailmanmestari. Ei Raamatussa suotta verrata häntä raskaan sarjan muihin kunnioitettaviin huippunimiin idässä ja lännessä:
1.Kun.
4:29 Ja Jumala antoi Salomolle viisautta ja ymmärrystä ylen runsaasti ja älyä niin laajalti, kuin on hiekkaa meren rannalla,
4:30 niin että Salomon viisaus oli suurempi kuin kaikkien Idän miesten ja kaikkien egyptiläisten viisaus.
On tärkeää tutkia muita uskontoja ja niissä olevaa esoteerista viisautta. Vaatii kuitenkin taitoa ja Pyhän hengen valaisemaa ymmärrystä noukkia sieltä lian keskeltä ne alkuperäiset viisausaarteet olipa sitten kyse Bhagavad Gitasta, Koraanista, Dhammapadasta, Veda-kirjoista, Joogasutroista, Mahabharatasta, Ramajanasta, Zend-Avestasta, Kabbalasta, Tao-Te Kingistä tai vaikkapa Homeroksen kertomuksista.
Tarvitaan vuosien kokemus ja tarkka silmä asioiden erottamiseen kuten esimerkiksi minulla ja Leo Mellerillä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tarkoitatko siis että on tärkeää tutkia muita uskontoja, jotta löytää sieltä tukea kristinuskolle ja se mikä ei sitä tue on sitä likaa?
Voi se viisaus olla Raamatun ulkopuolistakin mutta mielenkintoisia ovat toki sellaisetkin löydöt, jotka ovat ns. "poikkiuskonnollisia".
historiallinen henkilö, ts. häntä ei koskaan ollut.
Kertomus Mooseksen syntymästä on fiktionaalinen kehitelmä, joka tehtiin kuudennella vuosisadalla seuraavan kertomuksen pohjalta
Sargon I, joka hallitsi Babyloniaa ja Sumeriaa sata vuotta ennen Mooseksen syntymää, sanoo äidistään. "laittoi minut kiireesti koriin, bitumilla hän tiivisti kannen. Hän heitti minut jokeen, joka ei ylittänyt minua." ("The birth narrative of Sargon I, who ruled over Babylon and Sumer hundred of years before Moses states his mother "set me in a basket of rushes; with bitumen she sealed my lid. She cast me into the river, which rose not over me.")