Raamattu kautta linjan antaa arvostusta myös pakanakansojen ikivanhoille viisausopeille, vaikka myöntääkin, että noituus ja taikausko pääsivät jonkin verran pilaamaan niissä piilevää jumalallista valoa, jonka vanhin kerrostuma on kuitenkin edelleen sieltä löydettävissä ja se juontaa juurensa jo esidiluviumiselta ajalta.
Esimerkiksi Mooses sai peruskoulutuksensa egyptiläisiltä hierofanteilta:
Apostolien teot:
7:22 Ja Mooses kasvatettiin kaikkeen egyptiläiseen viisauteen, ja hän oli voimallinen sanoissa ja teoissa.
Danielin tehoryhmä opiskeli kaldelaisten filosofiaa niin ahkerasti, että hallitsi sen lopulta paremmin kuin kaldealaiset itse:
Daniel
1:16 Ja niin katsastaja jätti pois heille määrätyn ruuan ja heidän juotavansa viinin ja antoi heille vihannesruokaa.
1:17 Ja Jumala antoi näille neljälle nuorukaiselle taidon käsittää kaikki (kaldelaisten) kirjoitukset ja kaiken viisauden; ja Daniel ymmärsi myös kaikkinaiset näyt ja unet.
Kasvisruuan ja täysraittiuden tärkeä merkitys esoteerisen viisauden omaksumisessa tuodaan myös esille tuossa edellä.
Salomo oli kiistatta antiikin viisausopin maailmanmestari. Ei Raamatussa suotta verrata häntä raskaan sarjan muihin kunnioitettaviin huippunimiin idässä ja lännessä:
1.Kun.
4:29 Ja Jumala antoi Salomolle viisautta ja ymmärrystä ylen runsaasti ja älyä niin laajalti, kuin on hiekkaa meren rannalla,
4:30 niin että Salomon viisaus oli suurempi kuin kaikkien Idän miesten ja kaikkien egyptiläisten viisaus.
On tärkeää tutkia muita uskontoja ja niissä olevaa esoteerista viisautta. Vaatii kuitenkin taitoa ja Pyhän hengen valaisemaa ymmärrystä noukkia sieltä lian keskeltä ne alkuperäiset viisausaarteet olipa sitten kyse Bhagavad Gitasta, Koraanista, Dhammapadasta, Veda-kirjoista, Joogasutroista, Mahabharatasta, Ramajanasta, Zend-Avestasta, Kabbalasta, Tao-Te Kingistä tai vaikkapa Homeroksen kertomuksista.
Tarvitaan vuosien kokemus ja tarkka silmä asioiden erottamiseen kuten esimerkiksi minulla ja Leo Mellerillä.
Raamattu arvostaa myös ns. pakanallista viisautta
2
261
Vastaukset
- Poison.
... ottaen huomioon että kristinusko on pitkälti rakennettu erilaisten pakanauskontojen ja juutalaisuuden pohjalle.
- Huhahhhei
Tuo viimeinen lause oli hykerryttävän hauska. Tahaton huumori toimii aina!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1363489Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville553051Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122534Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1132086- 1711726
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa301328- 541162
IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16943Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois110923Polvinen hylkäsi Persut
Polvinen teki ratkaisun, lähti Persujen paraati paikalta. Moni on jättänyt puolueen tavallisten kansalaisten joukosta.157906
