Myyjän pitäisi hallita hommansa!

Odottelin RITOILIN varaosatiskillä kiltisti vuoroani, kun nuori myyjä etsi luettelostaan edessäni seisovalle kaverille jarrupaloja. Myyjä etsi ja mutisi. Mutisi ja etsi. Lopulta löytyi vajaan puolen tunnin raukean oloisen hakemisen jälkeen. Kaveri maksoi ostoksensa ja sai vihdoin jarrupalansa.

Kuinka ollakaan, sisään pyyhkäisi myyjän tuttu (?) ja painoi suoraan tiskille. Ja myyjähän alkoi taas muitta mutkitta omaan verkkaiseen tapaansa hakemaan kaverilleen osaa tietokannastaan.

Minä katsoin siinä vaiheessa aiheelliseksi häipyä paikalta ja palata asiaan jossain aivan toisessa ja parempaa palvelua tarjoavassa liikkeessä.
172691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

höpö höpö joudat odottaan.merkki liikeeseen vien autoni huoltoon,et silee

Äänestä

kun aiemmat pisti keltrakalliolle omansa. silloin siellä toimi palelu varaosatiksillä kun siellä oli pete ja kumppanit, nyt kun ne on keltakalliolla niin ritoililla ei enää palvelua ole, lupasi sieltä mullekkin soitella kun osa on tullut, soittoa ei kuulunut. menin kysymään osaa sitten n 2 viikon odottelun jälkeen, osaa ei oltu edes tilattu vaikka niin oli puhe ja siksi numeronkin pyysi että ilmoittaa kun osa on tullut. tekivät uuden tilauksen ja taas sama laulu ei puhelua, enää en mennyt kysyy sieltä osaa kuitenkaan vaan tilasin osan hesasta josta se tuli 3 päivässä ja halvemmalla kun ryslerin paikallisesta merkkiliikkeestä. postikuluineen se ostos maksoi 30e vähemmin kun täällä liikkeessä jossa se oli jo hyllyssä.

mutta näin kotkassa, toiset ei halua myydä eikä palvella toisilla taas hinnat kusee niin paljon että halvemmaksi tulis jo ajaa hesaan hakemaan se osa, ja saisi matkalla vielä munkkipossonkin kahveineen...

tästä oppii sen että tarvipa melkein mitä osaa vain autoon niin helsingistä tilaamalla se kannattaa...

Äänestä
  • Rämällä jarrupalat eteen 60€ Ad-varaosamaailalla 33€ huima hinta ero!!

    Äänestä

  • Vm 99 kirjoitti:

    Rämällä jarrupalat eteen 60€ Ad-varaosamaailalla 33€ huima hinta ero!!

    etkä ajelisi millään opelin paskalla!!!

    Äänestä

Sinun olisi pitänyt olla tiukkana ja huomauttaa olevasi seuraava asiakas tai ottaa yhteyttä kyseisen myyjän esimieheen. Näin valitettavasti käy kun on uusi myyjä (nuori ja kokematon),mutta törppöilyistä oppii.

Äänestä

sinulle joka keksit näinkin mielenkiintoisen tekstin tänne kirjoittaa tiedoksi että kyseinen mielestäsi myyjän kaveri ei ole millään tapaan myyjälle tuttu ja muutenkin kyseinen asiakas odotti vuoroaan jo ennen sinua siinä vasemmalla puolellasi hän antoi kohteliaasti toisen asiakkaan ostaa ensin sillä tiesi että hänen ostoksensa joka ei tullut autokäyttöön veisi enemmän aikaa...Mitä siihen ensimmäiseen asiakkaaseen tulee niin hänen autoonsa oli tarjolla useampi erilainen vaihtoehto jarrupalojen kohdalla joten oikean vaihtoehdon löytäminen vie oman aikansa mikä tällä kertaa vei hieman enemmän aikaa mainitsemassasi 30 min on kuitenkin noin 20 min liikaa ja en voi muuta kun ihmetellä miten saat vajaasta 10-min tehtyä puolituntia?

Sen seuraavan asiakkaan osan löytyminen kesti muuten pari minuuttia siitä kun lähdit pois .

OLisi muutenkin kannattanut avata suunsa siinä jonossa jos kokee kerran tulleensa kaltoin kohdelluksi jollain tapaa.Jos asia vielä painaa mieltäsi niin tule mielummin puhumaan siitä paikan päälle minulle äläkä levitä täällä perättömiä asioita. Tv: kyseinen myyjä

Äänestä
  • no onkos nyt ymmärrettävä jotenkin ettei teikäläisen myynneistä saa keskustella. kyseinen kirjoittaja kirjoitti asiallisesti sentään. ettekö itse huomaa kysyä, toisen asiakkaan asiaa samalla ohimennen ja sanoa, että "täs menee hetki aikaa". oisitte heittäny vaikka kahvit jos ei muu auta. mutta ei, se asiakaspalvelu on suomessa semmosta, että joka kahvikupillinenkin lasketaan. suomessa palvelu sanana on tuntematon käsite. pääasia, että saa edes välttävää palvelua, eiköstä niin.

    Äänestä

  • maketheoriginal kirjoitti:

    no onkos nyt ymmärrettävä jotenkin ettei teikäläisen myynneistä saa keskustella. kyseinen kirjoittaja kirjoitti asiallisesti sentään. ettekö itse huomaa kysyä, toisen asiakkaan asiaa samalla ohimennen ja sanoa, että "täs menee hetki aikaa". oisitte heittäny vaikka kahvit jos ei muu auta. mutta ei, se asiakaspalvelu on suomessa semmosta, että joka kahvikupillinenkin lasketaan. suomessa palvelu sanana on tuntematon käsite. pääasia, että saa edes välttävää palvelua, eiköstä niin.

    teillä on nettiyhteys.hintoja löytyy kyllä.Motonet kouvolassa ja lukuisia muita liikkeitä.

    Äänestä

  • hinnottelu kirjoitti:

    teillä on nettiyhteys.hintoja löytyy kyllä.Motonet kouvolassa ja lukuisia muita liikkeitä.

    palvelusta täs puhuttiin, mihin astasit hinnoittelusta?

    juu niin, otan kantaa sitten muuhun. ei meilläpäin ole karhuja näkyn, ja jos on niin kyllä ne on syötetty.

    tuossa tuli mieleen että niille vois hommata yöpymispaikatkin kun talvet on tälläisiä, joukkueteltta jossa kylmäkone ja karhuille tehdyt sängyt. tässä vastaukseni ritoili asiaan.

    Äänestä

  • maketheoriginal kirjoitti:

    no onkos nyt ymmärrettävä jotenkin ettei teikäläisen myynneistä saa keskustella. kyseinen kirjoittaja kirjoitti asiallisesti sentään. ettekö itse huomaa kysyä, toisen asiakkaan asiaa samalla ohimennen ja sanoa, että "täs menee hetki aikaa". oisitte heittäny vaikka kahvit jos ei muu auta. mutta ei, se asiakaspalvelu on suomessa semmosta, että joka kahvikupillinenkin lasketaan. suomessa palvelu sanana on tuntematon käsite. pääasia, että saa edes välttävää palvelua, eiköstä niin.

    kyllähän kaikesta mitä kuulee ja näkee saa keskustella aivan vapaasti ei siinä mitään väärää ole,mutta tuollainen asia olisi todellakin ollut paljon viisaampi hoitaa paikan päällä.Jokainen tekee tietysti asiat valintansa mukaan.Melkeinpä voisin väittää että sinä itsekin olisit saannut suusi avattua jo paikan päällä jos olisit vastaavan kaltaiseen tilanteeseen joutunut omasta mielestäsi.
    Ja mitä siihen ideaasi kahvin tarjoamiseen tulee niin sellainen voisi olla ihan hyväkin idea jos todella joutuisi pidempään odottamaan ,mutta sellainen tarjoilu ei ole myyjän päätettävissä.

    Äänestä

  • kyseinen myyjä kirjoitti:

    kait sä nyt yhdestä kahvikupista pystyt päättämään, mikäs myyjä sä luulet olevasi? luulisi yrityksen kanta olevan asiakassuhteiden säilyttäminen. sun keinolla suomi24:ssä asiakkaan kanssa lässyttäminen tuottaa tulosta sitten. onko aivan pakko päteä ja olla oikeassa? aika naurettavaa jos ei kahvikupillisesta pystytä edes päättämään. kertohan sen sitte kaiken oleellisen ainakin mulle yrityksen nykytilasta. pelkäätkös kalossinkuvaa persauksille sitte vai mikä on? vähennä palkasta, käske merkata palkkakuittiin ja vähennä veroissa edustuskuluina jos siitä itkemään joku alkaa. tässä sitä on suomalaista asiakaspalvelua parhaimmillaan. voi hyvää päivää.

    Ehdotuksellasi menisi kahvilayrittäjät konkkaan!

    Et ole edes oikeudenmukainen, sillä et sallisi syytetyn edes puolustautua.

    Lienet todella täynnä itseäsi ja omaa napaasi, ja nauttinet itsekehustasi ja paremmuudentunteestasi.

    Äänestä

  • tyytyväinen asiakas kirjoitti:

    Markku on hieman sekaisin. Ehkä hänen täytyisi kokea yrittäjän arkea joskus. Todennäköistä on, että kundi julkaisee CV:nsä, mikä on oman pään tuotteita. Kymenlaakson Steve Mc Gyver!

    Äänestä

  • orkkis kirjoitti:

    Markku on hieman sekaisin. Ehkä hänen täytyisi kokea yrittäjän arkea joskus. Todennäköistä on, että kundi julkaisee CV:nsä, mikä on oman pään tuotteita. Kymenlaakson Steve Mc Gyver!

    nyky nuoret niin herkkiä mammampoikia,mitää ei siedetä ku äiti on paaponnu ja perunat kuorinnu ja paedannu sängyn.

    tää on sitä velli/pulla mössö nuoria viellä pitäs palvella ja osat tuoda kotiin.

    Äänestä

  • En nimittäin tunnistanut sinun kuvailemaasi tilannetta lainkaan!

    Äänestä

  • Kyseinen asiakas kirjoitti:

    En nimittäin tunnistanut sinun kuvailemaasi tilannetta lainkaan!

    tyyppi puhu siis paskaa niinkuin muutkin tuossa ketjussa jotka ei totuutta kestä?

    Äänestä

  • tyytyväinen asiakas kirjoitti:

    Ehdotuksellasi menisi kahvilayrittäjät konkkaan!

    Et ole edes oikeudenmukainen, sillä et sallisi syytetyn edes puolustautua.

    Lienet todella täynnä itseäsi ja omaa napaasi, ja nauttinet itsekehustasi ja paremmuudentunteestasi.

    käsitin että kyse oli muusta kuin kahvilayrittämisestä? napeilla pelaajat saakin mennä konkkaan jos asiakaspalvelu ei pelaa edes niin pikkuasioissa, ei niillä nakeilla isompiakaan pyöritetä. syyttää voi syyttäjä ainoastaan, oikeudenmukaisuudestahan siinä ei ole kyse vaan normaalista asiakaskontaktista. mene kouluun, äläkä kommentoi jos et ymmärrä asioita. jos sua häiritsee, että joku muu tietää paremmin asiat, niin aina koneessa on on/off nappula jota voi painella. tietääkseni siellä suunnalla on juuri satanut lunta, koitappa olla kiltti nytten niin en soita äitilles. huomena pääset istuttamaan valkopallonaaman päähän porkkanaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

RITOIL kirjoitti:

Odottelin RITOILIN varaosatiskillä kiltisti vuoroani, kun nuori myyjä etsi luettelostaan edessäni seisovalle kaverille jarrupaloja. Myyjä etsi ja mutisi. Mutisi ja etsi. Lopulta löytyi vajaan puolen tunnin raukean oloisen hakemisen jälkeen. Kaveri maksoi ostoksensa ja sai vihdoin jarrupalansa.

Kuinka ollakaan, sisään pyyhkäisi myyjän tuttu (?) ja painoi suoraan tiskille. Ja myyjähän alkoi taas muitta mutkitta omaan verkkaiseen tapaansa hakemaan kaverilleen osaa tietokannastaan.

Minä katsoin siinä vaiheessa aiheelliseksi häipyä paikalta ja palata asiaan jossain aivan toisessa ja parempaa palvelua tarjoavassa liikkeessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu