Tutkija

Kun otamme puhdistettua vettä ja jätämme sen pitkäksi aikaa seisomaan, niin pysyykö se edelleenkin puhtaana ja muuttumattomana koostumukseltaan? Ei, vaan siinä alkaa hiljalleen kiihtymään bakteerien toimintaa, joka näkyy jonkin ajan kuluttua mm. tuon veden 'limottumisena'. Entä jos tuo vesi seisoisi sata miljoonaa vuotta. Siinä oleva eliöstö lisääntyisi ja sitä, millaiseen koostumukseen se lopulta muotoutuisi, emme tiedä.
Samalla tavalla tuossa puhdistetussa vedessa muokkaantuu kemiallisten yhdisteiden koostumus. Vaikka sitä prosessia, jossa epäorgaaninen kemia muuttuu eläväksi aineeksi, ei aivan tarkkaan tunneta, on täysin typerää esittää väite, ettei mitään itsestään syntyvää muuntumista ja kehitystä tapadu.
16504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

ei tässä kokeesa synny mitään tyhjästä sillä
ei olla tyhjiössä eli perusväittämä että
alkuräjähdys tapahtui ei missään eli tyhjiössä
kuulostaa melko oudolta varsinkin kun ei tunneta
maailmankaikkeuden mittasuhteita silloin myös
ei voida laskea laajentumis vaikutusta eikä tehoa
eikä sitä laajeneeko maailmankaikkeus vai supis-
tuuko se , teeppä uusi koe ;) haihtumisprosessi
on myös hyvä laskea etukäteen ! eli lämpötila
voi olla mitä vaan plussan ja miinuksen välissä.

Äänestä
  • Ja ilman avulla myös syntyy jotain. Se on kemiaa.
    Miksi avaruus olisi tyhjiö? Toteat, ettei avaruuden rajoja tai mutkikkuutta tunneta mutta kiistät alkuräjähdyksen mahdollisuuden. Olet melkoisen ristiriitainen ajatuksissasi.
    Alkumeressä ei tarvitse myöskään laskea haihtumisprosessia, johon avaus ymmärtääkseni viittasi. Meressä olosuhteet vaihtelevat, eli lämpötilat ja mekaaninen liike (tuulet/aallokot) yhdessä sähköisyyden/magnetismin kanssa, joten myös muutosten määrä kasvaa voimakkaasti ajan myötä.

    Äänestä

  • Tulppu kirjoitti:

    Ja ilman avulla myös syntyy jotain. Se on kemiaa.
    Miksi avaruus olisi tyhjiö? Toteat, ettei avaruuden rajoja tai mutkikkuutta tunneta mutta kiistät alkuräjähdyksen mahdollisuuden. Olet melkoisen ristiriitainen ajatuksissasi.
    Alkumeressä ei tarvitse myöskään laskea haihtumisprosessia, johon avaus ymmärtääkseni viittasi. Meressä olosuhteet vaihtelevat, eli lämpötilat ja mekaaninen liike (tuulet/aallokot) yhdessä sähköisyyden/magnetismin kanssa, joten myös muutosten määrä kasvaa voimakkaasti ajan myötä.

    se avaruus ennen alkuräjähdystä siitähän kaikessa
    on kyse ja on aina ollut , vai mihin tämä teidän
    evoluutio teoria pohjautuu , limat silmillä minä
    vaan nyt vähän ihmettelen ;) , olen kuullut myös
    että ilmaton ja tyhjiö eli jotain puuttuu sieltä
    kuitenkin mitä niin kovasti kaivataan vai mikä sen
    avaruuden perusolemus oikein on kun en sitä itse
    näe.

    Äänestä

  • maailmankaikkeuden laajentumisnopeus on helppo todeta punasiirtymän avulla. samoin maailmankaikkeuden "kokoa" (hieman hankala käsite) voi arvioida. yksinkertaistaen maailmankaikkeus laajenee kaikkiin suuntiin valonnopeudella. toisaalta kosmisen taustasäteilyn määrästä voidaan laskea universumin "tilavuus". itse olen opiskellut melko paljon suhteellisuusteoriaa ja jonkin verran kvanttimekaniikkaa, mutta alkuräjähdykseen ja sitä "edeltävään" tilaan liittyvät teoriat ovat minulle aivan liian vaikeita. hyvä että sinun asiantuntemuksesi riittää.

    tässä on yksi foorumi, jolta löysin asiaan liittyvän ketjun:

    http://www.lns.cornell.edu/spr/1999-05/msg0016167.html

    mikäli muotoilet nuo argumenttisi eksaktiin muotoon ja esität ne kosmologeille meidän amatöörien sijaan, voit hyvinkin saada jonkin professuurin tai jopa nobelin palkinnon.

    onnea sinulle.

    Äänestä

  • mikko kirjoitti:

    maailmankaikkeuden laajentumisnopeus on helppo todeta punasiirtymän avulla. samoin maailmankaikkeuden "kokoa" (hieman hankala käsite) voi arvioida. yksinkertaistaen maailmankaikkeus laajenee kaikkiin suuntiin valonnopeudella. toisaalta kosmisen taustasäteilyn määrästä voidaan laskea universumin "tilavuus". itse olen opiskellut melko paljon suhteellisuusteoriaa ja jonkin verran kvanttimekaniikkaa, mutta alkuräjähdykseen ja sitä "edeltävään" tilaan liittyvät teoriat ovat minulle aivan liian vaikeita. hyvä että sinun asiantuntemuksesi riittää.

    tässä on yksi foorumi, jolta löysin asiaan liittyvän ketjun:

    http://www.lns.cornell.edu/spr/1999-05/msg0016167.html

    mikäli muotoilet nuo argumenttisi eksaktiin muotoon ja esität ne kosmologeille meidän amatöörien sijaan, voit hyvinkin saada jonkin professuurin tai jopa nobelin palkinnon.

    onnea sinulle.

    ihminen näkee sen vain mihin apuvälineillä kykenee
    näkemään ja se siitä tai muilla välineillä mitta-
    maan että sekin siitä tässä on kuitenkin kysymys
    käytännön tosiasioista eikä muusta saahan ne teo-
    riat olla mitä vaan nollan ja ykkösen välillä mutta se ei muuta tämän hetken tietoutta miksikään
    , älkää potkiko tutkainta vastaan sillä sekin voi hajota ;)

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    se avaruus ennen alkuräjähdystä siitähän kaikessa
    on kyse ja on aina ollut , vai mihin tämä teidän
    evoluutio teoria pohjautuu , limat silmillä minä
    vaan nyt vähän ihmettelen ;) , olen kuullut myös
    että ilmaton ja tyhjiö eli jotain puuttuu sieltä
    kuitenkin mitä niin kovasti kaivataan vai mikä sen
    avaruuden perusolemus oikein on kun en sitä itse
    näe.

    >

    Siis mitä? nyt olet kyllä ymmärtänyt evoluutioteorian hieman väärin. Evoluutioteoria selittää lajien ja elämän kehityksestä, alkuräjähdys on eri asiaa kuin myös elämän synty sinänsä.

    Äänestä

  • luuri kirjoitti:

    >

    Siis mitä? nyt olet kyllä ymmärtänyt evoluutioteorian hieman väärin. Evoluutioteoria selittää lajien ja elämän kehityksestä, alkuräjähdys on eri asiaa kuin myös elämän synty sinänsä.

    kyllä minä olen tutkinut niinsanottua lajien
    syntyteorioita ja niissä on sama ongelma eli
    mistä elämä on saanut alkunsa ja miten ja mil-
    loin , alusta täytyy kaikessa lähteä liikkelle
    eli emme hyppää tähän oravanpyörään kesken
    kaiken vaan jossain on oltava alku kaikelle
    tai sitten koko asiaa ei voi tyhjentävästi
    eikä täydellisesti selittää , en odota teiltä
    vastausta vaan odotan ja tutkiskelen edelleen ,
    takautumia voi aina laskea ja mitata jos omaa
    kyllin hyvän välineistön ;)

    MITÄÄN ei voi selittää tyhjentävästi ja täydellisesti.

    Alkuräjähdys ja elämän synty-teoriat ovat asia erikseen, ei niillä ole tekemistä evoluution kanssa. Se mistä kaikki on saanut alkunsa(kaikkeus/maa/elämä) on toki mielenkiintoinen asia mutta evoluutioon verrattuna äärimmäisen vaikea tutkia/todistaa.
    Jos "jossain on oltava alku kaikelle" niin silloin on oltava myös loppu, eikö? Mutta entä jos universumi/aika onkin ääretön, mihinkä ääretön loppuu tai mistä se alkaa?

    En hämmästyisi suunniltani jos ihminen vielä elinaikana löytäisi vastauksen elämän synnylle ja kykenisi luomaan yksinkertaisia organismeja 'tyhjästä' Ajan ja maailmankaikkeuden salaisuudet sen sijaan ovat vaikeammin selitettävissä mutta eivät välttämättä ulottumattomissa.

    Kaiken tulee ihminen tietämään sanootaan tuossa
    raamatussa ja minä uskon että näin tapahtuu , se
    on sivuseikka kuka ne totuudet esille kaivaa ,
    teoreettisiin tieteisiin kuuluu paljon eri
    tukmimusalueita kyllähän sen kaikki tietää eli
    ei se mikään suuri ja uusi uutinen ole , ei nyt
    aleta näpertelemään pikkuasioilla vaikka nekin
    tärkeitä saattavat olla , pinenä vihjeenä
    tutki nisäkkäiden elinkaarta ja perinnöllisiä
    ominaisuuksia .

    No itsepähän menit sotkemaan syntyteoriat ja evoluution keskenään.

    Et kuitenkaan ilmeisesti lukenut kommenttiani ajatuksella. Totesit aikaisemmin että kaikella on oltava alku, mutta jos on olemassa äärettömyys niin mistä se alkaa?

    Ei ole olemassakaan absoluuttista tietoa/totuutta vaikka niin USKOisitkin.

    Pienenä vihjeenä, lue muutakin kuin raamattua.

    sitähän minä alinomaan teen eli luen ja tutkin
    sillä etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan
    kyllähän kirjoitettujen tekstien lisäksi on
    olemassa muutakin tietoa jota voi aivan vapaas-
    ti kerätä ja tutkiskella kuten sinun juttusi
    että älä aliarvioi itseäsi olet ihan hyvä tietolähde toki pientä viilamista kyllä tarvitaan
    mutta kuitenkin tyhjää parempi :)

    Äänestä

ei alkusynty aivan noin yksinkertainen ole..
puhdistettuun veteen ei todellakaan synny mitään itsestään, siinä on vain vetyä ja happea, nekin hyvin passiivisena yhdisteenä. sen sijaan todisteet osoittavat, että maapallolla oli elämän syntyessä todennäköisesti olosuhteet (elämän synty tietenkin varmistaa tämän), joissa epäorgaanisista aineista muodostuu yksinkertaisia orgaanisia yhdisteitä. kun on aikaa ja energiaa, niin siinä on kaikki, mitä tarvitaan.

Äänestä
  • on kyl hylätty, aikanaan Pasteur teki kokeita kuuluisilla joutsenkaulapulloillaan ja ne ovat kuulemma edelleenkin yhtä kirkkaita eli mitään bakteeritoimintaa ei ole havaittu 150 vuodenkaan jälkeen

    Äänestä

  • mikko

    juho kirjoitti:

    on kyl hylätty, aikanaan Pasteur teki kokeita kuuluisilla joutsenkaulapulloillaan ja ne ovat kuulemma edelleenkin yhtä kirkkaita eli mitään bakteeritoimintaa ei ole havaittu 150 vuodenkaan jälkeen

    Äänestä

  • mikko kirjoitti:

    alkusynty ei ole onnistunut senkään jälkeen missään kokeissa mutta lentäminen onnistuu tädistäsi huolimatta. Oletko ihan pelle?

    Äänestä

  • juho kirjoitti:

    alkusynty ei ole onnistunut senkään jälkeen missään kokeissa mutta lentäminen onnistuu tädistäsi huolimatta. Oletko ihan pelle?

    kukaan evotutkija ei väitä, että puhdistettua vettä sisältävissä pulloissa syntyisi elämää muutamassa päivässä tai että kemiallisen evoluution todennäköisyys olisi tarpeeksi suuri, että olisi mitään edellytyksiä toistaa se laboratoriossa. jos voit esittää viitteen jompaankumpaan em. väitteistä abiogeneesitutkimuksen piiristä, oli viestilläsi suurempi relevanssi kuin omallani, mutta siltikään se ei suuntaudu mitään vakavasti otettua abiogeneesihypoteesia vastaan. muussa tapauksessa pidän "referoimiamme" "tutkimuksia" samanarvoisina.

    ps. kyseessä oli ns. parodia.

    pps. kannattaa pohtia elämän synnyn todennäköisyyttä tarkemmin. maapallon vesipinta-ala on n. 4*10E8 km^2 ja vesivolyymi jossa elämä voi syntyä, mikäli elämän synnylle suotuisan kerroksen paksuus on 10 cm, 10E4 km^3 (jotkin hypoteesit antavat paria kertaluokkaa pienempiä arvoja, mikä ei tässä ole oleellista). maapallon elinikä on suuruusluokkaa 10E10 vuotta. linnunradalla pelkästään on n. 2*10E8 aurinkoa, joista mahdollisesti käytännössä kaikilla, joten voidaan olettaa vähintään sadasosalla on planeettoja. jos näistä 1/1000 on elämän synnylle suotuisalla radalla, on linnunradalla vähintään 2000 planeettaa, joilla elämän synty on mahdollista. alin arvio jonka löysin galaksien määrälle on 10E10. siis elämän syntyyn on ollut käytettävissä n. 10E23 "planeettatyövuotta", kun tällainen koe ei uskoakseni koskaan ole kestänyt yli vuotta. käsitellyt vesimäärät ovat olleet suuruusluokkaa 1 m^3 eli 10E-9 km^3 eli 10E-13-kertaisia verrattuna pelkästään maapallon elämän synnylle soveltuvaan vesimäärään. ymmärtänet eron...jos väittäisit, että lotossa ei voi voittaa yhden epäonnistuneen kokeilun perusteella, voisin vaikka uskoa, mutta nyt se on hiukan hankalaa.

    harva tiedemies uskaltaa sanoa mitään kovin varmaa näillä riskirajoilla.

    kannattaa lisäksi huomata, että hyvin suuri elämän synnyn todennäköisyys olisi ristiriidassa biologian havaintojen (geneettisen koodin universaalisuus) kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

KOE kirjoitti:

Kun otamme puhdistettua vettä ja jätämme sen pitkäksi aikaa seisomaan, niin pysyykö se edelleenkin puhtaana ja muuttumattomana koostumukseltaan? Ei, vaan siinä alkaa hiljalleen kiihtymään bakteerien toimintaa, joka näkyy jonkin ajan kuluttua mm. tuon veden 'limottumisena'. Entä jos tuo vesi seisoisi sata miljoonaa vuotta. Siinä oleva eliöstö lisääntyisi ja sitä, millaiseen koostumukseen se lopulta muotoutuisi, emme tiedä.
Samalla tavalla tuossa puhdistetussa vedessa muokkaantuu kemiallisten yhdisteiden koostumus. Vaikka sitä prosessia, jossa epäorgaaninen kemia muuttuu eläväksi aineeksi, ei aivan tarkkaan tunneta, on täysin typerää esittää väite, ettei mitään itsestään syntyvää muuntumista ja kehitystä tapadu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu