Teot?

Niin paljon kun sanotaan ARMOSTA, ARMOSTA, ARMOSTA.

Niin SE ON ARMOSTA.

Mutta ARMO EI POIS SULJE NIITÄ "TEKOJA" joista
JUMALA kehoituksen antaa.

Tähän otan esimerkin Nooasta. Jumala sanoi
TEE arkki sinulle ja sinun perheellesi ja
kaikille eri eläimille niin, että kustakin tulee
kaksi arkkiin (naaras ja uros)ja Jumala sanoi vielä tarkoin minkälaisen arkin Nooan tuli
rakentaa ja miksi, että Hän Jumala tulee hävittämään vedenpaisumuksella kaiken mikä
maan päällä elää.

Siis Jumala pyysi Nooaa TEKEMÄÄN arkin, että tämä
pelastuisi eikä hukkuisi ja kuolisi jumalattomien
mukana.

Mitä olisi tapahtunut ELLEI NOOA olisi USKONUT
ja TEHNYT NIINKUIN Jumala oli kehoituksen antanut?

Aivan samoin on tänään MITÄ JUMALA KEHOITTAA
TEKEMÄÄN, KEHEN USKOMAAN niin jotka eivät USKO
ja TOTTELE he hukkuvat.
Mutta jotka USKOVAT JA TOTTELEVAT HE PELASTUVAT.
28587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

"että kustakin tulee
kaksi arkkiin (naaras ja uros)"

LUE ARMIKKI ENSIN RAAMATTUA, ENNENKUIN ALAT SITÄ TÄÄLLÄ VÄÄRISTELEMÄÄN!

ENKÄ NYT HUUDA!

IHMETTELEN VAIN HUONOA RAAMATUNTUNTEMUSTASI, KUN NIIN KOTKOTAT JA VOIVOTTELET JATKUVASTI TÄÄLLÄ RAAMATTUPALSTALLA!

ETHÄN OLE EDES ARMIKKIRESSUKKA RAAMATTUA EDES LUKENUTKAAN, NIIN KUINKA VOIT TÄÄLLÄ ESIINTYÄ MUIDEN OPETTAJANA?!

SOKEA ARMIKKIPARKA TAAS TULI MUITA TÄNNE JOHDATTAMAAN KUOPPAAN!

PIDÄ VAIKKA KUUKAUDEN PAUSSI TÄLTÄ PALSTALTA JA TAVAILE SE RAAMATTUSI ALUSTA LOPPUUN!
JO OLISI AIKA!

VAI ONKO SINULLA EDES RAAMATTUA?

http://www.eniro.fi/query?partnerid=s24&hpp=&ax=&search_word=lasten raamattu&lang=&what=web_local

Äänestä
  • Aloittaja

    sano mutta sen sanon et näsäviisaudellasi tule pelastusta saavuttamaan olet todella kaukana Jumalasta ivan henkelläsi.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    kuka pelastuu ja kuka ei. Menehän mummeli petiin ja pane silmät kiinni.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    sano mutta sen sanon et näsäviisaudellasi tule pelastusta saavuttamaan olet todella kaukana Jumalasta ivan henkelläsi.

    Etkö voi tunnustaa, ettet tiedä Raamatusta hölynpölyä?!
    Tunnusta että olit väärässä!
    Et ressukka taida siihen pystyä ylpeyttäsi!
    Voi voi kot kot, sääliks`Armikkiressukka käyt!

    1.Mooseksen kirja:
    7:2 Kaikkia puhtaita eläimiä ota luoksesi seitsemän paria, koiraita ja naaraita, mutta epäpuhtaita eläimiä kutakin yksi pari, koiras ja naaras.
    7:3 Niin myös taivaan lintuja seitsemän paria, koiraita ja naaraita, että siemen säilyisi elossa koko maan päällä.

    Äänestä

uskot, koska kirjoittelet puuta heinää palstalla. Onko nämä sinun kirjoittelut niitä tekoja, joita Jumala on kehoittanut sinun tekemään. Vittuilla toisille ihmisille, niinkö.

Äänestä

Raamattu vertaa uuden liiton Kastetta merkitykseltään Arkkiin.

"jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun ARKKIA rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, PELASTUI ARKISSA VEDEN KANTAMANA.
Tuon ESIKUVAN mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus"

Äänestä
  • ketään, usko on se joka pelastaa.

    Äänestä

  • Hebrealaiskirje:
    11:29 Uskon kautta he kulkivat poikki Punaisen meren ikäänkuin kuivalla maalla; jota yrittäessään egyptiläiset hukkuivat.

    2.Mooseksen kirja:
    14:21 Ja Mooses ojensi kätensä meren yli. Niin Herra saattoi vahvalla itätuulella, joka puhalsi koko yön, meren väistymään ja muutti meren kuivaksi maaksi; ja vesi jakautui kahtia.

    Äänestä

  • mävaankommentoin(/korjaan) kirjoitti:

    Hebrealaiskirje:

    JESUS SIRAKIN KIRJA
    17. Noa löydettiin nuhteettomaksi, ja vihan aikana löysi hän armon.
    1 Mos. 6: 9. 7: 1.
    18. Ja tallella pidettiin maan päällä, kuin vedenpaisumus tuli.
    19. Hän sai liiton maailman : puolesta, ettei yksikään liha pidä silleen vedenpaisumisella hukkuman.
    1 Mos,. 9: 11.

    1.Mooseksen kirja:
    9:9 "Katso, minä teen liiton teidän ja teidän jälkeläistenne kanssa
    9:10 ja kaikkien elävien olentojen kanssa, jotka luonanne ovat, lintujen, karjaeläinten ja kaikkien metsäeläinten kanssa, jotka luonanne ovat, kaikkien kanssa, jotka arkista lähtivät, kaikkien maan eläinten kanssa.
    9:11 Minä teen liiton teidän kanssanne: ei koskaan enää pidä kaikkea lihaa hukutettaman vedenpaisumuksella, eikä vedenpaisumus koskaan enää maata turmele."
    9:12 Ja Jumala sanoi: "Tämä on sen liiton merkki, jonka minä ikuisiksi ajoiksi teen itseni ja teidän ja kaikkien elävien olentojen välillä, jotka teidän luonanne ovat:
    9:13 minä panen kaareni pilviin, ja se on oleva liiton merkkinä minun ja maan välillä.
    9:14 Ja kun minä kokoan pilviä maan päälle ja kaari näkyy pilvissä,
    9:15 muistan minä liittoni, joka on minun ja teidän ja kaikkien elävien olentojen, kaiken lihan välillä, eikä vesi enää paisu tulvaksi hävittämään kaikkea lihaa.
    9:16 Niin kaari on oleva pilvissä, ja minä katselen sitä muistaakseni iankaikkista liittoa Jumalan ja kaikkien elävien olentojen, kaiken lihan välillä, joka maan päällä on."
    9:17 Ja Jumala sanoi Nooalle: "Tämä on sen liiton merkki, jonka minä olen tehnyt itseni ja kaiken lihan välillä, joka maan päällä on."

    http://www.finbible.fi/
    http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku
    http://www.bibliacatolica.com.br/07/1/1.php

    Sateenkaari on spektrin väreissä esiintyvä ilmakehän optinen ilmiö. Se syntyy, kun valo taittuu pisaran etupinnasta, heijastuu pisaran takapinnasta ja taittuu jälleen pisaran etupinnasta. Koska vesipisara on dispersiivinen, valkoinen valo hajoaa väreiksi muodostaen sateenkaaren.

    Ehkäpä tämä ilmiö on ollut olemassa jo ennen vedenpaisumusta. Siis niin kauan kuin aurinko on paistanut ja vettä satanut.

    Äänestä

  • Aloittaja

    lakkiluke kirjoitti:

    minulle sanonut tuolla alempana?

    Ja nyt kirkkain silmin kumoat sen tosiasia mikä
    liittyy SATEENKAAREEN joka on todella valtava
    merkki JUMALALTA siitä, ettei Hän enää tule
    toistamaan sitä mitä Nooan aikana teki, ei siis
    vedenpaisumuksella tule enää elämää hävittämään.
    (ei suora lainaus Raamatusta)

    Äänestä

  • lakkiluke kirjoitti:

    "Ehkäpä tämä ilmiö on ollut olemassa jo ennen vedenpaisumusta. Siis niin kauan kuin aurinko on paistanut ja vettä satanut. "

    Tota, tota!
    Aikun sulla on vahvat arkumentit!
    Sinähän taisit todistaa juuri tuon väitteen vääräksi: "Ja Jumala sanoi Nooalle: "Tämä on sen liiton merkki, jonka minä olen tehnyt itseni ja kaiken lihan välillä, joka maan päällä on."

    Oletko koskaan lukenut villin lännen kirjoja (Tex Willeri, Lucky Luke, Lännen Lokari j.n.e.)?
    Kun punanahkainkkarit tarjos toiselle rauhanpiippua, niin kieltäytykö ne koskaan, sanoen, että anteeks`, ei maistu, kun tuossa tiipiisi takana juuri äsken vetelin Marlborot?!
    (Sulla taitaa olla peruukki?!)

    Äänestä

  • mävaankommentoin! kirjoitti:

    Taidatkin olla huumori-ihminen? Olenhan minä Lakki Lukea lukenut penskana. Enkä vieläkään ymmärrä miten Luken hevonen pujottaa madon koukkuun. Ongella se istui sujuvasti yhdessä jaksossa. :)

    Äänestä

  • lakkiluke kirjoitti:

    Taidatkin olla huumori-ihminen? Olenhan minä Lakki Lukea lukenut penskana. Enkä vieläkään ymmärrä miten Luken hevonen pujottaa madon koukkuun. Ongella se istui sujuvasti yhdessä jaksossa. :)

    http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?kirjat=kr&hakuehto=heppa pisti madon koukkuun

    2.Mooseksen kirja:
    34:10 Hän vastasi: "Katso, minä teen liiton, minä teen kaiken sinun kansasi nähden ihmeellisiä tekoja, joiden kaltaisia ei ole tehty yhdessäkään maassa, ei minkään kansan keskuudessa. Niin koko kansa, jonka keskellä sinä olet, on näkevä Herran teot, sillä peljättävää on se, mitä minä sinulle teen.

    En usko, että Jumala, kaiken Luoja, olisi mikään tosikko!
    Olemmehan me Jumalan kuvia, siis niinpä meidän peilaajallammekin, Jumalallamme, pitää olla mahtava (hiiteris)huumorintaju!
    Eikös juu, ystävämme lakkiluke?

    Äänestä

  • mäolentosikkotyyppi! kirjoitti:

    Psalmit:
    16:10 Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa.

    5.Mooseksen kirja:
    22:10 Älä kynnä yhtäaikaa härällä ja aasilla.

    Tuomarien kirja:
    10:4 Ja hänellä oli kolmekymmentä poikaa, jotka ratsastivat kolmellakymmenellä aasilla; ja heillä oli kolmekymmentä kaupunkia, joita vielä tänäkin päivänä kutsutaan Jaairin leirikyliksi ja jotka ovat Gileadin maassa.
    12:14 Hänellä oli neljäkymmentä poikaa ja kolmekymmentä pojanpoikaa, jotka ratsastivat seitsemälläkymmenellä aasilla; hän oli tuomarina Israelissa kahdeksan vuotta.

    Mitä opimme tuosta? : "Älä kynnä yhtäaikaa härällä ja aasilla. "

    Onko ehdotuksia?

    Äänestä

  • mävaankysyn! kirjoitti:

    Emme yhtikäs mitään!

    Tai ehkäpä!

    Antakaas kun mietin!

    "Älä kynnä yhtäaikaa härällä ja aasilla. "

    AHAA!:
    Ladaa ja Mersua ei saa pitää samassa tallissa (ei ainakaan menestyvän saarnaajan ja/tai kasakkalaulajan, vaikka kuinka olisi Lada-auton laulumailta!)!!!

    Mitä taas opimme tuosta?
    Sen, että mykkäkin ja/tai kirjoitus-/lukutaidoton, pystyy lykkään paskaa siinä, missä muutkin!!!
    Ou jees ja pieraisut päälle!!!
    Miksikö kirjoitan tuollaista potaskaa?
    Kerronko?
    Koska olen Jumalan kuva!
    Olen Jumalan luoma, sanoineni!
    KAIKEN, on Jumala luonut, jopa sananikin, jotka koostuvat peräkkäisistä kirjaimista!
    Voisiko olla niin, että joko olen itse, tai Jeesus, tai Jumala juomari?!
    Olen Jumalan kuva!
    En siis voi olla huonompi tai parempi, kuvana!
    Joskus se pitää Jumalankin rentoutua!
    VAI ONKO SINULLA MAANMATONEN, JOTAIN VASTAANVÄITTÄMISTÄ???
    HIK HIK HIK !!!
    Ja kuten joku katolilainen lisäisi tuohon, Maria HIK, siihen neljänneksi aaveilemasta!!!!
    Aave Mariaa, HIK HIK HIK HIK!!!!
    Ei ollut tarkoitus pilailla tai keljuilla!
    Toistelen nyt käskemättäkin, muutamaan kymmeneen kertaan jotkut värssyt ja kristilliset loitsut, ristinmerkkejä hypelöiden, ja katsellen, ja hartaan näköisenä ollen!
    Aave, Haave, Mariia, Oi Tyttöni Mun, Oothan sä aina Minuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu?!!
    Katsos kun Meikä tulee joskus tulevaisuudessa muiden kuolevaisten Tuomariksi, TUOMITSEMAAN MUITA!!!
    OI VAPISKAA JA PELJÄTKÄÄ, OI TE SYNTISET!!!

    (ja pläp pläp plää!!!)

    Heko, heko, `alle`ujjaa!!! (kolmasti!!!)

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    minulle sanonut tuolla alempana?

    Ja nyt kirkkain silmin kumoat sen tosiasia mikä
    liittyy SATEENKAAREEN joka on todella valtava
    merkki JUMALALTA siitä, ettei Hän enää tule
    toistamaan sitä mitä Nooan aikana teki, ei siis
    vedenpaisumuksella tule enää elämää hävittämään.
    (ei suora lainaus Raamatusta)

    On edelleenkin on spektrin väreissä esiintyvä ilmakehän OPTINEN ILMIÖ. Se syntyy, kun valo taittuu pisaran etupinnasta, heijastuu pisaran takapinnasta ja taittuu jälleen pisaran etupinnasta. Koska vesipisara on dispersiivinen, valkoinen valo hajoaa väreiksi muodostaen sateenkaaren.
    Näin vain ON. Ilmiö syntyy kun osassa taivasta sataa ja aurinko paistaa katsojaan nähden sopivasta suunnasta. Ja tämä on oikein TIETEELLISESTI TODISTETTU.
    Raamatun kirjoittamisen aikaan ei ilmiötä tietysti ymmärretty, nyt ymmärretään. Eihän ennen tiedetty Maankaan olevan pallon muotoinen, (suunnilleen) Sekin asia tiedetään nykyään.
    Siltikään nämä uudet tiedot, ja monet muut, eivät tee tyhjäksi Luojan luomistyötä. Vaikka se ei tapahtunutkaan meidän ajanlaskumme mukaan muutamassa päivässä.

    Äänestä

  • mävaankommentoin(/korjaan) kirjoitti:

    Hebrealaiskirje:
    11:29 Uskon kautta he kulkivat poikki Punaisen meren ikäänkuin kuivalla maalla; jota yrittäessään egyptiläiset hukkuivat.

    2.Mooseksen kirja:
    14:21 Ja Mooses ojensi kätensä meren yli. Niin Herra saattoi vahvalla itätuulella, joka puhalsi koko yön, meren väistymään ja muutti meren kuivaksi maaksi; ja vesi jakautui kahtia.

    Vain Mooses uskoi Jumalaan.

    Kansa oli epäuskoinen ennen kansan kastetta Punaisessa Meressä.

    11 Ja he sanoivat Moosekselle: "Eikö Egyptissä ollut hautoja, kun toit meidät tänne erämaahan kuolemaan? Mitä teit meille, kun johdatit meidät pois Egyptistä!
    12 Emmekö sanoneet tätä sinulle Egyptissä? Sanoimmehan: Anna meidän olla rauhassa, että palvelisimme egyptiläisiä. Sillä parempi olisi ollut palvella egyptiläisiä kuin kuolla erämaahan."

    KOKO KANSAN KASTE pilvessä (vesihöyryä) ja meressä (vettä). Siis myös sylivauvat saivat saman kasteen ja Kristuksen hengen kasteessa.

    1.Kor.10:2
    2 JA SAIVAT KAIKKI KASTEEN Moosekseen pilvessä ja meressä
    2 And were all baptized unto Moses in the cloud and in the sea;

    KASTEEN JÄLKEEN

    KANSA USKOI HERRAAN.

    2. Moos. 14:31
    Ja Israel näki sen suuren teon, jonka Herra teki tuhotessaan egyptiläiset. SILLOIN KANSA pelkäsi Herraa JA USKOI HERRAAN ja uskoi hänen palvelijaansa Moosesta.

    JEESUS KÄSKI KASTAA KAIKKI KANSAT

    Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa.

    Äänestä

  • meren rannalla kirjoitti:

    Punaisen meren kasteessa epäuskoinen ja uppiniskainen kansa kastettiin eli liitettiin Mooseksen uskoon ja niin koko kansasta tuli uskova eli kastettu kansa.

    1.Kor.10: 2 "JA SAIVAT KAIKKI KASTEEN Moosekseen pilvessä ja meressä"

    Samanlailla kristillisessä kasteessa hengellisesti kuollut sielu liitetään Kristuksen uskoon. Jumalan Pojan uskoon, joka voi ihmisen pelastaa.

    1.Kor.12:13 "sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä."

    Äänestä

  • Aloittaja

    lakkiluke kirjoitti:

    On edelleenkin on spektrin väreissä esiintyvä ilmakehän OPTINEN ILMIÖ. Se syntyy, kun valo taittuu pisaran etupinnasta, heijastuu pisaran takapinnasta ja taittuu jälleen pisaran etupinnasta. Koska vesipisara on dispersiivinen, valkoinen valo hajoaa väreiksi muodostaen sateenkaaren.
    Näin vain ON. Ilmiö syntyy kun osassa taivasta sataa ja aurinko paistaa katsojaan nähden sopivasta suunnasta. Ja tämä on oikein TIETEELLISESTI TODISTETTU.
    Raamatun kirjoittamisen aikaan ei ilmiötä tietysti ymmärretty, nyt ymmärretään. Eihän ennen tiedetty Maankaan olevan pallon muotoinen, (suunnilleen) Sekin asia tiedetään nykyään.
    Siltikään nämä uudet tiedot, ja monet muut, eivät tee tyhjäksi Luojan luomistyötä. Vaikka se ei tapahtunutkaan meidän ajanlaskumme mukaan muutamassa päivässä.

    juuri niinkuin JUMALA sen on sanonut HÄN asetti
    sen vedenpaisumuksen jälkeen merkikisi siitä ettei
    enää vedenpaisumusta tule.

    Siis järkyttävää nähdä olet opettajana täällä
    vaikka kuulut joukkoon epäuskovat.
    Aivan maailman lasten mukaan selität Jumalan Totuutta tyhjäksi.

    Tällainen huomautus
    voisitko nyt miettiä MIKSI SE ON JUURI KAAREN MUOTOINEN? Sillä sehän olisi koko taivas
    kirjossaan kun paistaa aurinko ja sataa vettä
    sinun teoriasi mukaan.

    JUMALAPA ASETTI KAAREN joka on TODELLA VALTAVA
    NÄKY VALTAVA MERKKI JUMALALTA, JUMALASTA.

    Googleta sateenkaari ja lue sieltä mitä se OIKEASTI on. Sieltä löytyy tieteellinen TOTUUS.
    Sinun versiosi sopii tietysti lastentarhan satutunnille, mutta ei mene läpi Raamattupalstalla. Kyllä se on TOTUUS, että sateenkaari on ollut jo ENNEN vedenpaisumusta. Se on ollut siitä saakka kun vesisateita ja auringon paistetta on tällä planeetalla esiintynyt. Tiedät tämän kyllä, mutta sinähän et VOI antaa periksi, vaikka olet väärässä.
    Tämä on helppo testata: Lukeeko tämän palstan otsikossa: Raamattu, Keskustele raamatusta? Vastaapa tuohon, jota olen monesti jo kysynyt. Älä pakene, vaan vastaa.

    Äänestä

Ymmärrän miksi et halua KESKUSTELLA Raamatusta. :)

Teot?
Kirjoittanut: ArmiK 2.3.2008 klo 21.48

Tähän otan esimerkin Nooasta. Jumala sanoi
TEE arkki sinulle ja sinun perheellesi ja
kaikille eri eläimille niin, että kustakin tulee
kaksi arkkiin (naaras ja uros)ja Jumala sanoi vielä tarkoin minkälaisen arkin Nooan tuli
rakentaa ja miksi, että Hän Jumala tulee hävittämään vedenpaisumuksella kaiken mikä
maan päällä elää. NÄIN KIRJOITIT

NÄIN ON TOTUUS.
1.Mooseksen kirja:
7:2 Kaikkia puhtaita eläimiä ota luoksesi seitsemän paria, koiraita ja naaraita, mutta epäpuhtaita eläimiä kutakin yksi pari, koiras ja naaras.
7:3 Niin myös taivaan lintuja seitsemän paria, koiraita ja naaraita, että siemen säilyisi elossa koko maan päällä.

Äänestä
  • Aloittaja

    että sana tarkkaa tekstiä ei tule, olisi voinut
    kopsata suoraan Raamatusta, mutta nuo virheet
    mitä laitoin niin ne ei asiaa muuksi muuta
    SIIS SITÄ, ETTÄ NOOA USKOI JUMALAA JA TOTTELI
    HÄNTÄ NIINPÄ HÄN PELASTUI.

    Sinusta näkee olet kirjanoppinut fariseus,luulet
    näin, kun oikein tarkkaan otat joka sanan Raamatusta
    pilkulleen ja pisteelleen olet kelvollinen
    Jumalalle.

    MIKSI ET PYSTY OTTAMAAN JEESUKSEN SANOJA PILKULLEN JA PISTEINEEN KAIKKINEEN?

    Sillä vain USKO POIKAAN ja KUULIAISUUS POIKAA KOHTAAN VOI IHMISEN PELASTUKSEN TIELLE SAATTAA.

    Äläpä ala arvioimaan minun uskoani, enhän minäkään sinun uskoasi edes yritä kyseenalaistaa. Usko ja pelastus kun eivät ole este Raamatun tutkimiselle, eikä keskustelulle. Ei Luoja siitä pahastu. Jos ihminen pahastuu, on se ihmisen päänsärky. Ja tämähän on keskustelupalsta, eikö olekin? Ja mehän keskustelemme sivistyneesti, vai kuinka?

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    että sana tarkkaa tekstiä ei tule, olisi voinut
    kopsata suoraan Raamatusta, mutta nuo virheet
    mitä laitoin niin ne ei asiaa muuksi muuta
    SIIS SITÄ, ETTÄ NOOA USKOI JUMALAA JA TOTTELI
    HÄNTÄ NIINPÄ HÄN PELASTUI.

    Sinusta näkee olet kirjanoppinut fariseus,luulet
    näin, kun oikein tarkkaan otat joka sanan Raamatusta
    pilkulleen ja pisteelleen olet kelvollinen
    Jumalalle.

    MIKSI ET PYSTY OTTAMAAN JEESUKSEN SANOJA PILKULLEN JA PISTEINEEN KAIKKINEEN?

    Sillä vain USKO POIKAAN ja KUULIAISUUS POIKAA KOHTAAN VOI IHMISEN PELASTUKSEN TIELLE SAATTAA.

    "MIKSI ET PYSTY OTTAMAAN JEESUKSEN SANOJA PILKULLEN JA PISTEINEEN KAIKKINEEN?"

    Miksi et itse???????????

    Luukkaan evankeliumi:
    6:41 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
    6:42 Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä.

    Luukkaan evankeliumi:
    6:37 Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.

    Roomalaiskirje:
    8:1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    että sana tarkkaa tekstiä ei tule, olisi voinut
    kopsata suoraan Raamatusta, mutta nuo virheet
    mitä laitoin niin ne ei asiaa muuksi muuta
    SIIS SITÄ, ETTÄ NOOA USKOI JUMALAA JA TOTTELI
    HÄNTÄ NIINPÄ HÄN PELASTUI.

    Sinusta näkee olet kirjanoppinut fariseus,luulet
    näin, kun oikein tarkkaan otat joka sanan Raamatusta
    pilkulleen ja pisteelleen olet kelvollinen
    Jumalalle.

    MIKSI ET PYSTY OTTAMAAN JEESUKSEN SANOJA PILKULLEN JA PISTEINEEN KAIKKINEEN?

    Sillä vain USKO POIKAAN ja KUULIAISUUS POIKAA KOHTAAN VOI IHMISEN PELASTUKSEN TIELLE SAATTAA.

    tosin huonolla menestyksellä, sillä ei ole sinusta evankelistaki Armi rukka! EI OLE!

    Tiedätkö, sinulta puuttuu se tärkein kaikista:"Rakkaus".

    Ilman rakkautta et voi ketään saada uskomaan rakkauteen! Näin se vain on, sano mitä sanot!

    Äänestä

Jaakobin kirje:
2:19 Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riIVAAJATKIN sen uskovat ja vapisevat.

Äänestä

Niin paljon kun sanotaan ARMISTA, ARMISTA, ARMISTA.

Niin SE ON ARMISTA.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

old_profile_34088 kirjoitti:

Niin paljon kun sanotaan ARMOSTA, ARMOSTA, ARMOSTA.

Niin SE ON ARMOSTA.

Mutta ARMO EI POIS SULJE NIITÄ "TEKOJA" joista
JUMALA kehoituksen antaa.

Tähän otan esimerkin Nooasta. Jumala sanoi
TEE arkki sinulle ja sinun perheellesi ja
kaikille eri eläimille niin, että kustakin tulee
kaksi arkkiin (naaras ja uros)ja Jumala sanoi vielä tarkoin minkälaisen arkin Nooan tuli
rakentaa ja miksi, että Hän Jumala tulee hävittämään vedenpaisumuksella kaiken mikä
maan päällä elää.

Siis Jumala pyysi Nooaa TEKEMÄÄN arkin, että tämä
pelastuisi eikä hukkuisi ja kuolisi jumalattomien
mukana.

Mitä olisi tapahtunut ELLEI NOOA olisi USKONUT
ja TEHNYT NIINKUIN Jumala oli kehoituksen antanut?

Aivan samoin on tänään MITÄ JUMALA KEHOITTAA
TEKEMÄÄN, KEHEN USKOMAAN niin jotka eivät USKO
ja TOTTELE he hukkuvat.
Mutta jotka USKOVAT JA TOTTELEVAT HE PELASTUVAT.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu