Venäjän vaalit sujuivat rauhallisesti, luultavasti myös demokraattisesti, vaikka pieniä huhuja epäselvyyksistä on aina ilmassa.
Dmitri Medvedev sai noin 70 prosenttia äänistä, mutta ei sentään 107 prosenttia kuten Halonen Ironmikesin matematiittisten laskutoimitusten päätteeksi. Dmitri Medvedev on erinomainen mies luotsaamaan Venäjää eteenpäin, itse en näkisi kumpaakaan kilpailijaa Dmitrinä, Dmitrin paikalla. Gennadi Zjuganovin 17,9 prosentin kannatus on huolestuttavan korkea, kuten myös Vladimir Zhirinovskin noin 9,5 prosentin äänisaalis.
Jotenkin ärsyttää länsimaisen median suhtautuminen asiaan, miksi ihmeessä moittia vaaleja epädemokraattiseksi, vain siksi, että Medvedev vältteli julkisia vaalitilaisuuksia. Mielestäni tämä on erinomainen esimerkki siitä, että demokratiassa voidaan myös pienille puolueille ja ns. vaihtoehtoisille puolueille media aikaa. Olisi kiva nähdä Venäjän tyylisiä vaalikampanjoita myös Suomessa, vaalit joissa myös pienpuolueet pääsisivät ääneen tasapuolisesti.
Valitettavasti suomalainenkin vaaliväittely lähtee oudosta näkökulmasta. Meillä oletetaan, että puoluekratian äänitorvet Demarit, Keskusta ja Kokoomus jakavat suomalaisten äänet, media on ollut jo pitkään rähmällään ja lähtenyt vaaleihin tästä lähtökohdasta. Oli kysymys mistä tahansa vaaliväittelystä, niin pääpuolueiden edustajille annetaan media-aikaa kohtuuttomasti, vaihtoehtoja ei päästetä asiallisesti esittämään näkemyksiään.
Kummanko demokratia on parempi, ehkä totuus löytyisi Venäjän ja Suomen demokratian välimaastosta. En missään nimessä näe Suomen vaalijärjestelmää demokraattisena, puhumattakaan politiikasta. Me olemme erkautuneet demokratiasta, kansalle tuputetaan kolmen lähtökohtaa automaattisesti. Suorasta demokratiasta me emme saa edes haaveilla, kansalaisten ääntä ei kuunnella kuin vaalien alla. Vaalien jälkeen kansan ja politiikan toiveet eivät kohtaa, demokratia vaihtuu puoluekratiaksi, puoluekuriksi ja etujen valvonnaksi.
EU:n perustuslaki hyväksyttiin epädemokraattisesti, vaikka suurin osa kansasta vastusti sopimuksen ratifiointia. Suurin osa suomalaisista vastustaa maahanmuuttoa, mutta epädemokraattinen meno jatkuu. Meillä on kymmeniä hyvinkin merkittäviä poliittisia, epädemokraattisia toimenpiteitä meneillään. Kansa on menettänyt uskonsa demokratian toimivuuden suhteen, mutta politikot arvostelevat Venäjän demokratiaa, kiistämättä hieman ristiriitaista.
Dmitri Medvedev sai noin 70 prosenttia äänistä, mutta ei sentään 107 prosenttia kuten Halonen Ironmikesin matematiittisten laskutoimitusten päätteeksi. Dmitri Medvedev on erinomainen mies luotsaamaan Venäjää eteenpäin, itse en näkisi kumpaakaan kilpailijaa Dmitrinä, Dmitrin paikalla. Gennadi Zjuganovin 17,9 prosentin kannatus on huolestuttavan korkea, kuten myös Vladimir Zhirinovskin noin 9,5 prosentin äänisaalis.
Jotenkin ärsyttää länsimaisen median suhtautuminen asiaan, miksi ihmeessä moittia vaaleja epädemokraattiseksi, vain siksi, että Medvedev vältteli julkisia vaalitilaisuuksia. Mielestäni tämä on erinomainen esimerkki siitä, että demokratiassa voidaan myös pienille puolueille ja ns. vaihtoehtoisille puolueille media aikaa. Olisi kiva nähdä Venäjän tyylisiä vaalikampanjoita myös Suomessa, vaalit joissa myös pienpuolueet pääsisivät ääneen tasapuolisesti.
Valitettavasti suomalainenkin vaaliväittely lähtee oudosta näkökulmasta. Meillä oletetaan, että puoluekratian äänitorvet Demarit, Keskusta ja Kokoomus jakavat suomalaisten äänet, media on ollut jo pitkään rähmällään ja lähtenyt vaaleihin tästä lähtökohdasta. Oli kysymys mistä tahansa vaaliväittelystä, niin pääpuolueiden edustajille annetaan media-aikaa kohtuuttomasti, vaihtoehtoja ei päästetä asiallisesti esittämään näkemyksiään.
Kummanko demokratia on parempi, ehkä totuus löytyisi Venäjän ja Suomen demokratian välimaastosta. En missään nimessä näe Suomen vaalijärjestelmää demokraattisena, puhumattakaan politiikasta. Me olemme erkautuneet demokratiasta, kansalle tuputetaan kolmen lähtökohtaa automaattisesti. Suorasta demokratiasta me emme saa edes haaveilla, kansalaisten ääntä ei kuunnella kuin vaalien alla. Vaalien jälkeen kansan ja politiikan toiveet eivät kohtaa, demokratia vaihtuu puoluekratiaksi, puoluekuriksi ja etujen valvonnaksi.
EU:n perustuslaki hyväksyttiin epädemokraattisesti, vaikka suurin osa kansasta vastusti sopimuksen ratifiointia. Suurin osa suomalaisista vastustaa maahanmuuttoa, mutta epädemokraattinen meno jatkuu. Meillä on kymmeniä hyvinkin merkittäviä poliittisia, epädemokraattisia toimenpiteitä meneillään. Kansa on menettänyt uskonsa demokratian toimivuuden suhteen, mutta politikot arvostelevat Venäjän demokratiaa, kiistämättä hieman ristiriitaista.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Nyt puhut National täyttä asiaa. Vielä kun lakkaat puolustamasta tuota maailman pahinta terroristivaltiota USA:aa ja sen tekemiä rikoksia ihmisyyttä ja ihmisoikeuksia vastaan, alat olla aito, isänmaallinen oikeudenpuolustaja :)
Venäjän vaaleja arvostellaan kovasti, mutta tosiasia on kuitenkin se, että kansa sai vapaasti valita. Jos tuon kokoisessa maassa jotain väärinkäytöksiä raportoidaankin, niin se nyt ei ole mikään ihme, onhan maa kuitenkin vielä jossain kehitysmaan ja teollistuneen maan välimaastossa matkalla kohti parempaa. Väärinkäytöksiä ei kuitenkaan ole esiintynyt niin paljon, että niillä olisi vaikutusta vaalitulokseen, kansa halusi Medvedevin ja äänesti vapaasti. Myöskin pulinat siitä, että joitakin ehdokkaita on suljettu pois, ovat ihan turhia. Sulkemisille on pääsääntöisesti asialliset perusteet ja heidän läsnäolonsa olisi syönyt vain toisten vähemmän ääniä saaneiden osuuksia äänistä.
Venäjällä ykkössuosikki ei osallistunut väittelyihin ja siitäkös mölinä nousi. Täällä Suomessa taas ykkössuosikit kaikissa vaaleissa saavat ylivoimaisesti media-aikaa väittelyissä, kuten totesitkin, joten sekö sitten on demokratiaa. USA:ssa demokratiasta ei voi puhuakaan, maassahan on epädemokraattisen (enemmistövaalitapa) vaalitavan vuoksi käytännössä yksipuoluejärjestelmä. Tosin niin on Venäjälläkin, vaikka siellä vaalitapa on demokraattisempi, kansa vain on niin kallellaan yhden puolueen suuntaan.
Hesarin liitelehdessä oli haastateltu edesmenneen Politikovskajan työnantajalehden päätoimittajaa, lehden joka on varmasti kriittisimpiä Venäjän hallitsevan johdon arvostelijoita. Hän totesi, etteivät länsimaat käsitä Venäjän asioista paljonkaan, todeten samalla, että Venäjällä on kyllä ihan täysi sananvapaus ja maa on oikeusvaltio, mutta ei voi odottaa mahdottomia, kun se on ollut sitä vasta 17 vuotta.
EU myytiin Suomen kansalaisille valheilla silloin, kun saimme vielä äänestää asiasta. Sen jälkeen hallinto onkin ottanut asenteen, ettei kansalta kannata kysyä, tulee vain hidasteita, jos joutuu järjestämään toisen tai kolmannen äänestyksen, ennen kuin kansa valitsee "oikein".
Minä kannatan täysin itsenäistä ja puolueetonta Suomea, joka ei liittoudu sen kummemmin itään kuin länteen. Eikä sitä paitsi sellaista vastakkain asettelua enää olekaan, kun NL on sortunut ja Venäjä on oikeiston johtama markkinatalousmaa.
Olen käynyt Yhdysvalloissa kuusi kertaa, tunnen myös maan poliittisen käytännön periaatteet kohtalaisen hyvin. Yhdysvaltain politiikka on demokraattista, ainakin tarkasteltaessa läntisten demokraattisten maiden käytäntöä, malli sopii hyvin Yhdysvalloille. Yhdysvaltojen vaalitapa ei ole sen epädemokraattisempi kuin Suomenkaan vastaava.
Yhdysvaltojen terrorismi taas on täyttä puppua, kuten myös Venäjän väitetty terrorismi. Kyse on prioriteeteistä, ei terrorismista. USA on toiminut monissa asioissa täysin oikein, eikä terrorismin vastaisessa sodassa pidä kaihtaa rajuja otteita. Terrorismia vastaan sodittaessa on syytä ottaa kaikki likaisetkin otteet käyttöön, mielestäni Yhdysvallat on toiminut johdonmukaisesti ja loogisesti, mutta samaa voidaan sanoa myös Venäjän toiminnasta.
Molemmissa maissa esiintyy hyviä piirteitä, varmasti myös negatiivisia, terroristivaltioiksi ei kumpaakaan voida sanoa, päinvastoin. Esimerkiksi Yhdysvaltojen kaupunkien tai kuntien päätöksentekoon on kansalaisilla huomattavasti paremmat mahdollisuudet vaikuttaa kuin täälä koto Suomessa.
Demokratia = kansanvalta. Ei toimi USA:ssa.
Enemmistövaalitapa romuttaa monipuoluejärjestelmän, perehdy siihen, niin tiedät. Lisäksi se on itsessään jo epädemokraattinen, reilusti alle puolella äänisaaliista saa yksi puolue yksinvallan. Aloita perehtyminen tuosta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Enemmistövaali
Suomen järjestelmä on paljon demokraattisempi. Se, että valta on suurilla puolueilla, on pääosin kansan valinnan seurausta, vaalitapa on demokraattinen ja myös poliittinen järjestelmä aidosti monipuoluejärjestelmä, kuten demokratiaan kuuluu.
Sotket asioita. USA ei sodi pelkästään terrorismia vastaan, vaan käyttää tuota "sotaa" verukkeena vallan ja luonnonvarojen hallintaan tähtäävissä toimissa.
saada eniten näkyvyyttä ennen vaaleja. Mutta niinhän saavat kolme suurta Suomessakin.
Isänmaalliselle: Venäjän talousjärjestelmä ei poista suurvaltapolitiikkaa ja taisteluja luonnonvaroista. Tapeltiin sitä ennen kuin kommunismia edes oli kokeiltu.
Totta turiset. Varsinkin kun Venäjä ei ole ollut kovin innokas avaamaan energiasektoriaan "kansainvälisille sijoittajille" eli luovuttamaan luonnonvarojaan ulkomaille, vaan pyrkii säilyttämään kansallisvarallisuutensa oman maan hyödyksi. Toisin kuin esim. Suomi, jonne voi tulla mistä tahansa maailmasta tonkimaan maaperäämme ja jos löytää sieltä mineraaleja, ottaa maan ilmaiseksi käyttöön "valtauksella" kaivostoimintaa varten ja sen jälkeen louhia maasta mineraalit ilmaiseksi.
Se ei kai huolestuta, että kommariehdokkaan kannatus oli liki 20%. Ja jääräpäitä mahtuu muihinkin ryhmiin. Jääräpäihin lasken kaikki ne, jotka vaativat Vanhan NL:n palauttamista, tai siirtymistä liki entiseen järjestelmään!
Jaa. mutta silloin´han jääräpäisiä onkin 70 + 17 % = 87%.
Oikeuslaitos oli entisessä systeemissä puolueen "jaosto", saadaankohan se irrotetuksi kokonaan puoluepolitiikasta? Siinä olisi yksi edistysaskel.
Hyvältä kuulosti lupaus:
"Venäjä puolustaa oikeuksiaan kaikin laillisin keinoin".
Oho! Enää ei sitten kai tapeta toisinajattelijoita/-toimivia ampumalla salaa, syöttämällä myrkkyä tai vielä ovelimmin keinoin?
"Oho! Enää ei sitten kai tapeta toisinajattelijoita/-toimivia ampumalla salaa, syöttämällä myrkkyä tai vielä ovelimmin keinoin?"
Kyllä niitä toisinajattelijoita voi tappaa oikeusjärjestelmästä riippumatta, jos murhamiehet eivät ole hallituksen miehiä. Mitään näyttöä siitä, että noiden tekojen takana olisi Venäjän hallinto, ei ole, joten jätä harhat huuhaa ja salaliittoteoria palstoille.
Sen sijaan USA:n hallinto on kärynnyt lukemattomista rikoksista, kuten kidutuksista ja vaikkapa näistä CIA:n tekemistä kidnappauksista ympäri maailmaa, mutta ei luovuta tekijöitä tuomittavaksi (esim. Italiaan), koska CIA:n miehet ovat tehneet rikoksensa USA:n hallinnon toimesta.
Kumma, että sinä viitsit esittää syytöksiä Venäjää vastaan ilman, että niiden tueksi on näyttöä, mutta "unohdat" täysi USA:N hallinnon todistetut rikokset. Olet erittäin puolueellinen, etkä näytä välittävän todellisuudessa oikeudesta ja ihmisoikeuksista, vaan kyse on pelkästä poliittisesta valinnasta, kannattamasi taho saa tehdä rikoksia, mitä tahansa, muita syytät niistä ilman näyttökin.
Oletko noin naiivi. Oikeuslaitos on kaikkialla aina hallitsevan tahon linjoilla. Myös Suomessa.
ja -oikeuslaitos hirtti Saddamin teoista joita USA oli tekohetkellä tukemassa.
Annetaan nyt Venäjälle tunnustusta, silloin kun he sitä ansaitsevat. Onneksi kommunistien kannatus Venäjällä on alhaisella tasolla.
Putinin politiikka ei ole kommunismia, korkeintaan hieman nationalistista, siitä löytyy kieltämättä puutteita. Tästä huolimatta jokaisella valtiolla on oikeus sanoa ei globalisaatiolle, kansainväliselle, tarpeettomaksi katsomalleen pääomalle ja määrätä omista sisämarkkinoistaan. Puutulli on mainio esimerkki tästä toiminnasta, metsäjätit suorastaan ryöstivät alihintaan puuta Venäjältä, Venäjän hallitus laittoi lopun toiminnalle asettamalla korkeat tullimaksut puukaupalle. Kyllä puuta Suomessa riittää, mutta globaali talous ja kasvoton pääoma on polkennut hinnat niin alas, että tilallisten ei kannata metsiään myydä. Kyse on erinomaisesta esimerkistä, maksakaa puusta kunnon korvaus, niin te saatte puuta meiltä. Tämä on kansallisten etujen ajamista, tämä edunvalvonta meiltä Suomesta puuttuu kokonaan. Kokoomus, SDP ja Keskusta, jokainen myy vaikka isoäitinsä globalisaation nimissä. Jokainen puolue haluaa haalia Suomeen miljoona maahanmuuttajaa ja tehdä valtiosta lopulta kehitysmaan, miksi. Politikoiltamme puuttuu selkeä näkemys siitä, kuinka valtion etuja ajetaa pitkällä tähtäimelle, ei pelkästää neljännes osavuosikatsauksen kiilto silmissä.
Venäjän politiikka on kuin Suomen 70- ja 80-luvun politiikkaa. Venäjä puolustaa omia taloudellisia intressejään kuten jokaisen itsenäisen valtion kuuluuisikin tehdä. Mitä tekee Vanhasen hallitus, se puolustaa kansainvälisen pääoman intressejä kaikin mahdollisin keinoin, jopa oma eturyhmä viljelijät on täysin unohdettu globalisaation ja maailmankaupan ihannoinnin lomassa. Myös Norja on huolehtinut siitä, että se on säilyttänyt kansallisessa omistuksessa arvokkaat luonnonvaransa, esimerkiksi öljyn. Norjassa on valtiolla rahaa niin paljon, että ongelma on varojen kuluttamisessa. Suomellakin olisi rahaa, mutta lähes kaikki valtion omistuksessa ollut teollisuus on hävitetty kasvottomalle pääomalle. Pääosin hävittäminen on tapahtunut lähes ryöstö hinnoin, meidän typeriä politikkoja on kusetettu oikein olan takaa.
Vapaa markkinatalous on valtava peikko, se aiheuttaa väestönliikehdintää, ylikansoitusta ja teollistumista. Maailmanlaajuiset markkinat eivät ole kenenkään etu, päinvastoin rikkaiden maiden tappio. Siinä kun kehitysmaat teollistuvat ja rikastuvat, niin työmme arvo alenee ja me tulemme köyhtymään. Talouskasvu ei voi olla ikuista, ikiliikkujaa ei edelleenkään ole keksitty. Kuka haluaa köyhtyä tietoisesti, tuskin kukaan. Miksi tuottaa paperia Suomessa, jos sitä voi tuottaa puolet halvemmin muualla. Miksi tehdä metallisia komponentteja Suomessa, jos niitä voi tilata vapaasti alihankintana toisaalta. Kilpailukyvyn yliarvostaminen voi aiheuttaa illuusioita ja me suomalaiset elämme illuusio Suomessa.
Korkea osaaminen on ainoa kilpailuvalttimme, valitettavasti korkeaa osaamisesta aiheutuvista voitoista suurin osa karkaa ulkomaille. Esimerkiksi Nokiasta suomalaisten omistuksessa on reilusta alle 10 prosenttia. Säälittävää touhua, edes traktoreita ei kannattanut Suomessa valmistaa. Ollaan nyt vielä onnellisia, mutta vahvasti epäilen talousmallimme toimivuutta pitkällä aikavälillä. Vapaa yrittäminen ei tarkoita globaalia maailmantaloutta, valtio on se joka asettaa rajat kaupankäynnille. Hyvin on mennyt Venäjälläkin, vaikka maailmankauppa järjestö väliin itkeekin asioista.
Demokratian toteutuminen puolueiden julkisuuden suhteen on tosiaan ongelmallinen asia.
Vertailemalla Suomea ja Venäjää ei päästä pitkällekään, jos on tarkoitus yrittää parantaa meikäläistä järjestelmää. Mielestäni Suomessa pienten puolueiden asema on vaikea, ja käänteisesti asiaa voi verrata siihen miksi venäläiset haluavat sitoutua edelleen Tsaari -perinteeseen asettumalla sellaisen henkilön taakse, jonka näkevät edustavan, ei vain maan etua, niin myös valtiokoneiston etua.
Suomessa kolme pääpuoluetta haluavat edustaa sitä, mitä Venäjällä tällä hetkellä Putin ja kump. Toisin sanoen he haluavat antaa kuvan miten vain he ovat päteviä, kykeneviä hoitamaan maan asioita. Tämä uskomus on saatu syvään juurrutettua suomalaisten mieliin, ja se juuri selittää miksi puhutaan suurista kannatuksen muutoksista, jos kannatusluvut muuttuvat vaikkapa kaksi prosenttia.
Pienet puolueet Suomessa ovat lähinnä naureskelun aihe. Tämä näkyy parhaiten vaikkapa TV - väittelyssä, missä toisaalta pienpuolueen sanoma on usein yliampuvaa ja siksi epäuskottavaa...ja toisaalta toimittaja ei tunnu ottavan tosissaan pienpuolueen edustaja sanomaa juuri samasta syystä.
RKP poikkeaa em. kaavasta, koska se on kielipuolue.
Suomessa demokratia on hieman alamaissa, venäjällä se on muotoutumassa keskiluokan vahvistumisen myötä. Voidaan kuitenkin perustellusti kysyä takaako keskiluokka demokratian toimivuuden? Jos ja kun keskiluokka kasvaa Venäjällä, tarkoittaa se sitä, että keskiluokka vaatii työvälineitä asemansa varmistamiseksi ja entisestään parantamiseksi. Demokratia sopii tähän kuvioon yhtä lailla Suomessa, Amerikassa, kuin tulevaisuuden Venäjälläkin. Paha vaan...kun demokratia vihdoin tuntuu toimivan, se alkaa toimia vastoin omia ihanteitaan keskiluokan liiallisen vallan myötä...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000033286323
Ironmikes ei kyseistä 107% ole koskaan sanonut, joten jäit valheesta kiinni. Tunnut katkeralta, kun kommarit eivät voittaneet:-))))