Ennen minullakin oli se vanhatestamentillinen
käsitys, että synti on lähinnä Mooseksen lain
rikkomista.
Uusi Testamentti osoittaa kuitenkin aivan uuden
tyyppisen synnin. Puhutaan pahoista ihmistä,
jotka menevät pahuudessaan yhä pidemmälle.
Toisin sanoen he ovat antautuneet pahan tekemiseen
siinä määrin, että pyrkivät eksellensoitumaan siinä, eivätkä tunne mitään tarvetta katumukseen tai kääntymykseen.
Puhutaan myös ihmisistä, jotka ovat kaiken hyvän vihollisia. He siis pyrkivät kaikin mahdollisin tavoin tietoisesti tuhoamaan sen mikä osottautuu hyväksi tai kiittämisen arvoiseksi. Pyhä Raamattu osoittaa, että esimerkiksi Jumala näki kaiken luomakuntansa hyväksi, kun Hän oli luonut sen. (I Moos. 1).
Kaiken hyvän viholliset pyrkivät siis tuhoamaan luontoa, eläinlajeja, kasvilajeja ja muuta luomakuntaa tietoisesti mistään piittaamatta. Tällaiset ihmiset ovat kyllä salassa uudestisyntymättömältä ihmiseltä ja he pyrkivät osittain salaamaan tekonsa, ja he jopa pyrkivät kääntämään tekonsa hyväntekemiseksi
(tuholaishyönteisten torjunta jne.), mutta
Ilmestyksessä sanotaan, että jonakin hetkenä
Herra Jumalan "oikeat tuomiot" tulevat julki.
Ilm. 15:3
Mutta ennen sitä hetkeä me emme tietenkään voi tietää keitä he juuri olivat, jotka luonnon meiltä turmelivat. Voimme vain arvailla.
Uudessa Testamentissa puhutaan itse asiassa paljon sellaisista synneistä, joita Vanha Testamentti ei tunne.
Vanhan Testamentin synti käsitteestä on monella
hyvin erheellinen ja harhainen kuva.
Monet eivät tiedä edes sitä, että synnin saattoi
helposti kuolettaa uhraamalla syntiuhriksi eläimen (itse opin tämän Moshelta, kiitos Moshe!,
"offerin for sin"). Eikä tiedetä sitä, että kerran vuodessa, Suurena sovituspäivänä koko kansa sai kaikki edellisenä vuotena suorittamansa synnit anteeksi ja ne pyyhittiin pois kirjoista.
Kun Israelin pojat valloittivat Kaanaan maan niin
seitsemän kansaan pyyhittiin Israelin poikien tieltä pois heidän pahuutensa tähden. Sen tähden siis, että he menivät pahuudessa yhä pidemmälle ja harrastivat sitä työkseen tuntematta juuri katumustakaan. Pyhässä Raamatussa on esimerkkinä
myös Sodoma ja Gomorra, joka osoittaa, että Jehovan tuomiot, vaikka ovat tutkimattomat ovat silti oikeudenmukaiset. Vain ne tuhotiin, joiden synti oli saavuttanut äärimmäisen mittansa.
Esimerkkinä on myös Joonaan kirja ja Ninive.
Miten Niniveläisten pahuudestaan huolimatta kävi kun he katuivat ja nöyrtyivät.
On myönnettävä, että meidän Herramme Jeesus Kristus on ankara tuomarina ja kuka voi kestää Hänen edessään. Toivonpa ja rukoilenpa, että
meillä kaikilla olisi aikaa oppia tuntemaan
Jumalan armo, vanhurkautus ja Pyhitys ennen sitä päivää, jona Herra ilmestyy. Aamen.
Monet osaavat kertoa näistä asioista paljon paremmin kuin minä esim. Jehovan todistajat, mutta toin vain esiin sen näyn minkä sain pari päivää sitten koskien syntiä.
"Synti ei ole pelkkä henkilökohtainen syyllisyys ja rike, vaan todellisia syntisiä ovat ne jotka menevät pahuudessa yhä pitemmälle tietoisesti ja
turmelevat kaiken hyvän tahallaan."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.