Kristikansa rypee pakanuudessa. Jeesuksen uskovat, eli adventtikansa, varoittaa näitä raukkoja lankeemuksestaan, sillä kristikunta on todellakin langennut pois totuudesta (langennut on se suuri babylon, riivaajien oppeja noudattavat) ja seuraa viekkaasti sommiteltuja taruja, kuten sunnuntain pyhyys ja sielun kuolemattomuus. Ateistikin on paremmassa asemassa Jumalan edessä, sillä babylonin uskovat ovat penseitä ja helposti saatanan johdateltavissa. Saatana toimii heidän keskuudessaan mm. kielillä puhumisessa, kaatumisissa ja "ihmeparantumisissa"! He luulevat tätä kaikkea Jumalan voimaksi ja Pyhäksi Hengeksi, vaikka riivaajain henget aikaansaavat nämä "hengenlahjat"!!
Adventisti vastustaa pakanuutta
puhdasoppi
155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
>> Myöhemmin kummatkin raamatut, Juutalainen Toora (hieman muutettuna) ja Jeesusta koskevat kirjoitukset yhdistettiin yhdeksi teokseksi, ja niitä yhdistämisiä oli useampi, joten noita alkukielen Codex teoksia on useampia, joista eri kirkkokuntien ja eri suuntausten edustajat ovat koonneet ja kääntäneet itselleen mieleisen raamatun ja tekevät sitä edelleen.
Toora ei ole yksioikoisesti ja suoraviivaisesti Jumalan suora ilmoitus eikä myöskään Israelin totuudenmukainen historia. Monet kertomukset, jotka ovat jopa neljän tuhannen vuoden takaa ovat popularisoituneet moneen kertaan eri kertojien kautta ajan saatossa. Kansan kokemat monet tapahtumat ovat ylittäneet heidän käsitemaailmansa havainnointi kyvyn ja siten ne ovat saaneet hyvinkin mystiset ja mytologiset ilmaisut. >>
http://www.kolumbus.fi/j.stenback/aikaportti/2.htm