Näin on, alustava
työpaikkahaastattelukin oli jo.
Työnantaja vaikutti oikein mukavalta; hän kysyi että mitä vastaan jos esim. lapsi tulee kysymään minulta että minkälainen jumala esim. siellä keskuksella (jossa työskentelisin nuorten kanssa, ja joka siis tunnustaa evlut. oppeja) vaikuttaa ja on, ja vastasin rehtinä pojuna että ei minulla olisi mitään suoria vastauksia antaa, ja että olen itse uskonnollisesti ja ideologisesti sitoutumaton; asiaa voisi esim. pohtia lapsen kanssa yhdessä, ja sit se oli sillälailla että "aivan niin! Olen täysin samaa mieltä!" ja sitten hän vielä kehui kuinka mukava poika olen.
Jäi sellainen kuva, että heppu on aika suvaitsevainen, vaikken paikkaa saisikaan,
halusi jokatapauksessa puhelinhaastattelun jälkeen nähdä lärvitauluni vielä.
Tein kuitenkin selväksi että kannatan itse uskontojen tasa-arvoa ja olen itse uskontokuntiin sitoutumaton, suhtautuminen oli "siltikin" hyvin positiivinen.
Hain seurakunnalle töihin
16
869
Vastaukset
- -DW-
Eivätpä kaikki papitkaan oikeasti uskossa ole, joten mitäpä ihmeellistä tuossa loppujen lopuksi on.
Itse harkitsin kanssa aikoinaan kesätyöpaikkaa seurakunnalta. Mutta koska en pitänyt itseäni tarpeeksi hyvänä valehtelijana, menin kesäksi töihin käytettyjen autojen kauppaan.- vesitomu
"Eivätpä kaikki papitkaan oikeasti uskossa ole"
no mutta tuskinpa he sanovat sitä työhaastattelussa :D
Minua itseäni lähinnä
ihmetytti työnantajan
mukavan vapaamielinen asenne, vaikka en papiksi olekaan pyrkimässä, kesätöihin vaan.
"Mutta koska en pitänyt itseäni tarpeeksi hyvänä valehtelijana,"
sepä olikin juttuni pointti,
ettei tarvinnut valehdella =)
Ei siinä mitään ihmeellistä ole, minun mielestäni
jotkut "umpiluterilaiset" vaan saisivat ottaa mallia kyseisen henkilön terveen avoimesta asenteesta. - varmaankin
hyvin pitämään pokkaa kesäduunissas :)
- -DW-
vesitomu kirjoitti:
"Eivätpä kaikki papitkaan oikeasti uskossa ole"
no mutta tuskinpa he sanovat sitä työhaastattelussa :D
Minua itseäni lähinnä
ihmetytti työnantajan
mukavan vapaamielinen asenne, vaikka en papiksi olekaan pyrkimässä, kesätöihin vaan.
"Mutta koska en pitänyt itseäni tarpeeksi hyvänä valehtelijana,"
sepä olikin juttuni pointti,
ettei tarvinnut valehdella =)
Ei siinä mitään ihmeellistä ole, minun mielestäni
jotkut "umpiluterilaiset" vaan saisivat ottaa mallia kyseisen henkilön terveen avoimesta asenteesta.>>Minua itseäni lähinnä
ihmetytti työnantajan
mukavan vapaamielinen asenne, vaikka en papiksi olekaan pyrkimässä, kesätöihin vaan.>Ei siinä mitään ihmeellistä ole, minun mielestäni
jotkut "umpiluterilaiset" vaan saisivat ottaa mallia kyseisen henkilön terveen avoimesta asenteesta. - vesitomu
varmaankin kirjoitti:
hyvin pitämään pokkaa kesäduunissas :)
Koetan (aina onnistumatta kuitenkaan, vaikka ihan selkeä huumori pitää kyllä erottaa pilkasta) pidättäytyä sisäisestikin suhtautumasta pilkallisesti ihmisten uskomuksiin,
ja yleensä ei ole ongelmaa, mutta
kerran eräissä new age juhlissa, kaikki ne
puheet sadetikkujen ja kristallikallojen
tieteellisesti tutkituista ja todistetuista ominaisuuksista, ja kaikenlisäksi omahyväisyys tästä laajasta salatietämyksestä saivat kyllä suupieleni hieman tahtomattani nykimään. - on.
vesitomu kirjoitti:
Koetan (aina onnistumatta kuitenkaan, vaikka ihan selkeä huumori pitää kyllä erottaa pilkasta) pidättäytyä sisäisestikin suhtautumasta pilkallisesti ihmisten uskomuksiin,
ja yleensä ei ole ongelmaa, mutta
kerran eräissä new age juhlissa, kaikki ne
puheet sadetikkujen ja kristallikallojen
tieteellisesti tutkituista ja todistetuista ominaisuuksista, ja kaikenlisäksi omahyväisyys tästä laajasta salatietämyksestä saivat kyllä suupieleni hieman tahtomattani nykimään.sen verran itsesuojeluvaistoa, että jätän suosiolla new age juhlat väliin. mutta ymmärrän täysin, jos suupielesi hieman tahdostariippumatonta liikuntaa pippaloissa harastivat.
- Umpiluterilainen
...valehtelit meille.
- vesitomu
Valehtelin häh mitä, mistä asiasta?
No, kaiketi haluat vain tulkita asian niin, että valehtelin, mikä sitten onkaan motiivisi.
En ala sinua vakuuttelemaan sen enempiä, kuin että en valehdellut =/
Olikohan nyt kyseessä väärinymmärrys?
- saat kenkää.
Itse olin Karkun seurakunnassa työharjoittelussa ja sain kenkää vain sen takia, että en kuulunut kirkkoon. Asia painettii villaisella, kunhan minut oli ensin asianmukaisesti lahjottu :)
- Atte Ateisti
Mitä paikkaa hait?
Veljeni on ollut hautausmaapuolella kesätöissä ruohonleikkurilla ajelemassa.
Kyseltiinköhän siihen hommaan tuota samaa?- vesitomu
seurakunnan nuorisotyön kesäkodin paikkaa.
kaikenlaista hommaa. asiakastyötä kiinteistönhoiteluakin. Olisi muuten ihan letkeä palkka kyseisessä kesätyöläiselle, n. 1500e / kk. - Kössönöm
vesitomu kirjoitti:
seurakunnan nuorisotyön kesäkodin paikkaa.
kaikenlaista hommaa. asiakastyötä kiinteistönhoiteluakin. Olisi muuten ihan letkeä palkka kyseisessä kesätyöläiselle, n. 1500e / kk.Ev.lut.nettisivuston sivuston työnhakulomakkeessa on pakollisena täytettävänä kohtana kuuluuko kirkkoon. Joskus aikoinaan kun hain kesähommia hautausmaalle, niin se tyssäsi jo puhelimessa siihen, että oli eronnut kirkosta.
- vesitomu
Kössönöm kirjoitti:
Ev.lut.nettisivuston sivuston työnhakulomakkeessa on pakollisena täytettävänä kohtana kuuluuko kirkkoon. Joskus aikoinaan kun hain kesähommia hautausmaalle, niin se tyssäsi jo puhelimessa siihen, että oli eronnut kirkosta.
enpä kuulu.
en tosin ole eronnutkaan, en ole kuulunut uskontokuntiin.
tuossahan tuon näkee, että miten käy. voin sitten raporteerata, jos siihen tyssää.
ei minulta kysytty kuulunko kirkkoon, vaan mitä vastaisin tietyssä tilanteessa, mikä oli mielestäni ensinnäkin paljon parempi ja käytännönläheisempi kysymys, osoittaa mielestäni jo sisällöllistä ajattelua eikä ulkokohtaista tuijottamista esim. siihen löytyykö nimi jostakin paperiläpyskästä, mikä on täysin naurettava kriteeri =/ työnantaja korosti juuri olevansa samaa mieltä siitä, että valmiita vastauksia ei ole.
saas nähdä miten livehaastattelussa menee. - Kössönöm
vesitomu kirjoitti:
enpä kuulu.
en tosin ole eronnutkaan, en ole kuulunut uskontokuntiin.
tuossahan tuon näkee, että miten käy. voin sitten raporteerata, jos siihen tyssää.
ei minulta kysytty kuulunko kirkkoon, vaan mitä vastaisin tietyssä tilanteessa, mikä oli mielestäni ensinnäkin paljon parempi ja käytännönläheisempi kysymys, osoittaa mielestäni jo sisällöllistä ajattelua eikä ulkokohtaista tuijottamista esim. siihen löytyykö nimi jostakin paperiläpyskästä, mikä on täysin naurettava kriteeri =/ työnantaja korosti juuri olevansa samaa mieltä siitä, että valmiita vastauksia ei ole.
saas nähdä miten livehaastattelussa menee.tai sitten se on tosiaan siitä kiinni, minkälainen tyyppi on ottamassa töihin.
Minulta kysyttiin silloin ihan ensimmäiseksi, että kuulunko kirkkoon. Ja sanoi sitten vielä, että heille ei pääse töihin jos ei kuulu kirkkoon.
Mutta toivon että pääset töihin. Siis hautausmaalleko hait? Luultavasti ensi kesänä sataa miltei joka päivä. Heh. - vesitomu
Kössönöm kirjoitti:
tai sitten se on tosiaan siitä kiinni, minkälainen tyyppi on ottamassa töihin.
Minulta kysyttiin silloin ihan ensimmäiseksi, että kuulunko kirkkoon. Ja sanoi sitten vielä, että heille ei pääse töihin jos ei kuulu kirkkoon.
Mutta toivon että pääset töihin. Siis hautausmaalleko hait? Luultavasti ensi kesänä sataa miltei joka päivä. Heh.seurakunnan nuorisotyön kesäkoti, asiakaspalvelu kiinteistöhuolto. heh, no samaa toivon itsekin =P
varo vaan. Heti, kun menet töihin, alkaa armoton aivopesu. Näen sen jo "sieluni" silmin. Ei vaineskaan. Tuo on sitä uutta Jesse diggaa sua-linjaa...tai sitten ei :)
Onnea kesätöihin ja rutkasti työniloa :DDDDDDDDDD
Ei srk hassumpi työnantaja ole. (Palkat tulee suhtkoht säännöllisesti:). Itse olin nuorena viisi kesää kokkailemassa ja siivoamassa rippilasten sotkuja. Aika meni sukkelaan luonnonkauniissa maisemissa järven rannalla. Viimeinen kesä tuntui jo lomalta, vaikka töitäkin tuli tehtyä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4068922Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1783383- 191850
- 771166
- 761078
- 271065
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta641021Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss791005- 55983
- 65930