Alkuseurakunnan uskoontulo

Apostolit julistivat Jumalan sanaa lakia ja evankeliumia ja kasteen liitton välttämättömyyttä Jumalan kanssa,jossa Jumala ottaa tykönsä vihan lapset antaaksen armostaan, oikean kätensä kautta, pelastuksen kaikille niille jotka eivät pure taikka revi tätä armon kättä.
Apostolit julistivat Jumalan armoa ja voimaa eikä siihen yksikään apostoli ole liittänyt ihmisen omia kykyjä, ei ansiollisuutta vaan lahkolaisuus on raamatun mukaan ankarasti tuomittu kadotukseen ja siellä tulessa ja savussa sitten purevat kielensä rikki kun eivät pysyneet lapsikasteen armossa.

Kastajalahkokunnat julistavat aivan toista oppia kuin apostolit he näet vaativat että heidän tekojensa kautta ja heidän "henkensä" avulla ilmestyy valkeus ja "rymyeetu" kierittelemään idiootteja ja saapa se joskus vaatteetkin päältä pois ja sekös meitä naurattaa.
Et kai sinäkin ole myynyt nahkaasi itse perkeleelle?
Jos ehkä osaat laskea kymmeneen uskon että sinullakin on hyvät mahdollisuudet palata lapsikasteen armoon jossa syntyy todellinen tunnustava usko ja tosi uskovainen.
Adventistit, helluntailaiset, vapaakirkon orjatyöläiset, karismaattiset erikoisesti ne shokissa olevat, ja muut lahkokunnat joilla ei ole raamatullista perustusta eivät peri Jumalan valtakuntaa ja mitä raamattu puhuu lahkoista?
42710
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

vauvana kastettu, voin palata "lapsikasteen armoon?"

Äänestä
  • reippaan puoleisen kyselyn perusteella sinun tulee reippaan puoleisen parannuksen jälkeen tulla samaan uskoon lapsena kastetuiden kanssa.
    Jos se vain mahdollista on epäuskoiselle.

    Äänestä

  • Tämä on totta kirjoitti:

    reippaan puoleisen kyselyn perusteella sinun tulee reippaan puoleisen parannuksen jälkeen tulla samaan uskoon lapsena kastetuiden kanssa.
    Jos se vain mahdollista on epäuskoiselle.

    että ihminen ei voi omilla kyvyillään hankkia itsel-
    leen pelastusta.
    Nyt minun pitää kuitenkin omilla kyvyilläni tehdä
    reippaan puoleinen parannus.
    Kylläpä meni vaikeaksi.

    Äänestä

  • Alussa sanoit, kirjoitti:

    että ihminen ei voi omilla kyvyillään hankkia itsel-
    leen pelastusta.
    Nyt minun pitää kuitenkin omilla kyvyilläni tehdä
    reippaan puoleinen parannus.
    Kylläpä meni vaikeaksi.

    ei se sitä tarkoita että sinä pystyt tekemään parannuksen.
    Raamattu käskee:rakasta, pidä käskyt etc.. mutta ei se tarkoita että ihminen pystyy tai ihmisellä on tarvittavat edellytykset esim. parannukseen.

    Äänestä

  • Tämä on totta kirjoitti:

    ei se sitä tarkoita että sinä pystyt tekemään parannuksen.
    Raamattu käskee:rakasta, pidä käskyt etc.. mutta ei se tarkoita että ihminen pystyy tai ihmisellä on tarvittavat edellytykset esim. parannukseen.

    Miten minä voin tehdä parannuksen jos minulla ei ole kykyä tehdä parannusta?
    En ymmärrä.

    Äänestä

  • menee vaikeammaksi! kirjoitti:

    Miten minä voin tehdä parannuksen jos minulla ei ole kykyä tehdä parannusta?
    En ymmärrä.

    Unohda se kyky sitä sinulla ei ole, mutta rukoile että Jumala vaikuttaisi parannuksen sinussa.
    Onko sinulla kyky vanhurskauttaa itsesi?
    Kyky rakastaa lain vaatimalla tavalla?
    Kyky uskoa?

    Äänestä

  • Tämä on totta kirjoitti:

    Unohda se kyky sitä sinulla ei ole, mutta rukoile että Jumala vaikuttaisi parannuksen sinussa.
    Onko sinulla kyky vanhurskauttaa itsesi?
    Kyky rakastaa lain vaatimalla tavalla?
    Kyky uskoa?

    Sehän vaatii omaa kykyä!
    Sehän on omaa yrittämistä!

    Apua!

    Äänestä

  • olla kykyä rukoillakkaan. kirjoitti:

    Sehän vaatii omaa kykyä!
    Sehän on omaa yrittämistä!

    Apua!

    tulet uskoon ja tunnustat Jeesusta ihmisille kehoittaen heitä luopumaan kaikista synneistään.
    Sitten tulee risti ja kyllä silloin rukoilet...kuin paviaani?

    Vieläkö riiput kiinni kyvyissäsi?

    Äänestä

  • Tämä on totta kirjoitti:

    tulet uskoon ja tunnustat Jeesusta ihmisille kehoittaen heitä luopumaan kaikista synneistään.
    Sitten tulee risti ja kyllä silloin rukoilet...kuin paviaani?

    Vieläkö riiput kiinni kyvyissäsi?

    uskoon?.
    Eikö Jumala voisi lähettää uskon ihan ilman mitään
    uskoontuloja?

    Miksi vauvan ei tarvitse tulla uskoon, vaan se kastetaan automaattisesti?

    Ja pitää vielä tunnustaa?????? ja kehoittaa?????
    Ihmistekoja toisensa perään.

    Mistä se paviaani ilmestyy? Lähettääkö Jumala
    muitakin paviaaneja kuin sinut?

    Äänestä

  • Pitääkö tulla kirjoitti:

    en ole moista tyhmää paviaania nähnyt sitten kun viimeiksi kävin helluntailaisten looshissa.
    Katso peiliin ja valokuvaa persseesi.

    Äänestä

  • Tämä on totta kirjoitti:

    en ole moista tyhmää paviaania nähnyt sitten kun viimeiksi kävin helluntailaisten looshissa.
    Katso peiliin ja valokuvaa persseesi.

    enemmän kuin tuhat sanaa!

    Äänestä

  • Kielenkäyttösi puhuu kirjoitti:

    enemmän kuin tuhat sanaa!

    eikä talipää lukenut mitä toinen kirjoittaja puhui?
    Se puhui paviaanista.
    Ehkä sinusta joka tuomitset ja toisen vapautat.

    Äänestä

  • Tämä on totta kirjoitti:

    en ole moista tyhmää paviaania nähnyt sitten kun viimeiksi kävin helluntailaisten looshissa.
    Katso peiliin ja valokuvaa persseesi.

    Menisit mieluummin kaltaistesi, itse mainitsemiesi pariin valokuvailemaan. Ota digikamera matkaasi...

    Äänestä

  • Lapsikaste on tuulesta temmattua. Siitä ei Raamattu puhu sanaakaan.
    Mikä se sellainen lapsikasteen armo on? Minusta se on juuri ihmisten keksimää.
    Lapsen voi siunata ja Jumala on se , joka ihmisen pelastukseen kutsuu. Lapsikasteella ei siinä asiassa ole osaa eikä arpaa.
    Lasten ja vauvojen puolesta voi jokainen rukoilla kylläkin.
    Jeesus meni itsekkin kasteelle aikuisena.
    Miksiköhän?
    Juuri siksi, että Hän näyttää meille tien, mitä kulkea.
    Raamattu puhuu vain aikuiskasteesta.
    Ihme käännöstä ja väännöstä tuo lapsikasteen armo on mielestäni.

    Äänestä

  • Merkkimimmi. kirjoitti:

    Lapsikaste on tuulesta temmattua. Siitä ei Raamattu puhu sanaakaan.

    "8. Mutta synagoogan esimies Krispus ja KOKO HÄNEN PERHEKUNTANSA USKOIVAT HERRAAN; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka OLIVAT KUULEMASSA, uskoivat, ja HEIDÄT KASTETTIIN." -- Tuossa paikassa VOI OLLA KYLLÄ YMMÄRRYSIÄSSÄ OLEVIA LAPSIAKIN, jotka myös kuulivat julistetun sanan ja USKOIVAT. Mutta se EI MUUTA KASTEKÄYTÄNTÖÄ MILLÄÄN TAVOIN: USKO TULEE KUULEMISESTA! Vain TÄYSI TYPERYS VOI VÄITTÄÄ, ETTÄ PAIKALLA OLLEET VAUVAT TULIVAT JULISTUKSEN KUULLESSAAN USKOON.

    On siis VAIN USKOVIEN KASTE SANASSA, sillä MUITA EI KASTETTU!

    apostolit kastoivat lapsia erikoisesti näet heitä oli suurin osa kasteella olevista ja peruste on kun eivät silloin ehkäisseet kuten lahkolaiset ensimmäisinä tämän synnin harjoittajina.

    Uskovan armoakaan ei mainita siis uskovien usko on harhaa...

    Miksiköhän Jeesus meni kasteelle ja vielä kysyt?

    Pyhä Henki näyttää...mutta teille näyttää joku muu valo-olento ja paha henki teissä vaikuttaa.

    Äänestä

  • vanha-tuttu kirjoitti:

    Jeesus todistaa lasten puolesta että heillä on usko ja he kelpaavat katettaviksi...älkää estäkö heitä...että Jeesus oikein närkästyi...
    Ei kukaan väitä ja sitä paitsi eivät kaikki tulleet uskoon nimittäin simonnoita sinun oppi-isäsi ...myös uskoi mutta miten?
    Teidän uskonne ei kelpaa Jumalalle sillä lahkot eivät peri Jumalan valtakuntaa.
    Missä sanotaan: aikuistenkaste tai upotuskaste?
    Osoita se raamatusta.
    Siis lahkojen kaste on perkeleen työ ja näin me opetamme muita varomaan saatanan omia.

    Lapset ja vauva ovat hieman eriasioita.
    Jeesus sanoi, sallikaa lasten tulla minun tyköni . älkääkä estäkö heitä.
    Eihän noissa sanoissa tule mitenkään vauvakaste esille.

    Tottakai Jeesus voi siunata lapsia edelleenkin ja lapsethan menevätkin esim. pyhäkouluihin, joissa puhutaan Jeesuksesta.
    Miksi sitten sinun mielestäsi Jeesus meni aikuiskasteelle.?
    Johannes kastoi aikuisia jo aikaisemmin ja minä ainakin näen , että Jeesus ei ihan huvikseen aikuis kasteella käynyt.

    Äänestä

  • Tämä on totta kirjoitti:

    Jeesus todistaa lasten puolesta että heillä on usko ja he kelpaavat katettaviksi...älkää estäkö heitä...että Jeesus oikein närkästyi...
    Ei kukaan väitä ja sitä paitsi eivät kaikki tulleet uskoon nimittäin simonnoita sinun oppi-isäsi ...myös uskoi mutta miten?
    Teidän uskonne ei kelpaa Jumalalle sillä lahkot eivät peri Jumalan valtakuntaa.
    Missä sanotaan: aikuistenkaste tai upotuskaste?
    Osoita se raamatusta.
    Siis lahkojen kaste on perkeleen työ ja näin me opetamme muita varomaan saatanan omia.

    TODISTA SE SANALLA KUTEN MONET MUUTKIN MINUN LISÄKSENI. Nuo arvottomat VALHEESI JA TODISTAMATTOMAT VÄITTEESI "OVAT KRPÄSENSURINAA KORVISSANI".

    Äänestä

  • Tämä on totta kirjoitti:

    apostolit kastoivat lapsia erikoisesti näet heitä oli suurin osa kasteella olevista ja peruste on kun eivät silloin ehkäisseet kuten lahkolaiset ensimmäisinä tämän synnin harjoittajina.

    Uskovan armoakaan ei mainita siis uskovien usko on harhaa...

    Miksiköhän Jeesus meni kasteelle ja vielä kysyt?

    Pyhä Henki näyttää...mutta teille näyttää joku muu valo-olento ja paha henki teissä vaikuttaa.

    HOITOON! Muuten tulet itsellesi liian vaaralliseksi; ties mitä teet mielenhäiriössäsi. TÄMÄ ON TOTTA.

    Äänestä

  • vanha-tuttu kirjoitti:

    TODISTA SE SANALLA KUTEN MONET MUUTKIN MINUN LISÄKSENI. Nuo arvottomat VALHEESI JA TODISTAMATTOMAT VÄITTEESI "OVAT KRPÄSENSURINAA KORVISSANI".

    http://www.tulta.net/Kuvat/pelastus.jpg

    Äänestä

  • Merkkimimmi kirjoitti:

    http://www.tulta.net/Pelastus/kasteopetus.htm
    Laitan toisen linkin, kun vaikuttaa , ettei toi ensimmäinen avaudu.

    Luther ajattelee niin, että kun Jumalan sana kerran lausutaan, kun Kristuksen lupauksen sana sanotaan, tämä sana itsessään on luova. Sana luo sen mitä se lupaa. Tämän luovan sanan vaikutuksesta kaste lahjoittaa kaiken sen, mitä se lahjoittaa, täysin riippumatta siitä millaiset inhimilliset edellytykset sanan vastaanottajalla on.

    Lahkojen kaste ei luo mitään muuta paikkaa kuin tulisen helvetin ja piinan kauhistuksen.

    pidät kiinni siitä ILMASTA: SINÄ SAAT ISTUA ILMAN PÄÄLLÄ JA TYHJÄSTÄ PITÄÄ KIINNI!

    Äänestä

  • vanha-tuttu kirjoitti:

    pidät kiinni siitä ILMASTA: SINÄ SAAT ISTUA ILMAN PÄÄLLÄ JA TYHJÄSTÄ PITÄÄ KIINNI!

    Hoito voisi auttaa: anna tietosi niin kirjoitan reseptin. Vai onko se :

    Tämäon Totta

    Ensi Puskan 2.oksa

    SYSIMETSÄ

    Äänestä

Mielenkiintoinen vuodatus sinulla ja jotenkin tuli tästäkin sellainen "lahkolaisuuden" tunne ,en oikein päässyt jyvälle mitä ajoit takaa ?

Mitä Apostolit julistivat kasteesta?

Äänestä
  • Sen mitä apostolit julistivat kasteesta sen voit lukea raamatusta.

    Äänestä

  • Tämä on totta kirjoitti:

    Sen mitä apostolit julistivat kasteesta sen voit lukea raamatusta.

    "37. Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
    38. Niin Pietari sanoi heille: "TEHKÄÄ PARANNUS JA OTTAKOON KUKIN TEISTÄ KASTEEN Jeesuksen Kristuksen nimeen "

    ja

    "hän kehoitti heitä sanoen: "ANTAKAA PELASTAA itsenne tästä nurjasta sukupolvesta."
    41. jOTKA NYT OTTIVAT HÄNEN SANANSA VASTAAN, NE KASTETTIIN,".

    Siis kehoitat uskomaan Raamatun opetusta?!

    Antakaa pelastaa merkitsee antaa Jumalan pelastaa kasteen ja sen kautta, mutta lahkolaisten aasinkorvat eivät ymmärrä mitään.
    Lahkolaisten tarjoama pelastus on kauhustus.

    Äänestä

  • Tämä on otta kirjoitti:

    tehdä parannusta eikä kastattaa itseään!

    Tätäkö ne lahkolaisten aasinkorvat eivät ymmärrä?
    Miten te lahkolaiset uskotte pelastuvanne?

    Äänestä

  • että ei tarvitsekkaan kirjoitti:

    tehdä parannusta eikä kastattaa itseään!

    Tätäkö ne lahkolaisten aasinkorvat eivät ymmärrä?
    Miten te lahkolaiset uskotte pelastuvanne?

    Parannusta tarvitaan joka päivä eikä kuten lahkolaiset ajattelevat että me teemme sen ....sen mukaan kun voimme ja sitä sanovat parannukseksi.

    Parannus ei ole pintapuolista ulkoisen puolen puhdistamista ikäänkuin harjaus toimenpide.

    Äänestä

  • Tämä on totta kirjoitti:

    Parannusta tarvitaan joka päivä eikä kuten lahkolaiset ajattelevat että me teemme sen ....sen mukaan kun voimme ja sitä sanovat parannukseksi.

    Parannus ei ole pintapuolista ulkoisen puolen puhdistamista ikäänkuin harjaus toimenpide.

    Taisit osua oikeaan!

    Äänestä

Eivät uskovien kastetta puoltavat opeta ihmisten kykyjen osuutta yhtään sen enempää kuin apostolitkaan.

Uskovien kastetta puoltavat opettavat uskon tärkeyttä. Mistä lähtien usko on ollut ihmisen kyky? Raamattuhan sanoo, että usko on Jumalan lahja.

Ei se, että sinä nimität jotain seurakuntaa lahkoksi, tee siitä lahkoa.

Äänestä
  • Usko on vain uska. Jumalan ihmiselle antama tiedon laphja turmellaan uskolla.
    Jeesuskaan ei ollut uskossa vaan tiedossa. Usko sana on monessa raamatun kohdassa väärin, sentilalla tulisi usein olla "tottele/totella" tai "tehdä niinkuin" jne. Jeesuksen puheissa usein tarkoitetaan uskolla; uskomista/toimintaa Jumalan Mooseksella antaman ja Jeesuksen vahvistamien käskyjen mukaisesti.

    Äänestä

Lahkolaisia ovat kaikki krisitnuskon seurakunnat.

7-seurakuntaan ei kuulu yhtään kristinuskon seurakuntaa. Kristinuskoa ei ollut vielä edes olemassa kun Jeesus teki siihen asiaan selvyyden.

Jeesuksen seurakunta, joka tunnetaan nimellä Efeson seurakunta on viimeinen Jumalallisuuden seurakunta, A ja O - Alfa ja Omega.
Jeesus teki selväksi että tuossa on alku ja loppu.

Sen jälkeen ei ole Jumalallisesti oikeaoppisuuden hengellisiä seurakuntia perustettu.
Joten myöhemmin perustettu kristinusko oppeineen ja väärennettyine raamatuineen on harhauttaja.

Äänestä

Apt.24:14 - 16:

” Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, JOTA HE
(silloin eli Paavalin aikana paatumuksessaan pysyneet, uudestisyntymättömät
juutalaiset, meidän päivinämme täällä kotimaassamme paatumuksessaan
pysyvät, uudestisyntymättömät ja vain nimeltään kristityt luterilaiset) LAHKOKSI
SANOVAT, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on
kirjoitettuna laissa ja profeetoissa, ja pidän sen toivon Jumalaan, että on
oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että
väärien. Sen tähden minä myös ahkeroitsen, että minulla aina olisi louk-
kaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä.”

Äänestä

"sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon, ja yhtä lailla kuin nämä tässä minä toivon ja odotan, että Jumala herättää kuolleista niin hurskaat kuin jumalattomat. Siksi teen kaikkeni, että minulla aina olisi puhdas omatunto Jumalan ja ihmisten edessä." Apt.24:13-16"

Minäkin kuljen juuri tätä tietä jota lahkoksi sanotaan ,eli olen ottanut Jeesuksen vastaan ja vaellan kyseistä tietä .

Äänestä
  • Onko Jeesus ottanut sinut vastaan tulepa niin katson sinua ja vastaan.

    Toivottavasti Herra sinut ottaa vastaan ja muuttaa sinut sisältä ja ulkoa "apostoliseksi"

    Ei se kadota jos uskoon tullessa onkin niin paljon vääriä ajatuksia uskosta.
    Mutta jos et luovu kaikesta...niin silloin ei voida puhua uskoon tulemisesta.

    Äänestä

  • Tämä on totta kirjoitti:

    Onko Jeesus ottanut sinut vastaan tulepa niin katson sinua ja vastaan.

    Toivottavasti Herra sinut ottaa vastaan ja muuttaa sinut sisältä ja ulkoa "apostoliseksi"

    Ei se kadota jos uskoon tullessa onkin niin paljon vääriä ajatuksia uskosta.
    Mutta jos et luovu kaikesta...niin silloin ei voida puhua uskoon tulemisesta.

    "Onko Jeesus ottanut sinut vastaan tulepa niin katson sinua ja vastaan. "

    Uskotko että ihan vastassa oli ja otti minut vastaan ja sain kokea sen mitä sanotaan uudeksisyntymiseksi .Eikä tarvi keltään enään kysyä olenko Jeesuksen oma sillä sisäinen varmuus todistaa sen .Henki minun henkeni kanssa todistaa .Saathan sinä katsoa ja tuumailla olenko mittapuusi mukaaan sopinut tästä ovesta sisään ,Jeesushan sanoi "Minä olen ovi" ei kukaan muun oven kautta sisälle pääse .

    Olethan sinäkin tullut Jeesus ovesta ?

    Äänestä

  • mejuu kirjoitti:

    Kuvaile kokemuksesi ken ties näit aaven pyörit lattialla tai humaus nosti niskasta?
    Olen kyllä ennenkin kuullut lahkolaisten selityksiä.

    No sisäinen varmuus...eli usko pelastuksesta on sitä varmuutta.

    Äänestä

  • Tämä on totta kirjoitti:

    Kuvaile kokemuksesi ken ties näit aaven pyörit lattialla tai humaus nosti niskasta?
    Olen kyllä ennenkin kuullut lahkolaisten selityksiä.

    No sisäinen varmuus...eli usko pelastuksesta on sitä varmuutta.

    jatkuu?
    Saaka suljetulta osastolta useinkin lomia?

    Äänestä

  • sinun sairaslomasi kirjoitti:

    jatkuu?
    Saaka suljetulta osastolta useinkin lomia?

    kenenkähän jäteaineksista sinäkin olet siinnyt?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tämä on totta kirjoitti:

Apostolit julistivat Jumalan sanaa lakia ja evankeliumia ja kasteen liitton välttämättömyyttä Jumalan kanssa,jossa Jumala ottaa tykönsä vihan lapset antaaksen armostaan, oikean kätensä kautta, pelastuksen kaikille niille jotka eivät pure taikka revi tätä armon kättä.
Apostolit julistivat Jumalan armoa ja voimaa eikä siihen yksikään apostoli ole liittänyt ihmisen omia kykyjä, ei ansiollisuutta vaan lahkolaisuus on raamatun mukaan ankarasti tuomittu kadotukseen ja siellä tulessa ja savussa sitten purevat kielensä rikki kun eivät pysyneet lapsikasteen armossa.

Kastajalahkokunnat julistavat aivan toista oppia kuin apostolit he näet vaativat että heidän tekojensa kautta ja heidän "henkensä" avulla ilmestyy valkeus ja "rymyeetu" kierittelemään idiootteja ja saapa se joskus vaatteetkin päältä pois ja sekös meitä naurattaa.
Et kai sinäkin ole myynyt nahkaasi itse perkeleelle?
Jos ehkä osaat laskea kymmeneen uskon että sinullakin on hyvät mahdollisuudet palata lapsikasteen armoon jossa syntyy todellinen tunnustava usko ja tosi uskovainen.
Adventistit, helluntailaiset, vapaakirkon orjatyöläiset, karismaattiset erikoisesti ne shokissa olevat, ja muut lahkokunnat joilla ei ole raamatullista perustusta eivät peri Jumalan valtakuntaa ja mitä raamattu puhuu lahkoista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu