Psykologia on (ihmisen) toimintaa ja käyttäytymistä tutkiva tiede.
Sana psykologia on peräisin Aristoteleelta, joka määritteli psykologian sielua (kreikaksi Ψυχή, psykhe, latinaksi anima) ja sen ominaisuuksia tutkivaksi tieteeksi (kreikaksi λόγος, logos tarkoittaa oppia, tietoa). Psykologia on siis sananmukaisesti oppi mielestä tai mielitiede. Suomen kielessä psykologiasta käytettiin aikaisemmin nimitystä sielutiede.
Psykologia tutkii ihmisen tavoitteellista toimintaa sekä käyttäytymistä, kokemusta ja inhimillisen toiminnan säännönmukaisuuksia, esimerkiksi ajattelua, havaitsemista, tunteita, sekä ihmisen suhdetta itseensä ja toisiin ihmisiin. Se pyrkii vastaamaan esimerkiksi sellaisiin kysymyksiin kuten miten persoonallisuus kehittyy, mikä merkitys ja asema perimällä ja ympäristöllä on mielen toiminnassa ja rakentumisessa, miten kognitiiviset prosessit toimivat, mitä on tietoisuus ja mitä erilaiset mielenterveydelliset häiriöt ovat.
Psykologia voi tutkia mielen sisäisiä toimintoja ja niiden merkitystä käyttäytymiselle tai ulkoisen havaitun käyttäytymisen subjektiivista mielekkyyttä. Tutkimustapoina voi olla esimerkiksi kokeellinen tutkimus, joka soveltuu hyvin aineistonhankintamenetelmäksi kognitiivisten toimintojen tutkimiseen, haastattelu, kenttätutkimus, erilaiset testit tai ymmärtävä fenomenologinen tutkimus, jota käytetään humanistisessa psykologiassa.
Psykologia eroaa sosiologiasta, antropologiasta ja taloustieteistä siinä, että se keskittyy enemminkin yksilöiden subjektiivisiin kokemuksiin ja toimintaan kuin ryhmien toimintaan ja jaettuihin merkityksiin. Vaikka psykologisia kysymyksiä on pohdittu vuosisatoja esimerkiksi filosofiassa, psykologia on kuitenkin itsenäisenä tieteenalana suhteellisen nuori, siitä tuli itsenäinen tiede vasta 1800-luvulla.
Psykologia jakautuu moniin osa-alueisiin ja suuntauksiin, jotka tähdentävät eri asioita ja joilla on erilaisia käsityksiä ihmismielen psykologiasta.
Psykologi on ihmisen terveen kehityksen ja psyykkisten ongelmien erityisasiantuntija. Suomen lainsäädännön mukaan psykologi on terveydenhuollon ammattihenkilö, ja psykologina toimimiseen tarvitaan terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen (TEO) laillistamispäätös. Laillistetun psykologin oikeudet voi saada henkilö, joka on suorittanut psykologian maisterin tutkinnon tai (aikaisemmin) korkeimman yliopistollisen arvosanan psykologiasta. Suurin osa psykologeista työskentelee julkisella sektorilla, kuntien palveluksessa. Mielenterveysala työllistää runsaasti psykologeja, mutta monet toimivat myös opetus-, tutkimus-, henkilöstön rekrytointi-, hallinto- ja organisaatiotehtävissä. Psykologiaa voi opiskella useimmissa Suomen yliopistoissa.
Sana psykologia on peräisin Aristoteleelta, joka määritteli psykologian sielua (kreikaksi Ψυχή, psykhe, latinaksi anima) ja sen ominaisuuksia tutkivaksi tieteeksi (kreikaksi λόγος, logos tarkoittaa oppia, tietoa). Psykologia on siis sananmukaisesti oppi mielestä tai mielitiede. Suomen kielessä psykologiasta käytettiin aikaisemmin nimitystä sielutiede.
Psykologia tutkii ihmisen tavoitteellista toimintaa sekä käyttäytymistä, kokemusta ja inhimillisen toiminnan säännönmukaisuuksia, esimerkiksi ajattelua, havaitsemista, tunteita, sekä ihmisen suhdetta itseensä ja toisiin ihmisiin. Se pyrkii vastaamaan esimerkiksi sellaisiin kysymyksiin kuten miten persoonallisuus kehittyy, mikä merkitys ja asema perimällä ja ympäristöllä on mielen toiminnassa ja rakentumisessa, miten kognitiiviset prosessit toimivat, mitä on tietoisuus ja mitä erilaiset mielenterveydelliset häiriöt ovat.
Psykologia voi tutkia mielen sisäisiä toimintoja ja niiden merkitystä käyttäytymiselle tai ulkoisen havaitun käyttäytymisen subjektiivista mielekkyyttä. Tutkimustapoina voi olla esimerkiksi kokeellinen tutkimus, joka soveltuu hyvin aineistonhankintamenetelmäksi kognitiivisten toimintojen tutkimiseen, haastattelu, kenttätutkimus, erilaiset testit tai ymmärtävä fenomenologinen tutkimus, jota käytetään humanistisessa psykologiassa.
Psykologia eroaa sosiologiasta, antropologiasta ja taloustieteistä siinä, että se keskittyy enemminkin yksilöiden subjektiivisiin kokemuksiin ja toimintaan kuin ryhmien toimintaan ja jaettuihin merkityksiin. Vaikka psykologisia kysymyksiä on pohdittu vuosisatoja esimerkiksi filosofiassa, psykologia on kuitenkin itsenäisenä tieteenalana suhteellisen nuori, siitä tuli itsenäinen tiede vasta 1800-luvulla.
Psykologia jakautuu moniin osa-alueisiin ja suuntauksiin, jotka tähdentävät eri asioita ja joilla on erilaisia käsityksiä ihmismielen psykologiasta.
Psykologi on ihmisen terveen kehityksen ja psyykkisten ongelmien erityisasiantuntija. Suomen lainsäädännön mukaan psykologi on terveydenhuollon ammattihenkilö, ja psykologina toimimiseen tarvitaan terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen (TEO) laillistamispäätös. Laillistetun psykologin oikeudet voi saada henkilö, joka on suorittanut psykologian maisterin tutkinnon tai (aikaisemmin) korkeimman yliopistollisen arvosanan psykologiasta. Suurin osa psykologeista työskentelee julkisella sektorilla, kuntien palveluksessa. Mielenterveysala työllistää runsaasti psykologeja, mutta monet toimivat myös opetus-, tutkimus-, henkilöstön rekrytointi-, hallinto- ja organisaatiotehtävissä. Psykologiaa voi opiskella useimmissa Suomen yliopistoissa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Psykologian kentän laajuudesta saa hyvän kuvan tutustumalla Yhdysvaltojen psykologiayhdistyksen American Psychological Associationin alayhdistyksiin, joita on 55.[2] Alla on kuvattu psykologisen tutkimuksen keskeisiä osa-alueita:
* Havaintopsykologia
* Kehityspsykologia
* Kliininen psykologia
* Kognitiivinen psykologia
* Liikennepsykologia
* Neuropsykologia
* Persoonallisuuspsykologia
* Psykolingvistiikka
* Psykologian historia
* Sosiaalipsykologia
* Työ- ja organisaatiopsykologia
* Urheilupsykologia
* Uskontopsykologia
Psykologian suuntauksia
* Behaviorismi
* Diskursiivinen psykologia
* Egopsykologia
* Ekopsykologia
* Fenomenologinen psykologia
* Humanistinen psykologia
* Individuaalipsykologia
* Kulttuuri-historiallinen psykologia
o Kulttuuripsykologia
o Sosiokulttuurinen psykologia
o Toiminnan teoria
* Narratiivinen psykologia
* Objektisuhteiden psykologia
* Psykoanalyysi
Havaintopsykologia on psykologian osa-alue, joka tutkii aisteja ja havaintoja. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää aistimisen ja havaitsemisen ilmiöiden taustalla olevia kognitiivisia ja neuraalisia proseseja. Havaintopsykologian tutkimusmenetelmiä ovat kokeellisen psykologian ja erityisesti psykofysiikan menetelmät. Koska havaintopsykologinen tutkimus on usein osa monitieteistä hanketta, ei nykyisin useinkaan käytetä termiä ”havaintopsykologia”, vaan käytetään termejä näkötutkimus tai kuulontutkimus.
Näkemiseen liittyvä havaintopsykologinen tutkimus voi kohdistua esimerkiksi:
* värien havaitsemisen
* kontrastiherkkyyteen
* stereonäköön
* liikkeen havaitsemiseen
* visuaalisen hakuun
* tarkkaavaisuuteen
[muokkaa] Historiaa
Varhaisessa havaintopsykologiassa 1800-luvun lopullla ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä pyrittiin luomaan kokonaisteorioita havaintoilmiöistä. Tähän aikakauteen liittyvät muun muassa hahmopsykologia (Max Wertheimer, Köhler, Koffka) ja strukturalismi (Wilhelm Wundt, Titchener). Nykyaikaisen havaintopsykologian kannalta nämä näkemykset ovat kuitenkin jo vanhentuneita. Nykyinen havaitsemisen tutkimus pyrkii harvemmin luomaan kokonaisteoriaa, joka kattaisi koko havaintokokemuksen muodostumisen, vaan pyrkii pikemminkin selittämään yksittäisiä ilmiöitä, kuten esimerkiksi tarkkaavaisuuden suuntamisen, mahdollisimman tarkasti.
Kehityspsykologia psykologian osa-alue, joka tutkii ikään liittyviä henkilökohtaisia muutoksia ihmisessä. Kohdealueeseen kuuluvat muutokset muun muassa motorisissa taidoissa, ongelmanratkaisukyvyssä, käsitteellisessä ymmärtämisessä, kielen omaksumisessa, moraalisessa ymmärryksessä ja identiteetin muotoutumisessa.
Kehityspsykologit tarkastelevat muun muassa seuraavia kysymyksiä:
* Miten biologiset tekijät vuorovaikuttavat ympäristön tuottamien kokemusten kanssa määrittäen kehityssuuntaa?
* Eroavatko lapset laadullisesti aikuisista, vai puuttuuko heiltä vain kokemus, jolle aikuiset pohjaavat?
* Tapahtuuko kehitys tietämyksen vähittäisen kertymisen kautta vai siirtyminä ajattelun kehitysvaiheesta toiseen?
* Onko lapsilla synnynnäisesti sisäistä tietoa, vai oivaltavatko he asiat harjaantumisen kautta?
* Ylläpitääkö kehitystä sosiaalinen viitekehys vai jokin lapsen sisäinen tekijä?
Kliininen psykologia on mielenterveyden tutkimiseen ja hoitoon erikoistunut psykologian sovellusalue. Kliiniset psykologit työskentelevät muun muassa mielenterveystoimistoissa, psykiatrisissa sairaaloissa, koulussa ja työelämän parissa. Kliininen psykologia jaetaan ylläpitävään, parantavaan ja ehkäisevään apuun.
Ehkäisevään apuun kuuluu tiedotus ja valistus, työnohjaus ja erilaiset kasvatus- ja terveysneuvonnat. Se alkaa jo neuvolassa ja jatkuu läpi elämän. Ehkäisevällä avulla ihmisestä yritetään saada mahdollisimman tasapainoinen. Parantava työ tapahtuu mielisairaaloiden muassa kriisipalveluiden ja avopalvelujen kautta, jotka ovatkin yleistyneet viime vuosina.
Kognitiivinen psykologia
Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kognitiivinen psykologia on psykologian osa-alue, joka tutkii ihmisen tietoa käsitteleviä prosesseja, esimerkiksi muistin, oppimisen, ajattelun, havaitsemisen, tarkkaavaisuuden, luovuuden ja ongelmanratkaisun toimintaa. Se perustuu kognitivismille ja syntyi 1900-luvun jälkipuolella syrjäyttäen behavioraalisen psykologian vallitsevana psykologian koulukuntana.
Kognitiivinen psykologia rakentuu kokeelliselle ja tieteelliselle tutkimukselle eikä se kognitivismin nimissä ota esimerkiksi introspektiota ainoana tai luotettavimpana tiedonlähteenä. Tarkkaa ajankohtaa kognitiivisen psykologian synnylle on vaikea määrittää, mutta se sai merkittäviä sysäyksiä tekoälyn ja kognitiotieteen synnyn myötä 1956.[1] Termi yleistyi käyttöön Ulrich Neisserin vuonna 1967 kirjoittaman kirjan Cognitive psychology ansiosta.
Kognitiotiede on kognitiivista psykologiaa lähellä oleva tieteenala, joka tutkii kognitivismia sinällään ja sen taustaoletuksia enemmän kuin psykologian käytännön tutkimusta.
Kognitiivisessa neuropsykologiassa puolestaan pyritään reduktionistisesti yhdistämään kognitiivisen psykologian löytämiä moduuleja ja mekanismeja neurotieteen kanssa. Kognitiivinen psykologia on jaettavissa karkeasti neljään osa-alueeseen:
* Kokeellinen kognitiivinen psykologia tutkii terveitä yksilöitä useimmiten laboratorio-olosuhteissa,
* Kognitiivinen neuropsykologia tutkii kognitiivisia poikkeamia aivovamman saaneissa potilaissa,
* Laskennallinen kognitiotiede kehittää kognition toimintaa jäljitteleviä tietokonemalleja,
* Kognitiivinen neurotiede hyödyntää aivokuvaustekniikoita aivojen toiminnan ja fysiologisen rakenteen tutkimiseksi.
[muokkaa] Kognitiivisen psykologian käsitteitä
Skeemat
Havaitseminen
* Tarkkaavaisuus ja siihen liittyvät teoriat
* Havaitseminen
o Havaintopsykologia
Oppiminen
* Oppimisteoriat (koulukuntien näkemykset oppimisesta)
* Taitava oppiminen
o Oppimaan oppiminen
o Oppimistrategiat ja -tyylit
o Miellekartta
o Tavoiteorientaatiot
o Oppimisorientaatiot
o Oppimismotivaatio
o Metakognitiiviset taidot
* Elinikäinen oppiminen
Muisti
* Muistitutkimus
* Muistijärjestelmä (Atkinson ja Shiffrin)
o Sensorinen muisti
o Työmuisti
o Pitkäkestoinen eli säilömuisti
Deklaratiivinen muisti
Proseduraalinen muisti
* Tallentaminen
* Unohtaminen, unohtamisteoriat
Kieli
* Käsitteet ja niiden muodostuminen
* Kielen perustasot
* Kielen ja ympäristön jäsentämisen (/ajattelun) suhde
Ajattelu
* Mielikuvat
* Ihmisen ja eläinten ajattelun erot
* Ongelmanratkaisu
o Päätöksenteko, heuristiikat
* Taitava ajattelu
o Asiantuntijuus
o Luovuus
o Älykkyys
kenellekään epäselvää, mistä tämä ketju on kotoisin?