Kielsivät

Olemme saaneet täältä lukea, miten vakavasti loukkaantunut ihminen on loukattu vielä vakavammin.
Olen ollut aina uskossa ja siksi Jumalan käskyt ovat kasvaneet kanssani ja kasvattaneet minua ja siitä kasvaneen oikeuskäsityksen ja moraalin mukaan näen missä piilee vääryys ja missä kielletään Jumalan Tahto ja missä on oikeus ja Jumalan Tahto kunniassa.

Kymmentä käskyä ei ole koskaan kumottu, vaan ne ovat tien viitta ja aidat tien vierellä.

Minulle on kauhistus lukea ihmisten ahneudesta siitä, että mammonan annetaan olla hallitsijana ja sen takia tehdään jos mitä kauhutöitä ja sen takia Jumalan käskyt hyljätään, eikä niistä haluta tietää mitään.

Tämä henkilö, joka on joutunut kokemaan kamalia asioita menettäessään yhtäkkiä terveytensä joutui vielä tälläisen kollektiivin uhriksi, jossa mikään muu ei merkinnyt mitään, kuin maa, vesi, kalat, eli mammona. Ihminen, sairas, joka olisi tarvinnut koko yheisön tuen jätettiin kärsimään ja kärsimystä lisättiin, eli likavettä kaadettiin niskaan ja estettiin törkeillä keinoilla elämän uudelleen aloittaminen.

Vaikka olisikin niin, että näillä ihmisillä olisi ollut maanomistuoikeuden mukaan oikeus estää tien käyttö, niin sitä ei koskaan olisi ollut inhmillisyyden oikeuden mukaisesti, vaan näiden ihmisten olisi tullut auttaa tätä loukkaantunutta saamaan elämänlangasta uudelleen kiini, mutta kävivät mammonankuninkaan kanssa käsitysten sokeina ja tekivät mitä tekivätkin.

Jo vanhan liiton aikana Jumala muistuttamalla muistutti omiaan, että he huolehtivat toisistaan, sellaisistakin, jotka olivat muukalaisina heidän joukossaan. Jumala käski antaa omastaan ja pitää kaikin puolin huolen siitä, että jokainen sai arvokkaan elämän ja näin yhteiskunta sai mahdollisuuden kasvaa hyvää kasvua. He, jotka sen uskoivat ja vaelsivat Jumalan käskyjen mukaan saivat siunauksen osakseen. Vanhan liiton aikanakin oli heitä, jotka tekivät kaiken päinvastoin, kuin Jumala ohjeisti, sillä heillekin oli ainoa herra mammona. Nämä rikkoivat liiton Jumalan kanssa.

Uuden liiton aikana Jumala on vahvistanut käskynsä ja käskee omiensa kulkea toisten rinnalla ja käskee antaa jopa toisen ihokkaan tarvitsevalle, mutta kuten olemme saaneet nähdä yhäkin on joukko, joka jopa väittää olevansa uskossa, mutta toimii päinvastoin, kuin meille annetut ohjeet ja käskyt käskevät toimimaan.

Ihmetellä täytyy, missä on hyvä ja valoa tuova alueella, jossa vakavasti loukkaantunut jätetään yksin ja se mitä kollektiivina ilmenee onkin pahaa ja päinvastaista mitä Jumalaan uskovat ilmentävät, eli missä on ollut uskovaiset sieltä missä heitä olisi tarvittu ihmisen rinnalle, joka olisi tarvinnut apua.

On muistettava, että Jeesus tulee sanomaan näille vastustajille, että menkää poissa minun luotani te laittomuuden tekijät.

Kateus on kamala ja kavala kaveri, se vie kalatkin vedestä ja kateudesta Jeesuskin annettiin tappajien käsiin.
6152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Matteus 7
21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
24 Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.
25 Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu.
26 Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi.
27 Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri."
28 Ja kun Jeesus lopetti nämä puheet, olivat kansanjoukot hämmästyksissään hänen opetuksestansa,
29 sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa.

Äänestä

joka saa tuhottua isien työn jäljetkin. Veljeksetkin saattavat josku alkaa perintötaistelun ja aianajajat niittävät perinnön taskuunsa. Tälläistä tapahtuu tänään. Mihin ihmisten viisaus on kadonnut monissa suvuissa. Ikään, kuin viisautta ei heillä olisi ollutkaan.

Äänestä

myöhäistä tehdä parannus ja alkaa tukemaan ivalidia? Vielähän tässä eletään ajassa, eikä ikuisuudessa.

Äänestä

ottavan kantaa tähän keskusteluun. Eivät ota, kun ovat niin arkoja ja peloteltuja, että ensin pitäisi kysyä seurakuntajohtajalta lupa. On se mennyt omitukseksi tuo uskovaisten pelkuruus.

Äänestä
  • Aloittaja kuika todellisen syntien paljouden toitkaan esille.

    Kuinka moni "NIIN SANTTU USKOVAINEN" himoitseekaan lähimäisensä omaisuutta, tahtoo omaksensa kaiken minkä rahalla saa.

    Mutta hän unohtaa Jeesuksen täysin, siunaus ei seuraa synnin tekijää.

    Kateus vei Jeesuksen ristille, tamän päivän kateus on todella langettanut monet, ihmis silmät ovat ummessa eikä kateutta tunnisteta.

    Jeesus on luvannut meille parantaa ja eheyttää syntisen, jokainen ihminen on syntinen siksi parnnuksen teko jokaisena päivänä on tarpeen.

    Jokainen on vastuussa omista teoistaan Jeesukselle, joten tehköön parannuksen se ihminen, joka syylisyyden tunnossa on.

    Tiedätkö sinä voit olla myös niin paatunut ettet huomaa omaa syntisyyttäsi, Jeesus autaa, jos niin tahdot ja pyydät.

    Äänestä

Vahvempien tulee tukea heikkoja ja kyllä heikko on ihminen silloin, kun hän on sairas tai vammansa kanssa tekee vasta tuttavuutta. Myöhemmin tälläisestä ihmisestä voi tulla vahva ihminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tien käytön. kirjoitti:

Olemme saaneet täältä lukea, miten vakavasti loukkaantunut ihminen on loukattu vielä vakavammin.
Olen ollut aina uskossa ja siksi Jumalan käskyt ovat kasvaneet kanssani ja kasvattaneet minua ja siitä kasvaneen oikeuskäsityksen ja moraalin mukaan näen missä piilee vääryys ja missä kielletään Jumalan Tahto ja missä on oikeus ja Jumalan Tahto kunniassa.

Kymmentä käskyä ei ole koskaan kumottu, vaan ne ovat tien viitta ja aidat tien vierellä.

Minulle on kauhistus lukea ihmisten ahneudesta siitä, että mammonan annetaan olla hallitsijana ja sen takia tehdään jos mitä kauhutöitä ja sen takia Jumalan käskyt hyljätään, eikä niistä haluta tietää mitään.

Tämä henkilö, joka on joutunut kokemaan kamalia asioita menettäessään yhtäkkiä terveytensä joutui vielä tälläisen kollektiivin uhriksi, jossa mikään muu ei merkinnyt mitään, kuin maa, vesi, kalat, eli mammona. Ihminen, sairas, joka olisi tarvinnut koko yheisön tuen jätettiin kärsimään ja kärsimystä lisättiin, eli likavettä kaadettiin niskaan ja estettiin törkeillä keinoilla elämän uudelleen aloittaminen.

Vaikka olisikin niin, että näillä ihmisillä olisi ollut maanomistuoikeuden mukaan oikeus estää tien käyttö, niin sitä ei koskaan olisi ollut inhmillisyyden oikeuden mukaisesti, vaan näiden ihmisten olisi tullut auttaa tätä loukkaantunutta saamaan elämänlangasta uudelleen kiini, mutta kävivät mammonankuninkaan kanssa käsitysten sokeina ja tekivät mitä tekivätkin.

Jo vanhan liiton aikana Jumala muistuttamalla muistutti omiaan, että he huolehtivat toisistaan, sellaisistakin, jotka olivat muukalaisina heidän joukossaan. Jumala käski antaa omastaan ja pitää kaikin puolin huolen siitä, että jokainen sai arvokkaan elämän ja näin yhteiskunta sai mahdollisuuden kasvaa hyvää kasvua. He, jotka sen uskoivat ja vaelsivat Jumalan käskyjen mukaan saivat siunauksen osakseen. Vanhan liiton aikanakin oli heitä, jotka tekivät kaiken päinvastoin, kuin Jumala ohjeisti, sillä heillekin oli ainoa herra mammona. Nämä rikkoivat liiton Jumalan kanssa.

Uuden liiton aikana Jumala on vahvistanut käskynsä ja käskee omiensa kulkea toisten rinnalla ja käskee antaa jopa toisen ihokkaan tarvitsevalle, mutta kuten olemme saaneet nähdä yhäkin on joukko, joka jopa väittää olevansa uskossa, mutta toimii päinvastoin, kuin meille annetut ohjeet ja käskyt käskevät toimimaan.

Ihmetellä täytyy, missä on hyvä ja valoa tuova alueella, jossa vakavasti loukkaantunut jätetään yksin ja se mitä kollektiivina ilmenee onkin pahaa ja päinvastaista mitä Jumalaan uskovat ilmentävät, eli missä on ollut uskovaiset sieltä missä heitä olisi tarvittu ihmisen rinnalle, joka olisi tarvinnut apua.

On muistettava, että Jeesus tulee sanomaan näille vastustajille, että menkää poissa minun luotani te laittomuuden tekijät.

Kateus on kamala ja kavala kaveri, se vie kalatkin vedestä ja kateudesta Jeesuskin annettiin tappajien käsiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu