Mitä opiksi

(Mielipide)pankkimiehen käsityksen yhteiskunnasta haiskahtavat pahasti maaseutuidyllille, Siis aikaan, jolloin rengit olivat renkiä ja isännät isäntiä.

Rengit eivät istuneet käräjiä, vaan isännät. siksi rengeillä oli aikoinaan käytännössä työpakko alipalkattuun työhön kuten meidän aikana sosialistisessa leirissä.

Lautamiesjärjestelmän suurin ansio on ollut pankkitukijärjestelmän loppuselvityksessä. Taloudellisen laman alkaessa 1980-luvun lopulla pankkimiehet veivät lukemattomilta yrittäjiltä omaisuuden täysin bysanttisin menetelmin. Tunnetusti käärme menee pyssyn piippuun helpommin kuin ammattituomari antaa langettavan tuomion pankinjohtajalle (tai tupakkafirmalle).

Uuden lautamiesjärjestelmän ansiosta eivät kaikki pankinjohtajat päässeetkään omaisuuden riistotyöstään kuin koira veräjästä kuten aikaisemmin, koska oikeudessa oli ensimmäisen kerran päättäjiä, joita ei voitu oikeuden sisäisin menetelmin käskyttää. Kun pankinjohtajille tuli langettavia tuomioita, alkoi myös silmitön hyökkäys "maallikkoja" vastaan, kun ei voitu keksiä taivaallisia syitäkään. Mielipidepankki on valitettavalla tavalla nielaissut häikäilemättömien institutionaalisten rahoituslaitosten lobbareiden syöttämän syötin. Koko pankkimiehen vuodatus on järjellisesti epärehellinen hyökkäys tunnollisesti yhteiskunnan epäkohtia vastaan tehtyä työtä vastaan.

Mutta voiko maaseutuidyllin sokaisemilta muuta odottaa? Käräjäoikeusuudistuksen nimellä valmistelluissa esityksistä on lopulta kysymys lobbareiden asemasta lain soveltamisessa. Erilaiset vakuutusoikeudet ovat hyvä esimerkki siitä, mihin päädytään, kun asiat annetaan ilman kontrollia ammattilakimiesten huomaan. Vai onko yksikään yksityinen ihminen saanut oikeutta, kun vastassa on vakuutusyhtiö?

loikkasivat perkele ja pettivät Keskustan. Piti olla sovittu juttu, nyt pitää mennä hoviin ja saada siellä kaverit pysymään "hyväveli" ruodussa. Eihän tämmöinen peli perkele vetele, että aletaan Pääministeristä tekemään tavallinen kuolevainen nais-seikkailujen osalta.

Hankalaa on Kepulaisilla. Kukaan ei pelkää heitä, rahahanat meni kiinni. Kaikkeen tähän on syynä Neuvostoliiton romahtaminen!

Minä en usko, että lautamiesjärjestelmä kykenee toteuttamaan sellaisia tavoitteita, joita esität. Oikeuden toteutumiseen on muita ja minusta parempia tapoja.

Tuomioistuinten toiminnassa on ensisijaisen tärkeää se, että koko prosessi on julkinen. Media ja kuka tahansa voi seurata paikan päällä oikeuden toteutumista. Toinen vähintään yhtä tärkeä tekijä on se, että tuomioistuimelta pitää vaatia tasokkaita perusteluja ratkaisulleen. Tässä on ollut toisinaan puutteita, mutta asiaan on kiinnitetty kyllä huomiota. Tällä tavoin voidaan nähdä, mihin seikkoihin oikeuden päätös nojaa.

Alimpien tuomioistuinten eli siviili- ja rikosasioissa käräjäoikeuksien riippumattomuutta on pyritty takaamaan silläkin, että käräjäoikeuksia on useita eivätkä ne ole minkään yhden johdon alaisia. Tuomarit eivät myöskään ole tilivelvollisia päätöksistään käräjäoikeuksien esimiehille, laamanneille.

Länsimaisessa oikeussysteemissä ratkaisujen pitää perustua lakiin. Ne eivät voi perustua mihinkään kulloisenkin ajan yleiseen oikeustajuun. Jos oikeustaju ja laki ovat ristiriidassa, silloin pitää ryhtyä muuttamaan lakia. Jos lakia ei tiukasti noudatettaisi, se johtaisi helposti mielivaltaisiin ratkaisuihin. Tuomioistuinten on vältettävä laajentamasta laintulkintaa yli sen mitä lainsäätäjä on tarkoittanut, koska tuomioistuimet eivät ole mitään lainsäätäjiä. Maallikkoratkaisuissa on tämä vaara aina käsillä ja minusta se nyt konkretisoitui jossain määrin tässä Vanhasen tapauksessa.

Lautamiehistä voi toki olla hyötyä ratkaisutoiminnassa, mutta minusta se liittyy suuressa määrin silloin paikallistuntemukseen. Tuomarit eivät ole sen kummempia kansalaisia kuin lautamiehetkään eikä tuomarikunta muodosta mitään yhtenäistä asiantuntijaorgaania. Tuomarin erottaa lautamiehestä lähinnä se, että tuomari on koulutettu ja kouliintunut käsittelemään juridisia asioita. Tuomari osaa kiinnittää huomiota juuri niihin seikkoihin, joilla on asiassa oikeudellista merkitystä. Esimerkiksi sillä, että johonkin rikokseen humalapäissään syyllistynyt on ihan mukava ja rehti kansalainen selvin päin ei ole merkitystä päätöksenteossa. Voi olla, että jonkun mielestä sellainen kaveri ei ansaitsisi teostaan niin kovaa rangaistusta kuin joku toinen, mutta lainsäätäjä ei ole antanut asialle painoa, joten ei sitä voi tehdä tuomioistuinkaan.

Ylemmissä oikeusasteissa kaikki tuomarit ovat ammattituomareita. On täysin selvää, että sellaisissa ratkaisuissa, missä ammattituomarin mielipide jää vähemmistöön, tullaan valittamaan. Näin ratkaisun tekeminen kuitenkin päätyy ammattituomarien ratkaistavaksi, jotka tällä kertaa ovat kaiken lisäksi suppeamman piirin tuomareita, koska toimivat laajemmalla alueella aina yhdestä virastosta käsin.

Jos lautamiesjärjestelmä halutaan säilyttää, pitäisi ainakin muuttaa päätöksentekojärjestelmää sellaiseksi, että vain lautamiesten kollegiaalinen päätös voi sivuuttaa tuomarin mielipiteen. Näin asia aikaisemmin olikin maaseudun käräjäoikeuksissa. Kaupunkien raastuvanoikeuksissa oli kolmen ammattituomarin järjestelmä ilman lautamiehiä. Yksi mahdollisuus olisi se, että äänestysratkaisut alistettaisiin aina hovioikeuksien lopullisesti päätettäviksi.

Mielipidepankki kirjoitti:

Minä en usko, että lautamiesjärjestelmä kykenee toteuttamaan sellaisia tavoitteita, joita esität. Oikeuden toteutumiseen on muita ja minusta parempia tapoja.

Tuomioistuinten toiminnassa on ensisijaisen tärkeää se, että koko prosessi on julkinen. Media ja kuka tahansa voi seurata paikan päällä oikeuden toteutumista. Toinen vähintään yhtä tärkeä tekijä on se, että tuomioistuimelta pitää vaatia tasokkaita perusteluja ratkaisulleen. Tässä on ollut toisinaan puutteita, mutta asiaan on kiinnitetty kyllä huomiota. Tällä tavoin voidaan nähdä, mihin seikkoihin oikeuden päätös nojaa.

Alimpien tuomioistuinten eli siviili- ja rikosasioissa käräjäoikeuksien riippumattomuutta on pyritty takaamaan silläkin, että käräjäoikeuksia on useita eivätkä ne ole minkään yhden johdon alaisia. Tuomarit eivät myöskään ole tilivelvollisia päätöksistään käräjäoikeuksien esimiehille, laamanneille.

Länsimaisessa oikeussysteemissä ratkaisujen pitää perustua lakiin. Ne eivät voi perustua mihinkään kulloisenkin ajan yleiseen oikeustajuun. Jos oikeustaju ja laki ovat ristiriidassa, silloin pitää ryhtyä muuttamaan lakia. Jos lakia ei tiukasti noudatettaisi, se johtaisi helposti mielivaltaisiin ratkaisuihin. Tuomioistuinten on vältettävä laajentamasta laintulkintaa yli sen mitä lainsäätäjä on tarkoittanut, koska tuomioistuimet eivät ole mitään lainsäätäjiä. Maallikkoratkaisuissa on tämä vaara aina käsillä ja minusta se nyt konkretisoitui jossain määrin tässä Vanhasen tapauksessa.

Lautamiehistä voi toki olla hyötyä ratkaisutoiminnassa, mutta minusta se liittyy suuressa määrin silloin paikallistuntemukseen. Tuomarit eivät ole sen kummempia kansalaisia kuin lautamiehetkään eikä tuomarikunta muodosta mitään yhtenäistä asiantuntijaorgaania. Tuomarin erottaa lautamiehestä lähinnä se, että tuomari on koulutettu ja kouliintunut käsittelemään juridisia asioita. Tuomari osaa kiinnittää huomiota juuri niihin seikkoihin, joilla on asiassa oikeudellista merkitystä. Esimerkiksi sillä, että johonkin rikokseen humalapäissään syyllistynyt on ihan mukava ja rehti kansalainen selvin päin ei ole merkitystä päätöksenteossa. Voi olla, että jonkun mielestä sellainen kaveri ei ansaitsisi teostaan niin kovaa rangaistusta kuin joku toinen, mutta lainsäätäjä ei ole antanut asialle painoa, joten ei sitä voi tehdä tuomioistuinkaan.

Ylemmissä oikeusasteissa kaikki tuomarit ovat ammattituomareita. On täysin selvää, että sellaisissa ratkaisuissa, missä ammattituomarin mielipide jää vähemmistöön, tullaan valittamaan. Näin ratkaisun tekeminen kuitenkin päätyy ammattituomarien ratkaistavaksi, jotka tällä kertaa ovat kaiken lisäksi suppeamman piirin tuomareita, koska toimivat laajemmalla alueella aina yhdestä virastosta käsin.

Jos lautamiesjärjestelmä halutaan säilyttää, pitäisi ainakin muuttaa päätöksentekojärjestelmää sellaiseksi, että vain lautamiesten kollegiaalinen päätös voi sivuuttaa tuomarin mielipiteen. Näin asia aikaisemmin olikin maaseudun käräjäoikeuksissa. Kaupunkien raastuvanoikeuksissa oli kolmen ammattituomarin järjestelmä ilman lautamiehiä. Yksi mahdollisuus olisi se, että äänestysratkaisut alistettaisiin aina hovioikeuksien lopullisesti päätettäviksi.

Lue lisää

Lautamiesten rooli on hyvin tärkeä, koska he edustavat alimmassa oikeusistuimessa juuri ylsistä oikeustajua ja kaupunkilaisillekin tarpeellista talonpoikaisjärkeä.

Heidän tehtävänsä on tulkita etenkin riitajutuissa asioita niin, että oikeudenmukaisuus ja kohtuus voittavat lain kirjaimen puitteissa: toisinsanoen, ettei mennä ytiukimman rangaistuskaavan mukaan eikä löysimmänkään, vaan haetaan oikea ratkaisu - samoin korvausvaatimuksiin.

Nyt ei kuitenkaan ollut kyse riitajutusta, vaan pääministerin tekemästä tutkintapyynnöstä kustantajan toimintaa kohtaan ja muodollisesta vahingonkorvausvaatimuksesta.

Poliisi teki asiassa puolueettoman tutkinnan, jonka perusteella syyttäjä päätti perustellusti syyttää kustantajaa ja vaatia hänelle ehdollista vankeutta tai ankaria sakkoja.

Syyttäjä päätti syyttää myös kirjan kirjoittajaa lain mukaan perustellen ja vaatia hänelle lievää sakkorangaistusta. Tätä vaatimusta vanhanen ei ole koskaan esittänyt.

Lautamiesjärjestelmän kannalta kyse on tavanomaista lain tulkintaa huomattavasti syyremman luokan päätöksestä, jossa ollaan vetämässä rajaviivaa siihen, mihin saakka sananvapaus ylottuu ja mistä yksityisyyden suoja alkaa.

Tästä näkökulmasta katsottuna se, että syytetyt saivat vapauttavan päätöksen kahden maallikko-lautamiehen kautta, kun lakimiestuomari ja kolmas lautamies olisivat antaneet tuomiot, antaa enemmän kuin riittävän perusteen valittaa tuomiosta, jopa suorastaan velvollisuuden valittaa siitä, jotta sananvapautta koskevaan periaatekysymykseen saataisi riittävän asiantuntevan tuomioistuimen päätös ennakkotapaukseksi seuraavien mahdollisten tapausten ratkaisulle.

Mielipidepankki kirjoitti:

Minä en usko, että lautamiesjärjestelmä kykenee toteuttamaan sellaisia tavoitteita, joita esität. Oikeuden toteutumiseen on muita ja minusta parempia tapoja.

Tuomioistuinten toiminnassa on ensisijaisen tärkeää se, että koko prosessi on julkinen. Media ja kuka tahansa voi seurata paikan päällä oikeuden toteutumista. Toinen vähintään yhtä tärkeä tekijä on se, että tuomioistuimelta pitää vaatia tasokkaita perusteluja ratkaisulleen. Tässä on ollut toisinaan puutteita, mutta asiaan on kiinnitetty kyllä huomiota. Tällä tavoin voidaan nähdä, mihin seikkoihin oikeuden päätös nojaa.

Alimpien tuomioistuinten eli siviili- ja rikosasioissa käräjäoikeuksien riippumattomuutta on pyritty takaamaan silläkin, että käräjäoikeuksia on useita eivätkä ne ole minkään yhden johdon alaisia. Tuomarit eivät myöskään ole tilivelvollisia päätöksistään käräjäoikeuksien esimiehille, laamanneille.

Länsimaisessa oikeussysteemissä ratkaisujen pitää perustua lakiin. Ne eivät voi perustua mihinkään kulloisenkin ajan yleiseen oikeustajuun. Jos oikeustaju ja laki ovat ristiriidassa, silloin pitää ryhtyä muuttamaan lakia. Jos lakia ei tiukasti noudatettaisi, se johtaisi helposti mielivaltaisiin ratkaisuihin. Tuomioistuinten on vältettävä laajentamasta laintulkintaa yli sen mitä lainsäätäjä on tarkoittanut, koska tuomioistuimet eivät ole mitään lainsäätäjiä. Maallikkoratkaisuissa on tämä vaara aina käsillä ja minusta se nyt konkretisoitui jossain määrin tässä Vanhasen tapauksessa.

Lautamiehistä voi toki olla hyötyä ratkaisutoiminnassa, mutta minusta se liittyy suuressa määrin silloin paikallistuntemukseen. Tuomarit eivät ole sen kummempia kansalaisia kuin lautamiehetkään eikä tuomarikunta muodosta mitään yhtenäistä asiantuntijaorgaania. Tuomarin erottaa lautamiehestä lähinnä se, että tuomari on koulutettu ja kouliintunut käsittelemään juridisia asioita. Tuomari osaa kiinnittää huomiota juuri niihin seikkoihin, joilla on asiassa oikeudellista merkitystä. Esimerkiksi sillä, että johonkin rikokseen humalapäissään syyllistynyt on ihan mukava ja rehti kansalainen selvin päin ei ole merkitystä päätöksenteossa. Voi olla, että jonkun mielestä sellainen kaveri ei ansaitsisi teostaan niin kovaa rangaistusta kuin joku toinen, mutta lainsäätäjä ei ole antanut asialle painoa, joten ei sitä voi tehdä tuomioistuinkaan.

Ylemmissä oikeusasteissa kaikki tuomarit ovat ammattituomareita. On täysin selvää, että sellaisissa ratkaisuissa, missä ammattituomarin mielipide jää vähemmistöön, tullaan valittamaan. Näin ratkaisun tekeminen kuitenkin päätyy ammattituomarien ratkaistavaksi, jotka tällä kertaa ovat kaiken lisäksi suppeamman piirin tuomareita, koska toimivat laajemmalla alueella aina yhdestä virastosta käsin.

Jos lautamiesjärjestelmä halutaan säilyttää, pitäisi ainakin muuttaa päätöksentekojärjestelmää sellaiseksi, että vain lautamiesten kollegiaalinen päätös voi sivuuttaa tuomarin mielipiteen. Näin asia aikaisemmin olikin maaseudun käräjäoikeuksissa. Kaupunkien raastuvanoikeuksissa oli kolmen ammattituomarin järjestelmä ilman lautamiehiä. Yksi mahdollisuus olisi se, että äänestysratkaisut alistettaisiin aina hovioikeuksien lopullisesti päätettäviksi.

Lue lisää

Lainsäädäntö perustuu yhteiskunnallisiin arvoihin ja (Suomessa) sitä on osittain käytetty myös siten, että laki vaikuttaisi yleiseen moraalitajuun t.s. sillä olisi käytöstä ohjaava vaikutus. Lain säätäminen on myös tämän näkökulman valossa joustavampi, kuin yleinen oikeustaju. Ihmisten moraaliarvot muuttuvat lopultakin varsin hitaasti ja kansalaisten oikeustajua on kunnioitettava. Mikäli ihmiset menettävät uskonsa oikeuslaitosten puolueettomuuteen, kehityskulku on vaarallinen.

Nykyinen kehitys on johtamassa siihen, että ihmisten arvottomuus lisääntyy. Ihmisillä ei ole ulkoista arvoa muiden silmissä ja oman toiminnan vaikuttimina eivät ole sisäistetyt arvot. Tämä postmoderni ihmiskuva on varsin hankala kehityskulku ja sen väistämättömyyttä kannattaa aidosti epäillä ja ainakin pyrittävä siihen, ettei tämä ihmiskuva yleistyisi.

Vanhasen oikeudenkäynnissä oli vastakkain kaksi erittäin tärkeä yhteiskunnallista ja yksilöllistä arvoa. Onko ihmisellä oikeus kertoa kokemastaan julkisesti, mikäli siihen liittyy toisia henkilöitä? Onko julkisuuden henkilöllä oikeus niin suureen yksityisyyden suojaan, että se polkee jalkoihinsa sananvapauden? Tietenkin on eräs eettisesti vielä tärkeämpi näkökulma, kuinka voidaan valvoa päätöksentekijöitä ja heidän toimintaansa, mikäli sensuuri on on ennakoivaa ja täysin heidän käsissään.

Sellainen näkökulma on varsin naiivi, jonka mukaan yksityiselämällä ja siellä toteutetuilla arvoilla ei ole mitään tekemistä julkisen toiminnan kannalta. Vanhasen tapauksessa hänen edustamansa perhearvot, ainakin asettuivat varsin erikoiseen valoon, mikäli tietoni kirjan sisällöstä pitävät paikkansa.

Lautamiesten toiminta on varsin tärkeä, koska ihmisillä on oltava varmuus siitä, että tuomioistuinten toiminta on yleisen oikeustajun mukaista ja arvoiltaan kestävää. Oikeusoppineet eivät ja heidän päätöksensä (vaikka heidän toimintansa olisi kuinka tarkastelun kestävää), eivät vastaa kansalaisten valvontatarpeita. Ihmisillä on täysin oikeutetusti epäluuloja oikeuslaitoksen puolueettomuutta kohtaan.

Meillä on nähtävästi varsin selkeä ja ymmärrettävä näkemyksellinen ristiriita, minun tarkastelukulmani on moraalifilosofinen ja näen lainkäytön ainoastaan välineenä, arvojen toteutumisen ollessa pääasia. Laki on eräs yhteiskunnallisen päätöksenteon väline ei itseisarvo.

Niinpä niin kirjoitti:

Lainsäädäntö perustuu yhteiskunnallisiin arvoihin ja (Suomessa) sitä on osittain käytetty myös siten, että laki vaikuttaisi yleiseen moraalitajuun t.s. sillä olisi käytöstä ohjaava vaikutus. Lain säätäminen on myös tämän näkökulman valossa joustavampi, kuin yleinen oikeustaju. Ihmisten moraaliarvot muuttuvat lopultakin varsin hitaasti ja kansalaisten oikeustajua on kunnioitettava. Mikäli ihmiset menettävät uskonsa oikeuslaitosten puolueettomuuteen, kehityskulku on vaarallinen.

Nykyinen kehitys on johtamassa siihen, että ihmisten arvottomuus lisääntyy. Ihmisillä ei ole ulkoista arvoa muiden silmissä ja oman toiminnan vaikuttimina eivät ole sisäistetyt arvot. Tämä postmoderni ihmiskuva on varsin hankala kehityskulku ja sen väistämättömyyttä kannattaa aidosti epäillä ja ainakin pyrittävä siihen, ettei tämä ihmiskuva yleistyisi.

Vanhasen oikeudenkäynnissä oli vastakkain kaksi erittäin tärkeä yhteiskunnallista ja yksilöllistä arvoa. Onko ihmisellä oikeus kertoa kokemastaan julkisesti, mikäli siihen liittyy toisia henkilöitä? Onko julkisuuden henkilöllä oikeus niin suureen yksityisyyden suojaan, että se polkee jalkoihinsa sananvapauden? Tietenkin on eräs eettisesti vielä tärkeämpi näkökulma, kuinka voidaan valvoa päätöksentekijöitä ja heidän toimintaansa, mikäli sensuuri on on ennakoivaa ja täysin heidän käsissään.

Sellainen näkökulma on varsin naiivi, jonka mukaan yksityiselämällä ja siellä toteutetuilla arvoilla ei ole mitään tekemistä julkisen toiminnan kannalta. Vanhasen tapauksessa hänen edustamansa perhearvot, ainakin asettuivat varsin erikoiseen valoon, mikäli tietoni kirjan sisällöstä pitävät paikkansa.

Lautamiesten toiminta on varsin tärkeä, koska ihmisillä on oltava varmuus siitä, että tuomioistuinten toiminta on yleisen oikeustajun mukaista ja arvoiltaan kestävää. Oikeusoppineet eivät ja heidän päätöksensä (vaikka heidän toimintansa olisi kuinka tarkastelun kestävää), eivät vastaa kansalaisten valvontatarpeita. Ihmisillä on täysin oikeutetusti epäluuloja oikeuslaitoksen puolueettomuutta kohtaan.

Meillä on nähtävästi varsin selkeä ja ymmärrettävä näkemyksellinen ristiriita, minun tarkastelukulmani on moraalifilosofinen ja näen lainkäytön ainoastaan välineenä, arvojen toteutumisen ollessa pääasia. Laki on eräs yhteiskunnallisen päätöksenteon väline ei itseisarvo.

Lue lisää

Ei Susan Rahkonen kirjoita omasta elämästään, vaan Matti Vanhasen osuudesta omaan elämäänsä.

Siihen on Matti Vanhasellakin sanottavaa.

Jos kuka tahansa kirjailija kirjoittaa kenen tahansa tunnistettavan ihmisen elämästä asioita, jotka ovat totta, mutta ovat tuon ihmisen yksityisasioita, niin syyte tulee ja korvaukset lankeavat maksettaviksi.

Nyt yriteään tehdä Matti Vanhasesta suojatonta yksityiselämänsä suhteen sillä perusteella, että hän oli tuonut entisen perhesuhteensa lehtien palstoille.

Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:

Ei Susan Rahkonen kirjoita omasta elämästään, vaan Matti Vanhasen osuudesta omaan elämäänsä.

Siihen on Matti Vanhasellakin sanottavaa.

Jos kuka tahansa kirjailija kirjoittaa kenen tahansa tunnistettavan ihmisen elämästä asioita, jotka ovat totta, mutta ovat tuon ihmisen yksityisasioita, niin syyte tulee ja korvaukset lankeavat maksettaviksi.

Nyt yriteään tehdä Matti Vanhasesta suojatonta yksityiselämänsä suhteen sillä perusteella, että hän oli tuonut entisen perhesuhteensa lehtien palstoille.

Lue lisää

Mitenkään tavatonta ei ole se, että ihmiset omaelämänkerrallisissa kirjoissaan käsittelevät lähimmäisiään. Donner kirjoitti avioerostaan, samoin teki Christer Kihlman. Julkisten lapset ovat kirjoittaneet myös kokemuksistaan, joissa käsitellään heidän elämäänsä, nimenomaan vanhempiensa kautta.

Mikäli ennakkosensuuri toteutuu Vanhasen toivomalla tavalla, silloin julkisuuden henkilöiden oikeusturva on erikoisessa asemassa, yksityiseen ihmiseen nähden. Elämänkertoja saisi siis kirjoitella, mikäli mitään viittausta ei julkisten henkilöiden kissoihin olisi. Yksityisen ihmisen suoja olisi vähäisempi, koska elämäkertakirjallisuutta ei voida kieltääkään.

Vanhanen on tuonut yksityiselämänsä julkisuuteen, tämä kiillotettu kuva on ilmeisesti häntä tyydyttänyt, mutta toisenlainen näkökulma olikin siis ongelma.

Niinpä niin kirjoitti:

Mitenkään tavatonta ei ole se, että ihmiset omaelämänkerrallisissa kirjoissaan käsittelevät lähimmäisiään. Donner kirjoitti avioerostaan, samoin teki Christer Kihlman. Julkisten lapset ovat kirjoittaneet myös kokemuksistaan, joissa käsitellään heidän elämäänsä, nimenomaan vanhempiensa kautta.

Mikäli ennakkosensuuri toteutuu Vanhasen toivomalla tavalla, silloin julkisuuden henkilöiden oikeusturva on erikoisessa asemassa, yksityiseen ihmiseen nähden. Elämänkertoja saisi siis kirjoitella, mikäli mitään viittausta ei julkisten henkilöiden kissoihin olisi. Yksityisen ihmisen suoja olisi vähäisempi, koska elämäkertakirjallisuutta ei voida kieltääkään.

Vanhanen on tuonut yksityiselämänsä julkisuuteen, tämä kiillotettu kuva on ilmeisesti häntä tyydyttänyt, mutta toisenlainen näkökulma olikin siis ongelma.

Lue lisää

Kirjoittaa saa. Raja meneekin siinä, ettei paljasteta intiimejä yksityisasioita, joiden paljastaminen on kirjoittajan päätarkoitus kirjan menekin lisäämiseksi.

Yksityisen ihmisen yksityisyyden suoja on oikein hyvällä mallillaan, koska se on suojattu. Julkisuuden henkilöiden yksityiselämä ei sitä ole.

Käräjäoikeuden maallikkolautamiehet kastsovat, että kun perhe ja avioero on kerran esitelty julkisesti mediassa, niin uusi naissuhde on myös vapaata riistaa kaikkine herkullisine yksityiskohtineen.

Kyse ei ole sananvapaudesta, vaan sananvapauden ja yksityisyyden suojan rajanvedosta, jossa yksityisyyden suoja on jo muutenkin lievempi julkisuuden henkilöiden kohdalla ja nyt tuota rahjaa yritetään venyttää niin, että kaikki tirkistelyjournalismi olisi sallittua, jos kyse on riittävän kiinnostavasta julkisuuden heniilöstä, koska se myy lehtiä.

Tämä ajatus näkyy erittäin selvänä mm. entisen päätoimittajan, nykyisen Julkisen sanan Neuvoston puheenjohtajan lausunnoissa ja samoin journalistiliiton puheenjohtajan lausunnoissa.

Journalistit ovat vakavasti pilaamassa sananvapauden jalon tarkoituksen, jos he tekevät siitä tirkistelyjournalismin Troijan hevosen, jonka suojissa kaikki on sallittua, jos se vain lehtiä myy.

Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:

Kirjoittaa saa. Raja meneekin siinä, ettei paljasteta intiimejä yksityisasioita, joiden paljastaminen on kirjoittajan päätarkoitus kirjan menekin lisäämiseksi.

Yksityisen ihmisen yksityisyyden suoja on oikein hyvällä mallillaan, koska se on suojattu. Julkisuuden henkilöiden yksityiselämä ei sitä ole.

Käräjäoikeuden maallikkolautamiehet kastsovat, että kun perhe ja avioero on kerran esitelty julkisesti mediassa, niin uusi naissuhde on myös vapaata riistaa kaikkine herkullisine yksityiskohtineen.

Kyse ei ole sananvapaudesta, vaan sananvapauden ja yksityisyyden suojan rajanvedosta, jossa yksityisyyden suoja on jo muutenkin lievempi julkisuuden henkilöiden kohdalla ja nyt tuota rahjaa yritetään venyttää niin, että kaikki tirkistelyjournalismi olisi sallittua, jos kyse on riittävän kiinnostavasta julkisuuden heniilöstä, koska se myy lehtiä.

Tämä ajatus näkyy erittäin selvänä mm. entisen päätoimittajan, nykyisen Julkisen sanan Neuvoston puheenjohtajan lausunnoissa ja samoin journalistiliiton puheenjohtajan lausunnoissa.

Journalistit ovat vakavasti pilaamassa sananvapauden jalon tarkoituksen, jos he tekevät siitä tirkistelyjournalismin Troijan hevosen, jonka suojissa kaikki on sallittua, jos se vain lehtiä myy.

Lue lisää

Erikoinen näkökulma, kuinka niin kirjassa on intiimejä yksityisasioita, pelkästään kirjan menekin lisäämiseksi? Kuinka kukaan voi tietää kirjoittajan motiiveista?

Mikäli yksityistä henkilöä käsitellään omaelämänkerrallisessa kirjassa ja kirjassa olevat tiedot pitävät paikkansa, silloin yksittäisen henkilön asiat ovat hyvinkin julkisia. Elämänkertoja on mahdotonta kirjoittaa, mikäli tosia ihmisiä ei voi käsitellä lainkaan, tai ainakin teoksista tulee varsin ikävystyttäviä.

Ruususen kokemukseen liittyi varsin oleellisesti hänen partnerinsa asema, muutenhan hän ei julkisuusmyllyyn olisi joutunut. Kirja, joka kertoisi julkisuudesta ja niistä saaduista kokemuksista, olisi aika muotopuoli, mikäli toinen osapuoli jäisi mainitsematta.

Myös yksittäisillä ihmisillä tulee olla oikeus, käsitellä kokemuksiaan julkisesti, tätä oikeutta ei voida (myöskään) riistää.

Tärkeää on huomioida se, ettei nyt käyty oikeus kohdistunut lehdistön kirjoittelua vastaan. Lehdistön tirkistelyjournalismi onkin aivan toisen mittaluokan asia, kuin yksi omaelämänkerrallinen kirja. Journalisteja vastaan ei siis tämä sankarimme taistele, hänen kohteensa on merkittävästi vähäpätöisempi.

Niinpä niin kirjoitti:

Erikoinen näkökulma, kuinka niin kirjassa on intiimejä yksityisasioita, pelkästään kirjan menekin lisäämiseksi? Kuinka kukaan voi tietää kirjoittajan motiiveista?

Mikäli yksityistä henkilöä käsitellään omaelämänkerrallisessa kirjassa ja kirjassa olevat tiedot pitävät paikkansa, silloin yksittäisen henkilön asiat ovat hyvinkin julkisia. Elämänkertoja on mahdotonta kirjoittaa, mikäli tosia ihmisiä ei voi käsitellä lainkaan, tai ainakin teoksista tulee varsin ikävystyttäviä.

Ruususen kokemukseen liittyi varsin oleellisesti hänen partnerinsa asema, muutenhan hän ei julkisuusmyllyyn olisi joutunut. Kirja, joka kertoisi julkisuudesta ja niistä saaduista kokemuksista, olisi aika muotopuoli, mikäli toinen osapuoli jäisi mainitsematta.

Myös yksittäisillä ihmisillä tulee olla oikeus, käsitellä kokemuksiaan julkisesti, tätä oikeutta ei voida (myöskään) riistää.

Tärkeää on huomioida se, ettei nyt käyty oikeus kohdistunut lehdistön kirjoittelua vastaan. Lehdistön tirkistelyjournalismi onkin aivan toisen mittaluokan asia, kuin yksi omaelämänkerrallinen kirja. Journalisteja vastaan ei siis tämä sankarimme taistele, hänen kohteensa on merkittävästi vähäpätöisempi.

Lue lisää

Mitä motiiveihin tulee, niin tuskin kirjoittaja olisi tehnyt kirjaansa, jos partneri olisi ollut kuka tahansa matti meikäläinen: nimeltä mainiten ja kahdenvälisiä, sinänsä luottamuksellisia ja sivullisille kuulumattomia yksityiskohtia hehkutellen.

Olennaista on myös, että kyse on poliisitutkinnan tuloksesta, jonka perusteella syyttäjä teki syyttämispäätöksen ja rangaistusvaatikukset voimassaolevan lain perusteella, koska katso lakia rikotun.

Käräjäoikeuden puheenjohtaja, ammattituomari ja yksi maallikkojäsen olivat sillä kannalla, että lakia oli rikottu, kaksi maallikkojäsentä katsoivat, ettei lakia oltu rikottu.

Olennaista on myös, että rikosoikeuden tohtori MTV3:n uutisten mukaan asetti vapauttamista puoltaneiden lautamiesten perustelut kyseenalaisiksi ja lakiin perustumattomiksi.

Hän jopa asiantuntijana katsoi, että päätös ei selkiytä sananvapauden ja yksityisyyden suojan rajaa, vaan hämärtää sitä ja kannatti ratkaisun viemistä hovioikeuteen, jotta päätökselle saataisi korkeamman oikeusasteen perustelut ja näin myös tulkinnalle ennakkotapauksen arvo, mitä käräjäoikeuden päätöksillä ei koskaan ole.

Ihnisillä on oikeus käsitellä kokemuksiaan julkisesti, mutta kikäli kokemuksissa paljastetaan nimeltä mainiten toisen ihmisen intiimejä asioita, rikotaan yksityisyyden suojaa.

Rikkoja tässä tapauksessa oli pääsääntöisesti kustantaja, jonka velvollisuus on varmistaa, ettei lakeja rikota ja joka myös eniten hyötyy kirjan myynnistä pääministeri jopa otsikossa mainiten.

Eli julkaisun motiivista ei ole epäselvyyttä: rahan tekeminen pääministerin yksityiselämän kustannuksella parisuhteen toisen osapuolen avulla hänen yksityisyyttään loukkaamalla.

Tämähän oli puolueettoman poliisitutkinnan tulos ja syyttäjän perusteltu kanta.

ei ollut juristin koulutusta. Mitä vikaa hänen toiminnassaan oli. Jos ei oikeusministeriksikään enää vaadita juristin koulutusta, miten sitten tähän. Juristien ansiostahan ennen vaadittiin hyvin moneen asiaan juristin koulutusta. Onneksi siitä on päästy ja onneksi siitäkin ollaan pääsemässä, että sairaaloita pitäisi johtaa lääkäri.

Kalevi Kivistölläkään kirjoitti:

ei ollut juristin koulutusta. Mitä vikaa hänen toiminnassaan oli. Jos ei oikeusministeriksikään enää vaadita juristin koulutusta, miten sitten tähän. Juristien ansiostahan ennen vaadittiin hyvin moneen asiaan juristin koulutusta. Onneksi siitä on päästy ja onneksi siitäkin ollaan pääsemässä, että sairaaloita pitäisi johtaa lääkäri.

Lue lisää

Ei ole Kalevi Kivistö lakimies: onpahan vain ihan tavallinen valtiotieteiden lisensiaatti...

mutta sinä olet samaa mieltä MPP:n kanssa vain sen vuoksi, että Vanhasen nostama kanne ei menestynyt.

MPP on varmaankin oikeassa lautamiesten roolista. Sikäli kun järjestelmä jossain muodossa jää elämään, tulisi lautamiesten vaikutusmahdollisuuksia kaventaa ja siirtää tuomiovaltaa ja laintulkintaa enemmän ammattilaisten hoidettavaksi. Tosin valtiovallan tulisi myös antaa ne tarvittavat voimavarat, joilla oikeuslaitoksen toimivuus taataan - sitähän se ei nyt tee.

MPP:n kanssa voi myöskin melko pitkälle olla samaa mieltä itse oikeusprosessista ja päätöksestä. Lienee siis myöskin korkea aika tarkentaa lainsäädäntöä siltä osin, mitä yhteiskunnan kermasta saa ja ei saa kirjoittaa. Kepulaiset ja ehkä jotkut muutkin tuntuvat kuitenkin pitävän käräjäoikeuden päätöstä jonkinlaisena majesteettirikoksena. Päätös noudattaa käsittäkseni kuitenkin voimassa olevaa lakia tai ainakaan muuta ei ole vielä osoitettu. On mielenkiintoista kuinka nyt kaikki äärikeput puolustavat reviiriään tekemällä koko ruusus-vanhasfarssista jonkinlaisen kaiken kattavan yhteiskunnallisen kysymyksen, vaikka kyseessä on oikeastaan vallassa olevan pääministerin itsen sössimä naisjuttu. Onhan sekin mielenkiintoista, että maan merkittävin poliitikko surffailee netissä bongaamassa mimmejä. Luulisi tuossa asemassa olevan henkilön kykenevän hoitamaan naisjuttunsa muutenkin. Kepulaiset eivät tunnu mitenkään pitävän merkittävänä sitä, että pääministeri hakee seuraa netin kautta kuten joku peräkammaripoika maaseudulta. Mutta voihan olla, että se ei ole mitenkään kummallista kepun vahvimmilla kannattaja-alueilla.

Mielenkiinnolla odotan seuraavia vaaleja ja myöskin hovin päätöksiä.