Kristittynä minua on aina kiinostanut lopunaikojaen preblematiikka. Lähes jokainen ihminen uskoo nykyään ihmisen tulevaisuuden lajina olevan uhattu. Uskominen ihmiskunnan tuhoon ei vaadi siis välttämättä kristillistä uskoa, koska ennusmerkit ovat jo niin näkyvät.
Jeesukseen uskovana olen kuitenkin täysin turvallisin mielin, koska kyse on vain näkyväisen ihmiskunnan tuhosta. Jumalan hengellinen valtakunta on iankaikkinen. Ollessamme Jumalan valtakunnan kansalaisia sielumme pelastuu ruumiimme kuollessa. Sielu tekee juuri meistä ihmisiä.
Maapallolle laskeutuu kuitenkin aikanaan Uusi Jerusalem. Se on alkuna uudelle aikakaudella ilman saatanaa ja syntiä. Ihmiskunnan rippeistä syntyy uusi ihmiskunta Jeesuksen ollessa sen kuninkaana ja hallintotehtävistä huolehtivat ylösnousseet pyhät.
Vaikka tiedämme kristittyinä lopunajan tulevan, emme saa kuitenkaan tietoisesti sitä jouduttaa. Jeesuksen toista tulemusta ei ihminen voi ennustaa
vaan kaikki on Jumalan vallassa. Jeesuksen toinen tulemus on meille kristityille lohdullisin lopunajan merkeistä, sillä se on samalla uuden ajan alku ruumiiden ylösnousemuksen alkaessa.
Kellä on korvat kuulkoon...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.