Keskisuomalainen kirjoittaa hyvin Vanhasesta

Santeri_Alkio

Suomen Keskusta puoluetta lähellä oleva jyväskyläläinen Keskisuomalainen kirjoittaa pääkirjoituksessaan tänään hyvin Matti Vanhasen tarpeettomasta oikeudenkäynnistä otsikolla:

Pääministeri murentaa arvostustaan


"Matti Vanhasen sonnustautuminen Pääministerin morsian -kirjan julkaisijaa vastaan tuntui alun alkaen heikosti harkitulta. Esitutkinnan perusteella syyttäjä vaati kustantaja Kari Ojalalle ehdollista vankeutta ja Susan Ruususelle sakkoja. Helsingin käräjäoikeus hylkäsi syytteet keskiviikkona. Ruusunen ja Ojala saivat vapauttavan tuomion. Pääministeri Matti Vanhanen sen sijaan joutuu yhä kiusallisempaan valoon.

Pääministerin morsian -kirja on laadittu ja julkaistua huonoa makua osoittavalla tavalla. Siinä kuvataan pääministerin ja hänen netistä löytämänsä nuoren naisen romanssia, johon kuuluvat erilaiset tunteet, erotiikka, ilot ja tuskat sekä naisen ajautuminen tasavallan johtavan poliitikon hylkäämäksi. Tällaisia tarinoita on esiintynyt runsaasti iät ajat. Ne kuuluvat elämään.

Pääministeri toi aikanaan naisystävänsä pramille Laukaan Savion kesätapahtumassa. Ruususen kirjassa ei ole käsitelty Matti Vanhasen yksityiselämää rikollisella tavalla. Pääministerin suutahtaminen on toki ymmärrettävissä. Kirjan tekstien perusteella hänen arviointikykynsä ja arvokkuutensa paljastuvat kyseenalaisiksi.

Miehen ja naisen pettymyksiä sisältäneiden suhteiden perkaamisen järkevä osoite ei löydy tuomioistuimista. Pääministeriin ovat aikanaan vedonneet lukuisat hänen sidosihmisensä. Sanoma on ollut yksiselitteinen: poliisitutkimukset ja mahdollinen oikeudenkäynti koituvat vahingollisiksi. Vaikka syytetyt kohtaisivat muodollisen rangaistuksen, moraalisena häviäjänä silti olisi pääministeri. Vanhanen on haluamalla halunnut hinata yksityisjuttunsa oikeuteen.

Käräjäoikeuden ratkaisu syntyi lautamiesten äänillä. Yksi lautamies ja ammattituomari kannattivat sakkoja syytetyille. Kaksi lautamiestä halusivat vapauttavan päätöksen. Äänten jakaantuessa tasan, lievempi kanta voittaa.

Pääministeri aikoo saattaa asian hovioikeuteen. Vanhasen itsepäisyys jatkuu. Viisainta ehdottomasti olisi tyytyä käräjäoikeuden sanaan. Riidassa liikutaan lillukanvarsissa. Kyseessä ei ole aito taistelu yksityisyyden suojasta tai sananvapaudesta, vaan täysin turhanpäiväisestä kahinoinnista. Niitä johtavat poliitikot Urho Kekkosesta alkaen ovat välttäneet.

Vanhasen menettely heikentää hänen asemaansa pääministerinä ja keskustan puheenjohtajana. Jo nyt on havaittavissa keskustan kannatuksen notkahdus. Sille ilmenee herkästi jatkoa. Äänestäjät suhteuttavat asiat viisaasti.

Vanhasen tuki keskustan aktiiveissa riveissä ohenee niin ikään. Tämä ei varmaan johda puheenjohtajan vaihtumiseen, mutta jo tunnelman rakoilu saattaa olla kohtalokasta vaalikamppailuissa. Niissä sangen pienet seikat riittävät ratkaisemaan suuruusjärjestyksen ja vallanmäärän.

Ruusuinen taisto on saattelemassa keskustan oppositioon pahimmassa vaihtoehdossa."

Keskisuomalainen pääkirjoitus 6.3.2008

4

183

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • loputtava.

      Sopii kysyä, että miten ajatusmaailma muuttuu, kun aamulla kello lyö kahdeksan?
      Luulenpa että Matin ajatukset ei yöllisistä kovin paljon muutu, eli päivän pääministerin tehtävät menee samalla rutiinilla, kuin yökin, kuten kuvasta näkyy.

      Pönkitettiinhän Kekkostakin, vaikka oli viimeisinä vuosina täysin kykenemätön hoitamaan presidentin tehtäviä.

    • Maltillinen oikeistolainen

      Keskisuomalainen on puolensa valinnut: Vanhasta vastaan Korhosen puolesta.

      Keskustan hajaannus näyttää alkaneen, kun punamultahimo ja kokoomusviha sumentaa keskustalaisten satraappien silmät.

      On se ihmeellistä, kun keskustan junttisiivelle ei kelpaa, että puolue on pysynyt kannatusmittauksissa ykkösenä nimenomaan Matti Vanhasen ansiosta.

      Nyt kun Korhosen päätön möykkä heinäluomaakin aktiivisempana oppositiojohtajana on johtanut keskustan kannatuksen selvään laskuun, haetaan syylliseksi Matti Vanhasta täysin toisarvoisin perustein.

      Keskisuomalaisen linja tirkistelyjournalismin puoltajana on lähinnä ällöttävää, kun sitä käytetään kaiken lisäksi myös oman pesän likaamiseen ja puolueen sisäisen valtataistelun välineenä.

      Hävetkää junttikeput, jos osaatte. Te viette keskustan alamäkeen niin, että roikaa ja vaalitappioon sataprosenttisella varmuudella jo kunnallisvaalissa.

      • Mitäs se KEPU on muka voittanut Vanhasen kaudella?

        Vanhasen puheenjohtajuuden aikana KEPU on hävinnyt kaikki vaalit ja jatkoa seuraa syksyn kunnallisvaaleissa.

        Puoluesihteeri Jarmo Korhonen sentään edustaa KEPUn kentän ääntä. Zero-Matti Vanhanen on aina koettu liian herraskaiseksi puolueen syveissä riveissä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1580
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      104
      793
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      598
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe