Onko suomalaisilla

Onko suomalaisilla oikeuksia olla omassa maassaan suomalainen omilla ehdoillaan vaan pitääkö meidän olla ruotsin ja venäjän talutus nuorissa????

Olen ikäni kuullut, että kun suomen päätöksen tekijät tekevät päätöksiä niin "käsky tuli Moskovasta" tai että suomen hallituksessa istuu "ruotsalaisia" päättämässä suomen asioista.

EIKÖ MEILLÄ SUOMALAISINA OLE OIKEUS PUHDISTAUTUA JA ASETTAA VALTAAN DEMOKRAATTINEN SUOMALAINEN HALLINTO SYSTEEMI JOSSA SUOMEN KANSALAISET OVAT TASAARVOISIA LAIN EDESSÄ?

Miksi pitää jonkun kansan osan saada nauttia suomessa erikois oikeuksista ja käyttää sitä valtaa suomalaisia ja suomalaisuutta vastaan?

On luonnollista, että suomen tulee hoitaa suhteet ulkomaille mutta ei niitä tule hoitaa toisen ulkomaan ehdoilla vaan omilla suomalaisilla ehdoilla. Sitä kutsutaan itsenäisen valtion omien asioiden hoitamiseksi omilla ehdoilla; demokraattisesti valitun (ilman erikois oikeuksia) suomen valtion johtoon valittujen virkailijoiden toimesta.

Ja jos joku kansanryhmän pitää välttämättä omistaa erikois oikeudet maassaan niin NE OVAT SUOMALAISET ITSE eikä suomea alistamaan tulleet, tulkoompa he sitten idästä tai lännestä!

Miettikää ja keskustelkaa näistäkin asioista historian valossa. Kai suomalaisillakin jokin oikeus on omassa maassaan omaan historiaan ja maansa asioiden toitamiseen, vai! Ei voi olla oikein että vielä 2000 luvulla suomalaiset ei saa itsenäisesti suomea hallita vaan ne oikeudet ovat muilla.
4214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

demokratiasta ja tasa-arvoisuudesta lain edessä niinkuin se oli sama asia?
Mikä viittaa siihen, että demokratia ja samanarvoisuusus olisi jotain mikä kuului alkuperäiseen suomalaiskulttuuriin?
Minusta vaikuttaa enemmän siltä, että demokratia muut vastaavat arvot ovat tuontitavaraa, jotka nuo sinun vihaamasi ulkomaalaiset ovat keksineet.
Jos nyt olisikin niin, että suomalaisuus ja tasa-arvoisuus ovatkin kaksi aivan eri asiaa, niin kummanko sitten valitsisit jos näin olisi pakko?

Äänestä
  • Ilmeisesti et tunne sielullisesti suomalaisuutta. Mutta mieti tarkoin niin ehkä opit ymmärtämään että suomalainen tietää, että ellei maan kansalaiset ole lain edessä saman arvoisia, niin ei ole demokratiaakaan!
    Ruotsalais mielisille ei sovi kalloo tuollainen sielullinen totuus.

    Siis suomalaisen ei tarvitse valita koska sillä on jo syntyissään molemmat. Ruotsalaisuus on vuosisatojen ajan pilannut suomalaisten yhteiskunta järjestelmää omilla epäsosiaalisilla asenteillaan yhteiskunnassa ja valtion johdossakin. Ruotsalainen miekalla tuotu tuontitavara on myrkyttänyt suomea ja suomalaisuutta. Meillä ei omasta tahdosta olis koskaan esim. noitarovioita poltettu syyttömiä ihmisiä tapettaessa.

    Eli valitsen suomalaisuuden ja sen sielullisen ymmärryksen mikä ruotsalaisuudesta puuttuu ja ovat sen puutteen suomalaisille kiistattomasti osoittaneet satojen vuosien ajan.

    Äänestä

  • mutta mieti kirjoitti:

    Ilmeisesti et tunne sielullisesti suomalaisuutta. Mutta mieti tarkoin niin ehkä opit ymmärtämään että suomalainen tietää, että ellei maan kansalaiset ole lain edessä saman arvoisia, niin ei ole demokratiaakaan!
    Ruotsalais mielisille ei sovi kalloo tuollainen sielullinen totuus.

    Siis suomalaisen ei tarvitse valita koska sillä on jo syntyissään molemmat. Ruotsalaisuus on vuosisatojen ajan pilannut suomalaisten yhteiskunta järjestelmää omilla epäsosiaalisilla asenteillaan yhteiskunnassa ja valtion johdossakin. Ruotsalainen miekalla tuotu tuontitavara on myrkyttänyt suomea ja suomalaisuutta. Meillä ei omasta tahdosta olis koskaan esim. noitarovioita poltettu syyttömiä ihmisiä tapettaessa.

    Eli valitsen suomalaisuuden ja sen sielullisen ymmärryksen mikä ruotsalaisuudesta puuttuu ja ovat sen puutteen suomalaisille kiistattomasti osoittaneet satojen vuosien ajan.

    tuollaista ole, että voi voi meitä syyttömiä poloisia. Kaikki on muiden vikaa.
    Jos yhteiskunnassamme on mielestäsi jotain vikaa, niin miten aiot sitä muuttaa? Haukkumalla ruotsalaisia? Ei onnistu.
    Suomalainen ottaa itseään niskasta ja hoitaa omat asiansa syyttelemättä muita.

    Äänestä

  • ja se ainakaan kirjoitti:

    Ei ole syyttelemistä kun katsoo historiaa sellaisena kuin väärentämättä on!
    Ruotsalaisuudella olis aihetta ottaa itseänsä niskasta ja antaa suomelaisten hoitaa suomen asiat.
    Yrität ieltää historiallisia totuuksia mutta ne vat muuttumattomat vaikka ruotsalaisuus yrittää niitä väärentää. Ja mikä on väärentäessä kun ovat suomessa pakolla hankkineet erikois oikeuksia jotka ei heille kuulu. Saamalaisillakin olis niihin oikeuksiin suuremmat oikeudet.
    Eli syyttämisistä ei ole kyse vaan historian tutkimista todellisuuden pohjalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

oikeuksia kirjoitti:

Onko suomalaisilla oikeuksia olla omassa maassaan suomalainen omilla ehdoillaan vaan pitääkö meidän olla ruotsin ja venäjän talutus nuorissa????

Olen ikäni kuullut, että kun suomen päätöksen tekijät tekevät päätöksiä niin "käsky tuli Moskovasta" tai että suomen hallituksessa istuu "ruotsalaisia" päättämässä suomen asioista.

EIKÖ MEILLÄ SUOMALAISINA OLE OIKEUS PUHDISTAUTUA JA ASETTAA VALTAAN DEMOKRAATTINEN SUOMALAINEN HALLINTO SYSTEEMI JOSSA SUOMEN KANSALAISET OVAT TASAARVOISIA LAIN EDESSÄ?

Miksi pitää jonkun kansan osan saada nauttia suomessa erikois oikeuksista ja käyttää sitä valtaa suomalaisia ja suomalaisuutta vastaan?

On luonnollista, että suomen tulee hoitaa suhteet ulkomaille mutta ei niitä tule hoitaa toisen ulkomaan ehdoilla vaan omilla suomalaisilla ehdoilla. Sitä kutsutaan itsenäisen valtion omien asioiden hoitamiseksi omilla ehdoilla; demokraattisesti valitun (ilman erikois oikeuksia) suomen valtion johtoon valittujen virkailijoiden toimesta.

Ja jos joku kansanryhmän pitää välttämättä omistaa erikois oikeudet maassaan niin NE OVAT SUOMALAISET ITSE eikä suomea alistamaan tulleet, tulkoompa he sitten idästä tai lännestä!

Miettikää ja keskustelkaa näistäkin asioista historian valossa. Kai suomalaisillakin jokin oikeus on omassa maassaan omaan historiaan ja maansa asioiden toitamiseen, vai! Ei voi olla oikein että vielä 2000 luvulla suomalaiset ei saa itsenäisesti suomea hallita vaan ne oikeudet ovat muilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu