Sivarius

Mielestäni sivarius on loppujen lopuksi vain osoitus miehen pehmeydestä (=heikkoudesta).
Armeijan kannalta on varmasti parempi että "PEHMOPOJAT" eivät edes kokeile asepalvelusta, vaan hakeutuvat suosiolla fyysisesti ja psyykkisestikkin helpompaan vaihtoehtoon.
Itselläni on nyt kohta kolme vuotta kotiutumisesta. 362 vrk Vekaraa ja 16 vrk kertausharjoituksia, päivääkään en kadu ja heti lähden MIESTEN TÖIHIN, kun vaan kutsu taas käy.

No "PEHMIKSET" ei tästä kirjoituksesta varmastikkaan tykkää, mutta ajattelinpa kertoa mitä mieltä asioista olen.

En ole mikään kiihkomielinen sotahullu, mutta mielestäni jokaisen MIEHEN on kyettävä seisomaan tarvittaessa selkä suorana, pystyyhän siihen sadat naisetkin vuosittain.

Ja "Simppa-sivareille" vielä kyssärinä. Oletteko ajatelleet kuinka suuri osa Armeijan käyneistä lähtee auttamaan hädässä olevia ihmisiä pyyteettömästi mailman kriisipesäkkeisiin oman henkensä kaupalla. Kuinka moni "Simppa" tekee saman? Puhutaan maailman rauhasta, mutta mitä ollaan valmmita tekemään sen eteen? Aivan turha on marssia Helsingissä ja huutaa sodan vastaisia iskulauseita. Ei muutaman sadan rätin heiluttajan ääni mihinkään kuulu ja jos kuuluukin, ketä se oikeasti kiinnostaa???

Tämä kaiken kaikkiaan ihan positiivisessa hengessä kuitenkin. En teitä "Simpat" halua varsinaisesti mollata, mutten kyllä moista kaksinaismoralismiakaan ymmärrä.

P.S.
Jos maalla ei ole uskottavaa puolustusta, on se vapaata riistaa isommille!
171287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

n. 50 - 60 000 asevelvollisuutensa siviilipalveluksena suorittanutta ihmistä. Monet näistä ovat yhteiskunnan johtopaikoilla. Jos maamme joskus joutuisi johonkin sotilaalliseen kriisiin, maan ulkopoliittinen ja puolustusalan johto kokoontuisivat oitis presidentin johdolla kriisipalaveriin, jossa konfliktiasiantuntijana toimisi siviilipalveluksen suorittanut konfliktintutkija Raimo Väyrynen.

Kuten monet, sinäkin saat helliä sivareista millaisia mielikuvia lystäät, jos sellaisia yleistyksiä tarvitset. Tosiasia kuitenkin on, että sivareita on määrällisesti melkoinen joukko, ja laadullisesti tuollaiseen joukkoon mahtuu vaikka minkälaisia ihmisiä. Siinä on varmasti viisaita ja tyhmempiä, varmasti ahkeria ja laiskempia, on urheilullisia ja lukutoukkia, on yhden- jos toisenkinlaisia. Kuten on niissäkin, jotka ovat asepalveluksensa armeijassa suorittaneet.

Äänestä
  • Suorittaa asevelvollisuuden sivarina. Mikä on sellainen asevelvollisuus jonka muka voi suorittaa ilman asetta jossain hoitolaitoksessa lattioita kuuraamalla?

    VITUTTAA MOINEN PASKAN JAUHAMINEN!

    Äänestä

  • Varusmies kirjoitti:

    Suorittaa asevelvollisuuden sivarina. Mikä on sellainen asevelvollisuus jonka muka voi suorittaa ilman asetta jossain hoitolaitoksessa lattioita kuuraamalla?

    VITUTTAA MOINEN PASKAN JAUHAMINEN!

    periaatteessa jokaisen miespuolisen Suomen kansalaisen suorittamaan tässä kyseessäolevan velvollisuutensa, erikseen on sitten säädetty laki aseettomasta- ja siviilipalveluksesta. Kun käytetään sanaa "asevelvollisuus", siinä ei ole mitään ihmeellistä. Se on vain asiaankuuluva juridinen termi. Asevelvollisuuden voi siis tietyin edellytyksin suorittaa myös vaikkapa siviilipalveluksena.

    Kysele vain, mikäli haluat tietoa. Onneksesi paikalla on joku jota ei vituta vastata tyhmiinkään kysymyksiin.

    Äänestä

"Mielestäni sivarius on loppujen lopuksi vain osoitus miehen pehmeydestä (=heikkoudesta)."

Pehmeys ei ole heikkoutta. Emme enää elä kivikautta.

"Armeijan kannalta on varmasti parempi että "PEHMOPOJAT" eivät edes kokeile asepalvelusta, vaan hakeutuvat suosiolla fyysisesti ja psyykkisestikkin helpompaan vaihtoehtoon."

Ei vaan vapautus tulisi saada nykyistä helpommin.

"Itselläni on nyt kohta kolme vuotta kotiutumisesta. 362 vrk Vekaraa ja 16 vrk kertausharjoituksia, päivääkään en kadu ja heti lähden MIESTEN TÖIHIN, kun vaan kutsu taas käy."

Hienoa että olet tehnyt itsellesi viisaan ja sopivan valinnan.

"No "PEHMIKSET" ei tästä kirjoituksesta varmastikkaan tykkää, mutta ajattelinpa kertoa mitä mieltä asioista olen."

No toki, onhan sinulla siihen täysi oikeus.

"En ole mikään kiihkomielinen sotahullu, mutta mielestäni jokaisen MIEHEN on kyettävä seisomaan tarvittaessa selkä suorana, pystyyhän siihen sadat naisetkin vuosittain."

Tarvittaessa tosiaan, mutta onko armeijassa leikkisodan harjoittaminen tarpeellista. Onko oikein että joku tulee sanomaan sinulle mitä saat tehdä ja miten sinun tulee seistä?

Mikäli hyväksyt miespuolisen väestön aseellisen pakkokoulutuksen (armeijan), niin hyväksyisitkö sen että saapuisin huomenna aamutuimaan teille päin ja pakottaisin sinut väkivallalla uhaten seisomaan asennossapari tuntia. Ja älä yritä selittää että valtion toimintamallit ovat jotenkin jalompia. Valtio turvautuu aina väkivaltaan, ja väkivalta on aina valtion koossapitävä voima.

"Oletteko ajatelleet kuinka suuri osa Armeijan käyneistä lähtee auttamaan hädässä olevia ihmisiä pyyteettömästi mailman kriisipesäkkeisiin oman henkensä kaupalla."

Onko toisten asioihin puuttuminen fiksua ja eettisesti oikein? Tietysti kriisit antavat innokkaille vapaaehtoisjoukoille hyvää harjoitusta, mutta ei "kansojen vapauttajia" ole ennenkään kaivattu kriisialueilla -eikä kaivata nykyäänkään. Meidätkin yritettiin vapauttaa, nimittäin kapitalismin ikeen alta viime vuosisadalla jopa kahdesti.

"Puhutaan maailman rauhasta, mutta mitä ollaan valmmita tekemään sen eteen?"

Maailmanrauha on absurdi ajatus. Historiaa tunteva tietää ja tajuaa sen mahdottomuuden.

"Jos maalla ei ole uskottavaa puolustusta, on se vapaata riistaa isommille!"

On vain kaksi valtiota jotka voisvat edes teoriassa hyökätä Suomeen. USA ja Venäjä. Ja Suomen armeija ei pystyisi puolustamaan uskottavasti kumpaakaan vastaan. Mitä tulee euroopan maihin, niin ne ovat liian rikkaita sotimaan.

Äänestä
  • Suomen puolustusvoimat pystyvät teoriassa pistämään pystyyn täysin kyvykkään vastustuksen Venäjän sotavoimille.
    Ja tottahan toki aina kyse on teoriasta ennen kuin tosissaan ryhdytään mättämään. Aivan yhtä lailla on teoriaa että USA voisi kyykyttää Meksikoa mennen tullen. Mutta nuo teoriat perustuvat joukkojen tosiasiallisten suorituskykyjen arviointiin - ei esim. valtioiden pinta-alaan tai joukkojen absoluuttiseen määrään.

    Perehtyisit asiaan ennen kuin menet suoltamaan moista jäätteenmäkeä.

    Äänestä

  • huokaus kirjoitti:

    Suomen puolustusvoimat pystyvät teoriassa pistämään pystyyn täysin kyvykkään vastustuksen Venäjän sotavoimille.

    "Suomen puolustusvoimat pystyvät teoriassa pistämään pystyyn täysin kyvykkään vastustuksen Venäjän sotavoimille."

    Pystyvätkö? Onko Suomeen hankittu ydinasearsenaali? Milloin? Olen kyllä missannut tuon tapahtuman ja minä kun seuraan uutisia päivittäin...

    Äänestä

  • Nuclear kirjoitti:

    Siis ihan tosissaan, käyttäisikö Venäjä ydinasetta hyökätessään Suomeen.

    Minä voin vastata tuohon itse. Ei käyttäisi.

    Äänestä

  • Mika kirjoitti:

    Siis ihan tosissaan, käyttäisikö Venäjä ydinasetta hyökätessään Suomeen.

    Minä voin vastata tuohon itse. Ei käyttäisi.

    Siis miksi ei käyttäisi? Minusta olisi uskomatonta,että ei käyttäisi, varsinkin jos Suomi saisi armeijallaan torjuttua Venäjän hyökkäyksen. Miksi ihmeessä Venäjä ei silloin tuohoaisi vaikka Jyväskylää, joka ei ole liian lähellä länttä tai itää. Sen jälkeen Suomi olisi aika aseeton.

    Äänestä

  • "Tarvittaessa tosiaan, mutta onko armeijassa leikkisodan harjoittaminen tarpeellista."

    Itse en ainakaan kokenut minkäänlaista "leikkisotaa" armeijassa oloaikanani. Harjoiteltaviin asioihin on syytä suhtautua niihin kuuluvalla vakavuudella. On kaikkien meidän onni, ettei harjoittelemiamme taitoa ole tarvinnut opetella saatikka käyttää tositilanteessa.

    "Onko oikein että joku tulee sanomaan sinulle mitä saat tehdä ja miten sinun tulee seistä? "

    Mielestäni on oikein. Jonkunhan ne rajat on asetettava. Jos esimiehesi kantaa sinusta ja muutamasta kymmenestä muusta miehestä vastuun. on hänellä aivan todellinen syy määritellä, mitä saa tehdä ja mitä ei. Samoin kuin määritellä miten asiat tehdään. Totutut toimintatavat auttavat toimimaan kriisitilanteessa niin että kukin voi luottaa siihen että toinenkin kaveri tekee niinkuin on sovittu. Rauhanaikana harjoitellessa tämä näkyy ulospäin tiettynä toimintamallina (kurina).

    Puheitasi "pakkokoulutuksesta" en viitsi edes kommentoida. Noin 85% ikäluokasta menee armeijaan, vaikkei ole pakko.

    Äänestä

  • huokaus kirjoitti:

    Suomen puolustusvoimat pystyvät teoriassa pistämään pystyyn täysin kyvykkään vastustuksen Venäjän sotavoimille.
    Ja tottahan toki aina kyse on teoriasta ennen kuin tosissaan ryhdytään mättämään. Aivan yhtä lailla on teoriaa että USA voisi kyykyttää Meksikoa mennen tullen. Mutta nuo teoriat perustuvat joukkojen tosiasiallisten suorituskykyjen arviointiin - ei esim. valtioiden pinta-alaan tai joukkojen absoluuttiseen määrään.

    Perehtyisit asiaan ennen kuin menet suoltamaan moista jäätteenmäkeä.

    Minun pointtini asevelvollisuuden vastustamisessa ei ole se etteikö Suomella voisi olla uskattavaa puolustusta. Esittämäni8 arvio oli vain arvio ja vahvasti mediassa esitetyn "Irakin sotaan" liittyvän sotapropagandan kyllästämä. Hyvä puolustus on valtion elinehto, mutta sen voi toteuttaa myös humaanisti, jokaisen ihmisarvoa kunnioittaen. Joukkotuhoaseet ovat tässä asiassa harkinnan arvoisia.

    Minä vastustan yleisesti ottaen armeijaa samoin perustein millä orjuutta yleensäkin vastustetaan.

    Äänestä

  • Lassi (res.ltn) kirjoitti:

    "Tarvittaessa tosiaan, mutta onko armeijassa leikkisodan harjoittaminen tarpeellista."

    Itse en ainakaan kokenut minkäänlaista "leikkisotaa" armeijassa oloaikanani. Harjoiteltaviin asioihin on syytä suhtautua niihin kuuluvalla vakavuudella. On kaikkien meidän onni, ettei harjoittelemiamme taitoa ole tarvinnut opetella saatikka käyttää tositilanteessa.

    "Onko oikein että joku tulee sanomaan sinulle mitä saat tehdä ja miten sinun tulee seistä? "

    Mielestäni on oikein. Jonkunhan ne rajat on asetettava. Jos esimiehesi kantaa sinusta ja muutamasta kymmenestä muusta miehestä vastuun. on hänellä aivan todellinen syy määritellä, mitä saa tehdä ja mitä ei. Samoin kuin määritellä miten asiat tehdään. Totutut toimintatavat auttavat toimimaan kriisitilanteessa niin että kukin voi luottaa siihen että toinenkin kaveri tekee niinkuin on sovittu. Rauhanaikana harjoitellessa tämä näkyy ulospäin tiettynä toimintamallina (kurina).

    Puheitasi "pakkokoulutuksesta" en viitsi edes kommentoida. Noin 85% ikäluokasta menee armeijaan, vaikkei ole pakko.

    Jos 85% ikäluokasta menee väkjeen vaikkei ole pakko, niin eikö siitä saataisi hyvin motivoitunut vapaaehtois reservi?

    Äänestä

Siitä rauhanturvaajien pyyteettömyydestä voidaan olla monta mieltä: Suurin osa lähtee hakemaan halpaa autoa ja tienaamaan rahaa. Tunnen monta rauhanturvaajaa enkä pidä heitä kovinkaan humaaneina ja rauhan puolesta uhrautuvina henkilöinä. Lisäksi heidän mielipiteensä paikallisista ovat lähes poikkeuksetta halveksivia ja rasistisia. Tärkeimmät vertailukohteet näillä veijareilla, kun keskenään keskustelevat, ovat pääsääntöisesti eri operaatiopaikkojen huoratalot.

Itse olen reservin upseeri enkä enää armeijaan menisi, koska olen oppinut ajattelemaan omilla aivoillani. Pidän armeijaa nykytilanteeseen täysin turhana, sen voi koska tahansa lopettaa eikä sotaa silti tule. Ei kallista instituutiota pidä säilyttää sen vuoksi, että se on ollut aina ja iänkaikkisesti aamen. Kaiken tarpeellisuutta pitää aika ajoin arvioida ja kaikki, myös armeijan merkitys, pitää asettaa kyseenalaiseksi.

Itsekin puolustaisin Suomea, jos hyökkäys tänne tulisi, mutta kun sitä ei tule. Tämän uskallan sinulle luvata.

Äänestä

Tulee ihan näistä jutuista mieleen ala-aste. Joku ei suostu polttaan tupakkaa ja "KOVARIT"(LOL) huutaa "nööööösssöööö".

Taidat olla itekkin sellanen yllytyshullu.

Vielä... jos sun mielestä on hyvä että "PEHMOPOJAT" ei kokeile asepalvelusta niin mikä pointti sun viestilläs on.

Ei muutakun hyvää kesää!

Äänestä

Miksi miehen pitää olla vahva? Ja mitäköhän vahvuutta mahdat tarkoittaa? Ei kumpikaan vaihtoehto muuta ihmistä. Sekä armeijassa, että sivarissa on pehmoja ja vahvoja! Minä kävin vuosia sitten sivarin, mutta väitän, että paskan lapsuuteni ja vaikean nykyisenkin elämäni takia olen paljon kovempi, kuin moni isinpoika armeijassa!

Äänestä

Tässä on vähän kehäpäätelmän makua. Pehmeitä ovat ne, jotka eivät mene armeijaan ja pehmeys määritellään sillä, ettei mene armeijaan.

Mitä oikeasti on pehmeys ja kovuus tänä päivänä?

Onko se kovin jätkä, joka vetää turpaan, kun sanat loppuvat kesken, juo kaikki pöydän alle tai istuu pisimpään saunassa? Eiköhän aika ole ajanut ohi jo.

Tässä rakennan samanlaista stereotypiaa, joka sinulla on sivareista ja heidän 'pehmeydestään'. Sinut minä niputtaisin kirjoituksesi perusteella johonkin tonyhalme-osastoon.

Argumenttina voin hyväksyä sen, että armeijan käynti on kansalaisvelvollisuus, maata on puolustettava asein tms. mutta se, että sivari on liian 'pehmeä' armeijaan? No toivottavasti onkin, jos kovuus määritellään kuten yllä!

Varmasti suurin osa armeijan käyvistä käy sen siksi, että 'niin kuuluu tehdä'. Sen kummemmin asiaa miettimättä. Sitten on sellaisia kuin sinä ja minä, joille asiat eivät ehkä ole niin yksinkertaisia(?).

Mitä 'kovaa' on niissä, jotka asekoulun käyvät, vaikkei asia edes kiinnosta? Onko se pehmeyttä, että miettii asioita ja uskaltaa tehdä valinnan tietäen, että joutuu selittämään valintaansa sinunlaisillesi ihmisille lopunikäänsä. Tekee valinnan siitäkin huolimatta, että lähipiiri sitä vastusta (kuten voi olla monilla). Eikös siinä ole edes hitusen kovuutta?

Sivarit ovat keskimäärin myös vanhempia suorittaessaan palveluksensa kuin armeijan käyvät. Ehkä siinä on ollut aikaa hieman miettiä asioita.

Kaipa tällainen pehmeys-kovuus on varsin suhteellinen käsite. Itselleni tällainen uhoava koulukiusaaja ei kyllä näyttäydy erityisen kovana. Tällaisella 'tosi mies ei itke' asenteella on kyllä hankala luovia eteenpäin elämän karikoissa, jos ei hyväksy pehmeyttä ja heikkoutta itsessään.

Äänestä
  • ovat armeijallekin ongelma. Näitä on paljon jotka omien asenteittensa vahvistukseksi tarvitsevat enemmän armeijaa kuin armeija näitä. Kukaan ei vain viitsi näistä mitään isompaa juttua tehdä, ajatellaan että ehkä ne menevät siellä muitten mukana.

    Äänestä

  • rambot kirjoitti:

    ovat armeijallekin ongelma. Näitä on paljon jotka omien asenteittensa vahvistukseksi tarvitsevat enemmän armeijaa kuin armeija näitä. Kukaan ei vain viitsi näistä mitään isompaa juttua tehdä, ajatellaan että ehkä ne menevät siellä muitten mukana.

    Kyllä niille innokkaammillekkin pojille löytyy hommia Puolustusvoimissa sekä rauhan että mahdollisen sodan aikana. On paljon tehtäviä, joihin ei voi kuvitellakkaan tavallista "Jarno Jääkäriä", vaan tarvitaa huomattavasti reipasotteisempi ja rämäpäisempi tyyppi.
    Mutta älkää te sivarit ja totaalit murehtiko niitä, ettehän te muutenkaan tiedä asiasta oikeastaan mitään. Kommenttinne lähinnä naurattaa meitä Isänmaallisia OIKEAN asevelvollisuuden suorittaneita. Kasvattakaa te tukkaanne ja syökää niitä höpöheiniänne.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Lasse (res) kirjoitti:

Mielestäni sivarius on loppujen lopuksi vain osoitus miehen pehmeydestä (=heikkoudesta).
Armeijan kannalta on varmasti parempi että "PEHMOPOJAT" eivät edes kokeile asepalvelusta, vaan hakeutuvat suosiolla fyysisesti ja psyykkisestikkin helpompaan vaihtoehtoon.
Itselläni on nyt kohta kolme vuotta kotiutumisesta. 362 vrk Vekaraa ja 16 vrk kertausharjoituksia, päivääkään en kadu ja heti lähden MIESTEN TÖIHIN, kun vaan kutsu taas käy.

No "PEHMIKSET" ei tästä kirjoituksesta varmastikkaan tykkää, mutta ajattelinpa kertoa mitä mieltä asioista olen.

En ole mikään kiihkomielinen sotahullu, mutta mielestäni jokaisen MIEHEN on kyettävä seisomaan tarvittaessa selkä suorana, pystyyhän siihen sadat naisetkin vuosittain.

Ja "Simppa-sivareille" vielä kyssärinä. Oletteko ajatelleet kuinka suuri osa Armeijan käyneistä lähtee auttamaan hädässä olevia ihmisiä pyyteettömästi mailman kriisipesäkkeisiin oman henkensä kaupalla. Kuinka moni "Simppa" tekee saman? Puhutaan maailman rauhasta, mutta mitä ollaan valmmita tekemään sen eteen? Aivan turha on marssia Helsingissä ja huutaa sodan vastaisia iskulauseita. Ei muutaman sadan rätin heiluttajan ääni mihinkään kuulu ja jos kuuluukin, ketä se oikeasti kiinnostaa???

Tämä kaiken kaikkiaan ihan positiivisessa hengessä kuitenkin. En teitä "Simpat" halua varsinaisesti mollata, mutten kyllä moista kaksinaismoralismiakaan ymmärrä.

P.S.
Jos maalla ei ole uskottavaa puolustusta, on se vapaata riistaa isommille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu