IL:ssa Susan uskaltaa nyt (yllättäen!) kertoa, että hän yritti vakavissaan peräti kaksi kertaa päättää suhteen Vanhaseen ennen kuin Vanhanen ymmärsi ja teki asiassa lopullisen päätelmänsä.
Aloitteen tekijänä suhteen lopettamisessa oli siis yksin Susan, ei Matti (kuten tähän asti asia on annettu yksisilmäisesti mediassa ymmärtää), ja lopultahan herkkä Mattikin kuitenkin ymmärsi asian Susanin haluamalla tavoin (vaikka oli jo kahdesti onnistunut neuvottelemaan jatkoaikaa suhteelle Susanin lopettamisyrityksistä huolimatta), kuten kaikki tiedämme.
Matista avautui näin, aivan yllättäen, tässä suhdevyyhdissä täysin uudenlainen kuva - herkkä ja sympaattinen Matti! Taitaa olla Susanilla kovat tunnontuskat edelleenkin päällä, kun noin täytyy avautua ja täsmennellä aiempia vääristeltyjä totuuksiaan asioiden todellisista puolista..

Vastaukset 3
Vanhimmat
on joskus myöhemmin, huonosti tyrmäs ja yhtä huonosti tais jättää Susanin.
Joo demari mene pois kun et totuutta kestä.
Pakenis vuorille erakoksi ja olis hiljakseen. Ei varmaan monelle tulis ikävä. Mukaansa vois ottaa koko miNISTI aition poppoon ja pelata pullonpyöritystä. Valitsivat sitten aina TEHTÄVÄn :)