yli-ihminen jolla erityisoikeuksia.
Olisi pahoillaan ja tunnustaisi mokansa.
Mutta ylpeys ei anna periksi.
Olisi pahoillaan ja tunnustaisi mokansa.
Mutta ylpeys ei anna periksi.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
samaa saamatonta nahjus-sukua.
Mielestäni Vanhanen ei ole vaatimassa mitään erioikeuksia, päinvastoin hän haluaisi edes samanlaiset oikeudet yksityiselämänsä suojaksi kuin esimerkiksi sinulla on.
Syytteitten hylkäämisen kannalla oleville lautamiehille toivotan menestystä politiikassa, vaikkeivat he uskaltaneet olla käyttämättä tilaisuutta helppojen poliittisten pisteiden keräämiseksi.
Pelkäsivätkö he puoluetovereittensa halveksuntaa jos ovat ammattituomarin kanssa samaa mieltä.
Hyvä omatunto muuten antaa hyvät unet.
ei tullut, vaikka hän luuli oikeuden olevan pääministeri tukijalka.
http://www.freemagazine.fi/content/view/576/143/
Uuniperunoista tai hänen perheestään ei olisi saanut kertoa kellekään.
http://areena.yle.fi/toista?id=1087797
Toivottavasti ei onnistu!
LENININ SAAPPAISIIN.
EI VÄHEMPÄÄ---EI ENEMPÄÄ !